Treeniasupostaus & kuntopäivitys

Olen käynyt aktiivisesti kuntosalilla keväästä asti ja selän kuntouttamisen lisäksi koko keho on saanut intensiivistä huoltoa. Olen keventynyt aiemmin karistettujen kilojen lisäksi muutaman lisää ja vaatekaapin sisältö on mennyt osittain tästäkin johtuen uusiksi. Minulle on tärkeää tuntea oloni hyväksi myös urheiluvaatteisiin pukeutuneena ja noudatankin blogista tuttua French Wardrobe -metodia myös urheilussa (voit lukea metodista lisää TÄÄLTÄ).

Ostin itselleni juuri parit uudet treenitrikoot sekä askellusta pehmentävät salikengät Stadiumista. Vasta nyt selkävaivojeni ilmaannuttua olen ymmärtänyt miten tärkeä asia on omistaa sellaiset treenikengät, jotka tukevat jalkaa ja vaimentavat lannerankaan heijastuvaa askeleen aiheuttamaa tärähdystä erityisesti juoksumatolla kävellessä / juostessa. Niken superkevyet Flex Trainer -treenikengät osoittautuivat olevan nappivalinta salille, sillä sen lisäksi että pohja on taipuisa, joustava ja askellusta vaimentava, ne myös hengittävät hyvin eivätkä haudo jalkoja. Lisäplussaa annan erinomaisesta lestistä, joka on tarpeeksi leveä eikä kertaakaan ole hiertänyt jalkojen ihoa rikki. 🙂

Treenipaitoina hyödynnän tavallisia ketjukauppojen trikoopaitoja. Lindexin ja Cubuksen toppeja, t-paitoja sekä pitkähihaisia minulta löytyy mustina, valkoisina sekä mustavalkoraitaisina versioina…

Mustavalkoinen väripaletti toimii aina ja pyykkihuolto pelaa sujuvasti usein pestävien urheiluvaatteiden kanssa. Monien eri urheilumerkkien vaatteita kokeilleena olen todennut Niken treenihousujen olevan kaavoitukseltaan ja laadultaan paras – materiaalit eivät nukkaannu ja värit pysyvät hyvänä pesusta toiseen.

Edullisimmasta päästä olevat puuvillaiset Nike Club Legginsit yllättivät minut erittäin positiivisesti ja suosittelen näitä varsinkin teille, jotka olette minulta kysyneet vinkkiä ei-teknisestä materiaalista valmistettuihin laadukkaisiin treenitrikoisiin. Nämä 92% puuvillasta ja 8% elastaanista valmistetut pöksyt ovat olleet ahkerassa käytössä lähes non-stoppina ja pyörähtäneet pesukoneessakin jo reippaasti yli 10 kertaa ja siltikin ovat edelleen täysin uudenveroiset – ei nukkaantumaa, ei saumojen kiertämistä eikä etenkään mustan värin haalistumista. Mainittakoon myös että valkoinen Nike-logokin on puntissa pysynyt täysin ehjänä eikä lähtenyt murentumaan edes kuivausrummussa, jonka apuun kerran jouduin hätäpäissäni turvautumaan, kun kaikki treenivaatteeni olivat samanaikaisesti likapyykkikorissa. 🙂

Itse kuntoilun osalta olen varovaisen optimistinen ja uskon että nivelrikon aiheuttama jäykkyys ja oikeaan jalkaan säteilevä hermosärky saadaan vielä kuriin. Henkilökohtainen jumpparini Markus teki minulle juuri treeniohjelman, jonka parissa tällä hetkellä painiskelen. Prioriteettilistani top kolmonen koostuu selän kuntoutuksesta, kunnon kohottamisesta ja lisäporkkanana annoin Markukselle toiveen myös lisäkiinteytymisestä. Ohjelman kahdeksan eri liikettä eivät sisällä ainuttakaan kuntosalilaitetta, vaan keskityn pelkästään kehon hallintaan ja syvien keskivartalolihasten treenaamiseen oman kehoni painon ja kevyiden lisävastuksien (käsipainot, kahvakuula, nauhat) avulla. Treenissä tehdään monenlaisia tasapainoa harjoittavia liikkeitä, jotka saattavat päällepäin näyttää helpolta mutta eivät totisesti siltä tunnu. 🙂 Markuksen treeniä teen kolmesti viikossa, jonka lisäksi minulla on kaksi sellaista salipäivää jolloin voin tehdä mitä haluan oman fiiliksen mukaan. Tärkeintä on pitää itsensä liikkeessä ja se on helposti tehty, sillä jo kaksikin treenitöntä päivää saa selän särkemään niin vimmatusti että halu salille raahautumiseen voittaa monta muuta elämisen perustarvetta. 🙂

Tällä hetkellä eletään suvantovaihetta, selkä on selvästi paremmassa kunnossa kuin keväällä ja olen päättänyt että tästä on suunta pelkästään ylöspäin. Teen kaikkeni sen eteen että saan elää mahdollisimman kivutonta elämää mahdollisimman vähällä lääkemäärällä, sillä tosiasia on että jonain päivänä joudun jokatapauksessa turvaamaan pilleripurkkiin, ja siinä vaiheessa haluan että lääkkeellä on vastetta auttaa kivunhallinnassa… mutta se on jo kokonaan toinen aihe se…

Kivaa iltaa kaikille!

*tuotekuvat Nike, Lindex. Sisältää kaupallisen linkin*

Smoothie-paasto & sisäinen hyvinvointi!

Vuoden alusta alkanut kuuden kilon kevennysprojektini on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka repsahduksilta ei täysin vältytty. Reilun kahden viikon aikana painoa on tippunut vain kilon verran, mutten anna sen vaivata mieltä. Tärkeintä on että saan ruokavalioni kuntoon, liikun aktiivisemmin ja voin paremmin… ja paino tippuu normilukemiin elämäntapamuutoksen myötä pikkuhiljaa itsestään. 🙂

Omakotivalkoinen_17012017_0300_3.jpg

Omakotivalkoinen_17012017_0285_2.jpg

Ruokavaliomuutoksen myötä olen karsinut ruokavaliostani pois valkoisen sokerin (ja kaikki sen muunnokset), viljat ja punaisen lihan. Päivän syömiset koostuvat pääosin kasviksista, hedelmistä ja marjoista, joista surrauttelen itselleni maukkaita smoothieita. Aamu lähtee käyntiin iloisen keltaisella energiapommilla, joka sisältää hedelmiä oman fiiliksen mukaan. Tänä aamuna hörppäsin appelsiinista, banaanista, omenasta, mangosta ja sitruunasta tehdyn smoothien, jonka joukkoon laitoin teelusikallisen Puhdistamon Energiasmoothie-jauhetta. 

Omakotivalkoinen_17022017_0288_2.jpg

Omakotivalkoinen_17012017_0298_2.jpg

Kasvispohjainen lounassmoothieni on avokadon ansiosta ruokaisampi ja yllätyin siitä miten hyvin se pitää nälän ja mielihalut kurissa. Valloittavan vihreä tehojuoma syntyy salaatinlehdistä, avokadosta, pinaatista, selleristä, kurkusta, parsakaalista, omenasta, limestä ja spirulinasta. Vitamiineja, antioksidantteja, kuituja ja hyviä rasvahappoja sisältävä smoothie pistää aineenvaihdunnan käyntiin ja vatsan toimimaan. Vatsan turvotus ja pömpötys on selvästi vähäisempää ja olo on energisen kevyt. 🙂

Omakotivalkoinen_17012017_0290_2.jpg

Tuoreista kasviksista, hedelmistä ja marjoista koostuvan smoothie-paaston lisäksi syön kourallisen (noin 50g) pähkinöitä joka päivä, jotta saan kaikki sisäiseen hyvinvointiin tarvittavat ainekset. Pähkinät toimivat hyvänä välipalana lounaan ja iltapäivän ruokahetken välissä. 

Omakotivalkoinen_17012017_0282_2.jpg

Illat ovat olleet vaikeimpia ja sorruin monta kertaa herkuttelemaan kekseillä ja jätskeillä. Ramppasin ruokakaappien ja sohvan väliä yrittäen hillitä mielitekojani, toisinaan onnistuin mutta välillä itsekurini petti ja herkut veivät vallan. Viikonloppuna keksin konstin, jolla ehkäistä jokailtaista herkkuhampaan kolotusta – makea marjainen smoothie! Mansikoita, mustikoita, puolukoita, banaania ja Goji-marjoja sisältävän iltapalan ansiosta kulunut viikko on ollut selvästi helpompi ja olen pysynyt ruodussa. Eilen illalla koettiin todellinen ihmiskoe, kun mies herkutteli suureleisesti vieressäni Magnum-jätskillä. Yllätyin siitä ettei minun ei tehnytkään mieli hakea omaa jätskipuikkoani pakastimesta ja täysin tyytyväisenä imin kitaani marjasmoothieta. 🙂

Kasvisten, hedelmien, marjojen, yrittien ja pähkinöiden lisäksi elämänmittaiseen ruokavaliooni kuuluu kala ja kana, joita syön tammikuun tehopaastovaiheen jälkeen kerran pari viikossa. Pyrin pitämään ruokani mahdollisimman luonnonmukaisena ja puhtaana, suosin kotimaista ja ostan aina marinoimattomia kanafileitä ja kalan tuoretiskiltä. Kahvin kanssa olen käynyt sisäistä kamppailua, koska sitä tulee juotua usein liikaa. Toistaiseksi kuitenkin jatkan kahvilinjalla, mutta korvasin ruoan jälkeisen “iltakahvin”  vihreällä teellä.

Kaloreita en enää laske, sillä se on minusta turhaa ajanhukkaa. Olen sitä mieltä että kaloreiden laaduissa on eroja ja ylipainon syihin paneutuva dokumentti Fed Up vahvisti ajatukseni oikeaksi. 100 kaloria suklaakeksistä saatuna tuottaa elimistöön enemmän rasvaa kuin 100 kaloria pähkinöistä, johtuen maksan tavasta käsitellä sokeria ja tärkkelystä. Suosittelen kaikkia katsomaan tuon dokumentin, varsinkin jos kuulut kanssani samaan sokeriaddiktisten porukkaan, joiden paino jojoilee helposti. Löytyy ainakin Netflixistä…

Pahin herkkukoukku on nyt selätetty, olo on energinen ja ajatus kulkee kirkkaammin. Iltaväsy on helpottanut ja jaksan puuhastella kaikenlaista mukavaa entisen sohvalla makailun sijaan. Painoa on lähtenyt vain kilon verran, mutta olo on kutistuneempi ja ihanan kevyt – vatsan kipuilu, turvotus ja pömpötys on yksinkertaisesti kadonnut. 🙂

Kivaa keskiviikkoa kaikille! 

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Tuhti annos terveyttä & hyvinvointia!

Kesällä tuli syötyä vähän huonommin ja puurokin tipahti kyllästymisen takia pois aamupalalistaltani. Kuumina kesäpäivinä lämpimät ruoat eivät maistuneet ja huonoa syömiskierrettä sekä vanhoja tapoja välttääkseni otin pari viikkoa sitten ison ryhtiliikkeen omassa ruokavaliossani. 🙂 Vaihdon tylsäksi käyneen Elovenan Fazerin Sadonkorjuu-puuroon ja lisään päivittäiseen puuroannokseeni pellavansiemen-mustikkarouhetta sekä ruokalusikallisen chia-siemeniä… pakko on myöntää että noissa siemenissä on kyllä ihan oikeasti jotakin taikaa. 🙂

Omakotivalkoinen_27082015_6848_1.jpg

Omakotivalkoinen_27082015_6851.jpg

Superfoodina ja terveyspommeina tunnetut chia-siemenet sisältävät muun muassa terveellisiä omega-3-rasvahappoja, kuitua, proteiinia, antioksidantteja ja kalsiumia.

10 syytä, miksi chia-siemeniä kannattaa kokeilla:

1. Terve sydän

Cleveland Clinicin tutkimuksen mukaan chia-siementen on todistettu parantavan diabeetikkojen verenpainetta ja lisäävän terveellisen kolesterolin määrää laskien samalla huonoa kolesterolia.

2. Tasainen verensokeri

Chia-siemeniä on tutkittu niiden mahdollisten vaikutusten vuoksi kakkostyypin diabetekseen. Mahdolliset suotuisat vaikutukset perustuvat chia-siementen kykyyn hidastaa ruoansulatusta. Jos syöt aterialla chia-siemeniä, ne auttavat muuttamaan ruoan tasaiseksi energiaksi sen sijaan, että verensokerikäyräsi nousisivat ja laskisivat.

3. Kuitua

28 grammassa chia-siemeniä on 11 grammaa ravintokuitua eli noin kolmannes aikuisten päivittäisestä saantisuosituksesta. Chia-siementen lisääminen ruokavalioon onkin hyvä tapa varmistaa riittävä kuidunsaanti.

4. Energiaa

Energiatasoillasi on paljon tekemistä sen kanssa, mitä syöt. Chia on yksi luonnon suurimmista kasvipohjaisista proteiininlähteistä. Proteiinin, vitamiinien ja kivennäisaineiden yhdistelmä vaikuttavat kaikki siihen, että verensokerisi ja energiasi pysyy tasaisena.

5. Mangaani

Mangaani ei ole kovin tunnettu ravintoaine, mutta se on tärkeä terveydelle. Se tekee hyvää luustolle, mutta auttaa myös elimistöä hyödyntämään tärkeitä ravintoaineita, kuten biotiinia ja tiamiinia. 28 grammassa chia-siemeniä on noin 30 prosenttia päivittäisestä mangaanintarpeesta.

6. Proteiini

Chia-siemenet ovat hyvä proteiininlähde myös kasvissyöjille eikä niissä ole lainkaan kolesterolia. Yhdessä 28 gramman annoksessa näitä supersiemeniä on 4,4 grammaa proteiinia eli liki kymmenes päivän tarpeesta.

7. Tryptofaani

Chia-siemenissä on kalkkunastakin löytyväa aminohappoa, tryptofaania. Vaikka tryptofaani onkin syyllinen siihen, että sitä nautittuaan tekee mieli torkkua, se auttaa myös säätelemään ruokahalua ja unta sekä parantaa mielialaa.

8. Vahva luusto ja hampaat

Yhdessä annoksessa chia-siemeniä on vajaa viidennes päivittäisestä kalsiumtarpeesta. Näinpä chia-siemenistä on apua luuston ja hampaiden terveydelle ja ne voivat auttaa myös ehkäisemään osteoporoosia.

9. Fosfori

Chia-siementen sisältämä fosfori auttaa syntetisoimaan proteiinia solujen ja kudosten kasvuun.

10. Ikääntymistä ehkäisevät antioksidantit

Chia-siemenissä on runsain mitoin antioksidantteja, jotka auttavat siemeniä pysymään tuoreina pitkään. Huoneenlämmössä chia-siemenet pysyvät syömäkelpoisina jopa yli kaksikin vuotta. Antioksidantit auttavat myös estämään vapaiden radikaalien aiheuttamia tuhoja elimistössä. Vapaat radikaalit voivat johtaa esimerkiksi ihon ennenaikaiseen ikääntymiseen ja kudosten tulehduksiin.

Chia-siemenet sisältävät:

15 kertaa enemmän magnesiumia kuin parsakaali
8 x enemmän omega-3 rasvahappoja kuin villi lohi
8 x enemmän fosforia kuin täysmaito
7 x enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini
6 x enemmän proteiinia kuin kidneypavut
6 x enemmän kalsiumia kuin maito
3 x enemmän seleeniä kuin pellavansiemenet
3 x enemmän antioksidantteja kuin mustikat
3 x enemmän rautaa kuin pinaatti
2 x enemmän potassiumia kuin banaani
2 x enemmän proteiinia kuin mikään muu siemen

Lähde: Black Doctor

Omakotivalkoinen_27082015_6857_1.jpg

Aamu alkaa chia -siementen liottamisella – vajaa ruokalusikallinen siemeniä mukiin ja desin verran vettä päälle. Siemenet imevät veden vartissa ja siinä ajassa ehdin hoitelemaan muita aamupuuhia, kuten päivän askareiden läpikäymistä, pikasuihkua ja pukeutumista…

Omakotivalkoinen_27082015_6859.jpg

Omakotivalkoinen_27082015_6876.jpg

Fazerin Alku Sadonkorjuu-puuro on valmistettu pehmeistä maukkaista viljoista – täysjyväkaurahiutaleesta, täysjyväohrahiutaleesta ja täysjyväruishiutaleesta. Puurossa on lisäksi herkullisia jyviä ja siemeniä – auringonkukansiemeniä (5 %), pellavansiemeniä (4 %) ja kurpitsansiemeniä (3 %). Puuro on lisäaineeton, runsaskuituinen ja sille on myönnetty Sydänmerkki. Puuro valmistuu viidessä minuutissa ja säästän aamuista hellalla hääräämisaikaa sillä, että kiehautan veden kattilassa, sekoitan puuroainekset veden joukkoon, annan porista pienen hetken (alle minuutin) ja sen jälkeen siirrän kattilan pois levyltä jättäen puuron rauhassa hautumaan kannen alle. Näin puuro ei pala pohjaan, mutta kypsyy ja muuttuu sopivan pehmoisaksi. 🙂

Omakotivalkoinen_27082015_6880_1.jpg

Omakotivalkoinen_27082015_6885.jpg

Valmiin puuron päälle lusikoin mukissa liuotettua chia-siemengeeliä. Näky ei ole kovin esteettinen ja geeli muistuttaa ulkoisesti hieman kalan kutua, mutta sen vaikutukset ovat epäesteettisyyden arvoisia. 🙂

Omakotivalkoinen_27082015_6868.jpg

Omakotivalkoinen_27082015_6887.jpg

Chia-geelin päälle lusikoin 24 Valon paahdettuja pellavansiemeniä, jossa mukana kotimaista mustikkaa. Pellavansiemenistä tehdyn postaukseni voit käydä kurkkaamassa TÄÄLTÄ!

Omakotivalkoinen_27082015_6892.jpg

Puuron voi lisämaustaa halutessaan esim tuoreilla mustikoilla tai muilla marjoilla. Pieni voinökärekin joukkoon sopii, jos haluaa hieman raskaampaa aamupalaa. 🙂

Valmis puuromössö on maukasta ja superterveellistä superfoodia, josta sekä vatsani että jaksamiseni kiittävät. 🙂 Pömpöttävä ja oireileva vatsani ei ole tykännyt kesän huonosta ruokavaliostani ja heinäkuussa kärsin sellaisista vatsanväänteistä etten hetkeen olekaan niin kipeänä ollut. Tällä tuhdilla aamupalalla sain korjattua tilanteen ja rehellisyyden nimissä en muista että vatsani olisi koskaan aikuisiällä voinut näin hyvin kuin nyt – se ei enää kipuile, ei turpoa, eikä oikeastaan anna olemassa olostaan mitään merkkejä edes näläntunteen muodossa. 🙂 Suosittelen tätä kolmen aineksen komboa aamu- tai välipalaksi aivan kaikille! ♥

Iloista perjantaipäivää kaikille!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

45 minuutin kotijumppaohje!

Aloitin säännöllisen kotijumppaillun painonpudotuksen yhteydessä vuoden 2012 tammikuussa ja siitä asti olen 3-5 kertaa viikossa tehnyt treenisarjan, jonka kesto on noin 45 minuuttia. Minulta on monesti vuosien varrella toivottu ohjeita tähän helppoon perusjumppaan, jonka voi suorittaa vaikka olohuoneen lattialla suosikkisarjaa katsellessa. 🙂

Omakotivalkoinen_99847673.jpg

Omakotivalkoinen_81922.jpg

Alustuksena postaukselleni sanottakoon, etten todellakaan ole himotreenaaja enkä viihdy yhtään kuntosaleilla. 🙂 Treenattua fitness-vartaloa en ole koskaan havitellut ja oma tavoitteeni onkin alusta asti ollut aineenvaihdunnan buustaaminen, kunnon kohottaminen ja tukilihasten vahvistaminen, jotta välttyisin yliliikkuvien nivelten aiheuttamilta vahingoilta vanhetessani. Moni tykkää käyttää jumpan ohessa apuvälineitä, kuten kahvakuulaa tai jumppanarua, mutta kumpikaan edellä mainituista ei tuntunut minulle luontevalta treenikaverilta. Siksi olenkin pitäytynyt kestävyystreenissä, taikaliike LANKKU on kaikista tehokkain koko kropan kiristäjä. 🙂 

Treenini alkaa aina noin 10 minuutin helpolla hyppelyllä ja hieman tylsällä paikoillaan hölkkäämisellä, jotta saan hyvän alkuhien päälle ja lihakset lämpimäksi. Ei ole väliä miten hien saa pintaan, kunhan syke nousee tasaisesti ja jokainen lihas lämpiää. 🙂 Kun lämmittelyt on tehty, on aika käydä lattialle makuulle ja aloittaa kotijumppasarja!

Omakotivalkoinen_1155.jpg

VATSALIHASLIIKE

100 toistoa rauhalliseen tahtiin kädet suoraan eteenpäin. Muista pitää jännitys yllä, älä nouse liian istuvaan asentoon äläkä laske yläselkää tai niskanseutua lattiaan. Kun voimat alkavat hiipumaan, tee vielä yksi viimeinen rutistus ja pidä hetki paikoillaan ulospäin puhaltaen.

Omakotivalkoinen_1158.jpg

KYLKIKIERTO

Edellisen liikkeen viimeisen vatsalihaspuristuksen jälkeen jatketaan suoraan kylkikiertojen parissa ilman huilitaukoja. Kurota vatsalihasliikkeen aikana vastapuolen kädellä toisen puolen polveen kääntäen keskivartaloa polven suuntaan. Vuorottelen oikealta vasemmalle. 

Omakotivalkoinen_1152.jpg

ULKOREISILIIKE

Nyt annetaan vatsanseudun hieman levätä ja käännytään toiselle kyljelle. Lattiaa vasten oleva käsi tukee päätä ja koukussa oleva jalka tasapainoittaa vartaloa liikkeen aikana. Nosta ylempää jalkaa suorana ylöspäin maksimissaan yllä olevan kuvan mukaiseen linjaan, jotta lihaksesta ei katoa jännitys. Alaslaskussa jalan tulee jäädä ilmaan, älä rentouta ulkoreiden lihasta kesken toistojen. Tee liike hitaasti ja hallitusti, anna reidelle kunnon poltetta. 🙂 Toista liike toisellekin jalalle.

Omakotivalkoinen_1154.jpg

SISÄREISILIIKE

Edelliseen liikkeeseen verrattuna asento ja liikerata säilyvät samana, mutta jalat vaihtavat päittäin asentoja – ylempi jalka on nyt koukussa tukijalkana ja alempi liikkuu suorana ylös ja alas. Nosta alempana olevaa jalkaa sen verran että tunnet kuumottavan puristuksen sisäreiden lihaksessa. Alaslaskussa sama kuin edellisessäkin liikkeessä, pidä jännitys yllä. Toista toisella jalalla. 

Omakotivalkoinen_1164.jpg

KYLKILIIKE

Seuraava liike on hieman haastava ja saattaa olla vaikean tuntuinen aluksi ennen kuin lihaskunto on vahvistunut ja tasapainottelu helpompaa. Tässä asento on sama kuin ulkoreisiliikkeessä, alempi jalka toimii tukena tasapainoittaen liikettä. Laita molemmat kädet pään yläpuolelle mahdollisimman suoraksi, itse otan alemmalla kädellä ylemmän käden ranteesta kiinni käsien ollessa aavistuksen taipuneessa asennossa. Nosta käsiä, päätä ja ylävartaloa ylöspäin niin että ylimmät kylkiluut nousevat irti lattiasta. Toista toisellekin puolelle. 

Omakotivalkoinen_1166.jpg

SELKÄLIHASLIIKE

Seuraava liike on varmasti kaikille tuttu jo koulun jumppatunneilta, mutta kerrataan nyt tämäkin. 🙂 Mene vatsamakuulle ja laita kädet pään taakse tai suoraan eteenpäin. Nosta käsiä ja ylävartaloa ilmaan ja laske hallitusti alas ilman että liikkeen vaste katoaa selkälihaksesta. 

Omakotivalkoinen_1160.jpg

PAKARALIIKE

Perinteinen tuttu peffajumppaliike, jossa toista jalkaa nostetaan koukistettuna tai suorana ylös ja lasketaan hitaasti alas. Itse tykkän tehdä liikkeen suoralla jalalla ja kunnon rutistuksella, se treenaa takapuolen lisäksi hyvin myös takareiden aluetta. 🙂 Toista toiselle jalalle.

Omakotivalkoinen_1162.jpg

MAAGINEN TAIKALIIKE – LANKKU

Treeni loppuu kunnon rutistukseen eli lankutukseen. 🙂 Tässä etunoja-asennossa ollaan vaan paikoillaan niin pitkään kuin suinkin jaksaa. Vartalon tulisi olla linjassa niskasta kantapäihin, alussa kannattaa pyytää kaveria, lasta tai miestä katsomaan ettei peffa ole liian ylhäällä tai alhaalla, tai ettei selkä ole notkollaan kumpaankaan suuntaan. Aloittaessani lankutuksen jaksoin pysyä tiukkana noin 30 sekunttia, joista viimeiset 10 tärisin ihan hillittömästi päästä varpaisiin. 🙂 Nykyisin lankussa jaksaa jo reippaasti yli 10 minuuttia, ennätykseni on 15:25. 🙂

Omakotivalkoinen_8185.jpg

Jumppatreenin lopuksi rauhallinen venyttely omaan tahtiin. Muista juoda reilusti vettä vaikkei olisi hirveästi hikoiluttanut, se auttaa palautumisessa. Asentokuviin lisätyt toistomäärät ovat suuntaa antavia, alussa riittää huomattavasti vähempikin. Tärkeintä on että toistot tuntuvat lihaksissa kuumotuksena ja molemmat puolet vartalosta saavat yhtä suuren annoksen treeniä. 🙂

Tällä jumpalla (varsinkin lankkuliikkeellä) olen saanut keskivartaloon ryhtiä eikä vatsa enää pömpötä muulloin kuin silloin jos syön jotakin epäsopivaa. En ole tiukkaa lihasta mistään kohtaa, mutta mikään ei pahasti roiku tai pömpötäkään enää. Paino on pysynyt kohdillaan, jojoilu sen kanssa on loppunut ja kunto kasvanut kohisten. Päälläni on Puman verkkarit ja alustoppi, joilla olen paljon kotijumppaa tehnyt. 🙂

Kiitokset tytön puu-ukkelille asentomallina toimimisesta ja kivaa iltaa kaikille! <3 Huomenna on tulossa perusteellinen videopostaus keittiöstä, joten olkaahan kaikki kuulolla! 🙂

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

Terveellisempi vuosi 2015!

En yleensä ole tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta nyt oli pakko tehdä poikkeus asian suhteen. Lupasin nimittäin pitää itsestäni ja terveydestäni tänä vuonna parempaa huolta kuin minään aikaisempana vuotena. Ruokavalioni kaipaa edelleen sitä kuuluisaa ryhtiliikettä ja olen “kovasta yrityksestäni” huolimatta syönyt liian vähän kasviksia ja hedelmiä. Myös huonoa ruokavaliota pikkuisen kohentaneet vitamiinilisät olen “unohtanut” ja sen huomaa kyllä vallitsevasta kaamosväsymyksestä ja ajoittain hyvin flegmaattiseksi muuttuneesta olomuodostani. 😀 

IMG_3744.jpg

IMG_3274.jpg

Tänä vuonna lupaankin siis syödä paremmin, terveellisemmin ja vitamiinirikkaammin. Lupaan lisätä päivittäiseen ruokavaliooni reilusti tuoreita kasviksia, juureksia, hedelmiä, marjoja ja superfoodeja. Lupaan jatkossa laittaa salaattia, kurkkua, tomaattia, porkkanaa ja muita värikkäitä ruoka-aineksia myös omalle leivälleni ja lautaselleni (enkä vain tytön). Lupaan vähentää vaalean viljan pupertamista ja tiputtaa peruspastan kokonaan pois ruokalistoiltani. Lupaan lisätä annoksiini kuituja ja täysjyväviljoja, ja nauttia jatkossakin puuroni ilman sokeria. Lupaan jatkaa aktiivista liikkumista ja huolehtia siitä ettei painoni enää koskaan pääse nousemaan oman normaalipainoni ylärajan yli.  

iIMG_0326.jpg

IMG_49722.jpg

Lupaan parantaa yöunieni määrää sekä laatua parhaani mukaan. Lupaan vähentää yökukkumista sekä stressaamista ja lisätä päiviini rentouttavia pieniä hetkiä, jotka auttavat jaksamaan pahimman kiireen keskellä. Lupaan viimein aloittaa hartiajumpan, joka ehkäisee tai ainakin vähentää päätetyöskentelystä johtuvia niskajumeja. Lupaan käydä ainakin yhden kerran urheiluhierojalla selkävaivojeni kanssa. Lupaan myös rasvata itseni kesällä aurinkosuojalla ennen ulosmenoa, myös nenänpään. 🙂

IMG_8641.jpg

Superfoods3.jpg

Lupaan vaalia kaikkia hyvä asioita ja muistoja viime vuodesta. Lupaan jättää taakseni kaiken unohdettavaksi tarkoitetun ylimääräisen painolastin. Näillä sanoilla ja puheilla lupaan pitää itsestäni yhtä hyvää huolta kuin rakkaimmistani… ja siksi lähdenkin nyt lusikoimaan napaani tuoreista juureksista ja kasviksista Iittalan Sarpaneva -joululahjapadalla haudutettua keittoa. 🙂

IMG_3701.jpg

Rentoa vuoden ensimmäistä päivää kaikille! ♥

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

-25kg ja uusi kevyempi elämä :)

Teitä uusia lukijoita ja vierailijoita on blogiini tullut matkanvarrella melkoisesti ja ajattelin tehdä koontipostauksen minun painonpudotuksestani ja elämäntapamuutoksesta, joka alkoi tammikuussa 2012. 🙂

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koht

Tammikuussa 2012 lähtöpainoni oli 75kg, joka on minulle 159cm pituiselle ihmiselle aivan liikaa. Olen kärsinyt syömishäiriöistä nuoruudessa ja varsinkin teini-ikäisenä ruoka ja ruokailu olivat aiheena itselleni isoja tabuja. Häpesin ihmisten seurassa ruokailua ja mietin lähes kaiken valveillaoloaikani joko syömistä tai syömättömyyttä. En onneksi ollut missään vaiheessa pahasti alipainoinen, vaikka kävinkin vuosien varrella läpi monen monta kitudieettia ja pikakuuria. Aikuisuuden kynnyksellä sain elämääni uudenlaista sisältöä; muutin omaan kotiin, löysin mielenkiintoisen työpaikan ja sain paljon uusia ystäviä. Syömishäiriöni jäi pikkuhiljaa taka-alalle ja elin melko normaalia elämää lähes vuosikymmennen ajan. Tulin raskaaksi 2009 ja siitä alkoi yllättäen uusi kierteeni syömisongelmaisena. Tällä kertaa en suinkaan rajoittanut syömisiäni paastoten vaan herkuttelin kerrankin elämässäni “oikeutetusti” ja kahden edestä.

Raskausaikana keräsin painolastia yli 30kg, joista osa tuli silkasta nautinnosta herkutteluun ja osa muista raskausajan vaivoista.  Painoin 50kg ennen raskautta ja vastasyntyneen tytön kanssa sairaalasta kotiin tullessani vaakalukema näytti 83kg. Muutamia kiloja putosi seuraavien viikkojen aikana onneksi itsestään, mutta painolukema jymähti 75kg jäädäkseen. Näitä kiloja yritin karistaa epätoivoisesti, mutta laihtuminen olikin yllättävän vaikeaa ja painoni jojoili vuoden 2011 aikana useasti +/- 10kg välillä.

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koht

Suurimmat paheeni herkuttelun ja syömisen suhteen olivat ehdottomasti leipä ja suklaa, joiden kanssa minulla ei ollut yhtään itsehillintää. Leipää saatoin syödä kokonaisen paketin kerrallaan juustoineen ja kinkkuleikkeineen. Suklaan suhteen olin kuin pohjaton kaivo. Vauva-aikana olin hyvin väsynyt jatkuvista yöheräilyistä, enkä osannut päivälläkään levätä. Suklaan syöminen oli keino pitää vireystasoa ylhäällä ja lopulta olin riippuvainen päivittäisestä suklaa-annoksestani. Siinä vaiheessa kun vaakalukema 1.1.2012 näytti kolmatta kertaa 75kg, tajusin että elämänmuutoksen on tapahduttava NYT ja pelkkä vaakanumeroiden seuraaminen ei enää riitä. Muutoksen oli tapahduttava kokonaisvaltaisesti ilman pikaisia paastokuureja tai muita poppakonsteja. Tavoitteeni oli muuttaa elintapojani ja ruokailutottumuksiani pysyvästi sekä päästä takaisin ennen raskautta olleeseen 50kg normaalipainooni. 

iN%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koh

Olin niin pahasti riippuvainen makeista herkuista, erityisesti suklaasta, ettei aikaisemmat yritykseni herkuttelun vähentämisestä toimineet itsehillinän puutteen vuoksi. Päädyin lopulta siihen vaihtoehtoon, että vaihtoehtoja ei enää ole. Karsin kerta heitolla kaiken makean pois ruokavaliostani ja näiden ohella jäi myös leipä, joka oli yksi paheistani. Tavoitteeni oli selvitä yksi päivä kerrallaan ilman herkuttelua ja alku oli todella rankka ja henkisesti koettelevaa aikaa. Korvasin herkuttelun viilillä, johon en aluksi lisännyt joukkoon mitään, jotta makuaistini tottuisivat makean sijasta happamaan. Olen kirjaimellisesti itkenyt viilipurkkiini, kun useamman kerran viikossa väsyneenä olisin tehnyt melkein mitä vaan saadakseni suklaata. Tämä itku ja taistelu oli kaiken arvoista, vaikka silloin se tuntui lähinnä itsensä kiduttamiselta. 

iN%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koh

Sokeria en korvannut ruokavaliossani mitenkään, enkä ottanut makeutusaineita tai vastaavia korvaamaan sokeria. Halusin kitkeä makeanhimoni kokonaan pois ja kaikki makealta suussa maistuva oli minulta poissuljettu. Makeanhimon iskiessä yritin aina aluksi pitkittää sen sietämistä ennen varsinaisia toimenpiteitä. Jos herkkuhimotukseni ei mennyt vartissa ohitse niin turvauduin viilipurkkin syömiseen. 200g viiliä täytti vatsaa ja vaikka sen maku on kaikkea muuta kuin makeaa tai herkulliseksi mielettävää, se lievitti kuitenkin makeanhimoani. Alussa viiliä tuli syötyä kymmenenkin purkkia päivässä, mutta muutaman kuukauden kuluttua makeanhimo oli helpottanut niin paljon, että se valtasi mielen ja kehon vain muutaman kerran päivässä.

iN%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koh

Repsahduksia tapahtui muutamia ensimmäisten kuukausien aikana. Aikaisemmin olen aina repsahduksen jälkeen jatkanut herkuttelua seuraavaan päivään, koska ajattelin että mitäs sen enää on väliä kun suklaalevy jo sujahti suusta alas. Nyt sain kuitenkin korjattua virheliikkeeni nopeasti ja herkkuhetkeni jäi vain hetkeksi eikä siitä muodostunut kokonaista herkkupäivää tai herkkuviikkoa, kuten ennen. Epäonnistumisen tunne oli voimakas aina jokaisen repsahduksen jälkeen, koska olin niin kovasti nähnyt vaivaa sokerittomuuden ja painonpudotuksen osalta. Tästä sain pientä kiukkua ja hyödynsin kiukkuni itseni tsemppaamiseen. Ystävien kanssa kahvilla käynti oli yksi vaikeimmista asioista, koska leipomoiden munkit ja kakkupalat saivat kuolan valumaan suunpielistä. Itseäni helpotti se, että olin kertonut kaikille ystävilleni ja perheenjänilleni omasta projektistani ja he tukivat ja tsemppasivat minua. Ihmettelyäkin sain osakseni ja monesti minulle tuputettiin kahvipöydässä herkkuja ja kakkuja fraaseilla “kyllähän sie nyt pari pullaa voit syödä”. Minä pysyin kuitenkin vahvana ja totesin että normaalisti ihminen voikin syödä vähän kaikkea, mutta minä olen herkkuaddikti, joten en lukeudu normaaleihin ihmisiin tällä hetkellä. Tämä sai ihmiset ymmärtämään minua paremmin ja myös herkkujen tuputtaminen loppui. 🙂

iN%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koh

Sokerikoukun huomasin selättäneeni lopullisesti noin 5kk projektin aloittamiseni jälkeen. Muistan istuneeni toukokuisena iltana yksinäni sohvalla katsomassa televisiota, josta tuli suklaajäätelömainos, ja ajatelleeni että koska minun viimeksi on tehnyt mieli mitään makeaa. En muistanut. 🙂

Sain pudotettua kertyneet kiloni vuodessa ja vuosi 2013 alkoi 25kg kevyempänä kuin vuosi 2012. Suurin muutos ruokavaliossani oli annoskokojen säätäminen normaaliksi, ylensyönnin lopettaminen ja kaiken sokerin ja herkuttelun jättäminen. Paino putosi ensimmäisten viikkojen aikana nopeasti, jonka jälkeen painonlasku hidastui ja tasottui. Kilojen kadotessa liikkuminen alkoi maistumaan enemmän ja enemmän. Liikuntaa lisätessäni lisäsin myös päivittäisen enrgiansaantini määrää. Tavoitteeni oli keventyä, kiinteytyä ja tuntea itseni virkeäksi ja terveeksi. Tässä tavoitteessani onnistuin.
 
iN%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koh
 
En ole enää totaalikieltäytyjä sokerin ja makean suhteen, mutta minun ei tee niitä mieli enää syödä vaikka voisinkin. Olen muutamia kertoja kahvilassa käydessäni ostanut kakkupalan tai berliininmunkin, mutta en ole voinut syödä sitä muutamaa palaa enempää, koska makeasta tulee äklöttävä ja huono olo. En olisi koskaan elämässäni uskonut että näin käy. Haasteellisia tilanteita en enää koe olevan, koska mieleni ei tee nykyisin makeaa. 😀

Karkkien, suklaan, keksien, jäätelön ja muiden herkkujen sijasta herkuttelen nykyisin erilaisilla viileillä ja jogurteilla, joiden joukkoon sekoitan Pitin hedelmä- ja marjasoseita. Mustikkainen mehukeitto kuuluu minulla nykyisin herkkuosastolle ja herkuiksi luen myös suikaloidut kasvistikut dippikastikkeella, joka korvaa viikonloppuiltojeni karkki- ja sipsikulhoja. 🙂

kuva517.jpg

(Siskon nappaama kuva tytön 1-v synttäreiltä toukokuussa 2011, paino 75kg)

Kuva%20otettu%2025.10.2013%20klo%2015.01

(Kuva lokakuulta 2013, paino 50kg ja hymy herkässä :D)

Saavutin tavoitepainoni 50kg tammikuussa 2013 ja olen saanut pidettyä painoni kurissa kohta vuoden. Aikaisempi jojoilu ja kuuriluontoinen laihduttelu ovat suurella todennäköisyydellä historiaa. Olen normaalipainoinen, olo on kevyt ja virkeä, eikä minun tarvitse enää miettiä syömistä tai sen rajoittamista. Olen päässyt eroon riippuvuudestani sokeriin, herkkuihin ja suklaaseen ja olen melko varma että olen viimeinkin selättänyt myös lapsuudesta asti mukanani matkanneen syömishäiriön. On vapauttavaa huomata että ruoka ja syöminen ei enää hallitse minua ja arkeani, vaan minä hallitsen niitä.  Syön pysyäkseni elossa, terveenä ja virkeänä. 🙂

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koht

Lehtihaastatteluni löydät tämän päiväisestä Iltalehdestä ja vuodentakainen blogipostaukseni painonpudotuksesta jumppaohjeineen löytyy alla olevan linkin takaa:

http://omakotivalkoinen.casablogit.fi/lue/2012/11/23kg-pudotettu-laihdutusasiaa

Kiitos kaikille teille ihanille lukijoilleni ja ystävilleni, jotka olette olleet tukenani ja tsempanneet minua silloin kun oma motivaationi näytti häviämisen merkkejä! <3 <3 <3

(Postauksen asukuvat napsittu pitkin vuotta, alin kuva Iltalehti)

Juttuni Iltalehdessä tänään 9.11.2013

Apua, just nyt olen aivan sanaton. 😀 Kävin vartti sitten hakemassa Iltalehden huoltomasemalta ja mitä ensimmäisenä näinkään lehtihyllylle kääntyessäni – no oman nassuni. 😀 Pienestä lehtijutusta tuli näemmä sitten hieman isompi lehtijuttu. 😀

iP1019630.jpg

iP1019632.jpg

iP1019631.jpg

Nyt tiedän miltä julkisuudenhenkilöistä tuntuu kun he ostavat kaupasta lehteä, jonka kansikuvaa koristaa omat kasvot. Jännää, todella hassua ja hieman nolouden tuntemuksiakin havaitsin kun tärisevin käsin kaivelin kolikoita lompakosta huoltoaseman kassalla. 😀 En ole vielä uskaltanut lukea tekstiosuutta ollenkaan. Nappasin vain kuvat teille ja laitoin lehden pois. 😀 Ehkä kohta puoliin uskaltaudun istumaan alas ja lukaisemaan koko jutun. 🙂

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-11-09%20koht

Maksuttomille nettisivuille tätä minun juttua ei ainakaan vielä ollut ilmestynyt, enkä tiedä millainen käytäntö Iltalehdellä on (koska tulee vai tuleeko ollenkaan). Papruversiona kuitenkin löytyy sieltä plus-liitteestä, mikäli minun -25kg projektini ja sokeriherkkujen hävittäminen pois ruokavaliosta kiinnostaapi. 🙂

Nyt menen keittämään kaffetta ja soitan äitille. 😀 Palaillaan heti paikalla asiaan kun saan kerättyä itseni. 😀 Moikat! <3

EDIT: Luin jutun ja se oli todella hyvin tehty ja toteutettu. 🙂 Kiitokset vielä tätäkin kautta toimittaja Senni Puustiselle ja kuvaaja Pasi Liesimaalle. <3

Iso paha limppu, ahmiminen ja painonhallinta

No eihän siitä mitään tullut, että olisin pitänyt tietokoneettoman päivän. 😀 Niin meni tylsäksi jo, kun ei oikein muuta tekemistä ole kuin odotella huomista, että oli pakko tulla lukemaan päivän blogipostaukset ja samalla kirjoitella omakin. 🙂

Huom! Tämä postaus sisältää avautumista repsahduksestani ja ahmimisesta, joten hyppää oli jos aihe ei kiinnosta! 🙂

Tämän päiväisen postauksen aihe on vähän tylsä, kurja ja asiapitoinen, mutta itselleni ajankohtainen. Suuren painonpudotuksen ja elämäntaparemontin jälkeen helposti tulee ajatelleeksi, että “minusta ei enää koskaan tule ylipainoista”, mutta pikkuhiljaa huomaamattaan palaa takaisin vanhoihin ruokailutottumuksiin. Itse sorruin eilen ylensyöntiin, ja täysin yllättäen. Näin ei ole käynyt piiiitkiin aikoihin ja kontrollin menetys oli kuin märkä rätti olisi lätkäisty naamalle.

50d73880c98c7e922100009c.jpg

Kaikki alkoi joululimpusta…. joka on suurta jouluherkkuani. Otin eilen alkuillasta kaksi viipaletta limppua ja laitoin päälle sipauksen rasvaa ja kinkkua. Kun ne oli syöty, tein kaksi viipaletta lisää… kun ne oli syöty tein vielä neljä… kunnes pussissa oli jäljellä enää “kanttupalat” ja olo oli aivan kamala. 🙁 Ulkopuolisen silmin näytti varmaankin siltä, että olisin ollut nälässä viikkokaupalla, kun ahmin ja mussutin leipää kitaani. Kärsin ihan kamalista vatsanväänteistä ja olin varma että vatsalaukku puhkeaa, sillä tuollainen määrä leipää (pitkän leivättömyyden jälkeen varsinkin) aiheuttaa itselleni pahan turvotuksen. Pahasta olosta huolimatta ei syöpöttelyni jäänytkään siihen. Illalla päätin mutustaa yhden piparin… ja lopputuloksena olin vedellyt nassuuni 13 piparia. Hupsista. Itsekuria ei ollut lainkaan ja jokaisen piparin jälkeen päätin että “yksi vielä ja sitten seis”. 

50d7374ec98c7e8f21000080.jpg

Tämä oli hyvä muistutus itselleni siitä, että asiat eivät korjaannu samaa vauhtia, kuin mitä paino putoaa. Olen syönyt oikeaoppisesti ja terveellisesti vasta vajaan vuoden, karistaen 23kg turhaa painotaakkaa harteiltani, mutta pääkoppa ei tule samaa vauhtia. Yksi syy aikaisempaan ylipainooni oli se, että söin liikaa ja epäterveellisesti, myös annoskokoni olivat hillittömän suuret. Sain ihmeellisiä ahmimiskohtauksia, joita en pystynyt katkaisemaan kuin vasta silloin kun kaappi oli tyhjä. Vääränlainen ajattelumaailma syömisen suhteen on niin pinttynyt päähäni, että menee vielä vuosia että saan huokaista helpotuksesta. Siihen asti joudun välttämään mielitekoja, tai ainakin ennakoimaan seuraukset holtittomasta ahmimisesta. Henkinen kamppailu siis jatkuu edelleen, vaikka luulin että pahin olisi jo takana…

50d738e4c98c7e4747000088.jpg

Normaalipainossa pysyminen on vaikeaa, voisin sanoa että jopa vaikeampaa kuin laihduttaminen. Laihdutuksen aikana on mahdollisuus iloita onnitumisista ja hakea motivaatiota pienempään vaatekokoon siirtymisestä ja tuttujen kehuista. 🙂 Normaalipainoisena painonhallinta on aika tylsää, koska onnistuessaan ei tule merkittäviä onnistumisia. Tarkoitus toki onkin ettei mikään muutu (paino, vaatekoko), mutta on kuulkaa niin kuivaa touhua tämä. 😀 Eilisen ahmimisen jäljiltä on olo edelleen kuin ilmapallolla ja kaikki syöminen kuvottaa. Onneksi en ole kovinkaan suuri jouluruoan ystävä, joten uskon että onnistun palaamaan takaisin ruotuun ja normaaleihin annoskokoihin, ilman ahmimista ja ylensyöntiä.   Suklaatakin ajattelin maistella kahvin kanssa huomenna. Pitäkäähän peukkuja, ettei mopo lähde taas käsistä. 🙂

Alla tuore kuva, joka paljastaa että tuntuvaa muutosta ei ainakaan vielä ole havaittavissa vaikka kotijumpan lisäksi on viikkoliikuntaani kuulunut mm. zumbailua, kahvakuulaa ja tasapainolautailua. Lenkkeilyintoni katosi odotetusti kahden viikon jälkeen, enkä ole saanut enää aikaiseksi raahautua tuonne pakkaseen kuin vain välttämättömyyksien takia. 🙂

50d73619c98c7e9121000084.jpg

Huokaus sentään. 🙂 Onneksi huomenna on aatto ja pääsee nauttimaan joulurauhasta ja perinteikkäistä joulupiirretyistä, joita odotan itse yhtä kovasti kuin meidän tyttökin. Joulupukki tonttuineen käy aamuun mennessä jättämässä lahjat kuusen alle, joten aamupäivä meneekin varsin innostuneissa fiiliksissä lahjojen avausta odotelessa. <3

Ihanaa aatonaattona kaikille! <3

Muotoilevat alusasut – kurvit kuntoon :)

Edelliseen laihdutustani käsittelevään postaukseen liittyen, ajattelin kertoa teille myös pikakaunistajasta nimeltään muotoilevat alusvaatteet. 🙂

Itse tykkään käyttää vatsaa litistäviä ja peppua kohottavia sukkahousuja ja myös alushousukoristani löytyy muutamat tukea antavat pöksyt. Minusta on hienoa, että monilla vaateketjuilla on nykyään näitä pikakaunistajia, jotka eivät edes näytä mummomaisilta tukihousuilta. 🙂

H&M:n nettikaupasta olen ostanut omat tukituotteeni, joille onkin käyttöä aika paljon nyt kun paino on saatu alas, mutta kiinteytys on vielä vaiheessa. 🙂

50a91859c98c7e776b000073.jpg 

50a91844c98c7e5a46000003.jpg

50a9184dc98c7ec06e000007.jpg

50a91853c98c7e2722000031.jpg

50a91848c98c7e272200002c.jpg

50a91844c98c7e2722000027.jpg

Näin pikkujoulukautena näistä tukea antavista alusasuista on iloa ja hyötyä, kun mekot ja hameet pääsevät käyttöön. Kevytkin tuki tekee siluetista sileämmän ja minulle ainakin tulee itsevarmempi olo, kun tiedän ja tunnen ettei makkarat pullota ja pysyn tiukassa paketissa. 🙂 Hollywoodin parrasvaloissa julkimot ovat käyttäneet muotoilevia asuja jo pitkään, mutta vasta viime vuosina siitä on alettu puhua enemmän ja piilottelematta. 🙂 Jennifer Lopezkin turvautuu hetkittäin tukipöksyihin, joten tämä ei enää ole mikään häpeän asia. 🙂 

Onko teillä tapana käyttää tukialusvaatteita mekkojen ja hameiden kanssa?? Hyviä merkkejä saa myös suositella, varsinkin hieman pitempää hametta olisin vaille. 🙂

*Kuvat H&M.com*