Kaksi kivaa tapaa ripustaa valaisimet saarekkeen päälle!

Saarekkeen päälle ripustettavat valaisimet on valittu ja voittaja on Artekin vitivalkoinen A110 -valaisin. ♥ Artekin kanssa kamppailua kävi Lightyearsin kaunis Caravaggio ja päätökseni ratkaisi lopulta valaisimen muotokieli sekä ylöspäin kohdistuva valonsäde, joka Artekissa valaisee mielestäni kauniimmin. Nyt olisi enää päätettävä valaisinten asettelutapa ja lukumäärä, haluanko luoda valaistuksella mielenkiintoista korkeusvaihtelua vai tyylikästä jatkuvuutta… 🙂

Omakotivalkoinen_Saarekevalaistus1.jpg

Omakotivalkoinen_saarekevalaistus2.jpg

Kolmen suora on hyvin perinteinen asettelutapa keittiösaarekkeen tai pitkän ruokapöydän päällä. Tällä tavoin aseteltuna valaisimet olisivat kauniisti linjassa saarekkeen ovien kanssa ja tämä olikin ensimmäinen ajatukseni valaisimien ripustuspaikoista. Ensimmäisen kuvan epäsymmetrinen, ruokailutilan puolelle painottuva ja korkeusvaihtelun omaava asettelutapa on kuitenkin ehkä enemmän omaan makuuni. Myös korkeille kukkamaljakoille jäisi tällä tyylillä kauniimmin tilaa ja tuo “muotopuolisuus” tekee koko ruokailutilaan erilaista tunnelmaa. 🙂 Mielipiteistänne oli todella suuri apu valaisinvalinnan tekemisessä ja pyydänkin teiltä apua vielä kerran: kumpi näistä on sinun mielestäsi parempi ratkaisu – kolme valaisinta perinteisen linjakkaaseen tyyliin vai kaksi eri korkeudelle ripustettuna? Kiitos jo etukäteen! ♥

57 kommenttia “Kaksi kivaa tapaa ripustaa valaisimet saarekkeen päälle!

1. Täältä ääni kahdelle valaisimelle, jotenkin tuo epäsymmetrisyys näyttää kiinnostavammalta ja miellyttää silmää enemmän. 🙂

1. K.M.K.T: Kaksi valaisinta houkuttelee ainakin kokeilemaan, joten luulen että saatan lähteä tuolla liikenteeseen. 🙂

2. Jes! Loistava valinta! Mua himottaa nyt enemmän tuo eka kuva! Mutta mutta.. toisaalta keittiö työskentelyn kannalta olisi varmaan parempi että valo tulisi tasaisesti joka kohtaan. Kumpikaan valinta ei ole huono! Mutta en ehkä lähtisi laittamaan kolmea valaisinta. Toistanpa vielä itseäni että toimii sama miten laitat! 😀

1. Fanni: Kolmessa parasta on niiden linjakkuus ja selkeys… Mutta olen niin utelias että taidan kokeilla ensiksi tuota kahden valaisimen taktiikkaa… Luulisin. 🙂

3. Itse katsastan symmetriaa, pidän enemmän rikotuista linjoista, joka puoltaisi tuota "muotopuolta. Kuitenkin tässä kohtaa valitsisin tuon kolmen suoran. Itse luultavasti kyllästyisin "muotopuoleen" näkynä. Todennäköisesti ajattelisin kuitenkin valaistusta eniten ja sitä että valo jakaantuisi tasaisesti. Kolmen suora saattaa olla perinteinen, mutta varmasti myös käytännöllinen. Kuitenkin hyvä miettiä joskus outside the box;)

1. Heidi: Muotopuoli voi alkaa pitemmän päälle häiritsemään, loistava pointti… Kolme valaisinta olisi takuuvarmasti pitkäikäinen ratkaisu, mutta jokin tuossa kahden valaisimen tyylissä minua kiehtoo. Luulen että uteliaisuuteni vie voiton ja ainakin sommittelen siskojeni avustuksella miltä kaksi lamppua näyttäisivät. 🙂 En halua porata kattoon yhtään ylimääräistä reikää, enkä varsinkaan tahdo maalata sitä seuraavaan 10 vuoteen. 🙂 Valaisinten paikat on siis valittava hyvin tarkkaan. 🙂

4. Ensimmäinen vaihtoehto on mielestäni kivempi 😊 ei toka vaihtoehto huonokaan ole, mutta ehkä jo niin nähty. Olin muuten varma, että valitset kyseiset valaisimet 😉

1. Noora: A110:n valonsäde on todella kaunis ja valaisimen muoto samaan aikaan sekä siro että näyttävä. 🙂 Caravaggio oli kova kilpailija, mutta Artek vei voiton. 🙂

5. Hei.

Kannatan tuota kolmen suoraa. Kävin sunnuntaina kylässä ja siellä oli nuo kolme Artekin valaisinta valkoisen pitkän ruokapöydän päällä. Oli meinaan kiva.

1. Satu: Kolmen suora toimii takuuvarmasti aina, se on tyylikäs ja ajaton ratkaisu. ♥ Tuo ekan kuvan epäsymmetrinen asettelu kiehtoo erilaisuudellaan, luulen että aloitan siitä ja pyydän siskojani avuksi roikottamaan valaisimia paikoillaan, jotta näen miltä näyttää livenä tuo epäsymmetrisyys. 🙂 Kattoon en aio porailla yhtään turhaa reikää, joten päätös minkä teen on pysyvä ratkaisu. Ei paineita tälläiselle muutoshaluiselle ihmiselle ei. 😀

1. Nina: En tarvitse saarekkeen päälle tasaista valoa, koska valoa on ympärillä riittävästi. Sekin puoltaisi tuota epäsymmetristä asettelutapaa. 🙂 Kyl on vaikeaa taas päättää, niin kuin keittössä tuntuu olevan oikeastaan kaikki. 🙂

6. Minä laittaisin kaksi valaisinta joko samalle korkeudelle tai sitten eri. Kolme valaisinta on jotenkin liikaa valaisimia, ellei saareke ole todella pitkä. Mutta siis ääni kahdelle valaisimelle.

T. Minna

1. Minna: Kaksi samalla korkeudella voi olla liian väljää, saareke on lähes 2 metrinen ja syvyydeltäänkin 90cm. Pyydän siskojani apuun ja he saavat seisoa tikkailla pitelemässä valaisimia jotta saan kunnon kuvan siitä miten ne asettautuisivat… Ostan siis aluksi vain kaksi A110:n valaisinta ja kolmannen vasta sitten jos kahdella näyttää hölmöltä. 🙂

1. Mape: Se on kivan erilainen ja mielenkiintoisempi ratkaisu… Hyviä pointteja on kyllä tullut teiltä lukijoilta ja totta on että tuo kahden eri tasossa olevan valaisimen asettelu voi alkaa kyllästyttämään. Kolmen suora olisi klassinen ja varma valinta… Kahdella kuitenkin lähden alkuun ja jos tuntuu siltä ettei se toimi, lisään yhden valaisimen kolmen suoraa varten. 🙂

7. Hyvä valinta. Eikös sulla ollutkin jo yksi tuollainen valaisin kotona jo? Muistan nähneeni sen teidän ruokapöydän yllä joskus?! Eli halvemmaksikin tulee kun ei tarvitse ostaa kuin yksi tai kaksi lisää. Itse pidän yhdistelmästä jossa on kaksi vaaisinta eritasoissa. Paljon mielenkiintoisempi ja kun muu keittiö on koko valkoinen ja ryhdikäs niin jottei tule liian kliininen tai jäykkä niin tuo kahden valaisimen rikkova ilme sopii paremmin.

1. että sinulla on yksi jo Artekin kranaatti? Oli muistaakseni 20 kuvaa kotoa tai jtn. postauksessa.Oli myös keittiönpöydän yllä ja eteisessä?

Meillä on ko.valaisin ja täytyy sanoa, että valaistusteho ei ole kovinkaan hyvä. En ihan työskentelyä varten tätä laittaisi vaan mielestäni enemmän tunnelmavalaisin on:)

2. Marianne: Oli yksi, kultaisella reunuksella oleva. Myin sen pois sillä se ei toiminut pyöreän ruokapöydän päällä yksinään ja tiesin että keittiörempan koittaessa saarekkeen päälle en halua kultaista väriä, vaikka se kaunis onkin. 🙂 Keittiöön on tulossa hieman hopean sävyjä ja terästä, uunin luukun vedin, liesituulettimen reunat sekä hana, joten kultaisen ja hopean yhdistelmä noin lähekkäin olisi itselleni ollut liikaa. 🙂

3. Samaa muistelen: Oli, se valko-kultainen versio. Tuossa Mariannelle juuri vastasinkin että myin sen pois koska pyöreän pöydän päällä se ei näyttänyt hyvältä ja keittiöön en halua sotkea hopeaa ja kultaa sekaisin. Valaisuteho ei ole yleisvalona riittävä, mutta kohdevalaistuksessa täydellinen. ♥ Rakastan sitä miten valo hohtaa myös ylöspäin, todella tunnelmallinen valaisin varsinkin jos niitä on useampia ryhmässä. ♥

8. Voi kääk, minä niin toivoin että laittaisit A330S -valaisimet saarekkeen päälle, nyyh! 😉 Minusta A330S:t olisivat muotokieleltään parhaat, pehmeän pyöreät kantikkaassa modernissa keittiössä. Mutta toki teet miten parhaaksi itse katsot. 🙂 Ja vielä puolustaakseni kantaani, sinulla on jo 3 kpl valaisimia valmiina. Minusta pyöreitä valaisimia voisikin olla 3 kpl rivissä samalla tasolla roikkumassa, mutta omaan silmääni nuo kantikkaammat A110 -valaisimet ei näytä hyvälle kolmen sarjana. Jos ja kun laitat siis nuo A110 -valaisimet, niin laittaisin vaan kaksi kappaletta, joko "muotopuolisesti" tai samaan tasoon saarekkeen ovien "saumakohtiin" eli valaisimet olisi melko lähellä toisiaan ja sivuille jäisi tilaa korkeammillekin maljakoille yms. 🙂

1. Vielä kysymys, onko saarekkeen päällä valmiita lampun pistokkeita? Jos ei ole, niin miten kattoon vedetään sähköt? Laitetaanko ne pintavetona vai onko siihen joku muu keino? 🙂

2. SatuS: A330s -valaisimet ovat keittiöhenkiset ja monella on saarekkeen päällä juuri tuollaiset kaunikaiset. 🙂 Minä rakastan niiden siroutta enkä raaski vaihtaa niitä olohuoneesta keittiöön. ♥ ♥ ♥ Sen vuoksi valitsin keittiöön jotakin muuta. :)

Kahdella A110:lla lähden alkuun ja jos ne näyttävät hyvältä, laitan ne epäsymmetrisellä tavalla roikkumaan saarekkeen päälle. 🙂

3. SatuS: Pistokkeita on valmiina kaksi, mutta kaikki lamput tullaan kytkemään yhteen pistorasiaan jakoboksilla. Todennäköisesti kattoon kiinnitetään valkoinen pieni kisko josta valaisimet roikkuvat ja johdot menevät siististi sen sisällä. En halua että johdot kulkevat katossa pintavetona. 🙂

4. Maikki: En ole tehnyt vielä päätöstä valaisimien asettelusta, odotan saarekkeen valmistumiseen asti ja sen jälkeen sovittelen ja makustelen asiaa. 🙂 Luulen että kaksi valaisinta ovat liian pieniä saarekkeen alla, mutta voin olla myös väärässä. 🙂

9. Täältä ääni kolmelle valaisimelle. Mielestäni tuo kaksikko näyttää liikaa "asetellulta" ja myös hieman käkikellon vetimiltä. Hih.

10. Pidin tuosta ensimmäisestä valaisimien asettelusta enemmän.Se on ilmavampi ja kuten totesit,antaa

tilaa kukalle tai kynttilöille.Tietenkin käytännöllisyys,että riittääkö kaksi valaisinta valaisemaan tarpeeksi,täytyy myös ottaa huomioon.Voisiko tarvittaessa käyttää pöytälamppua kukkasen vieressä tai tilalla,jos tarvitsee lisää tunnelmavaloa..vai onko sitten jo liikaa valoja samassa paikassa,en tiedä.. Entä kaksi valoa ripustettuna samalle tasolle joko vierekkäin tai ovien saranoiden kohdalle symmetrisesti.

1. Hannakaisa: Ensimmäinen versio on erilainen, mielenkiintoisempi. Ja antaa tosiaan vapauden pitää saarekkeen päällä kruunukynttilöitäkin ja tarvittaessa korkeampia kukkia kuten liljoja. ♥

Saarekkeen päälle ei tarvita tasaista työvaloa, joten valaisimet voivat olla epäsymmetrisesti. Saarekkeeseen tulee tasosta nouseva pistorasiaputki, joten tasolle saa tunnelmavaloksi pöytävalaisimenkin jos sellaisen haluaa joskus laittaa… Tosin valoja voi olla sitten jo hieman liikaakin erilaisia yhdessä kohtaa… 🙂

11. Ääni kolmen suoraan. Kaksi epäsymmetrisesti on toki kaunis, mutta pidemmän päälle kävisi ärsyttämään silmää ja tuskin työskentelyvvalona kovinkaan käytännöllinen.

1. Kati: Kolmen suora olisi varmasti hyvä ratkaisu, mutta olen niin utelias että lähden sommittelemaan tuota kahden valaisimen versiota alkuun. 🙂 En tosin poraa reikiä kattoon ennen kuin olen varma että kaksi on omasta mielestäni kivempi kuin kolme… pyydänkin siskoni varakoukuiksi ja saavat roikottaa valaisimia paikoillaan ennen kuin teen päätöksen. 😀

12. Jes jes jes, paras valinta 🙂 En kerinnyt äänestämään silloin aiemmin… no nyt sit tulee ääntä: kolmen suora. 🙂

Oot rempannu ihan urakalla ja lisää pukkaa remonttia. Ihanaa, keittiöremppa on sulla toteutumassa ♥ ♥

Kivaa viikkoa Miia ♥

1. Soili: Hommaa on tehty ja nyt puuhailen keittiön parissa purkaen irti lähteviä osia jo ennakkoon pois alta. 🙂 Ensiviikolla alkaakin muutos jo näkyä, postailen teille todennäköisesti päivittäin remontin vaiheista, sillä urakka suoritetaan vauhdilla. :)

Ihanaa lauantain jatkoa ja pahoittelut että vastaan näin pitkällä viiveellä! ♥♥

13. Kyllä tuo kolmen suora näyttää paremmalta vaihtoehdolta, jos noita kuvia vertaa. Jotenkin luonnollisemmalta vaihtoehdolta. Toisaalta makuja on monia.

14. Minä laittaisin kaksi, mutta symmetrisesti eli pöydän "saumojen" kohdalle. Poikkean joukosta siis ja ehdotan jotain ihan muuta 🙂

1. marin: Tuolin voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta minulla on mututuntuma että kaksi siroa valaisinta olisi kaksistaan liian olemattomia baaritasonakin toimivan saarekkeen päällä… Lupaan sommitella tuotakin vaihtoehtoa kun saareke on rakennettu paikoilleen. 🙂

15. Minulla on tuollainen yksi ruokapöydän päällä 🙂 Onko sinulla paineita kokoajan uudistaa kotia blogin takia?

1. tyyris tyllerö: Ei ole paineita blogista tai sen sisällöstä. 🙂 Postaan blogiini juttuja joita puuhastelen ja tekisin kaiken erittäin suurella todennäköisyydella aivan samoin vaikkei minulla olisi blogia ollenkaan. 🙂 Blogi kulkee mukana arjessa ja on osa päivän rutiinejani, kuvailen kamerallani kun tulee mieleen postauksen arvoinen aihe tai idea, postaan yleensä samantien kuvat tekstin kanssa blogiin sen ihmeemmin miettimättä. 😀 Remppajuttujen sekä toivepostausten osalta teen tietysti enemmän "töitä" postauksen eteen, mutta en kovinkaan paljoa mieti asioita tulevaisuuteen ja pulpautan asiani ulos tänne blogiin melko spontaanisti. 🙂

16. Olin varma, että päädyt tuohon valaisimeen, koska se oli eniten ´"sinun näköinen". Ja ehdottomasti epäsymmetrinen ripustusvaihtoehto sopii tuohon valaisimen muotokieleen ja tuo symmetrinen tapa on jo niin nähty : )

1. Sanna: kolmen kopla on takuuvarma onnistuja ja sataprosenttisesti kivan näköinen. 🙂 haluan kuitenkin kokeilla myös jotakin muuta ja sommittelen siskojeni avulla ensiksi kahta valaisinta epäsymmetrisesti… Jos se ei näytä tarpeeksi hyvältä, siirryn suunnitelma B:n pariin ja kokeilen tuota perinteistä kolmen valaisimen suoraa. 🙂

17. En tunne kyseistä valaisinta muuta kuin ulkonäöltä, joten mieleeni tuli, kuinka laaja lampun valaistuskulma on? Siis tuleeko valo kuinka pistemäisenä alaspäin vai hajaantuuko paljonkin? Jos valokeila on kovin leveä ja lamput asettaa lähelle toisiaan eri korkeudelle, saattaa alempi lamppu aiheuttaa työtasolle ikävän varjon, jos ylemmän lampun valo osuu siihen. Tämän huomioisin suunnittelussa. Muuten mielestäni tuo kahden lampun epäsymmetrinen asetelma on jotenkin silmälle kiinnostavampi. Vaikea sanoa, alkaisiko se kuitenkin hämäämään ajan kanssa. Vaikea valinta 🙂

1. Nanna: Valaisin kohdentuu suoraan alaspäin ja yläpuolelta kauniisti ylöspäin. Valonsäde on melko pieni, yleisvalona yksinään riittämätön. Tuon varjon osalta luulen että se on ihan mielenkiintoistakin, jos valo ikäänkuin yhdistyy yhdeksi, varjoista en osaa vielä sanoa kuinka ne asettuvat, myymälöissä on aina yleisvalaistus taustalla ja on vaikeahko saada täyttä selvyyttä miten paljon varjoja ne luovat toisilleen. 🙂 Vaikea valinta on, toivottavasti kahden valaisimen epäsymmetrinen asettelu toimii. 🙂

1. Suvi: Kyllästyminen voi olla mahdollista ja minut tuntien olisi takuulla parempi pistää kolme valaisinta suoraan pötköön. 🙂 Tuo kahden epäsymmetrisen valaisimen asettelu kuitenkin kiehtoo enemmän ja toivon että se näyttää saarekkeen päällä yhtä kivalta kuin mitä visioin mielessäni. 🙂

18. Mä laittaisin vaan kaksi valaisinta, koska tuo epäsymmetrisyys rikkoo hienosti tason tasaista pintaa. Riippuu tietenkin myös siitä, kuinka paljon valoa tarvii työskentelyyn. Silloin kolme olisi parempi. Kannatan kuitenkin kahta.

1. Marja K: Työskentelyn kannalta valaistuksella ei ole niin väliä, yleisvaloa on ympärillä sopivasti ilman saarekkeen päällä olevia valaisimia. 🙂 Kahden kokoonpanolla lähden liikenteeseen ja jos se ei toimi, siirryn kolmen suoran ratkaisuun. 🙂

19. Hei! Kokeile alkuun kahdella valaisimella! Jos valaisuteho ei riitä tai se ei miellyttääkään silmää, ei ole paha homma hankkia kolmatta valaisinta!:)

20. Teillä ei kai ihan hirveen paljon aikaa käytetä leivontaan tai muuhunkaan ruoanlaittoon, jolloin valaisintehon sijaan tärkeämpää on sisustuksellinen aspekti.

Miettisin katseen vangitsijaksi varmaan hankitun liesituulettimen sijoittumista lamppuihin. Mistä päin olohuonetta lamput ehkä peittävät sen ja "asetelma" siltä osin rikkoontuu. Sitä en siis valitsisi 😉

1. Minkä eteen…: Tuo pitää mallailla paikanpäällä kun keittiö saarekkeineen on valmis. 🙂 vaihtoehtona on myös asettaa valaisimet eteisen puolimmaiseen päätyyn saarekketta, jolloin ruokapöydän päälle tulevaisuudessa ripustettava valaisin olisi sopivan etäällä muista valaisimista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *