Minulta on muutamia kertoja kuluneen vuoden aikana toivottu yleistä postausta bloggaamisesta, elämästä bloggaajana ja siitä miten paljon bloggaaminen vaikuttaa normaaliin arkieloon käytännöntasolla. Bloggaajia ja bloggaustyylejä on hyvin monenlaisia, kuten myös blogien kantavia aihealueita tai niiden sekoituksia. Blogistaniaan eksyneet työmyyrät voidaan jakaa kolmeen osaan - kuvabloggaajat, tekstibloggaajat ja niiden yhdistelmät, joihin itse kuulun. Sitten on vielä neljäs erillinen ryhmä vloggaajat, jotka "postailevat" videoiden muodossa. Kuuluisin heistä taitaneen tällä hetkellä olla Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa mukana ollut suloinen Soikku, jonka videoita on katseltu Youtubessa jo yli 12 miljoonaa kertaa...  

Omakotivalkoinen__945555.jpg

Vanhimmat suomalaiset blogit ovat jo yli kymmenvuotiaita, mutta tänä päivänä tunnetussa perusmuodossaan blogeja on luettu noin seitsemisen vuotta. Itse löysin "blogimaailman" City.fin kautta vuonna 2006, jossa ihmiset pitivät nimimerkkien taakse kätkettyjä julkisia päiväkirjojaan eli journaleita. Sitä kautta siirryin myöhemmin wordpressiin ja bloggeriin lukemaan Cityssä seuraamieni ihmisten kuulumisia... Oman blogin perustamista ehdin vatvomaan useamman vuoden ennen kuin aika oli otollinen ja rohkeutta riittävästi. :) Äitiyslomalla oleminen oli hetkittäin hyvin yksinäistä ja kaipasin juttukavereita sisustuksen ja muiden itseäni kiinnostavien hömppäaiheiden tiimoilta. Tämä toimi kimmokkeena blogin ensimmäiselle postaukselle, Oma Koti Valkoinen oli viimein siirtynyt pöytälaatikosta verkkoon. :)

Omakotivalkoinen_5254.jpg

Vuoden vaihduttua oma blogini on tasan 3,5 vuotias, joka on blogien keski-ikämittarissa jo eläkeläinen. :) Blogimaailma on hioutunut ja kasvanut vuosien aikana hurjasti - päiväkirjanomainen yksityishenkilöiden rento kirjoittelu ei ole enää ainut tapa bloggailla, sillä kymmenien tuhansien blogien joukosta löytyy sadoittain yritysblogeja sekä yrittäjäksi siirtyneitä ammattimaisia blogikonkareita. Blogit tarjoavat lukijoilleen viihdettä, tarinoita, tietoa, ideoita ja niksejä, ohjeita, vertaistukea sekä sisältöä - täydellinen yhdistelmä aikakauslehden ja keskustelupalstan parhaita puolia. :) Bloggaajista on tullut vahvoja mielipidevaikuttajia, tuotetestaajia ja heille henkilökohtaisesti tärkeiden asioiden puolestapuhujia. ♥

Omakotivalkoinen_88373.jpg

Itse keskityn blogissani sisustukseen sekä satunnaisiin muihin keveisiin juttuihin, joka on ollut valitsemani linja alusta asti. Blogi on minulle edelleen päiväkirjankorvike sekä virtuaalinen monilukuinen "kaveri", jonka kanssa voin turista pitkät tovit kivoista asioista, kuten sisustuksesta. Sisustus on aiheena ehtymätön ja se inspiroi minua nykyisin jopa enemmän kuin aloittaessani, intensiivisestä ihastuksesta on kasvanut suuri rakkaus. ♥

Muutoksia on väistämättä tapahtunut postauksien numero 1 ja 1941 välillä - olen kasvanut ihmisenä, naisena, äitinä ja bloggaajana.  :) Blogini alkoi harrastuksena mutta on vuosien varrella kasvanut niin kiinni minuun, että se on jo osa arkipäivää. Se elää kanssani hetkessä ja vaikka se onkin hyvin kevyt ja pinnallisiin aiheisiin keskittyvä riipaisu elämästäni, se on minulle tärkeä itseilmaisun kanava. 

Omakotivalkoinen__0231.jpg

Suomessa on useita erilaisia blogiryhmittymiä - on kaupallisen mainosverkon alla toimivia "omatoimibloggaajia", on lehtien alaisuudessa kirjoittava ammattiryhmä ja sitten vielä sekalainen sakki yhden teeman ympärille rakennettuja blogimediakokonaisuuksia, joihin CASA Blogitkin sisustuspainotuksellaan kuuluu. Lukijan näkökulmasta katsottuna blogin fyysisellä olinpaikalla ei ole juurikaan merkitystä, sillä blogin houkuttelevuus ja kiinnostavuus syntyy aina henkilökohtaisella tasolla bloggaajan ja lukijan välillä. Bloggaajille asia on sen sijaan erittäinkin merkittävä, parhaimmillaan portaalin tai median alaisuudessa bloggaaminen nostaa blogin uudelle tasolle, blogi erottuu suuresta massasta paremmin ja näin ollen tavoittaa suuremman määrän samanhenkisiä lukijoita, jotka lisäävät tuulta blogin purjeisiin. :) Lieveilmiöinä etujen ja plussapuolien joukkoon mahtuu myös negatiivisia puolia, joista bloggaajasopimuksen sanelemat ehdot ja niistä johtuvat henkiset paineet ovat viime aikoina olleet tapetilla.

Bloggaajana minulle on erityisen tärkeää että saan toteuttaa itseäni ja visioitani täysin vapaasti - postata silloin kun siltä tuntuu tai olla postaamattakin, jos ei ole aikaa tai jutunjuurta jaettavaksi. :) Myöskään sisällön osalta en suostu ulkopuolelta asetettuihin ehtoihin ja olen siitä hyvilläni etten ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa tekemisiäni olisi ohjailtu tai minulle olisi esitetty vaateita blogipostauksien suhteen. Vaikka täällä CASAssa olemmekin yksilöinä osa suurempaa blogimediaa, olemme saaneet säilyttää täydellisen vapauden postausten määrän sekä sisällön suhteen. Ei paineita, ei rajoituksia, ei vaateita... vain vapaus olla, tehdä ja toteuttaa. ♥

Omakotivalkoinen__8130.jpg

Suomessa on nykyisin tuhansia kaupallisia blogeja, joista useat kymmenet toimivat päätulonlähteenä bloggaajalleen. Tähän joukkoon mahtuu niin muotibloggaajia, ruokabloggaajia kuin politiikka- ja talousbloggaajiakin. Myös yritykset ovat heränneet kuluneen vuoden aikana blogien tarjoamaan kaupalliseen potentiaaliin ja olemme kasvavassa määrin saaneet lukea bloggaajien ja yritysten välisistä yhteistyökampanjoista ja vierasbloggaaja-tyyppisistä kirjoituksista yritysten omissa blogeissa. Yleinen arvostus bloggaajia kohtaan on kasvanut samaa vauhtia kuin me bloggaajat olemme alkaneet arvostaa itseämme ja omaa työpanostamme. ♥

Joskus kuulee puhuttavan bloggaajan "ilmaiseksi saaduista" hyödykkeistä, kuten vaatteista, kosmetiikasta, tavaroista ja palveluista, mutta todellisuudessa mikään ei ole koskaan ilmaista. Bloggaaja sitoutuu useimmiten tekemään postauksen saamistaan tuotteista, testaamaan niitä, etsimään tietoa, kuvaamaan ja kertomaan lukijoilleen tuotteesta mahdollisimman syväluotaavasti ja huolellisesti. Tämän lisäksi bloggaajan vastuutehtäviin kuuluu lukijoiden mahdollisiin lisäkysymyksiin vastaaminen. Vastaavaa työtä tekevät myös naistenlehtien toimittajat ja vaikkei harrastelijabloggaajia pidäkään verrata ammattilaiseen, on työn määrä kuitenkin tismalleen yhtä suuri kummallakin kuppikunnalla. :)

Omakotivalkoinen_2808.jpg

Itse olen erittäin tarkka yhteistyökampanjoiden suhteen ja viikottain joudun kohteliaasti kieltäytymään minulle tarjotuista yhteistyömahdollisuuksista. Viimeisin kieltäytyminen tapahtui tänä aamuna erään ulkomailla toimivan ja hieman kyseenalaista mainetta niittävän yrityksen osalta, jonka tarjoama palvelu ei vakuuta minua kuluttajana. Hyvin harvoin tulee onneksi enää sellaisia ehdotuksia, joissa yritys tarjoaa valmiiksi kirjoitettua tekstiä blogiin kopioitavaksi tai pyytää rikkomaan Suomen lainsäädäntöä peruspostaukseen piilotettujen harhaanjohtavien mainoslinkkien muodossa, jossakin vaiheessa tuo oli nimittäin lähes päivittäistä viestipommittelua...

Blogiyhteistyön ja -mainonnan viidakossa ei ole yhtä ainutta ja oikeaa perussääntöä, jonka puitteissa bloggaaja voi toimia, vaan yhteinen sävel syntyy aina yrityksen tai sen edustajan ja bloggaajan keskenään sopimista yksityiskohdista. Minulle tärkeitä arvoja ovat mainonnan moraalinen puoli ja oma kiinnostus mainostettaviin tuotteisiin ja palveluihin - jos jompi kumpi ontuu, ei yhteistyötä synny vaikka vaihtokaupasta tarjottaisi säkillinen dollareita. :) Kieltäytymiseen johtavia syitä ovat myös postaussisältöön liittyvät kohtuuttomat vaatimukset, valmiiksi muotoillut tekstit tai katkelmat sekä yleinen epäluottamuksen ilmapiiri minun ja yrityksen välillä. Toisinsanoen yhteistyöpostaus edellyttää omassa tapauksessani aina asioiden huolellista läpikäymistä, jotta kummallakin osapuolella on hyvä fiilis ja selkeä kuva toteutettavasta yhteistyökampanjasta. :)

Omakotivalkoinen_88371.jpg

Sisustuspainotteiset blogit poikkeavat perinteisestä elämään ja elämiseen perustuvasta lifestylebloggaamisesta sisältönsä osalta myös "teknisesti". Kuvaan pääasiassa kotona, kiinteitä pintoja, kotia ja sisustuksellisia yksityiskohtia, joten minun ei tarvitse kantaa kameraa mukanani kaupungilla ikuistaakseni arjen pieniä iloja. Viihdyn parhaiten kameran takana ja saan eniten iloa kauniiden sisustuskuvien ottamisesta, joten minusta ei siis päällepäin näe että olen ahkera bloggaaja. :D Toki voisin halutessani alkaa kameraa roikottomaan kaulassani, tai kuvata vaikka puhelimen kameralla, mutta oma inspiraationi ei ainakaan toistaiseksi yletä ihan niin pitkälle. :) Sen olen kuitenkin oppinut, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan... :)

Bloggaamiseen kommentti- ja sähköpostivastauksineen käytän viikossa aikaa keskimäärin 10-25 tuntia, riippuen vapaa-ajan määrästä ja mahdollisista yhteistyökampanjoista sekä tapahtumista. Itse postaus syntyy usein nopealla tahdilla muun arkipuuhastelun lomassa, kuvat nappaan yleensä aamupäivällä klo 10-14 välillä ja postausta pääsen kirjoittelemaan normiarkena aikaisintaan klo 14 aikaan. Isommat postaukset, kuten eilinen Yhteenveto vuodesta 2014, syntyvät osissa - koko vuoden postausten ja kuvien läpikäymisen aloitin jo pari päivää sitten ja hommaan meni yhteensä noin kolme tuntia, kuvista rakennettujen kuvakollaasien tekemisessä vierähti noin tunti, tekstin kirjoittamiseen postauslinkityksineen vajaa 2 tuntia. Tämän lisäksi teen jokaisen postauksen jälkeen manuaalisen postauspäivityksen blogin Facebook-sivulle ja käyn päivittämässä uusimman postaukseni realiaikasesti Blogilistan seurantapalveluun.

Omakotivalkoinen_7738273.jpg

Bloggaaminen on minulle henkireikä tavallisen arjen keskellä. Se on kuin pieni lapsi, jota pidän hellässä huomassani ja hoidan sitä parhaani mukaan. Te lukijat olette piristäneet minua, auttaneet minua vinkeillänne, tukeneet minua, tsempanneet minua, ja mikä parasta jakaneet kanssani kiinnostuksen skandinaaviseen designiin, sisustukseen ja elämän yksinkertaistamiseen oman kodin kautta! ♥ Jaettu ilo on paras ilo! <3

Tämän pitkän postauksen voimin tahdon esittää teille kauniin kiitokseni kuluneesta vuodesta ja toivottaa teille kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Omakotivalkoinen_Miia.jpg