Kuukausittain ilmestyvä postaussarjani Kuukauden Shoppailut saa jatkoa syyskuun koontipostauksella. Ostoksia tuli tehtyä hieman vähemmän kuin elokuun aikana, mutta olin silti yllättynyt että määrä oli lopulta näinkin suuri. Kohtuullisuuden rajoissa kuitenkin pysyttiin ja monta ostosta tuli tehtyä tarveperusteisista syistä. 

KuukaudenShoppailut.jpg

SyyskuunShoppailut_Sisustus.jpg

Sisustuspuolella tein harkittuja ostoksia ja ainoa heräteostos oli euron hintainen huonekuusi. Alessin Vassily -tarjottimen kanssa ei mennyt ihan täyttä viikkoa, jonka olen asettanut itselleni harkinta-ajaksi, mutta siitä huolimatta se on yksi parhaimmista tänä vuonna tekemistäni hankinnoista. Normann Copenhagenin Flip -peilin ostin puhtaasti tarpeeseen, samoin kuin Muuton Leaf -valaisimen, jotka molemmat toimivat apuvälineinä meikkaamisessa. Everyday Designin lehtitelineen rungon ostin osana tuunausprojektiani, kuten myös kaksi valkoista kartonkia. The White Companyn Winter -tuoksukynttilät ostin blogiarvontaa ajatellen, ihana tuttavani osti nämä Lontoolaisesta myymälästä puolestani. <3

SyyskuunShoppailut_Vaatetus.jpg

Vaatepuolen ostoksia tein kaksi - Marimekon Tasku -monitoimipussukan sekä Tiger of Swedenin Cayla Coat -villakangastakin. Takin osalta jäin kuitenkin nuolemaan näppejäni, sillä tilaamani takin vetoketju oli muutaman hakasen kohdalta vääntynyt ja sen vuoksi jumissa. Takki meni reklamaationa palautukseen ja kauniin Caylan etsiminen oikeassa koossa jatkuu...

SyyskuunShoppailut_sekalaiset.jpg

Sekalaiseen sakkiin kuuluvia ostoksia tuli tehtyä 7kpl. Tytölle ostin Design Lettersin lyijykynäpakkauksen ja kaksi muistikirjaa, joista toinen on jo täynnä tytön aakkosharjoituksia ja muita taideteoksia. :) Itselleni ostin muotoilun historiasta kertovan designaiheisen kirjan, jota ei löytynyt kirjaston valikoimasta. Clas Ohlsonilta kävin hakemassa purkillisen kalustemaalia tuunailujani varten. Muita kodin tarpeellisuuksia olivat Musta5101 -sarjan mustikkainen siivoussuihke sekä Rainbown parkettilattialle soveltuva pesuaine. 

Yhteenvetona sanoisin, että ostokset ovat varsin onnistuneita. Ainoastaan designkirjan osalta olisin mielummin turvautunut kirjastosta lainaamiseen kuin oman ostamiseen, mutta onneksi kirja oli sisällöllään äärimmäisen mielenkiintoinen ja hyvin tehty, ei mennyt rahat hukkaan. :)

Ihanaa illanjatkoa kaikille ja huomiseen! <3

(Tuotekuvat valmistajien)