Annoin tytön huoneen raitaseinästä ylijääneen keltaisen maalin ystävälleni, mutta hän ei lopulta tarvinnutkaan sitä ja se palautui minulle takaisin. Mietin miten saisin jämämaalin hyödynnettyä itse ettei se menisi hukkaan, ja nappasin tytön huoneessa olleen valkoiseksi maalatun jakkaran värikäsittelyyn. Maalikerroksia on sudittu kuvanottovaiheessa vasta yksi ja toisen kerroksen sutimiseen pääsen noin klo 14 aikaan, jonka jälkeen tarkastan tilanteen. Mikäli maalipinta on tasaisen kaunis, en maalaa kolmatta kerrosta. Iloisen värinen jakkara pääsee valmistuttuaan olohuoneeseen sivupöydäksi, tuomaan kivaa ja leikkisää fiilistä valkoisen keskelle. :)

iIMG_0223.jpg

iIMG_0214.jpg

iIMG_0222.jpg

Minulta monesti kysytään missä oikein puuhastelen näitä maalaushommiani ja useimmiten tuunailupaikkani on keskellä lattiaa maalauskohteen ollessa muovipressun tai saumasta aukileikatun jätesäkin päällä. :) Vesiohenteiset maaliroiskeet lähtevät tuoreeltaan nihkeällä rätillä pyyhkimällä pois, mutta aika harvoin syntyy sellaista sotkua joka leviää suojamuovien ulkopuolelle. Neljävuotiaan tyttöni otan mukaan tuunailuun kykyjensä ja kiinnostuksensa perusteella, hän on mm. maalannut tämän jakkaran istuinosan ihan itse ja on kovin ylpeä kun siitä tuli niin siisti. :) Pienempänä hän oli aina kielloista huolimatta hyppystelemässä märkää maalipintaa (varsinkin salaa :D), mutta nyt kun hän saa osallistua maalailuun, on hänelle tärkeää että tuunauksesta tulee hyvä ja minuakin hän "komentaa" varomaan ettei maalipinta mene ruttuun. :D Valmiista jakkarasta postailen teille huomenna...

Illalla tulossa postausta uudesta Marimekon Tasku-pussukasta, joka arkisin toimii meikkipussinani, mutta taipuu juhlatilaisuuksia varten myös pikkulaukuksi. Iloista päivää kaikille! :)