Vinkit oman sisustustyylin löytämiseen

Blogiani pitempään lukeneet tuntevatkin minut jo melko hyvin ja ovat myötäeläneet mukanani eri elämänvaiheissa ja sisustusvillityksissä. 🙂 Blogini alkuhuuman aikaan sisustusrintamalla nähtiin paljon kromia, koristeellisia teräsesineitä, kristallivalaisimia, harmaita tekstiilejä, nahkaisia kalusteita ja ylellisyyteen vivahtavia elementtejä, joista ei ole jäljellä tänä päivänä muuta kuin kasa blogissa julkaistuja valokuvia. 🙂 Oman sisustustyylin löytäminen oli pitkä ja kallis prosessi, jossa ei virheiltäkään vältytty… ja jottei oppi mene täysin harakoille, haluan jakaa kantapään kautta oppimani havainnot ja huomiot vinkkien muodossa teille, jotka vielä etsitte oman kodin väripalettia ja sisustuksen tyylillistä linjaa… 🙂

Omakotivalkoinen_21052017_2837726374.jpg

Omakotivalkoinen_21052017_2837726372.jpg

  1. Ole avoin uusille ideoille ja sisustusihastuksille, mutta älä heittäydy niiden valtaan ilman kohtuullista harkintaa. Kohtuullinen harkinta-aika on suhteellista ja vaihtelee eri asioissa. Itselläni harkinta-aika on pienissä jutuissa nykyisin noin 1-2 viikkoa, isommissa ja arvokkaammissa asioissa parista viikosta useaan kuukauteen. Heräteostoksia on ok tehdä joskus, mutta yleisenä nyrkkisääntönä olisi hyvä yrittää malttaa mielensä siihen asti kunnes on puntaroinut tuotteen / tavaran tarpeellisuuden ja miellyttävyyden perinpohjin. Liian äkkipikaisesti tehdyt ostopäätökset poikivat joskus elämänmittaisia lempitavarasuhteita (kuten minulla esim BEdesign Deer-hylly), mutta useimmiten ne osoittautuvat huonoiksi hankinnoiksi ja turhaksi rahanmenoksi. 
  2. Tee itsellesi kodin unelmakartta: Kerää sisustustuote- ja tunnelmakuvia joista pidät ja rakenna niistä kollaasimainen kuvakartta. Yhteen aseteltuna on helpompi hahmottaa unelmakotisi tyyli ja sisältö. Katso kuvia tarkkaan ja kysy itseltäsi mikä on unelmasisustuskarttasi punainen lanka – mitkä muodot, värit ja / tai kuviot toistuvat usein. 
  3. Kun punainen lanka on jotakuinkin tiedossa, käy läpi oman kodin tavarat ja esineet. Mistä pidät, mistä et, ja onko mahdollista tuunata vanhaa uudeksi.
  4. Mieti mikä on kodin eri tilojen tärkeysjärjestys – siellä missä vietetään eniten aikaa on sisustuksen visuaalisella miellyttävyydellä eniten iloa ja hyötyä. Sisusta huone / tila kerrallaan, näin minimoit kaaoksen, keskeneräisyyden aiheuttaman ärsytyksen ja minimoit hutiostosten mahdollisuuden. Itse tein aikoinaan täysin päinvastoin ja lopputulos meni ihan metsään – tajusin aivan liian myöhään etten pitänytkään siitä linjasta johon sisustusta rakensin ja rahaa meni kankkulan kaivoon aivan liikaa. 
  5. Ole rohkea ja tee asiat / valinnat niin kuin oma mieli ja sydän sanoo! Sisustaminen ei ole kilpailulaji eikä toisten mielipiteitä pidä liiaksi kuunnella. Oma koti on yksityisin paikka koko maailmassa ja sen saa sisustaa jokainen juuri niin kuin itse haluaa, täysin oman makunsa mukaan perheenjäsenet tietysti huomioiden. Tärkeintä on että kotona viihdytään ja siellä on mukava olla. Hyödynnä lempivärejäsi ja luovuuttasi rohkeasti, äläkä välitä vaikka naapurin kaiman kummin mielestä seinälle maalattu lempivärisi on ruma. 

Omakotivalkoinen_21052017_2837726378.jpg

Omakotivalkoinen_21052017_2837726376.jpg

Viimeisenä jälkiviisastelun vinkkinä haluan sanoa, ettei sisustamisesta kannata ottaa stressiä. Sisustussilmä kehittyy parhaiten itse tekemällä ja sen vuoksi kannattaakin kokeilla järjestyksen vaihtamista jos koti alkaa tuntua tylsältä tai väljähtäneeltä. Pelkästään kalusteiden paikkojen vaihtaminen saa monesti vanhat tavarat näyttämään erilaisilta ja sen myötä mieleen voi tulvia uudenlaisia ideoita, jotka johdattavat taas askeleen edemmäs oman tyylin löytämisessä. 🙂

Omakotivalkoinen_21052017_2738673.jpg

Loppukaneettina sanoisin että sisustuksessa kaikki on sallittua, eikä mikään ole mahdotonta. Sisustaminen ja oman kodin laittaminen on parhaimmillaan todella ihanaa puuhaa ja vaihtelu virkistää heitäkin joilla oma tyyli on jo selvillä. Isoihin linjoihin (kuten seinäpinnat ja isot kalusteet) olisi hyvä olla tiedossa jonkinlainen kultainen keskitie, johon voi sitoutua kyllästymättä ja johon voi yhdistää pienempiä juttuja vaihtelevan fiiliksen mukaan. Jos viininpunainen ei ole ultimaattinen suosikkivärisi, en suosittele ostamaan viininpunaista sohvaa vaikka se todella trendikäs tänä vuonna onkin. Pitäydy siis mielummin parissa viininpunaisessa sisustustyynyssä ja neutraalimman sävyisessä sohvassa, se on pitemmällä tähtäimellä aikaa kestävämpi ratkaisu. 🙂

Maltti on valttia ja rohkeus on rock, näiden kahden keskinäinen 60/40% suhde on oman kokemukseni mukaan paras kombinaatio täydellisen sisustuksen rakentamiseen!

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

100€ IKEA-lahjakortin voittaja!

Suuri kiitos kaikille IKEA-sisustussuunnittelupalvelua koskevaan kyselyyn osallistuneille! 🙂 Teistä on iso apu palvelukokonaisuuden rakentamisessa ja tarpeiden kartoittamisessa, ja uskon että suunnittelupalvelu tulee täyttämään sekä toivomuksemme että tarpeemme – pienikään apu ei ole koskaan pahitteeksi, varsinkaan värien, isojen kalusteiden (kuten sohvan) ja valaistuksen osalta, jotka moni mainitsikin vastauksissaan. 

IKEA_07032017.jpgNa%CC%88ytto%CC%88kuva%202017-03-07%20ke

Random.orgin -arvontakoneen avustamana poimin kyselyyn vastanneiden joukosta yhden voittajan, jolle lähtee 100€ shoppailurahaa IKEA-lahjakortin muodossa… ja onnekas voittaja on Mirka! Laitatko Mirka minulle yhteystietosi sähköpostitse pikimmiten osoitteeseen __REMOVE_ME____REMOVE_ME__miia@omakotivalkoinen.fi, lahjakortti odottaa täällä sinua! 🙂

Mikäli voittajasta ei kuulu maanantaihin 13.3. mennessä, arvotaan lahjakortille uusi voittaja IKEA sisustussuunnittelupalvelua koskeviin kysymyksiin vastanneiden joukosta!

IKEA_lahjakortti_1200x627.jpg

Kiitokset vielä kaikille osallistuneille ja onnea voittajalle! ♥︎ Palaan IKEA sisustussuunnittelupalvelun pariin heti kun se lanseerataan, jännittävä nähdä millainen palvelukonsepti tulee olemaan!

Kivaa päivää kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Arvonnan palkinnon luovuttaa IKEA)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

IKEA Sisustussuunnittelupalvelu & 100€ lahjakorttiarvonta!

Yhteistyössä IKEA Suomi

IKEA ja heidän asiakaslähtöinen toimintatapansa saa lisää ulottuvuuksia uudesta sisustussuunnittelupalvelusta, joka mahdollistaa entistä monipuolisemman ja kokonaisvaltaisemman palvelumuodon oman kodin sisustamiseen. Suurella riemulla kerronkin teille, että minä ja te lukijani pääsemme yhdessä vaikuttamaan IKEA-sisustussuunnittelupalvelun syntyyn ja lopputulokseen! Näin suuren sanavallan edessä ei voi kuin hymyillä ja pistää aivoriihi pystyyn! 🙂 Kaikki kysymyksiin vastanneet ovat mukana 100€ arvoisen IKEA-lahjakortin arvonnassa… Tule mukaan vaikuttamaan!

IKEA_Sisustussuunnittelu_27022017_872376

IKEA_Sisustussuunnittelu_27022017_178326

IKEA on alusta asti tarjonnut ideoita oman kodin sisustukseen ja sen suunnitteluun mm. myymäläesillelaittojen ja suuren IKEA-sisustuskuvaston välityksellä. Erilaisiin arjen ja kodin ratkaisuihin löytyy vinkkejä ja ohjeita myös IKEA.fi -sivuston IDEAT-osiosta, josta itse olen ammentanut inspiraatiota esimerkiksi piensisustusesineiden ja hyllyjen järjestelemiseen. IKEA Suomella on jo nyt tarjolla erilaisia palveluita, kuten keittiösuunnittelua sekä kokoamis- ja kierrätyspalvelua, ja tulevaisuudessa myös IKEA-sisustussuunnittelupalvelu tulee näkymään palvelulistauksessa TÄÄLLÄ.

Tällä hetkellä IKEA sisustussuunnittelupalvelua pilotoidaan pienesti Vantaan tavaratalossa ja saadakseen palvelusta mahdollisimman toimivan ja kattavan, haluaa IKEA kuulla teidän lukijoideni ajatuksia ja toiveita – miten he voisivat olla meille avuksi helpottaakseen sisustusratkaisujen tekemistä? 

IKEA_Sisustussuunnittelu_27022017_237827

201712_idip10a_01_PH139256.jpg

IKEA_Sisustussuunnittelu_27022017_783782

IKEA tarvitsee juuri sinun apuasi räätälöidäkseen mahdollisimman hyvän sisustussuunnittelupalvelun meidän asiakkaidensa tueksi. Vastaamalla kommenttiboksissa näihin kahdeksaan kysymykseen olet mukana 100€ arvoisen IKEA-lahjakortin arvonnassa! Halutessasi voit kopioida alla olevat kysymykset osaksi kommenttiasi, näin vastaaminen on helpompaa! Osallistumisaikaa sunnuntaihin 5.3.2017 klo 23.59 asti! 

  • Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?
  • Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?
  • Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?
  • Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?
  • Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?
  • Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?
  • Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?
  • Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? 

Sana on vapaa, rakennetaan yhdessä tästä mahtava palvelukokonaisuus meille kaikille, uusille ja vanhoille IKEA-asiakkaille! 🙂 

Kivaa alkanutta uutta viikkoa!

Miia_signerina2015.jpg

(Yhteistyössä IKEA Suomi)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Kylässä: Lauri Ylösen upea koti & tuparitunnelmaa!

Yhteistyössä Alvardag / Lauri Ylönen / Laurin talot, MTV3

Blogiani somessa seuraavat lukijat saivatkin jo eilen ensimakua Lauri Ylösen uuden kodin tupareista… Pääsimme bloggaajaporukalla tutustumaan Laurin suunnittelemaan ja Alvardagin toteuttamaan upeaan CLT:stä (Cross Laminated Timber) rakennettuun taloon, jonka persoonalliset yksityiskohdat ovat mielettömän hienoja. Laurin kodin rakennusvaiheita seurataan MTV3:lla huhtikuussa alkavassa Laurin talot -ohjelmassa, jossa kurkistetaan myös Elastisen, Duudsoneiden Jarpin ja Aleksi Valavuoren koteihin… Hypätkääpä mukaan tuparikierrokselle! 🙂

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Me bloggaajat pääsimme etuoikeutetusti kurkkimaan kulissien taakse ja jutustelemaan talon suunnittelusta vastanneen Laurin kanssa ennen muiden tuparivieraiden saapumista. Ohjelman teon lomassa puikkelehdimme kameroiden kanssa Laurin kotona ja ihastelimme yhteen ääneen kodin tunnelmaa sekä tyylikkään rouheita materiaalivalintoja. Minuun kolahti erityisesti talon graafinen muotokieli sekä uskomattoman upeat lattiasta kattoon ulottuvat ikkunaseinät, jotka tuovat luonnon suorastaan iholle asti. ♥︎ Voin kuvitella mielessäni miltä ikkunoista avautuvat maisemat näyttävätkään keväällä luonnon herätessä eloon, se jos mikä on todellista zen-tunnelmaa. 🙂

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Huhtikuussa maikkarilla alkava kymmenosainen Laurin talot -sarja seuraa kuinka Lauri Ylönen suunnittelee ja toteuttaa itselleen, Elastiselle, Jarpille ja Aleksi Valavuorelle täysin uudenlaiset talot, joissa on hyödynnetty innovatiivista talotekniikkaa, ekologisia ratkaisuja, nerokkaita ideoita ja inspiroivaa modernia näkökulmaa. Sarjan kuvataan vievän katsojansa kotisohvalta paikkoihin, joissa he eivät ole koskaan käyneet ja esittelevän sellaisia ratkaisuja asumiseen, niin älyteknologian, ekologisuuden kuin muotoilun kannalta, joista Suomessa ei ole vielä osattu edes haaveilla. Näkemieni ja kuulemieni juttujen perusteella uskon vahvasti että Laurin arkkitehtuurinen visiointi toteutuksineen tulee viemään monelta jalat alta…. innolla siis sarjaa odotellen… 🙂

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Omakotivalkoinen_LaurinTalot_Alvardag_31

Sanomattakin taitanee olla selvää että nämä tuparikemut olivat “The best possible tupari experience in the world”! 🙂 Kiitokset Laurille, Elalle, Jarpille, Aleksille ja koko Alvardagin väelle mahtavasta päivästä! 🙂

Iloista tiistaita kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

Yhteistyössä Alvardag / Lauri Ylönen / Laurin talot, MTV3


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Fiksua rakentamista – Ikioma unelmakoti kerrostalossa!

Pääsin Firan ryhmärakennuskampanjan yhteydessä suunnittelemaan itselleni ikioman unelmakodin, paljaasta pohjasta viimeiseen sisustukselliseen yksityiskohtaan asti. Voima Graphicsin Ville Riikosen avustuksella toteutimme Jätkäsaaressa sijaitsevan ryhmärakennuskohteen asuntopohjaan visioideni mukaisen upean 3D-kuvan, joka sai allekirjoittaneen hippulat heilumaan… ♥︎ Muuttokuume polttelee kovemmin kuin koskaan, saa nähdä mihin tässä vielä päätyykään… kenties Jätkäsaareen ja tähän unelmieni kotiin. 🙂

asunto-Miia.jpg

Kuvakulma aukeaa olohuoneen takanurkasta avokeittiön suuntaan ja tuo esille kodin tärkeimmät funktiot – hyvän ruoan, yhdessä oleskelun ja raikkaan valoisan tunnelman. Unelmakodissani on monia tuttuja tosielämässä täydelliseksi todettuja elementtejä, kuten yläkaapiton valkoinen keittiö, eteisseinällä vilahtava puunaulakko, saarekkeen päällä olevat valaisimet sekä saarekkeen ja ruokapöydän ääressä olevat tuolit. Kuvan oikea reuna aukeaa eteiskäytävälle, missä sijaitsee ulko-oven lisäksi käynti kylpyhuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Keittiösaarekkeen takaa pilkottava käytävä johtaa vuorostaan tytön huoneeseen…

Omakotivalkoinen_Fira_15032016_2628.jpg

Firan yhteisessä suunnittelutilaisuudessa tehtyjen sisustusratkaisujen elävöittämisessä käytimme apunamme sisustuslehdistä leikattuja tunnelma- ja tuotekuvia. Omassa sisustussuunnitelmassani pääpaino oli valossa ja valaistuksessa, joilla avoimeen suureen tilaan saa tuotua tunnelmaa ja kodikkuutta. Suuret lasitetulle terassiparvekkeelle aukeavat ikkunat ja ikkunaseinällä sijaitseva takka toimivat elävänä taiteena ja kodin katseenvangitsijoina, valitettavasti ne eivät 3D-luonnoksesta kuvakulman vuoksi näy. Visioissani ikkunoista avautuva näkymä on sisäpihan poikki suoraan merelle – kesällä vihertävien puunlehtien siimeksestä pilkottaa upeana kimmeltävä meri, talvella maisema hohtaa valkoisenaan. ♥︎

Omakotivalkoinen_Fira_15032016_2627.jpg

 

Omakotivalkoinen_Fira_15032016_71681.jpg

Näistä yksinkertaisen kauniista kalusteista ja sisustustavaroista syntyy oikeassa kohteessa unelmien koti. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää saada vaikuttaa kodin pohjaratkaisuihin ja pintamateriaaleihin, tehdä asumisesta mukavaa ja omiin tarpeisiin sopivaa. Firan ammattilaisten avustuksella suunnittelutyöhön perehtymätönkin löytää oman unelmakotinsa ainekset ja pääsee rakentamaan itselleen ja perheelleen maailman parasta paikkaa – omaa kotia. 

Omakotivalkoinen_Fira_15032016_1900.jpg

Ryhmärakentamisen hyödyt ovat merkittävät, eivät pelkästään kustannustehokkuutensa ja taloyhtiön yhteisten tilojen toimivuuden osalta, vaan myös oman kodin suunnittelussa. Moni kerrostaloasuja varmasti tietää sen tunteen, kun jokin paikka tai huone ei kotona toimi – turhia nurkkia ja kulmia, liikaa tai liian vähän kiinteitä kaapistoja, valopistokkeet väärässä kohtaa kattoa (ärsyttävän yleinen varsinkin ruokapöydälle varatussa tilassa), liian pieniä tai suuria huoneita käyttötarkoitukseensa nähden… esimerkit olivat vain jäävuoren huippu omasta kodistani muuttovuodelta 2006 poimittuna. Nämä yleiset epäkohdat vältetään ryhmärakentamisessa, sillä jokainen sisustuksellinenkin yksityiskohta voidaan ottaa huomioon jo hyvin varhaisessa vaiheessa ennen rakennustöiden alkamista. Ryhmärakentamisen eri vaiheisiin voit tutustua maaliskuun alussa kirjoittamassani postauksessa TÄÄLLÄ! Fira järjestää huomenna torstaina 17.3. klo 11-12 ryhmärakentamista koskevan avoimen Twitter-chatin, jossa voi kysyä mieltä askarruttavista asioista ja käydä keskustelua Firan ammattilaisten kanssa, lisätietoja chatista ja hashtageista TÄÄLLÄ!

Firan ryhmärakentamisesta kertova hauskasti havainnoiva video kannattaa katsella mikäli ryhmärakentaminen, omaan asuinympäristöön vaikuttaminen ja visioinnin vapaus kiinnostaa. Tavalliseen tyytymiselle on nyt uusi parempi ja persoonallisempi vaihtoehto, se jos mikä on fiksua rakentamista! 🙂

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Yhteistyössä: Fira)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Fira | Ryhmärakentaminen – Yhdessä teemme enemmän!

Minut kutsuttiin mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan Firan ryhmärakentamiskohdetta, jossa asuntomessuiltakin tutut ryhmärakentamisen perinteet mahdollistavat yhteisöllisyyden ja omaan asuinympäristöön vaikuttamisen kerrostaloasujille. Suunnitteluryhmään kuuluu myös hyvä ystäväni White & Fresh -blogin Irina, jonka kanssa tutustuimme vuonna 2001 yhteisen taloyhtiön ja naapuruuden ansiosta. Talossamme oli tiiviisti toimiva talotoimikunta, joka järjesti useita juttuja talon asukkaiden iloksi, kuten grillailua, pihapelejä, kesäjuhlia, lenkkisaunaa ja pikkujouluja. Ilman tätä yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä emme ehkä olisi Irinan kanssa löytäneet koskaan toisiamme… ♥ Tämä on projektina erityisen kiinnostava, koska nautin kerrostaloasumisesta – on ilo saada olla mukana Firan ryhmärakentamiskampanjassa!

Fira_Ryhmarakentaminen_26022016_1916.jpg

Fira_Ryhmarakentaminen_26022016_2186.jpg

Ryhmärakentamisessa tai -rakennuttamisessa rakennuttajana toimii perinteisen rakennusyrityksen sijaan joukko yksityisiä ihmisiä – tulevia asukkaita, jotka ovat suunnittelun keskiössä koko rakennusprosessin ajan ideoinnista suunnitteluun sekä toteutukseen! Joustava palvelumalli tarjoaa mahdollisuuden määritellä sekä oman vaikuttamisen tason että vaiheen, jossa astutaan mukaan prosessiin, aikaisempaa kokemusta tai tietoa rakentamisesta ei tarvita. Tämä on turvallinen tapa rakentaa itselleen ja perheelleen unelmien kerrostalokoti miellyttävässä asuinympäristössä. 

Na%CC%88ytto%CC%88kuva%202016-02-26%20ko

Ryhmärakentaminen tekee näyttävän paluun, yhdistäen nykypäivän monimuotoiset asumisvaatimukset yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa tehdään ihmisten näköisiä koteja ja rakennetaan viihtyisämpää kaupunkia. Helsingin ensimmäinen ryhmärakennuskohde valmistui yli sata vuotta sitten ja 60 vuoden ajan se oli merkittävä rakennusmuoto, kunnes grynderit valtasivat alan 1950-luvun jälkeen. Ryhmärakennuskohteita löytyy mm. Bulevardilta, Sturenkadulta sekä Johanneksentieltä Helsingistä. Nyt aika on kypsä ryhmärakentamisen paluulle! 

Na%CC%88ytto%CC%88kuva%202016-02-26%20ko

Ryhmärakentamisessa on seitsemän eri vaihetta:

  1. Liity yhteisöön – Ryhmärakentajien yhteisöstä saat ensikäden tietoa uusista hankkeista, tapaat samanhenkisiä ihmisiä ja löydät luotettavia kumppaneita tueksesi, jos päätät lähteä mukaan rakentamaan. Saatat löytää myös tulevat naapurisi!
  2. Tutustu ryhmärakennuskohteisiin – Ryhmärakennuskohteita löytyy Helsingin keskeisimmiltä paikoilta. Olet kenties kävellyt niiden ohi ja ihaillut niiden hienoja, ympäristöönsä sointuvia muotoja Kampissa, Töölössä ja Alppilassa… Uusia ryhmärakennuskohteita löytyy tällä hetkellä mm. Jätkäsaaresta ja Kalasatamasta, tutustu kohteisiin TÄÄLLÄ
  3. Osallistu yhteissuunnitteluun – Firan järjestämässä suunnittelutilaisuudessa pääset kertomaan omat visiosi ja toiveesi tulevan taloyhtiön tiloihin. Pohjapiirustusten lisäksi pääset vaikuttamaan yhteisiin tiloihin, piha-alueisiin sekä teknisten ratkaisujen toteutukseen yhdessä ryhmärakennustiimin kanssa. Miltä kuulostaisi kattopuutarha tai talon asukkaiden oma kuntosali? Entäs kylpylämäinen saunaosasto tai uima-allas? Yrittäjyyden ja kotona työskentelyn yleistyessä voisi erillinen toimistotila taloyhtiön alakerrassa olla tarpeen? Ikioma elokuvateatterikin houkuttelisi… vaihtoehtoja yhteisten tilojen käyttötarkoituksille on lukemattomia, ryhmärakentamisprojektissa ei tarvitse tyytyä pelkkään pesutupaan tai vanhanaikaiseen kerhohuoneeseen, jossa kukaan ei koskaan käy. 🙂 
  4. Hankkeen julkaisu & asukkaiden haku – Kun alustavat suunnitelmat ja asuntokohtaiset kustannuslaskelmat ovat valmiina, on aika julkistaa hanke ja avata asuntoilmoittautuminen. Kohteen suunnitteluun aikaisemmassa vaiheessa osallistuneet ovat etusijalla hakijoiden joukossa. 
  5. Oman kodin suunnittelu – Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin voit tehdä kerrostalokodista juuri sellaisen kuin haluat. ♥ Saat vapaasti päättää kodin kaikista pintamateriaaleista, keittiön mallista ja koosta, kodinkoneista, väliseinien tarpeesta ja paikasta. Vain märkätilat ovat huoneistoissa kiinteät, mutta niihinkin voi tehdä joustavia muutoksia – lisätä kylpy- tai poreammetta, pientä tai suurta saunaa, kenties kodinhoitohuonetta, eriyttää wc-tila kylpyhuoneesta…
  6. Rakentaminen alkaa – Kohteen osakkaat ovat tiiviisti mukana rakennustyössä ja pääsevät vierailemaan työmaalla eri rakennusvaiheiden yhteydessä. Osakkaat saavat tunnukset portaaliin, josta voivat seurata projektin etenemistä, kustannusten jakaantumista ja kommunikoida rakennuttajan kanssa lähes reaaliajassa. 
  7. Onnea uuteen kotiin! Ikioma itse suunniteltu koti on viimein valmis!

Fira_Ryhmarakentaminen_26022016.jpg

Ideoimme yhdeksänhenkisen tiimin voimin ryhmärakentamishanketta ja laitoimme kunnon aivoriihen pystyyn yhteisöllisyyden maksimointia ja taloyhtiön yhteisiä tiloja suunnitellessa. Teimme omat moodboardit, joihin keräsimme inspiraatiokuvia lehdistä ja pidimme pienet presentaatiot omista visioistamme ja siitä millaisia asioita löytyisi unelmiemme taloyhtiöstä. Tiimikaverini toivat omien moodboardiensa avulla esiin erinomaisia vaihtoehtoja ja uudenlaisia näkökulmia, kuten mobiilisovelluksella toimiva taloyhtiötekniikka, erillinen varauskalenterilla varustettu hotellihuonemainen tila vieraiden majoittamiseen, yhteinen lounge-tyylinen tunnelmallinen oleskelutila (ja takka tietenkin!) jossa talon asukkaat voisivat viettää aikaa silloin kun kaipaa seuraa…

Fira_Ryhmarakentaminen_26022016_7492.jpg

Fira_Ryhmarakentaminen_26022016_1872.jpg

Omasta suunnitelmastani löytyy kaikenlaista mukavaa:

  1. Kuntosali ja saunaosasto oman hyvinvoinnin ja kunnon parantamiseen, viikottainen naisten ja miesten lenkkisaunavuoro on minulle nostalginen ja haluaisin palauttaa tuon perinteen.
  2. Keittiöllä varustettu yhteinen tila, jossa voi leipoa ja kokkailla isolla porukalla – kesällä voisi viettää grillibileitä ja talvella pitää pullatalkoita koko talon voimin. 🙂
  3. Kutsuva kompaktin kokoinen aulatila kuulumisten vaihtoa varten, naapurin kanssa voisi jäädä toviksi jutustelemaan olematta muiden kulkijoiden tiellä rappukäytävän oviaukossa.
  4. New Yorkista vaikutteita saanut kattopuutarha. Puolet puutarhasta katetaan kasvihuonemaisesti, jolloin tilaa voi hyödyntää omien yrttien ja taimien viljelyssä läpi vuoden. Lähiruoka saisi aivan uudenlaisen merkityksen, kun voisi hakea pastakastikkeeseen tarvittavat yrtit ja tomaatit suoraan omalta katolta. Kattopuutarhassa olisi ihana istua termoskahvin kanssa kirjaa lukemassa ja ottaa aurinkoa ilman uteliaiden katseita. 🙂
  5. Ehdotin myös että jokaisesta taloa rakentamassa olleesta, siihen vaikuttaneesta ja tietysti asukkaista otettaisi polaroid-kuvat, joista tehtäisi kollaasitaulu kaikkien nähtäville. Naapurin kasvot pysyisivät paremmin muistissa ja talon historia tallessa. Eikö olisikin mielenkiintoista tietää minkälaisia ihmisiä omassa kodissa on aikaisemmin asustellut? 🙂 

Fira_Ryhmarakentaminen_26022016_1850.jpg

Kerrostaloasumisessa on paljon hyvää, minulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä ovat huoltovapaus (isännöitsijä ja huoltoyhtiö pitävät talon ja piha-alueen kunnossa) sekä yhteisöllisyys ja yhdessä toimiminen. Kerrostalossa naapuri on melkein kuin perheenjäsen – hyvä naapuri on mukava ja luotettava asuinkumppani, jolta voi pyytää apua vaikkapa kukkien kasteluun lomamatkan ajaksi. 🙂 Olen asunut aikuisiällä kuudessa eri kerrostaloyhtiössä, joista jokainen on ollut asuinympäristönä erilainen. Viihtyisyydeltään yksi on ylitse muiden, sieltä minulle jäi takataskuuni kauniita muistoja ja monta mukavaa ihmistä, joiden kanssa vaihtelemme kuulumisia yli kymmenen vuotta naapurisuhteen päättymisen jälkeenkin. ♥︎ Tälläinen oman talon sisällä tapahtuva verkostoituminen on viime vuosikymmenen aikana tuntunut kadonneen, enää ei välttämättä edes tervehditä ohi kulkevaa naapuria, tai osallistuta kevättalkoisiin. On vaikea keksiä keskustelun aloitukselle jäänmurtajaa, kun yhteistä tekemistä ei talon sisällä ole, ja pakko myöntää että nykyisessä taloyhtiössäni asuu tälläkin hetkellä naapureita, joista en tiedä mitään muuta kuin postiluukussa olevan sukunimen… Pitäisi ottaa mallia Täydelliset naiset -sarjasta ja fiktiivisestä amerikan asuntomessumaisesta Wisteria Lanesta, siellä uusi asukas toivotetaan aina tervetulleeksi itseleivotulla piiraalla. 🙂 

Fira_Ryhmarakentaminen_26022016_1915.jpg

Asuminen on kallistunut vuosi vuodelta ja mahdollisuudet vaikuttaa rakennusprosessiin ovat yleensä hyvin rajalliset. Ryhmärakentamisen valttikortteina on yhteisöllisyyden ja naapureihin tutustumisen lisäksi rahallinen säästö sekä vallan siirtyminen rakennuttajalta asukkaille – vaikutat päätöksiin sekä valintoihin ja maksat vain toteutuneista kustannuksista. Lisätietoja ja ryhmärakennuskohteita löydät:

www.ryhmarakentaminen.fi

Ryhmärakentamissarjan seuraavassa osassa keskitytäänkin yhteisten tilojen sijaan huoneiston suunnitteluun. Pääsin visioimaan meille ikioman kodin pohjaratkaisuineen, materiaalivalintoineen ja sisustuksineen yhdessä Firan ja arkkitehtitoimisto Voima Graphicsin kanssa… tästä lisää noin viikon kuluttua! 🙂

Aurinkoista torstaita kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Yhteistyössä: Fira Oy)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Edullinen facelift miehen keittiöön!

Miehen kodin L-mallinen keittiö ei täysin vastaa hänen tyyliään ja kaipaa nopeaa, helppoa ja edullista faceliftiä. Miehen koti ja hänen sisustusmakunsa on modernin minimalistinen, graafinen ja pelkistetty – vähän kuin minunkin mutta maskuliinisempi ja “teknisempi”. 🙂 Ideoimme yhdessä kaksi erilaista DC-Fix -muovikalvoilla tuunattavaa toteutusta, joilla saamme keittiön sopimaan muihin kodin tiloihin.

Miehen_va%CC%88litila_1.jpg

Miehen koti on erittäin valoisa ja loft-henkinen, huonekorkeus on yli neljä metriä ja osa asunnon putkista on jätetty näkyville, kuten tehdasmaisissa lofteissa kuuluukin. Välitilassa on tällä hetkellä maalaisromanttisia fiiliksiä välittävää hentoista vihreää laattaa, miehelle ehdoton nounou. Työtasot ovat tammilaminaattia, joihin mies toivoi myös uutta kuosia ja lookkia. Tuunausvaihtoehto nro1 on peittää vihreät laatat mustalla DC-Fix liitutaulu-kalvolla, joka väriteemaltaan jatkuisi työtasoille mustana marmorina.

Omakotivalkoinen_21022016.jpg

Yläkaappien pohjasta pilkottavat työtasovalaisimet vaihtuvat kasvojenkohotuksen yhteydessä myös, keittiötä kiertävä led-valolista on tällä hetkellä ykkösvalintana. Toinen vaihtoehto on porata kaappien alapohjiin aukot led-spoteille ja lisätä niiden päälle hyllylevyt, jotka jatkossa toimisivat kaappien alahyllyinä. Nykyiset led-spotit vaativat vain muutaman sentin upotusvaran, joten niiden asentaminen on melko helppoa valmiiseenkin keittiöön. 🙂

Miehen_va%CC%88litila22.jpg

Välitila ja työtaso voitaisi päällystää myös DC-Fixin valkopohjaisella marmorikuvioinnilla, jolloin taso ja välitila olisivat yhtenäistä pintaa. Tämä miellyttää miestä myös ja nyt hänen onkin päätettävä kumpi edellä mainituista vaihtoehdoista valitaan. Oman ääneni annan mustalle liitutaulu/marmori -yhdistelmälle. 🙂

Facelift tulee alustavan arvion perusteella kustantamaan noin 65€ + uudet valaisimet (spotit 60€, led-valonauha 50€). Postailen teille lopputuloksesta maaliskuun puolella, mikäli mies saa siihen mennessä päätöksensä tehtyä ja pääsemme hommiin. 🙂

Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Tuotekuvat: DC-Fix)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Olohuoneen muutossuunnitelmat!

Olohuone saa loppukuusta uudenlaisen ilmeen kun massiivinen nahkasohva lähtee lipettiin. 🙂 Sohvan takana olleelle seinälle tulee iso String System -hyllystö ja sohva korvaantuu helposti liikuteltavilla nojatuoleilla…

Omakotivalkoinen_14092015_77.jpg

Olen harkinnut sohvatonta elämää jo niin monta vuotta, että päätin viimein rohkaistua ja kokeilla miten sopeudumme pelkkiin nojatuoleihin. Visiona on luoda olohuoneesta lounge-henkinen rento oleskelutila, jonne voin myöhemmin hankkia pienemmän sohvan tai lepodivaanin – jos tarvetta. Sohva on ollut meillä jo pitkään turhakkeena, sitä on käytetty lähinnä pomppualustana (kielloista huolimatta) ja majantekovälineistönä, mikä vuorostaan teettää minulle turhaa stressiä ja siivoushommia. Uusi sohva oli pitkään etsinnässä, mutta oikeanlaista ei ole löytynyt vieläkään… tai sitten en vaan enää lämpene minkäänlaisille sohville. 😀 Olohuoneen muutoksen yhteydessä rempataan myös tytön huone ja uudelleenjärjestelyn ansiosta puolapuutkin siirtyvät neidin omaan valtakuntaan, tosin vaatimuksena on että niissä ei kiipeillä huoneen oven ollessa suljettuna… 

Kollaasit3.jpg

Yritin luonnostella teille pientä mallinnusta tulevista kalusteista ja niiden sijoittelusta, mutta lopputulos ei mennyt ihan nappiin. 🙂 Toivottavasti tämä kuitenkin auttaaa hahmottamaan himppasen paremmin suunnitelmiani, kuin mitä pelkästä tekstistä saisi irti. 

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-09-14%20koht

String -hyllystön olen alustavasti suunnitellut yllä olevan kuvan mukaiseksi 320cm leveäksi kokonaisuudeksi, hyllylevyjen paikat ja etäisyydet muokkaantuvat aikanaan piensisustuksen (kasvit, maljakot, tilpehööri, kirjat, yms.) perusteella. 

Sisustussuunnitelmani saattaa vielä jalostua tässä tulevan viikon aikana, mutta suuret linjat ovat valmiina. Varasin starttiajankohdaksi kalenterista 25. päivän, jolloin tyhjennän tytön huoneen ja alan maalaushommiin. Siellä sitä riittääkin, sillä kattokin pitää maalata, kuten myös huoneen ovi ja kaikki listat. 

New Yorkin reissu on jo ovella ja huomenna onkin tulossa matkakuumeilua. 🙂 Kivaa maanantaita ja alkanutta viikkoa kaikille!

 

Miia_signerina2015.jpg


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

Kahden kauppaa… & uusi ruokapöytä!

Sisustaminen on viime vuosien aikana alkanut kasvavassa määrin kiinnostamaan myös miehiä, ja sisustus- sekä huonekalukaupoissa näkee nykyisin yllättävän aktiivisesti sisustusostoksien mietintään osallistuvaa mieskansaa. 🙂 Hyvin harva mies jaksaa edelleenkään innostua kukkaruukuista, sohvatyynyistä, pyyhkeiden sävyistä tai muista pienistä yksityiskohdista, mutta suurien pintojen ja kalustehankintojen osalta vaikuttaisi siltä, että miesten kiinnostus oman kodin ulkonäköä ja viihtyisyyttä kohtaan on kovassa nousukiidossa. Oma mieheni kuuluu tähän sisustuksesta kiinnostuneiden miesten vauhtiryhmään ja pakko myöntää, että on erittäin virkistävää keskustella sisustusjutuista miehen kanssa – hän katselee asioita erilaisesta perspektiivistä ja hänen “sisustusfilosofiansa” poikkeaa jonkin verran omastani. 🙂

Omakotivalkoinen_303290_2.jpg

Omakotivalkoinen_302290_2.jpg

Muutama tarkkasilmäinen lukijani ehtikin jo huomaamaan että keittiöön on ilmestynyt uusi ruokapöytä. 🙂 Itse olisin mielelläni istunut vanhan pyöreän ruokapöytäni ääressä jatkossakin, mutta miehen mielestä pyöreä pöytä ei ollut toimiva eikä kivan näköinenkään. Lyhyeksi jääneen vastaanharaamisen jälkeen annoin hänelle vapaat kädet etsiä ja ehdottaa uutta pöytää, ja yllätyin positiivisesti hänen valkoisesta, yksinkertaisesta ja ajattomasta pöytävalinnastaan. ♥ Olisin voinut kuvitella hänen ehdotuksensa olevan jotakin jyhkeää ja massiivisempaa, esim mustaksi petsattua puuta… 🙂

Omakotivalkoinen_303990.jpg

Omakotivalkoinen_303790_2.jpg

Miehen mielestä Hay Hee -terästuolitkin (ovat kuulemma terassikalusteen näköiset) olisivat joutaneet vaihtoon, mutta tässä asiassa en suostunut joustamaan. Teimme yhteistuumin kompromissin, että ostamme kolme erilaista tuolia, joiden muotokieli sopisi Hee-tuolien kanssa yhteen ja saman pöydän ääreen. Tuolimaun kanssa olemme niin eri linjoilla kuin olla ja voi, eikä kinastelulta vältytty. 😀 Mies tyrmäsi heti kaikki ehdottamani muovia sisältävät tuolivaihtoehdot (nyyh, Kartel Masters ja Hay AAC -mallin tuolit) ja minä vuorostaan miehen mielestä upeat perinteiset puutuolit. 😀 Löysimme lopulta loistavan ratkaisun Muuton teräsjalkaisesta Visu-tuolista – mies saa haluamaansa “kunnon” puuta ja minä kevyen siluetin sekä sirot jalat. 🙂 Visu-tuolien toimitusaika on pitkä ja vielä joudumme viikon verran odottelemaan tuolien saapumista, siihen asti varatuoleina toimivat Artekin jakkarat…

Omakotivalkoinen_KOllaasi7.jpg

Valaisimen osalta olemme onneksi samaa mieltä, Artekin A110 -kranaatti on täydellinen, ja harkitsemme uuden pöydän muodon vuoksi nykyisen A110:n rinnalle kahta lisävalaisinta. Ainut jarruttava tekijä on taustaseinällä olevien String-hyllyjen osittainen peittyminen valaisinten taakse, pelkään että kokonaisuudesta tulee hyllytäytteiden kanssa liian rauhaton omaan makuuni. 🙂

Koti on kahden kauppaa, kompromisseja puolin sekä toisin! ♥

Omakotivalkoinen_Miia.jpg


Omakotivalkoinen_Facebookissa_2015.jpg      Omakotivalkoinen_Instagramissa_2015.jpg      Omakotivalkoinen_Pinterestissa_2015.jpg 

Parvekkeen sisustusprojekti osa 1!

Parvekkeen kesäkuntoon saattaminen on hyvässä vauhdissa ja siivouskin ikkunanpesua vaille valmiiksi suoritettuna. 🙂 Tämän kevään sisustus ei tyylillisesti poikkea viime vuodesta, vaan täydentyy muutamalla kivalla uudella jutulla… 🙂

Omakotivalkoinen_Parvekesisustus1.jpg

(Kuvat: Hobbyhall, Ikea, Hay, Normann Copenhagen, Plantagen, H&M)

Parvekkeen kalustus pysyy lähes samanlaisena kuin viime vuonnakin – Hayn 60x60cm kokoinen teräksinen Tray-pöytä palvelee laskutilana ja saman merkin Hee Lounge -nojatuolit istuimina. Myös Normann Copenhagenin Lighthouse -lyhty majailee tuttuun tapaan parvekkeella, koristekivien ja viherkasvien kanssa… Uusia juttuja ovat kaksi valkoista ruukkutelinettä, muoviset lattiaritilät sekä H&M Homen tummanharmaat nappityynyt, jotka sopivat nojatuoleihin, sisustustyyliin ja parvekkeen väritykseen täydellisesti! ♥

201509_kesakalusteet_runnen_1060x350_v1.

Parvekkeen betonilattialle yli 10 vuotta sitten hankitut puuritilät ovat olleet alusta asti huono valinta ja niistä on saanut varpaisiinsa tikkuja, mistä johtuen päätinkin suunnata tulevana viikonloppuna Ikeaan ostamaan niiden tilalle tummanharmaat muovista valmistetut Runnen -lattiaritilät. Yksi neliskanttinen ritilä on kooltaan 30x30cm ja niitä tarvitaan meidän parvekkeelle yhteensä 88kpl, jolloin reunoille jää vanhaan tapaan tilaa koristekiville ja ylöspäin valaiseville Clas Ohlsonin spoteille. 

IMG_4915.jpg

265830_02.jpg

(Kuva: Hobbyhall)

Parvekkeella on kaksi isolla ikkunalla varustettua seinää sekä naapurin parvekkeen erottava teräslevyseinä, joihin ei voi kiinnittää mitään. Ideani vehreän yrttiseinän toteuttamisesta on hautunut jo vuodenvaihteesta asti ja Hobbyhallista löysin täydellisen ratkaisun parvekkeelle – valkoisen Tredici -ruukkutelineen, jonka korkeus on 162cm. Telineellä on painoa 11kg, joten uskon sen pysyvän pystyssä kesäisen myrskytuulen puhaltaessa parvekelasien rakosista. Yksinkertaisen muotoinen teline sopii talven tullen myös sisätiloihin, joten säästyn tulevaisuuden varastointirulianssilta. 🙂

IMG_4902.jpg

827271_02.jpg

(Kuva: Hobbyhall / Luhta Home)

Luhta Homen valkoisesta teräksestä valmistetun Vihertarha -telineen osalta vatvoin juupas-eipästä jonkin aikaa, mutta päädyin lopulta tilaamaan tämänkin. 🙂 Teline on minusta todella kivan muotoinen ja sopii hyvin Hayn Hee Lounge -nojatuoleihin, jotka asustavat parvekkeella kesäajan. Luhdan mustia neliskanttisia ruukkupusseja en ostanut, vaikka niitäkin harkitsin… Uashmaman valkoisia pussukoita kun löytyy jo valmiiksi kotoa vinot pinot.

IMG_0028.jpg

spottikuvia778345.jpg

Lattiaritilöitä kehystää jatkossakin tummat järvikivet, joiden alla piilossa kulkee lattiaspottien johdotus. Lattialta ylöspäin suuntautuva tunnelmavalo tekee parvekkeesta viihtyisän ja viime keväänäkin istuskelin ulkosalla torkkupeiton alla iltakahvia hörppien, vaikka lämpötila ei ollut ilta-aikaan kuin muutaman plusasteen. Samanlaisella sissiasenteella ajattelin sisustuksen valmistuttua siirtyä parvekkeelle “ulkoruokintaan” iltapalani kanssa – ilo irti jokaisesta hetkestä jolloin tarkenee ulkona istuksia. 🙂

Mukavaa illanjatkoa kaikille!

Omakotivalkoinen_Miia.jpg