B A L M U I R – Uusin tulokas tyynykokoelmaani

Tuoksukynttilöiden, viherkasvien ja kukkien lisäksi olen tunnetusti heikkona sisustustyynyihin, uusimpana tulokkaana Joulun valikoidut lahjavinkit -postauksessakin esiintynyt Balmuirin brodeerattu koristetyyny. ♥︎ Sileästä puuvillasta valmistetussa tyynyssä on romanttisia vivahteita, mutta oikeanlaisessa ympäristössä sen koristeellisen koukeroinen kuviointi tasapainottuu. Isolle sohvalle mahtuu onneksi monta tyynyä – ostettuja ja itse tehtyjä somasti rinta rinnan. 🙂

Omakotivalkoinen_12122016_96934.jpg

130315159_1.jpg

Omakotivalkoinen_12122016_9696.jpg

Sisälläni asuva pieni romantikko heräilee aina talvisin, johtuen ehkä kotisohvalla kynttilänvalossa vietetyistä illoista ja kymmenistä katsotuista romanttisista elokuvista (yksi parhaista on Holiday). Yritän pitää tämän puoleni sisustuksen osalta kuitenkin aisoissa, jotten uudestaan lankea samaan koristeelliseen ansaan kuin vuonna 2012. 🙂 Yksi kauniin ylellinen Balmuir-tyyny kuitenkin mahtuu joukkoon vallan mainiosti ja rikkoo olohuoneen graafisia suoria linjoja ja kuvioita. 🙂

Omakotivalkoinen_12122016_9700.jpg

Nyt kelpaa pistää pötkölleen, painaa poski sileän tyynyn pintaan ja laittaa The Spirit of Christmas -elokuva pyörimään… kulhollinen suklaata kainalossa. 🙂 

Tunnelmallista iltaa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

(Tuotekuva: Balmuir, sisältää kaupallisen linkin)


OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

10 kommenttia “B A L M U I R – Uusin tulokas tyynykokoelmaani

  1. Siis onko tuo olevinaan joku laatumerkki? Tuostahan nimenomaan näkee, miten tyynyä EI kuulu tehdä. Sen pitäisi olla neliö, kun taas tuossa kulmat sojottavat joka suuntaan ihan miten sattuu.

    1. hämmästynyt…: Tuo sojotus johtuu siitä että 40x40cm kokoisen päällisen sisällä on 50x50cm kokoinen sisätyyny. 🙂 Ihan omaa syytäni siis sojottaminen. 🙂

  2. Kalliitahan nuo ovat, mutta niinhän se on kaikkien brändituotteiden kanssa! Edelliseen kommenttiin viitaten siis. 🙂 Tuo on todella kaunis tyyny, itse haaveilen lisäksi siitä villaisesta harmaasta B-tyynystä!

    1. Minna: Näinhän se on. 🙂 Villainen tyyny on myös ihana, varsinkin saman sävyisen harmaan torkkupeiton vieressä. ♥ ♥

  3. Kivan näköinen tyynysetti, hyvältä näyttävät yhdessä. Balmuirin tuotteet ovat aivan ihanan houkuttelevia, ja niitä on tullut usein hypisteltyä ja haviteltua, mutta hinnat ovat niin kovia, että kauppaan ovat jääneet tähän mennessä. Kuuluvat vähän sarjaan "sitten kun ei ole mitään välttämätöntä ja tarpeellisempaa ostettavaa".

    1. Tuuli: Balmuirin tuotteet ovat melko hintavia, itselläni on kokemusta pellavalakanoista, alpakka-viltistä, tuoksukynttilästä, käsisaippuasta ja -voiteesta sekä tästä tyynystä. Kaikki ovat olleet hintansa väärtejä, varsinkin alpakkaviltti ja saippuat. ♥ ♥

  4. Olet aiemmin todennut, ettet somista kuvia varten kotiasi. Sohva näyttää kyllä kivalta tuon valkoisen taljan kanssa, ja tosi kutsuvalta pesältä, mutta oikeastiko makailet noiden tuikkuvalojen päällä ja keskellä?

    1. Tuikkuvalot: En pötköttele valosarjan päällä sentään. 🙂 Kyseiset valot olivat sohvalla suoristusoperaation jälkeen kun mietiskelin mihin ne voisin laittaa ja Deer-hyllyynhän ne siitä sitten virittelin. 🙂 Taljat olivat ihan tarkoituksella noin, ihana pötkötellä niiden päällä leffoja katsellessa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *