Olohuoneen seinään maalaamani raitakuvio on kaunis, mutta isojen printtitaulujen kanssa hieman riitasointuinen. Ensiksi se ei minua haitannut, mutta kevään mittaan tuo monen erilaisen asian aiheuttama sekavuus on alkanut häiritsemään. Sen vuoksi Tikkurilan Tunto Hieno -struktuurimaalilla maalaamani kuviointi piiloutuu ensiviikolla Kalklitir -kalkkimaalikerroksen alle. Ideana on tehdä seinäpinnasta mattaisempi ja industriaalisempi, lopputuloksen toivon olevan hienostuneesti rouhea kuten makuuhuoneessakin. <3

raidatrouheaksi0506.jpg

kalklitrivory.jpg.jpg

iIMG_3785.jpg

iIMG_3775.jpg

Ihanaa kun on loma! :) Voin kökkiä koneella vaikka aamuun asti jos huvittaa ja kerrankin on kunnolla aikaa keskittyä ideoimaan sisustusjuttuja kunnolla. Sisustusprojekteja on mietittävänä oman kodin lisäksi myös muutama muukin, mm. siskoni on tekemässä muuttoa ja lupauduin auttamaan remontoimisessa ja sisustamisessa seinämaalien valikoimisesta ja varsinaisesta maalaustyöstä lähtien. :) Vitsailinkin hänen kanssaan, että blogissani ei tule kesän aikana muuta tapahtumaankaan kuin maalailua siellä sun täällä. :D 

Mitähän minun vielä piti teille kertoa... kerkesin unohtamaan jo tässä höpöttelyn aikana asiani. :) No, oli mitä oli, huomenna taas uutta asiaa ja muutama kiva uusi sisustusideakin olisi teille jaettavana. Kivaa myöhäisiltaa kaikille!