Maailma on täynnä ruokaan ja terveyteen liittyviä tutkimuksia, joista yksi herätti tänään mielenkiintoni. Oxfordin yliopiston professori Charles Spence kertoo Business Insiderin julkaisussa astioiden värin ja muodon vaikutuksesta ruokahaluun ja kokemuksiimme ruoan herkullisuudesta. Aihe vaikutti kiinnostavalta ja siksipäs heitän omankin lusikkani soppaan spekuloiden tutkimuksen paikkaansa pitävyyttä... 

Omakotivalkoinen__25042017_4276887.jpg

Omakotivalkoinen_25042017_0326.jpg

Omakotivalkoinen_25042017_1065.jpg

Valkoinen lisää maukkautta

Oletko koskaan miettinyt miksi ravintoloissa astiat ovat usein valkoisia? Syy siihen on puhtaasti visuaalinen - valkoisella lautasella ruoan värit tulevat kunnolla esiin ja monet tutkimukset ovat vuosien aikana todistaneet että silmämme rekisteröivät valkoista vasten olevat värit intensiivisemmin. Sen ansiosta valkoiselle lautaselle katettua ruokaa pidetään tuoreempana ja herkullisempana kuin muun värisistä lautasista ruokaillessa. 

Business Insiderissa Spence kertoo espanjalaisen tutkijaryhmän tekemästä kokeesta, jossa tarjoiltiin mansikkamoussea valkoiselta sekä mustalta lautaselta. Tutkimuksen tulokset olivat yllättävät - mansikkamoussea pidettiin yleisellä tasolla 7% makeampana, 13% maukkaampana ja 9% pidetympänä, kun se tarjoiltiin valkoiselta lautaselta mustan sijaan. Koehenkilöiden mukaan mansikkamoussen maku parani vielä entisestään, jos lautanen oli muodoltaan pyöreä.

Visuaalisuudella onkin suuri merkitys siihen miten koemme asioita ja yllättäen se vaikuttaa myös kylläisyysreseptoriimme - mitä parempana ruoka koetaan, sen enemmän sitä tekee mieli syödä. Tutkimuksen valossa voisi suositella kevennysprojektin parissa painivia vaihtamaan valkoiset lautaset ja kulhot pikaisesti mustiin tai muun värisiin. :)

Omakotivalkoinen_25042017_1018.jpg

Omakotivalkoinen_25042017_1078.jpg

Charles Spencen omien tutkimuksien mukaan väreillä on yleiselläkin tasolla väliä - punaiselle lautaselle aseteltuja ruokia tulee syötyä vähemmän kuin muun värisiltä lautasilta, koska punainen väri viestii meille jonkinlaista alkukantaista vaaraa saaden meidät hieman varovaisiksi. Oranssin sävyisestä kupista kaakao taasen maistuu parhaimmalta.

Mieli on todellakin ihmeitä täynnä ja olen itsekin huomannut miten kasvispohjaiset ruoat oikein räiskyvät valkoisella lautasella ja kieltämättä saattaa olla hyvinkin mahdollista, että osa santsiannoksistani onkin johtunut näläntunteen sijaan aivojen saamasta kyltymättömyyden signaalista. Värikästä kasvisruokaa nimittäin otan huomattavasti useammin lisää kuin värittömämpiä sapuskalajikkeita, kuten lihapullakastiketta tai makaronilaatikkoa... hmmm, tämähän on varsin mielenkiintoinen havainto, jota täytyy analysoida tulevina viikkoina lisää... :)

Omakotivalkoinen_25042017_3701.jpg

Omakotivalkoinen_25042017_8115.jpg

Omakotivalkoinen_25042017_3744.jpg

Visuaalisuus vaikuttaa alintajunnallisella tasolla

Monet syövät yli oman tarpeensa, niin minäkin joinain päivinä. On melko huojentavaa tiedostaa, ettei liian suuret annoskoot olekaan välttämättä pelkästään venyneestä vatsalaukusta tai itsekurin puutteesta johtuvaa. On oikeastaan ihan loogistakin, että ruoan ja ympäristön tarjoama visuaalinen osuus vaikuttaa meihin alitajunnallisella tasolla. Onhan niitä paljon pöllömpiäkin juttuja, joiden on todettu vaikuttavan tekemiimme päätöksiin ja valintoihin. :)

Ruoan ja sen tarjoilun visuaalinen puoli on luultua merkityksellisemmässä asemassa ja kiinnostuin aiheesta siinä määrin, että haluan lukea professori Charles Spencen Gastrophysics -kirjan, joka pureutuu ruokailun psyykkiseen puoleen ja ympäristön vaikutuksiin kylläisyyden kokemisesta. 

Omakotivalkoinen_25042017_8641.jpg

Ruokaa tarjoillessa voi kiinnittää huomiota astioiden väriin ja muotoon, niillä voi olla suurempi merkitys kuin tulemme ajatelleeksi tai uskommekaan. Keventäjien kannattaa välttää valkoisia pyöreitä lautasia, juhlien järjestäjien vuorostaan suosia niitä. :) Itse aion jatkossakin pitäytyä valkoisissa astioissa, vaikka söisinkin sitten vähän liikaa. :)

Kivaa iltaa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Lähde: Business Insider)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg