Printtejä Gina Tricotilta

Minulta toivottiin edellisen muotiaiheisen postaukseni yhteydessä, että tekisin postauksen sellaisista kuviollisista vaatteista, joita suostuisin käyttämään ja jotka sopisivat nykyisten vaatteideni kanssa käytettäväksi. En tunnetustikaan ole kuvioiden tai värien ystävä mitä tulee pukeutumiseen, mutta yksi poikkeus on olemassa – mustavalkoiset printtituotteet. 🙂

Mustavalkoinen printti - Asuinspiraatiota
Mustavalkoinen printti - Asuinspiraatiota

Gina Tricotin valikoimassa on jo useana vuotena ollut paljon kivoja printtipaitoja, joita minunkin päälläni nähty (mm. Iltalehden painonpudotusta koskevassa haastattelussani). Printtipaidat ovat minusta parhaimmillaan yksiväriseen alaosaan yhdistettynä, varsinkin mustien siistien porkkanamallisten housujen ja korkkareiden kanssa. Mustavalkoinen printtipaita sopii myös rennompaan business-tyyliin bleiserin alle ja on yhtä monipuolinen ja tilaisuuksiin taipuvainen vaatekappale kuin farkutkin.

Kollaasikuvassa olevan Gina Tricotin printtikangaskassin kipaisinkin tänään ohikulkumatkalla ostamassa. Tuotekuvien värisävystä poiketen valkoisen sävy taittaa hieman lämpimään, kuten muidenkin kollaasissa olevien tuotteiden. Off white onkin minulle parempi sävy kuin vitivalkoinen, joten tyytyväisempi en voisi olla. Olisin ostanut ensimmäisen kuvan Destination -printtipaidankin mutta koot olivat loppuneet, kuten muistakin paidoista… Höh. 🙂

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille!

Tuotekuvat: Gina Tricot


Comments are closed.