Siskontyttöni ylioppilasjuhlia vietetään kuun lopulla ja juhlapaikkana toimii meidän valkoinen kotilomme. :) Hieman jännittää miten noin 30 henkeä mahtuu meille juhlimaan, mutta onneksi vieraat saapuvat joustavasti eri kellonlyöminä, johtuen pitkistä välimatkoista ja samalle päivälle osuvista muista juhlatilaisuuksista. Lupauduin hoitelemaan emännöinnin sekä suurimman osan juhlajärjestelyistä ja kuumeisesti jo mietin mitä kaikkea tarvitaan, jotta päivästä tulee onnistunut...

Ylioppilasjuhliin1.jpg

Näinkin ainutlaatuisessa juhlassa haluamme astioiden olevan samaa paria. Omasta kaapista löytyy lautaset ja viinilasit vain kuudelle, joten sillä ei pääse alkua pidemmälle. Onneksi yksi ystävistäni on lupautunut lainaamaan reilun tusinan verran kaapissa jo olevia Iittalan Essence -sarjan valkkari- ja samppanjalaseja, joten lasiasia on luojan kiitos hoidossa. :) Kahvikupit, aterimet, kakkulautaset ja voileipäkakulle sopivat leipälautaset ajattelin vuokrata, koska olisi ihan päätöntä ostaa tarvittavaa määrää astioita omaksi yksien juhlien tähden (suvun seuraavat ylppärit vietetään aikaisintaan 10-vuoden päästä :D). Ihana kakkuexpertti-äitini loihtii sekä makeat kakut että voipaleipäkakut, ja niihin löytyy tarjoilulautaset hänen kaapistaan. Hankittavikseni oikeastaan jääkin samppanjatarjotin, samppanjacooler sekä servetit, jotka jäävät juhlien jälkeen omaan käyttööni. Samppanjan tarjoiluun löysin Alessin valkoisen Op-tarjottimen, jonka saa kätevästi naamioitua Normann Copenhagenin Tablo-pöydän päälle säilöön silloin kun sitä ei tarvita, tosin luulen että tarjotin tulee jäämään kukkien ja kynttilöiden alustaksi saarekkeen päälle. Samppanjacooler olikin kinkkisempi juttu, sillä sellaiselle meillä ei ole normaalisti käyttöä enkä tahdo ostaa mitään, mikä jää kaapin perukoille pölyyntymään. Onneksi muistin 2012 tekemäni postauksen muovisista Koziolin Bottichelli -säilytyskoreista, joita voi hyödyntää pyykki- ja lelukoreina, tiskialtaana, kukkaruukkuina sekä juomien viilennyksessä. L-kokoinen Bottichelli aka tiskivati lähti tilaukseen ja juhlien jälkeen siitä tulee puhtaiden pyykkien viikkauskori. :)

Ylioppilasjuhlat2.jpg

Ruokapuolen osalta tarjoamme pitkänmatkalaisille jotakin lämmintä syötävää, tämän jätän äitini ja siskojeni huolehdittavaksi. :) Juhlatarjoilu koostuu raikkaasta salaatista, voileipäkakuista (liha ja kala), pienestä suolaisesta (feta-parsakaalipiiras, broilerpiirakka, savulohikääröt) sekä kahvin kylkiäisistä (sacher-kakku, ylioppilaslakki-prinsessakakku, keksit sekä itsetehdyt cupcakesit). Onneksi meitä on "vain" 30 henkeä, muuten loppuisi tila kesken jo tarjoiltavien herkkujenkin osalta. :)

Omakotivalkoinen12052015.jpg

Saa nähdä millainen härdelli koittaa juhlaviikolla, yritän parhaani mukaan olla siskolleni ja hänen tytölleen avuksi ja toivon että olen ottanut kaiken huomioon näissä alustavissa suunnitelmissani menunkin osalta. :) Tässä kuussa juhlitaan ylppäreiden lisäksi yhdet kevätjuhlat sekä kolmet synttärit, joten hommaa riittää koko kuukaudelle. :)

Kivaa päivää kaikille!

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

(Tuotekuvat: RoyalDesign, Stockmann, Iittala, Magisso, postaus sisältää mainoslinkkejä)


Facebook.jpginstagram.jpgBloglovin.jpgPinterest.jpgStyleroom.jpg