DIY – omaa abstraktia taidetta!

Ruokapöydän taustaseinä on seinähyllyjen poistamisen jälkeen kaivannut jotakin yksinkertaista ja selkeää täydennystä, kuten taulua. Olen kuukauden päivät kahlannut läpi lukuisia canvas-tauluja sekä printtijulisteita myyviä paikkoja, mutten löytänyt ainuttakaan edes hieman mieleistä täytettä seinälleni. Päätin ratkaista ongelman tekemällä itse öljyvärimaalauksen, valkoisen sävyissä… 🙂

Omakotivalkoinen_05540.jpg

Omakotivalkoinen_0571.jpg

Omakotivalkoinen_0568.jpg

Tigerista löytyi 63x91cm kokoinen canvaspohja 7 eurolla, jonka maalasin Winsor & Newtonin Titanium White -öljymaalilla. Ensimmäisen kerroksen sudin tasaisella töpöttelysiveltimellä pyörivin liikkein kankaalle ja kun se oli kuivahtanut, lisäsin valkoista väriä reippaalla kädellä sinne tänne saadakseni pinnasta eloisan ja raflaavan. 🙂

Omakotivalkoinen_0551.jpg

Omakotivalkoinen_0572.jpg

Omakotivalkoinen_0550.jpg

White Noise -nimen saanut taulu on parhaillaan kuivamassa seinällä ja minulla on noin viikko aikaa suunnitella seuraavaa siirtoani – onko taulu valmis tälläisenään, vai tahdonko lisätä siihen jotakin. 🙂 Ostin pienen tuubin Ivory Black -öljyväriä, jolla saan tauluun lisää tummuusvaihtelua tai lisättyä yksittäisen mustan abstraktin “roiskeen” mikäli kaipaan intensiivisempää ilmettä… Fiilispohjalta mennään, maalia säästelemättä! 🙂

Luovaa alkanutta viikkoa kaikille! 🙂

Omakotivalkoinen_Miia.jpg

13 kommenttia “DIY – omaa abstraktia taidetta!

  1. Onpa hieno! Ihan hirmu hyvä idea, tätä voi ehdottomasti harkita omaankin kotiin, tosin luultavasti erivärisenä 🙂

    1. Jenni: taulun tekeminen on todella kivaa puuhaa, epäonnistuakaan ei oikein voi kun uusi maalikerros peittää virheet. 🙂 Ei muuta kuin taidetta tuunaamaan! 🙂

  2. Hienoa! Kyllä se ehkä jotain kaipaa vielä… Maalaaminen on ihanaa ja aina voi vetää päälle jos kyllästyy. Ja nimi, laita edes nimikirjaimet ja vuosi!

    1. Maarit: Maalaaminen on tosi kivaa ja vaikka käytinkin ainostaan valkoista väriä, tuli taulusta minusta todella kiva ja eloisa. 🙂 Nimimerkin ja vuoden laitan toki, heti kun maali on kuivunut ettei musta signature sottaa taulun alareunaa. 🙂

  3. Upea taulu! Alkoi heti kutkuttamaan, että pitäisikö mennä Tigeriin hakemaan yksi canvas…! 🙂 Olenkin kaivannut jotain uutta olkkariin… hmmm… 🙂

    1. Heidi: Kannattaa kipaista Tigerissa. 🙂 Öljymaalin ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta, Tigerin maali on huonolaatuista ja levittyy kökköinä canvasin pintaan. 🙂

  4. Yksinkertaista ja kaunista 🙂 En lisäisi muuta kuin sen signeerauksen sitten kun maali on kuivaa. Siinä tulee samalla se musta yksityiskohta taulua elävöittämään.

    1. Hippu-76: Signeeraus tulee mustalla taulun alareunaan ja itseasiassa taulu alkaa vasta nyt melkein kuukautta myöhemmin olemaan kokonaan kuiva. 🙂 Millähän signeeraus kannattaisi tehdä??? Mustaa öljymaalia on mutta tuleeko siitä söhröinen… En tiedä yhtään miten oikeat taiteilijat signeeraavat taulujaan, maalilla ja kapealla pensselillä vai jollakin kynällä… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *