Huhheijakkaa millainen päivä eilen olikaan... Aamulla koitti ensimmäinen visiittini fysioterapeutin luokse ja hän vahvisti kaiken sen minkä jo itsekin selkäkivuistani tiesin - kovat ovat ja kipukäyräni kohoaa pahimmillaan nro 9 tasolle. SI-nivelen ja lannerangan nivelrikon aiheuttama hermosärky oireilee joka ikinen päivä, toisinaan enemmän ja välillä onneksi vähemmän, mutta kivutonta päivää en ole nauttinut tänä vuonna ainuttakaan. Fysioterapeutti väänteli, käänteli, rusautteli ja venytteli kipeää selkää ja hermosärystä kärsivää oikeaa jalkaani siihen malliin, ettei ole ihmekään että eilisilta meni sängynpohjalla särystä ulisten....

Omakotivalkoinen_03052017_4439_2.jpg

Fysioterapeutti on toiveikas ja uskoo että saatamme hyvinkin onnistua jumpan avulla saamaan hermosärkyä pienemmäksi tai jopa hävitettyä sen parhaimmassa tapauksessa kokonaan. Kolmen jumppaliikkeen ohjeella treenailen rangan liikkuvuutta ja elastisuutta päivittäin, jonka lisäksi teen lihaskuntoa vahvistavaa ja ylläpitävää kehonpainotreeniä. SI-nivelen ja lannerangan tueksi laitettiin kinesioteippaus, jonka pitäisi hieman lievittää kipua ja tukea samalla lannerankaa keventäen siihen kohdistuvaa painoa. Saamani yleisohje onkin että saan tehdä kaikkea mikä tuntuu hyvältä ja mistä ei koidu jälkikäteen kiputiloja. Istua saa, maata saa, seisoa saa, kävellä saa, juostakin saa, ja tanssiakin, kunhan mitään edellä mainituista ei tee yhtäjaksoisesti liian pitkään.

Muuttokuormien ja raskaiden tavaroiden kantaminen on sen sijaan jatkossa kielettyä, mutta lupasin ystävilleni että jos vielä muuttojeesausta tulevaisuudessa kaipaavat niin tulen kyllä mielelläni esimerkiksi auttamaan tavaroiden pakkaamisessa ja purkamisessa, sekä kantamaan kevyitä nyssyköitä ja pussukoita... ja tietysti toimimaan ovimiehenä kahden kohteen ja muuttoauton välillä. :)

Omakotivalkoinen_03052017_2774.jpg

Nyt selkäsärky ja oikeaan jalkaan säteilevä hermokipu on hieman helpottanut eilisestä ja tämän päivän ohjelmassa on töiden jälkeen hyökätä siivoilemaan ja sisustelemaan parvekkeelle. Olen tehnyt muutamia ostoksia kesää ja parveketta ajatellen, joista ennakkomaistiaisena nämä ihanan pirteät Kotikullan ulkopehmusteet ja koristetyynyt... näistä lisää vielä tänään! :)

Aurinkoista keskiviikkoa, palaillaan pian! :)

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg