Tässä remontin tuoksinassa on tullut mietittyä yhtä sun toista asiaa ja päälimmäisenä ajatuksena on ilo siitä, että olen uskaltautunut rohkeasti tarttumaan maalitelaan, porakoneeseen ja moneen muuhun epänaiselliseen vehkeeseen. :) Miehiä ja "miesten töitä" lainkaan aliarvioimatta, koen ylpeyttä omasta osaamisestani, kehityksestäni ja tästä uhkarohkeasta heittäytymisestäni, jonka ansiosta minulla on nykyisin valaisimet katossa, hyllyt seinällä, pinnat rempattuna ja kylpyhuoneen lattiakaivokin puhdistettuna. Luotto omiin kykyihin on kasvanut kokemuksien kautta vuosien varrella ja miten sitä ihminen koskaan mitään oppisikaan ellei tekemällä, mokaamalla ja virheistään oppimalla. :) 

Omakotivalkoinen_remontti3.jpg

Omakotivalkoinen_remontti4.jpg

Olen ollut aikasemmin hyvin arka ja myös halutonkin remontoija, eikä minulta kukaan koskaan oikein odottanutkaan osallistumista hanttihommiin. Ensimmäinen lampunvaihto (vanha irti katosta ja uusi tilalle sokeripalalla) oli äärettömän jännittävää ja ryhdyin hommaan vain sen vuoksi etten saanut apua mistään, enkä malttanut odotella päiväkausia yhden valaisimen vuoksi. Tuosta rohkaistuneena kokeilin seuraavaksi seinien maalaamista - ensin pieneen kohtaan paikkamaalausta ja kuukautta myöhemmin koko seinän maalaamista. Vaikka maalitulos ei ollutkaan täydellinen, olin silti tyytyväinen ja monta itse opittua niksiä viisaampi. Kuten äitini on aina sanonut, vain harva onnistuu muutenkaan heti ekalla yrityksellä. :)

Omakotivalkoinen_remontti1.jpg

Omakotivalkoinen_remontti2.jpg

Betoniseinien poraaminen on ollut ehkä jännimmistä jännintä, kädet täristen olen ekan reikäni porannut ja senkin taisin tehdä silmät kiinni, kun en uskaltanut katsoa millaista tuhoa saan aikaan. :D Porakoneen käyttäminen ei lopulta ollut yhtään sen pelottavampaa tai vaikeampaa, kuin vaikkapa lampun vaihtaminen tai seinän maalaaminen. :)

Omakotivalkoinen_remontti5.jpg

Remppaamisen lisäksi olen kokeillut taitojani myös tuunausprojekteissa, kuten kalusteiden kunnostamisessa ja taulujen maalaamisessa. :) Jokaisesta tekemästäni diy-jutusta olen oppinut uusia temppuja ja oma luovuuskin on eri tasolla nyt, kun tietää että halutessaan pystyy uudistamaan ja muokkaamaan melkein mitä tahansa (poikkeuksena antiikkikalusteiden entisöinti ja siihen vaadittavan ammattitaidon puutteeni). Siksi kannustankin kaikkia naisia ottamaan ohjat omiin käsiinsä - itse kun tekee, tulee takuulla valmista. :) Virheistä aina opitaan ja maalilla voi korjata lähes kaiken. :)

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille! <3