Ajatuksia uudesta vuodesta!

Uuden vuoden ensimmäinen päivä toi mukanaan pienen valonpilkahduksen, auringon näyttäytyessä pilvien lomasta. Itselläni on toiveikas olo tästä vuodesta ja vaikken uskokaan kohtaloon tai muuhun johdatukseen, olen varma että tänä vuonna asiat sujuvat kaikin puolin paremmin. Virallisia uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt, mutta hyvinvointiin liittyviä tavoitteita asetin muutamia. Tärkein on ruokavalion fiilaaminen terveellisempään suuntaan ja viikottaisen liikuntamäärän lisääminen kolmesti viikossa tapahtuvan lenkkeilyn muodossa. 

Ajatuksia uudesta vuodesta - Omakotivalkoinen sisustusblogi
Ajatuksia uudesta vuodesta - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Kodin sisustuksen suhteen olen hieman tuuliajolla… tai oikeammin ilmaistuna sellaisessa tilassa, jossa kaikki tarpeellinen on oikeastaan jo olemassa eikä uusia suunnitelmia ole montaa vielä syntynyt. Tälle asialle moni siellä ruudun takana varmasti nyt naurahtaa, ruokapöytä tulee nimittäin tämän vuoden aikana vaihtumaan. 😀

Haaveilen kokonaan valkoisesta Artekin ruokapöydästä, mutta sellaista ei ole olemassa, ellen itse tuunaa ja maalaa Artekin koivupöytää mieleisekseni… Saa nähdä ryhdynkö moiseen projektiin, vai tyydynkö muunlaiseen ratkaisuun. Myös kylpyhuoneelle haluan tehdä jotakin, mutta suunnitelmat ovat alkutekijöissään (pikakohennus vai isompi remontti?). Akuuttia tarvetta ei millekään juuri nyt ole, joten tammikuussa keskityn pelkästään liikunnan lisäämiseen ja elämänlaadun parantamiseen. 🙂

Ihanaa alkanutta Uutta Vuotta 2016 kaikille!


Comments are closed.