Sinin mattoteippiharja tekstiilien puhdistukseen

Sinituotteen ja CASA Blogien yhteistyö mahdollisti minullekin oman tuotepaketin valikoimisen ja yksi mielenkiintoisimmista tuoteuutuuksista on mattoteippiharja, jonka ensimmäisenä valikoin omaan pakettiini. Mattoteippiharja toimii samalla tekniikalla kuin vaatteisiin käytettävät teippiharjat, mutta on kokonsa puolesta huomattavasti isompi ja muistuttaa isoa maalitelaa. 🙂 Teipin liimapinta on järeämpää, joten vaateteippiharjaan verrattuna tällä saa tehokkaammin ja vähemmällä rullailulla karvat irti tekstiileistä. 

P1016823.jpg

Meillä matot ovat hyvin helppohoitoisia ja karvat lähtevät pelkällä imuroinnillakin. Mutta vaalean koiran ja mustien tekstiilien kanssa olen ongelmissa. 🙂 Muutama musta / mustakuvioinen puuvillakanvaasia oleva tyynynpäällinen kerää itseensä kaiken mahdollisen nöyhdän koirankarvoista ja pölyhaituvista irtohiuksiin. Näitä koristetyynyjä saisi olla imuroimassa päivittäin erillisellä tekstiilisuulakkeella, joka ei kuitenkaan poista kaikkea snöftää. Luojan kiitos tästä Sinin mattoteippiharjasta, jolla tyynyistä saa siistit ja karvattomat / pölyttömät alle minuutissa. 🙂

P1016803.jpg

Mattoteippiharjan teippirulla on jemmassa mustan muovisen suojakotelon sisällä, jonne harja ujutetaan sivukautta. Muoviosien väri on tässä minun valitsemassani versiossa tyylikkäästi musta, joten ei haittaa vaikka tämän unohtaisi esillekin (kuten meillä aina tapahtuu :D). 

P1016808.jpg

Tarrarulla kerää itseensä sekä isot koirankarvat ja hiukset, että pienet haituvaiset. Nämä pikkuhaituvat ovat niitä inhottavia ilkiöitä, jotka eivät oman imurini tekstiilisuulakkeella koskaan lähde irti, ainoastaan siirtyvät suulakkeen mukana edestakaisin ja lopuksi joudun aina sormilla nyppimään kasaantuneet karvakeot roskikseen. Ärgh. 😀

P1016809.jpg

Nämä mustat H&M:n kanvaspäälliset ovat todellinen murheenkryyni. Ne keräävät niin paljon pölyäkin itseensä että ei mene kuin puolipäivää ja päällinen näyttää siltä että sitä on pyöritelty ja tallottu likaisella ja pölyisellä lattialla. Ylläolevasta kuvasta huomaa hyvin, kuinka tarrarullan yläpuolelta on kaikki pöly ja irtokarva kadonnut. Reunoja ja alaosaa en kuvassa ollut vielä käsitellyt ja vaalea haituva on selvästi nähtävissä. Nämä tyynynpäälliset olen imuroinut edellisenä iltana noin 12 tuntia aikaisemmin, mutta sitä ei kyllä uskoisi. 🙂

P1016819.jpg

No niin, sitten tämä katastrofi-päällinen nro 2. 🙂 Koiran lempityyny, jonka päälle piski menee nukkumaan AINA. Tämä kyseinen elefantti-tyyny on jostain ihmeellisestä syystä koiran lemppari ja vaikka vaihtaisin salaa tyynyn paikkaa sohvalla, niin koira etsimällä etsii tämän ja kuopsii siitä itselleen alustan. 😀 Ja tämäkin päällinen kuuluu tähän puuvillakanvaasi-kastiin, joka on paha karvamagneetti. 

P1016825.jpg

Ja eikun tarrarullailemaan. 🙂 Tämän superkarvaisen yksilön rullailuun molemmin puolin meni yksi tarrakerros ja noin 30 sekuntia aikaa. 🙂 Liimapinta on todellakin tehokas ja rullan iso leveys helpottaa ja nopeuttaa karvanpoistoa. Pienellä vaateteippiharjalla olisin rullaillut puolirullaa teippiä ja aikaa olisi mennyt useampi minuutti kun välillä olisi pitänyt kuoria uutta teippikerrosta esille.

Olen suosinut aina Sinin siivousvälineitä ja oppinut itseasiassa sen jo kotoa. Äitini aina sanoi, että hyviin siivousvälineisiin kannattaa satsata, koska ne maksavat itsensä takaisin. Omat Sinin kestosuosikkini ovat jo vuosien ajan olleet jatkovarrellinen mikrokuitusetti lattian moppailuun, tiskiharja vaihtopäällä, laudepesuri (jota ilman en tule enää toimeen) ja mikrokuituinen siivousliina, josta olen teille monesti postaillut. Tämä mattoteippiharja pääsi suoraan tähän suosikkikastiin enkä halua enää edes ajatella koristetyynyjen imurointia. 🙂

Postailen teille päivällä lisää siivousjuttuja, olkaahan siis kuulolla! 🙂

(Postaus toteutettu yhteistyössä Sinituotteen kanssa)

18 kommenttia “Sinin mattoteippiharja tekstiilien puhdistukseen

  1. Ihanaa nähdä,että muutkin lemmikin omistajat kamppailevat saman ongelman kanssa! Dyson on kyllä siinä korvaamaton apu, mutta meidän stockholm rand- matto on kamalan näköinen 5 päivän jälkeen imuroinnista! hyi

    1. Kkiira: Dyson on huippu, mutta ilman ihmesuuttimia ei sillä meilläkään karvat lähde tekstiileistä kokonaan. Mustat H&amp;M:n kanvaasi tyynynpäälliset ja Ronsu-tyyny on kaikista kauheimmat karvankerääjät. Askon raitamattokin on hieman haasteellinen mutta toistaiseksi on pelkkä imurointi riittänyt. :)<br />
      <br />
      Olen kuullut että Stockholm Rand-matto kerää tosi paljon itseensä pölyä ja nöyhtää, ilman lemmikkejäkin. Tällä mattoteippiharjalla olisi varmasti helpompi saada se karvattomaksi kuin Dysonin lisäosana olevalla mattotamppurilla tms. Se ei muuten toimi kauhean hyvin tasapintaisella matolla.

    1. Ansku: Et varmasti tule katumaan. 🙂 MInulla on oma teippiharjani käytössä joka toinen päivä ja vasta nyt on rulla hieman yli puolen välin. Reilun kuukauden tai jopa kaksikin kestää t-o-d-e-l-l-a aktiivisessa käytössä teippirulla ja vaihtorullan saa kätevästi kaupasta ilman uuden varren ostamista. 🙂

  2. Siis tuollainenhan on pakko saada! Meidän koirasta lähtee niin paljon karvaa, että ihmettelen kuinka koko koirassa niitä on enää jäljellä…

    1. johanna: Meillä on tuo meidän lammas sellainen takkuturkki. 😀 Karvaa ei lähde paljoa irti nahasta, mutta se takkuuntuu ihan rastoiksi ja katkeilee puolivälistä. Miffe kun rapsuttaa itseään niin kauhea karvapölly leijuu ilmassa sen jälkeen ja varsinkin olkkarissa se pilvi imeytyy kaikkeen mustaan, kuten H&amp;M:n mustiin tyynynpäällisiin. Ihan rasittavuutta joskus, kun just on imuroinut ja tarrarullaillut ja sitten neiti Miffe tulee ja rapsuttaa karvapilven ilmaan. 😀 😀

  3. Kävin katsomassa Stockmannilla niitä pellavaverhoja. Siellä oli niitä 69,90 hintaisia. Ne ei kyllä alkuunkaan olleet puhtaan valkoisia kuten sun verhot näyttää. Onko ne siis todella noin valkoisia vai johtuuko luonnonvalosta?

    1. Elina: Kävin tutkailemassa tilannetta ja totesin että osa uudesta erästä on keltaisempaa kuin vanha erä. :/ Siitä on laitettu palautetta Stockmannille ja heiltä on luvattu selvittää asiaa. Myymälävalossa keltaisuus muuten hieman korostuu, eli kaikki verhot näyttävät siellä keltaisemmilta kuin kotivalossa, mutta osa näistä uusista pellavaverhoista tosiaan on lähes vaaleankeltaisia. :/

  4. Oi, meillekin tuollainen tarraharja!! Just eilen siivotessa kirosin taas tuota Elefantti-tyynynpäällistä, kun se tuntuu oikein imevän itseensä kaikki ilmassa leijailevat karvat -etenkin ne koirankarvat. 😀 Ja oon sitten sitä tyynyä vedellyt sellaisella vaatteille tarkoitetulla tarraharjalla, TYÖLÄSTÄ ja HIDASTA, huhh. Tuollainen täytyy kyllä käydä kipaisemassa meidän koiratalouteen! 😉

    1. Mabn: Tuo elefantti-tyynynpäällinen ja päiväpeitto on kertakaikkiaan rasittavaa materiaalia. Kaikki pölyt ne imee itseensä ja vaikkei meillä olsii koiraakaan niin varmasti olisi kahdessa päivässä kauheassa kunnossa. 🙂

  5. Tuo on tuote, mitä ilman en enää voisi elää! Löysin tämän myös kesällä ja toimii täydellisesti valkoinen sohva / harmaa kissa yhdistelmään!:) Näytti kovin tutun näköisiltä nuo tyynyt ennen putsausta;)

    1. Tanja: En minäkään! 🙂 Joka toinen päivä olen rullaillut villakoirat ja karvatupsut koristetyynyistä enkä tosiaankaan enää osaa kuvitella elämää ilman tätä tarrarullaa. 🙂 Niin kauan kuin meillä on tummia tekstiilejä, on meillä pakko olla hermojen säästymisen vuoksi myös tarrarullaharja. 🙂

    1. Heidi: Tulet varmasti olemaan tyytyväinen. 🙂 Meillä tämä tuli niin tarpeeseen ja hermot ei enää mene mustiin kanvaasipäällisiin niin pahasti. 😀 😀

  6. Hei koirankarvat lähtevät matoista erittäin hyvin, kun otat kumisen lattialastan ja suihkupullon.. suikuta mattoa hieman jotta karvat kostuvat ,ota lasta ja vedä ,karvat rullautuvat pis tehokkaasti. Mikäli kyseessä nukkamatto niin vetosuunta aina nukan suuntaisesti… säästää pölypyssejä ja hermoja.

    1. taija: Tuota niksiä olen kokeillutkin, ikkunalastan kanssa. Ei toimi meidän tyynynpäällisissä mutta tytön huoneen matossa toimii. Tätä niksiä meillä käytettiin minun lapsuudessani ja muistan kuinka äiti aina lastasi meidän kaikki matot. 🙂

    1. Lotta: Niin on! &hearts; &hearts; &hearts; Enää en haluaisi selvitä karvojen poistosta ilman tätä nerokasta tarrarullaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *