Kerro minulle jotain hyvää…

Jännäreiden ja elämänkertojen lisäksi tykkään lukea chic lit -kirjallisuutta, johon lukeutuu mm. Jojo Moyesin koskettava Kerro minulle jotain hyvää. Kirja tarjosi mukavan lukuelämyksen lisäksi myös lohtua – edes saduissa ei aina kaikki mene kuin saduissa. Kyseinen kirja tuli luettua jo jokunen hetki sitten ja eilen ostettujen violettien neilikoiden ja kynttilöiden myötä muistui mieleeni että olin lupautunut tekemään tästä kirja-arvostelupostauksen lukijani S:n pyynnöstä… 🙂

Jojo Moyesilla on uskomaton kyky tuoda kirjan tarina lukijalleen todeksi ja kirjaa lukiessani tuntui kuin tarina olisi elokuvan tapaan pyörinyt pääni sisällä. Kirjan päähenkilö Louisa Clarkin elämä heittää härän pyllyä kaikissa elämän osa-alueissa ihmissuhteista työhön. Tarinan tapahtumista tuli mieleeni ranskalainen elokuva Koskemattomat, josta kirjoittelin teille TÄÄLLÄ. Kerro minulle jotain hyvää oli realistinen, yllätyksellinen ja hyvin koskettava, toisinsanoen kaikkea mitä hömppäpömppäinen chic lit ei genrenä useinkaan tarjoa. Tässä rakkaustarinassa ei noudateta normeja – prinssi ei pelasta prinsessaa eikä paha saa palkkaansa… loppukohtaus viimeistään saa kyyneleet virtaamaan.

Mielenkiintoista oli huomata miten iso vaikutus kirjalla minuun oli, ehkäpä juuri sen vuoksi etten ollut varautunut näin aidon oloiseen nurinkuriseen rakkaustarinaan kirjan ensikertaa avatessani. Oletin tämän olevan leppoisaa huumorilla ja hauskoilla sattumuksilla rytmitettyä lukemista kuten chic lit totutusti on ollut (esim Himoshoppaajat, Bridget Jones jne) ja yllätys oli puhtaasti positiivinen huomatessani että kirja on kaikessa herkkyydessään jopa raadollisen suorasukainen.

Kerro minulle jotain hyvää on varsin nerokkaasti valikoitu nimi tälle kirjalle. Vasta lopussa selviää mistä nimi juontaa juurensa ja miten se oikeastaan edes liittyy kirjaan tai sen sivuilla esiintyviin henkilöihin. En meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni ja kolmessa illassa olin sen ahminut läpi. Suosittelen äärettömän lämpimästi lukemaan tämän Jojo Moyesin omasta mielestäni parhaan teoksen ja mikä onkaan parempi ajankohta upottaa nenänsä kirjaan kuin viileät syysillat. ♥︎ Jos mielenkiintosi heräsi, löytyy se Adlibriksen Jojo Moyes -kampanjasta etuhintaan 5,90€ ⇒ adlibris.com/jojomoyes.

Leppoisaa iltaa kaikille!

*sisältää kaupallisen linkin

Lukuvinkki – KonMari e-kirja 1€:lla

Yhteistyössä Elisa Kirja

Syksy ja sateet saavat viihtymään sisätiloissa ja kodin merkitys korostuu aurinkoisten kesäpäivien ja ulkona vietettyjen hetkien jälkeen. Tänä syksynä meidän koti kokee kunnon raivauksen ja hyvään vauhtiin ehdinkin jo pääsemään. Vaatteet, kengät sekä kirjat on jo “konmaritettu”, seuraavana vuorossa on sisustustavarat sekä keittiön aarteet. Lisämotivaatiota ja inspiraatiota haen Marie Kondon KonMari-kirjasta, jonka e-kirjan muodossa latasin aamulla – kertaus kun on opintojen äiti…  Elisa Kirja tarjoaa teille lukijoilleni KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika e-kirjan yhden euron hintaan, vaihtoehtoisesti tarjolla on myös neljä muuta kirjaa jos KonMari on jo koluttu kannesta kanteen. 🙂

Nappaa siis iloksesi mieleistä lukemista tai kuunneltavaa e-kirjan muodossa! KonMarin lisäksi tarjolla mm. taattua jännitystä dekkarimestari Lars Keplerin tapaan, viisaan Maaret Kallion lujasti lempeitä eväitä elämään, unohtamatta tietenkään kotimaisen dekkarin kärkeä ja huumaavaa romantiikkaa! Lähes kaikista valittavissa myös kätevä äänikirja – lataa seuraksi työmatkalle, kuntosalille tai ihanaksi irtiotoksi arkeen! Lukijaetu voimassa 31.10.2017 asti, katso valikoima kirja.elisa.fi/kampanjakirjat!

Mukavaa tiistaipäivää kaikille!

 

Uusi IKEA-kuvasto & upeat uutuustuotteet

IKEA-kuvasto on tässä vaiheessa viikkoa jaettu jo kymmeniin tuhansiin kotitalouksiin ja moni on jo varmasti ehtinyt koluamaan tämän sisustusraamatuksikin nimetyn kuvaston alusta loppuun asti. Tänä syksynä valikoimassa on selvästi aikaisempaa tummempia sävyjä, uutuuskalusteissa näkee paljon mustanruskeaa sekä ihan naturellia puuta. Itse odotan sydän pakahtuneena lokakuussa myyntiin ilmestyvää YPPERLIG-mallistoa, joka on designtalo HAY:n ja sisustusjätti IKEA:n ensimmäinen yhteinen tuotelinja. YPPERLIG-mallistossa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja täydellä volyymilla ja uskon tämän olevan suuri suuntaus yleisesti ekologisempaan elämiseen. Monissa asioissa isot ovat edelläkävijöitä, joista pienemmät ottavat mallia. 🙂

IKEA-kuvastolanseerauksessa kuultiin neljää upeaa naista, joista erityisesti Pella Hedeby´n stailausvinkit jäivät mieleeni. Pella on ruotsalainen sisustusbloggaaja, joka tekee tiiviisti yhteistyötä IKEA-stailaustiimin kanssa ja ylläpitää IKEA-nettisivujen yhteydessä toimivaa Livet Hemma -blogia. Lavalla nähty japanilaishenkinen tyylittely on Pellan käsialaa ja siinä yhdisteltiin kivalla tavalla syksyn sisustustrendeissä vahvasti esillä olevaa maanläheistä teemaa. Tykkään kovasti Pellan sisustustyylistä ja ilokseni onnistuin voittamaan itselleni paikan hänen workshop-kurssillensa. ♥︎

Sisustustrendit näkyvät IKEA-syysmallistossa vahvasti ja väreissä toistuu samat tutut luonnonläheiset ja tummat sävyt, joista olen teille kirjoitellut TÄÄLLÄTÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ.

IKEA-kuvastolanseerauksessa tarjoiltiin ihania herkkuja, jotka houkuttelivat pöydän ääreen niin visuaalisuutensa kuin makunsakin puolesta. Uskomattomia namusia kuten ruisleivän päällä tarjoiltua riimilihaa, punajuuripyöryköitä, sekä luonnonkukkasin sekä marjoin maustettua jälkiruokaa.

Jos IKEA-kuvasto ei ole vielä sinua tavoittanut, löydät sen myös suoraan netistä osoitteesta:

ikea.com/fi/kuvasto

Inspiroidu ja ihastu IKEA #elohuone -kampanjan hyväntuuliseen mainosvideoon, joka kuvaa elämää ja sen erilaisuutta aidosti.

Inspiroivaa iltaa kaikille!

 

Asiaa aikakauslehdistä – Entinen kulutushyödyke on nyt arjen luksusta

Olen ollut joskus muinoin lehtien himolukija ja tilasin parhaimmillaan kaikkia Suomessa julkaistavia suomenkielisiä sisustuslehtiä. Muistan myös miten kovasti aina odotin lehtien tipahtelevan postiluukusta ja ensimmäisen kodin 19-vuotiaana vuonna 2002 ostaessani hain sisustusinspiraatiota pelkästään niistä – blogeja ja nettijulkaisuja kun tuohon aikaan ei vielä tunnettu. Aikakauslehdet olivat kulutushyödykkeitä, niitä sekä tarvittiin että haluttiin, ja jokaiselle tuntemalleni ihmiselle tuli vähintään kaksi lehteä kestotilauksella – Me Naiset, Katso tai Seiska sekä jokin harrastukseen liittyvä lehti. 🙂 Sittemmin lehdet kokivat inflaation ja ihmiset, minä mukaan lukien, siirtyivät hakemaan ajankohtaiset uutisensa ja inspiraationlähteensä netistä, jonka valttina on nopea tiedonjako ja -välitys. Lehtiä alettiin uudistamaan toistuvalla tahdilla koventuneen kilpailutilanteen vuoksi, lehtitalot toivat markkinoille uusia lehtiä vastaamaan kuluttajien muuttuneisiin tarpeisiin ja hinnat notkahtivat alaspäin. Lehdet menettivät mielenkiintonsa ja asemansa, ja turhaa rahanmenoa ja paperiroskaa välttääkseen moni perui vuosia tai jopa vuosikymmeniä jatkuneet tilauksensa – ja niin tein minäkin…

Omakotivalkoinen_GlorianKoti_23072017_43

Meni useampi vuosi kun en tarttunut yhteenkään lehteen eikä kaupan lehtihyllykään pahemmin houkutellut luokseen. Ainoat lehdet joita satunnaisesti ostin olivat ulkomaisia julkaisuja ja ns. luksusjuttuja, joihin tarttuessani halusin hetken omaa aikaa ja rauhoittumista blogikäsitteeksi muodostuneen teekupposen kaverina. 🙂 Runsaasti blogeja lukevana koin saavani blogeista tarpeeksi informaatiota ja lukemisen iloa, enkä tiennyt mihin tarkoitukseen olisin edes tarvinnut suomalaista sisustuslehteä – niissä julkaistut jutut sisustustrendeistä ja uusista lanseerauksista kun suurimmalti osin oli kerrottu jo jossakin lukulistallani olevassa blogissa. Sisustuslehdet toistivat samoja asioita ja monissa lehdissä oli mukana bloggaajia (minäkin olen tehnyt sisustusjuttuja lehtiin), joiden jutut olivat omalla tavallaan “vanhentuneita” jo julkaisuhetkellä. Otin kerran lehtihyllyllä jopa kuvan sisustuslehtien rivistä, joissa kaikissa oli tismalleen samat teemat nostettu esiin kansikuvaan – valitse näistä nyt sitten jotakin luettavaa kotisohvalle mukaan… ei muuta kuin silmät kiinni ja käsikopelolla yksi mukaan. 🙂

Omakotivalkoinen_GlorianKoti_23072017_43

Lukuintoni paluun myötä olen huomannut miten mukavaa on välillä istua alas fyysisen kirjan kanssa. Se rauhoittaa mieltä ihan eri tavalla kuin tabletti tai puhelin kädessä e-kirjoja lukiessa. Sormien välissä kahisevat sivut ja painomusteen tuoksu lisäävät keskittymistä ja monesti huomaan ajan viuhahtaneen ohi kirjan tarinaan ja tapahtumiin uppoutuessani. Halusin kokeilla päteekö tämä sama nostagia myös aikakauslehtiin ja totesin että vastaanvanlaisen lukukokemuksen saavuttamiseksi lehden sisällöltä vaaditaan todella paljon – mikä tahansa läpyskä kämmenten välissä ei riitä. Sen pitää tarjota uudenlaisia juttuja, mielenkiintoisia näkökulmia, ehjiä kokonaisuuksia ja upeita kuvia, jotta lehden muotoon tiivistetty materiaali saa temmattua mukaansa. Kesän lehtiannista vain yksi pystyi siihen – tuorein Glorian Koti, jonka sivuilla ei ollut ainuttakaan toistolta tai vanhan kertaukselta vaikuttavaa juttua. 🙂 

Omakotivalkoinen_Gloriankoti_23072017_43

Lehden sisältö oli erinomaisesti rakennettu, se sisälsi asiantuntevia vinkkejä sekä henkilökohtaisia tarinoita mm. Finlaysonin omistajan Petri Pesosen tavasta sisustaa omaa kotiaan, jotka koin äärettömän mielenkiintoisiksi. Jutut eivät olleet lyhyitä ja töksähteleviä, vaan ajatuksella tehtyjä. Suhtautumiseni sisustuslehtiin muuttui tämän kyseisen numeron myötä ja ymmärsin että kotimainen lehtikin voi olla arjen luksusta. Lehti ei ole enää tarpeellinen informaationsa vuoksi, vaan siksi että se tarjoaa minulle pienen pakopaikan oman elämäni hulinasta. Kirjaan tarttuminen vaatii aina oikeanlaisen tunnetilan ja tarpeeksi aikaa, mutta kompaktiimpaan muotoon tiivistetyn lehden pariin on helppo sukeltaa ihan vaikka kahvitauonkin ajaksi. 

Omakotivalkoinen_GlorianKoti_23072017_43

Omakotivalkoinen_GlorianKoti_23072017_43

Hyvän lehden löytäminen on harmittavan haasteellista, sen sain itse huomata lompakossani kun kannoin kaupasta kotiin useamman sisustuslehden, joista vain yksi oli “lukemisen arvoinen”. Sen vuoksi haluankin suositella teille Glorian Koti -lehteä ja vinkata samalla kesätarjouksesta, jossa saat 4 numeroa Glorian Koti -lehteä hintaan 24,90 ja Sanoman digilehti-palvelut sekä Finlaysonin Suomi 100 -teemavärein varustetun sinivalkoisen Mila-pöytäliinan kaupan päälle. Laitoin itsekin tilauksen sisään ja vuosien jälkeen odotan suurella innolla seuraavan numeron ilmestymistä suoraan postiluukusta. 🙂

TILAA GLORIAN KOTI – KESÄTARJOUS TÄSTÄ

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

*sisältää kaupallisen linkin


okv-email.jpg   okv-fb.jpg   okv-bloglovin.jpg   okv-insta.jpg   okv-youtube.jpg   okv-pinterest.jpg

Videopostaus: Kirjojen karsintaa – Suursiivous osa 1

Olen nuorempana ollut kunnon lukutoukka ja kuuluin parhaimmillaan kolmeen eri kirjakerhoon. Olin heikkona erityisesti muotikirjoihin sekä dekkareihin, ja omistin kokonaisen kokoelman mm. Cornwellin, Connellyn ja Lehtolaisen julkaisuja. Lukuinto katosi elämän pyörteisiin ja useampi vuosi meni niin etten muista lukeneeni kirjan kirjaakaan. Sisäinen lukutoukkani päätti onneksi heräillä horroksestaan ja tänä vuonna olen lukenut jo reilut 20 kirjaa… Osan kirjoista kuuntelen E-kirjana ja romaaneita sekä dekkareita lainaan usein myös kirjastosta. Muotikirjoja olen päätynyt ostamaan omaksi, sillä kirjaston valikoima on niiden osalta suppea eikä niistä E-kirjana saa oikein mitään irti (ja vain pari on edes julkaistu tuossa formaatissa). Kirjoja on kertynyt parin vuoden aikana melkoinen vuori, vaikka muutaman ylimääräisen olen siskoilleni ja ystävälleni ehtinyt pois antamaankin…

Omakotivalkoinen_19072017_4259.jpg

Kasasin kirjani olohuoneen lattialle nähdäkseni mikä kokonaistilanne on ja aikamoinen läjähän siihen syntyi. 🙂 Kirjoja on 60kpl, lehtiä 3kpl ja alla olevalle videolle päätyneen karsinnan seurauksena yli puolet kuormasta saa lähteä… 🙂 

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg


okv-email.jpg   okv-fb.jpg   okv-bloglovin.jpg   okv-insta.jpg   okv-youtube.jpg   okv-pinterest.jpg

 

Kolmen kirjan kokki – Perusruokaa, streetfoodia & italialaisia herkkuja

Olen innostunut kasvispainotteisen ruokavalion myötä kokkailusta ihan uudenlaisella tarmokkuudella ja hetken huumassa (eli nälkäisenä :D) päädyin shoppailemaan itselleni kolme erilaista ruokakirjaa. 🙂 

Omakotivalkoinen_15062017_3796.jpg

Omakotivalkoinen_15062017_7823672.jpg

Saku Tuomisen, Tuukka Kosken ja Kimmo Kivilahden ihanasti italialainen Basta! on paljon muutakin kuin reseptikirja. Sen ensimmäinen osuus käsittelee italialaista ruokakulttuuria tälläisen tavallisen tallaajan ymmärtämässä muodossa ilman hienostelevia ja vaikeaselkoisia termejä. 🙂 Italialainen ruoka on tunnetusti taivaallista ja maualtaan selkeää ja aitoa – sitä puhtainta ja raikkainta mahdollista, kuten Casa di Mamman pizzamainoksessakin todetaan. 🙂 Viikonloppuna korkkaan pullon viileää valkoviiniä ja testaan herkullisen munakoiso-mozzarellapaistoksen reseptiä…

Omakotivalkoinen_15062017_76262.jpg

Henri Alénin ja Annukka Oksasen Vuoden keittokirja edustaa resepteiltään simppeliä kotiruokaa, joiden ainekset löytyvät tavanomaisen lähikaupan valikoimista. Kirjan reseptien makumaailmoissa on pientä aasialaista vivahdetta, joka herätti kiinnostukseni… ensimmäisenä kokeiluun menee chili con vege sekä vuohenjuusto-vesikrassipasta. 🙂

Omakotivalkoinen_15062017_8728.jpg

Mikko Takalan ja Mika Remeksen Streetfood on katuruoan raamattu. Kirja esittelee maailman mielenkiintoisimpia katuruokapaikkoja ja varsin jänniäkin reseptejä, joiden kokkaajan pitää olla sekä utelias että rohkea. 🙂 Tämä kirja sai minut hymyilemään tarinoillaan ja tunnelmallaan, kokeilulistalleni meni mm. Itälaidan kunkkujen punajuuret sekä Korean fried kukkakaali. 🙂

Omakotivalkoinen_15062017_3788.jpg

Omakotivalkoinen_15062017_3791.jpg

Kirjat toivat mieleen nostalgisia välähdyksiä omasta lapsuudesta kun äidin kanssa yhdessä selasimme keittokirjoja viikonloppuisin keksiäksemme jotakin uutta ja mielenkiintoista kokattavaa. Muistan kuinka keskityin katselemaan pääasiallisesti pelkkiä ruokakuvia, joiden perusteella ehdottelin äidille tietysti sitten aina niitä vaivaalloisimpia reseptejä. 🙂 Ihania muistoja, jollaisia toivottavasti pystyn luomaan myös omalle tytölleni näiden kirjojen avustuksella. 🙂

Iloista ja aurinkoista iltaa kaikille ja huomiseen!

Miia_signerina2015.jpg

Sisältää kaupallisen linkin


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Järvien Kesäkodit -sisustuskirja & blogiarvonta

Yhteistyössä Docendo kustannus / Johanna Lehtinen

Sain Docendo kustannukselta pari kipaletta Johanna Lehtisen ja Tanja Hakalan kauniisti kuvitettua Järvien Kesäkodit -uutuuskirjaa ja odotukset olivat korkealla heidän edellisen Laiturilla – Kesäkoteja rannikolla & saaristossa teoksen jäljiltä, joka ihastutti ja inspiroi sisällöllään suuresti. Uutuuskirja ylitti odotukseni kirkkaasti, tarjoten ihanan lukuhetken lisäksi useita vaaleaan kotiini sopivia sisustusideoita, joita aion hyödyntää sekä parvekkeella että sisätiloissa kesän koittaessa. Järvien Kesäkodit on ehdottomasti edeltäjäänsä parempi, tyyliltään “suomalaisempi” ja tunnelmaltaan sykähdyttävämpi – tämä kirja sai minussa aikaan niin ison mökkikuumeen, että katselin jo kesälomaksi vuokramökkiä Kuusamon seudulta… 🙂

Omakotivalkoinen_16042017_2473.jpg

Omakotivalkoinen_16042017_2476.jpg

Omakotivalkoinen_16042017_2075.jpg

141 sivuinen kesäkoteja ja mökkiasumista esittelevä upeasti kuvitettu sisustusteos tarjoaa runsaasti inspiroivia ideoita myös kaupunkikoteihin jalostettavaksi. Vaaleaa harmoniaa, käsin kosketeltavaa rauhallisuutta, luonnonläheisyyttä, kestäviä ratkaisuja ja arjen vinkkejä sisältävä hyvän mielen kirja kertoo tavallisten ihmisten tarinoita ja oivalluksia järvimaisemien äärellä sijaitsevien kesäkotien rakentamiseen, remontoimiseen ja sisustamiseen.

Kirjassa lisäksi Virpi Mikkosen herkkureseptejä sekä Hanna Sumarin ja Milla Alftanin ideoita kesäkodin sisustamiseen. Tämän kirjan kanssa mieli todellakin rentoutuu ja ilolla ilmoitankin että tätä hyvää mieltä olisi jaossa nyt blogiarvonnan muodossa kaksin kappalein… 🙂

Omakotivalkoinen_16042017_2481.jpg

Omakotivalkoinen_16042017_2073.jpg

Omakotivalkoinen_16042017_2472.jpg

Omakotivalkoinen_16042017_2475_3.jpg

Jättämällä vapaamuotoisen kommenttisi tämän postauksen kommenttiboksiin keskiviikkoon 19.4.2017 klo 23.59 mennessä olet mukana Järvien Kesäkodit -kirjojen arvonnassa! Arvonnan voittajat julkaistaan blogissa 20.4.2017, joten muistathan tulla kurkistamaan onko voitto osunut kohdallesi. 🙂

Hellitä hetkeksi, unohda kiire ja matkaa kohti kauneimpia mökkirantoja -Järvien Kesäkodit

Miia_signerina2015.jpg

Yhteistyössä Docendo kustannus / Johanna Lehtinen


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

The Dress by Megan Hess & muita muotijuttuja

Pitkä odotus on ohi ja Megan Hessin upeaakin upeampi The Dress -muotiteos saapui viimein perille! ♥︎ Kyseinen kirja on ollut loppuunmyydyssä tilassa jo jonkin aikaa, mutta viikko sitten sain iloisen ilmoituksen Adlibrikselle asentamastani kirjavalvonnasta että nyt sitä taas löytyy. 🙂 The Dress vaikuttaa jo pelkällä pikasilmäilylläkin olevan mielenkiintoisempi kuin edeltäjänsä New York, josta kirjoittelin teille tohkeissani TÄÄLLÄ. En malta odottaa että pääsen illalla heittämään jalkani ojoon ja uppoutumaan kunnolla Megan Hessin upeiden kuvien maailmaan…

Omakotivalkoinen_22032017_1936_3.jpg

Omakotivalkoinen_22032017_1925_2.jpg

Omakotivalkoinen_22032017_1928.jpg

Tyylikäs kultareunainen kirja kertoo Megan Hessin kuvituksen kautta maailman upeimpien julkkismekkojen tarinat aina Audrey Hepburnin ja Marilyn Monroen ajoista Lady Gagaan ja nykyhetkeen saakka. Esillä on mm. Madonnan kuuluisa Rock Chic Dress sekä Patricia Norriksen suunnittelema paljettimekko, joka nähtiin Scarface-elokuvassa Michelle Pfeifferin näyttelemän Elvira Hancockhin päällä. Katsaus maailman ikonisimpiin mekkoihin The Dress -kirjan kuvituksen ja knoppitiedon kautta on erittäin mielenkiintoista…

Omakotivalkoinen_22032017_1933.jpg

Omakotivalkoinen_22032017_1924.jpg

Omakotivalkoinen_22032017_1921.jpg

Muotikirjan ja -teeman jatkeeksi sopii lasillinen kuohuvaa Megan Hessmäisellä grafiikalla varustetusta espanjalaisesta kuohupullosta, jonka tosin aukaisen vasta viikonloppuna merkkipäivän kunniaksi…

Omakotivalkoinen_22032017_1919.jpg

Omakotivalkoinen_22032017_1912.jpg

Nyt vielä kun saisin Megan Hessin viimeisen avoimena roikkuvan, mutta onneksi jo matkalla olevan kirjatilaukseni Coco Chanelin kotio saakka, on kolmen kirjan koplani kerättynä. ♥︎

Miia_signerina2015.jpg

(Sisältää kaupallisen linkin)


 

Kirjoja hyllyn täydeltä…

BEdesignin veikeä peuranpään muotoinen Deer-hylly on ihastuttanut seinällä kohta kaksi vuotta, enkä enää osaisi kuvitella olohuonetta ilman sitä. Hyllyssä on nähty monenlaisia täytteitä ja tällä kertaa kokeilin miten paljon kirjoja se jaksaa syödä… 🙂

Omakotivalkoinen_02032017_1492.jpg

Omakotivalkoinen_02032017_81278.jpg

Omakotivalkoinen_02032017_1488.jpg

Omakotivalkoinen_02032017_1493_3.jpg

Silmämääräisesti näytti alussa siltä ettei kaikki kirjani hyllyyn mahtuisi, mutta väärässä olin. Vain kolme syvyydeltään liian suurta kirjaa jätin pois, kaikki muut sain nätisti aseteltua paikoilleen. Hyllyyn jäi runsaasti tilaa, jonka täytin kynttilöillä ja pienillä bokseilla. Parisenkymmentä keskikokoista kirjaa tai pokkaria hyllyyn saisi vielä mahdutettua. Varsinainen tilaihme, joka näyttää kivalta niin tyhjänä kuin täysinäisenäkin.

Täällä jatketaan flunssan potemista, joka vaikuttaisi hieman helpottavan. Kipeä olen edelleen, mutta kuume on laskenut ja särkylääkkeen avulla olo on hetkittäin ihan hyvä. Jos hyvin käy, olen sunnuntaihin mennessä tervehtynyt sen verran että uskallan lähteä jäähallille luistelemaan… Mitenkä flunssa iskeekin aina silloin kun on löytänyt uuden liinkuntamuodon tai ylipäätään innostunut liikkumaan enemmän?!? Vesittyy hyvin alkanut treeni, kun joutuu istumaan nessupaketin kanssa kotona päivätolkulla. 🙂

Kivaa päivää kaikille sinne ruudun toiselle puolen!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Tallinnan tuomisia & terkkuja flunssapediltä

Suuntasin eilen aamulla siskojen kanssa Tallinnaan shoppailemaan yhteisen laatuajan merkeissä. Aamun kolea ja kostea ilma vaihtui Tallinnassa aurinkoiseen plussakeliin ja seitsemän tuntia viuhahti nopeasti kaupunkia ja kauppoja kierrellessä. Paras löytö oli Viru-keskuksen yläkerrassa oleva Raamatupood eli kirjakauppa, jonne emme aikaisemmilla reissullamme ole koskaan menneet… ja jos olisin tiennyt millainen kirjakeidas se onkaan (ei tuommoista löydy Suomesta ollenkaan!), en todellakaan olisi jättänyt menemättä. Siellä oli mm. Pantonen sisustustuotteita kirjojen kanssa söpöissä väriblokeissa ja uskomaton valikoima englanninkielisiä muoti- että sisustuskirjoja, joiden joukosta ostin yhden ikiomaksi. 🙂

Omakotivalkoinen_01032017_1467.jpg

Omakotivalkoinen_01032017_1473.jpg

Omakotivalkoinen_01032017_1466.jpg

Omakotivalkoinen_01032017_1471.jpg

CYPI Pressin kustantama Contemporary Minimalist Spaces on inspiroivin kuvin varustettu teos, joka kertoo minimalistisen sisustustyylin synnystä ja kehityksestä 1960-luvulta alkaen. Kirja esittelee upeita sisustuskohteita, joiden seesteisyys, rauhallisuus, siisteys, yksinkertaisuus ja eleganssi saavat henkäilemään lievää kateutta. 🙂 

Omakotivalkoinen_01032017_1478.jpg

Omakotivalkoinen_01032017_1460.jpg

Omakotivalkoinen_01032017_1455.jpg

Toinen Tallinnan tuomiseni on Créme de la Crémestä ostamani Byredon Cotton Poplin -tuoksukynttilä. ♥︎ Olisin ostanut pari muutakin Byredoa valmiiksi varastoon, mutta ne olivat tilapäisesti loppuneet. Uusi kuorma saapuu maaliskuun aikana, joten täytyneen varata uusi matka loppukuulle… 🙂

Eilisaamuna kuuden aikaan herätessäni olo oli omituinen ja myöhemmin päivän aikana selvisikin, että flunssahan se siellä oli kovaa vauhtia kehittymässä. Päivän aikana Tallinnassa talssitut 24 000 askelta vaativat veronsa ja illalla laivalla istuessani olotila oli aivan karmea – kuumeinen, kipeä ja todella väsynyt. Kuumehoureistani huolimatta meillä oli kiva reissu ja kun puolenyön aikaan painoin kotona pääni tyynyyn, tuli uni ennen kuin ehdin kunnolla silmiäni sulkea. Nyt saankin maksaa eilisestä hauskanpidosta tuplasti, sillä kuumetta on yli 39 astetta, päätä särkee vimmatusti ja jokainen lihas ja nivel ilmoittaa olemassa olostaan karmealla kolotuksella. Loppupäivä menee visusti peiton alla levätessä, toivottavasti vuorokauden kuumeilu selättää pöpön ja paranen viikonloppuun mennessä ennalleni. 🙂

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg