En tiedä miten kertoisin teille elämässäni tapahtuneista suurista muutoksista… Taidan antaa asioiden pulputa ulos sellaisenaan ja päätän vasta postauksen valmistuessa painanko julkaisunappulaa vai poistanko koko kirjoitukseni…
On helppo tyytyä tuttuun ja turvalliseen
Elämä ei ole aina helppoa, sen tietää varmasti jokainen tämän Telluksen päällä tallustellut. Joskus on helpompaa pitää kiinni vanhasta tutusta ja turvallisesta arjesta, ummistaa silmänsä ongelmilta, asettua jopa marttyyrin asemaan ja toivoa muutoksen saapuvan itsestään kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihmeitä harvoin kuitenkaan tapahtuu ja muutoksen virta pitää aikaansaada omin voimin, omasta aloitteesta. Joskus yhtälössä on muitakin ihmisiä, jolloin asiat usein mutkistuvatkin… kun kahden ihmisen tarpeet ja toiveet eivät arkielämässä kohtaa, joudutaan sellaiseen pyörteeseen josta itsensä irti ravistelu vaatii uskomattoman paljon voimavaroja – molemmilta.
Moni asia oli hyvin, vielä useampi oli huonosti. Päivärytmi täysin erilainen, arjen asettamat velvoitteet toistensa vastakohtia. Lapsiperhearkea, lapsen tarpeita, yrittäjyyttä, sen luomia paineita ja haasteita. Liikaa huonosti nukuttuja öitä, yksin valvottuja iltoja, yksinäisyyttä vaikka oltiin yhdessä. Pahasti sanottuja asioita, kireää ilmapiiriä, suuttumusta, pettymystä, turhautumista… suurta rakkautta, karhun kokoisia kyyneleitä ja särkyneitä sydämiä…
Ero ei ole epäonnistumista
Kävin läpi todennäköisesti kaikki mahdolliset tunneskaalat ja matkan varrella opin paljon itsestäni – asetuin uhrin asemaan, pelasin marttyyrin kortein, vajosin itsesääliin ja nousin sieltä uhmakkaana ilmoittaen etten enää välitä, välillä nämä kaikki tunnetilat mahtuivat saman vuorokauden sisälle. Itkin, itkin todella paljon. Sitten painoin pääni polviini ja suljin tunteeni – jos ei rakasta, ei voi sattua, eihän?!
Muuttopäivä on sovittu, pala kaihertaa kurkussa mutta en itke… epäilyttää omat ja toisenkin valinnat. Kumpikaan meistä ei tahtoisi tätä, mutta järjen ääni sanoo että nyt on pakko. Elämä ei voi enää jatkua näin, se syö sisältä viimeisetkin voimanrippeet. Riidat on riidelty, järjestelyt on hoidettu, tavarat on jaettu… Miksi silti tuntuu niin valtavan pahalta? Mikä meni niin pahasti pieleen, ettei sitä voitu korjata? Miksi me ei ymmärretty asiaa ja kohdattu ongelmia silloin kun ne pyytämättä saapuivat? Jälkiviisaus, se asuu meissä…
Ero on ruma sana, se kertoo epäonnistumisesta, siinä on paha kaiku ja se aiheuttaa monessa vahingoniloa. Minulle se on kuitenkin uusi alku, uusi onni, uusi elämä, ja uudenlainen vahvempi ja itsenäisempi minä. Eroja on erilaisia ja joskus jo pelkkä välimatka ja sen aiheuttama etäisyys tekee hyvää… yllättävää kyllä myös sille parisuhteelle. Viimein on aikaa itselle ja tilaa omille ajatuksille, ilman pelkoa siitä että loukkaa tahattomasti toisen tunteita omalla itsekkyydellään.
Sama ihana mies, uusi erillinen osoite. Vanha rakkaus, uusi roihu. ♥ Arki erillään, sydämet ihan sykkyrässä. Kymmeniä whatsup-viestejä päivässä, innostusta, odotusta ja ihastusta ilmassa… Joskus surullinenkin tarina saattaa saada yllättävän onnellisen lopun. ♥
Comments are closed.