Remontti alkoi – osa 1: Makuuhuone

Kodin muodonmuutos on alkanut ja ensimmäisenä jyrän alle joutui makuuhuone, josta parhaillaan revin lattialistoja irti. Antiikkilistojen alta paljastui ikivanhoja maalisävyjä – rakennusvuoden aikaista maalarinvalkoista, hempeää helmenharmaata sekä raskausajan huurujen innostama Tikkurilan tumma siniharmaa värikoodilla K488…

Makuuhuoneen seinällä ollut String Pocket -hylly on poissa ja pakkeloidut reiät odottavat kuivumista, hiomista ja mahdollista lisätäyttöä. Vanhat lattialistat eivät ehjänä pois lähteneet, niin olivat tiukasti kiinni listanauloin, -ruuvein ja liiman ansiosta, ja vasaran sekä talttapäisen ruuvimeisselin avulla väkivalloin ne irti kampesin. Selkä on kipuillut viime viikkoina tosi pahasti ja pakko oli maata lattialla ketarat ojossa listoja rempomassa, selkä ei anna nyt yhtään kyykistellä. 🙂

Huomenna päivänvalossa alan paikkailemaan seinissä olevia reikiä ja klommoja, ja iltaan mennessä saatan päästä jo maalaamaankin. Remppavauhtini tulee olemaan normaalia hitaampi selkäkivun takia ja sen vuoksi aloitin viikkoa aikaisemmin kuin oli aikomus… ja jos jouluna on lopulta kaikki valmista niin aikataulussa on pysytty! 🙂

Tässä vähän fiilistelyä siitä mitä on luvassa. Inspiraatiota olen hakenut pitkin poikin internetiä, pääasiassa minimalistisia hakusanoja käyttäen. Kodin väritys tulee olemaan hyvin vaalea, muttei täysin vitivalkoinen, aikaisempaa pelkistetympi ja itselleni kotoisampi. Alla muutama kuva, jotka ovat minua inspiroineet:

Pikkujoulukausi on virallisesti koittanut ja huomenna* blogissa nähdäänkin lettejä sekä kampauksia, kivaa viikonloppua kaikille. 🙂

*EDIT: Huonosti nukuttu yö aiheutti karmaisevan päänsäryn, joten kampauspostaus siirtyy sunnuntaille

Kuvat: 1.Shades of grey living, 2.Duneha 3.lovenordic, 4.Nordic Days 5.Dkor interiors,

30 kommenttia “Remontti alkoi – osa 1: Makuuhuone

  1. Minä muistan tuon harmaan kauden, aloin niihin aikoihin seurata blogia. Sulla oli silloin paljon tähtiä, blingblingiä ja jotakin vaaleanpunaista?

    Jännä nähdä, miltä näyttää rempan jälkeen! Tsemppiä touhuihin!

    1. kirpparikeiju: hurjasti on aikaa krumeluurikaudesta vierähtänyt ja vieläkin se itsestään muistuttaa. Vähän nauratti kun tuo tummanharmaa maali putkahti listan alta esiin, kaunis sävy se toki oli mutta sai lattian näyttämään ihan oranssilta. 🙂

    1. Raili: Kiva että tykkäät, näitä tulossa tässä loppuvuoden aikana vielä muutamia. 🙂

  2. Kääk! Vaihdatko sä itse lattian?
    Täytyy kyllä sanoa, että sinuun pätee sanonta: toiset tekee mitä osaa, sinä teet mitä haluat.
    Muista myös levätä! Ei se ole katastrofi, jos kaikki ei ole valmista jouluksi!
    Ihanaa viikonloppua, terkuin Sussiluu

    1. Sussiluu: heh, lattiaa en sentään yksinäni uskalla alkaa asentamaan, siitä puuttuu tieto sekä taito (ja ennenkaikkea uskallus) kokonaan. 🙂 Listat revin itse irti ja maalaan seinät valmiiksi, lattian irroittaa ammattimiehet. 🙂

      Jouluksi on tarkoitus saada valmista, mutta eipä sen väliä jos vähän venähtää. Ei jaksa stressata enää pikkuasioista. 😀

      Ihanaa viikonloppua sinulle myös ja kiitos kivasta kommentistasi! <3

  3. Pikkujoulukausi alkanee virallisesti tasan viiden viikon kuluttua. Toimittajana ymmärrän että bloggaaja joutuu juttuja sunnittelemaan etukäteen mutta mutta 😅

    1. N: työelämässä pikkujouluja aletaan järkkäilemään jo lokakuun puolenvälin jälkeen ja kampaajillakin alkaa hulina. 🙂 vaateliikkeessä vuosia työskennelleenä pikkujouluasuja on mietitty ja kyselty näillä main myös joten siihen perustuu tämä minun tuntemani “pikkujoulukausi”. 🙂 Aikamoinen haipakka olisi kyllä jos kaikki viettäisivät pikkujouluja vasta joulukuun puolella, sula mahdottomuus varsinkin suurissa kaupungeissa.

  4. Ooh, jännää jännää.. Tuo lattia minua kiinnostaa eniten, sillä meillä on samanlainen ORANSSI tammiparketti ja se on inhokkini numero yksi! Tänään juuri ihmettelin maton alle kurkkiessani, että on sieltä pimeästä paljon vaaleampi ja siedettävämp sävyltään, mutta muuttunut vuosien kuluessa oranssimmaksi valolle altistuneista kohdista. Olen siis tiuhaan selaillut erilaisia lattiavaihtoehtoja, mutta ainakaan vielä ei ole netin lattiakuvista yksikään kolahtanut kohdilleen (pitäisi kipittää rautakauppaan ihmettelemään). Toistaiseksi kuitenkin materiaaleista kiinnostaa eniten vinyylikorkki, jota joka puolella vain tunnutaan kehuvan. Siksipä jään todellakin jännityksellä odottelemaan tuota sinun lattiavalintaasi. Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin hieman, jos tuo kuvakollaasin lattiapala antaa vinkkiä tulevan lattian väristä, kun valkoista värimaailmaa olisin lattiallekin odottanut. 🙂 Olisiko mahdollista tuleviin postauksiin saada myös hieman kustannustietoja, sillä meillekin täytynee joku ammattilainen palkata lattiat vaihtamaan ja kiinnostaisi mitä moinen tulee sinun asuntosi neliömäärälle maksamaan.

    1. juuri: täysin valkoinen lattia näyttää upealta, mutta on aika kovan näköinen jos koti on kaiken lisäksi tyyliltään ns. minimalistinen. Haen sellaista pehmeämpää skandinaavista vaaleutta, jossa yleisilme on vaalea mutta pehmeä. Lattia on niin iso pinta että ehdottomasti kannattaa mallipalat katsoa omin silmin, vähintäänkin liikkeessä mutta mieluiten näytepalana
      kotona, jotta näkee myös valon vaikutuksen lattian sävyyn. 🙂

      Meillä on aika pieni koti, vain 80m2, ja asennus lattiamateriaalista ja asennuksen tekevän yrityksen hinnastosta riippuen maksaa 800-2000€. Kalanruotoparketti jne erikoisuudet saattavat maksaa toki enemmänkin, riippuen urakkahinnasta / tuntitaksasta. Halvimmillaan hyvälaatuisen parkettilattian saa kokonaiskustannuksineen alle 5000€:lla. 🙂

  5. Kivaa, nyt se on sitten vihdoin alkanut! Ymmärsinkö oikein kuvista, että olet hankkinut tai hankkimassa hyvin matalan sängyn? Näin käytännön ihmisena tulee heti mieleen että miten se sopii yhteen selkähaasteittesi kanssa :(. Kaunishan tuo toki on!

    1. MiraP: matala sänky on yllättäen aika hyvä valinta, todella huonoina aamuina siitä on helpompi kammeta itsensä polvien varaan ja ylös. 🙂 Patja on tärkeä myös, tarpeeksi napakka pitää olla ja selkärankaa tukeva, liian pehmeä sänky aiheuttaa hurjat kivut.

      1. Ei kyllä valitettavasti pidä paikkaansa tuo matala sänky asia vaikka kuinka päin sitä asiaa makustelisi. T.Ortopedi

        1. Ville: Patjan yläreuna tulee noin 60cm korkeuteen joten en koe sen olevan liian matalalla. 🙂

  6. Tosi mielenkiinnolla seuraan rempan edistystä:) Voi,selkäkivut on kamalia. Itsellänikin on taas vanha välilevynpullistuma vaivannut mutta silti eilen vaan oli pakko huonekaluja vaihdella…

    1. Nanna: Selkäkipu vie jaksamista, mutta vuoteenomaksikaan ei voi heittäytyä. 🙂 Pikkuhiljaa kun tekee niin rasitus ei käy liian suureksi, tunti silloin ja tunti tällöin huone kerrallaan niin ei selkä mene pahemmaksi. Samalla saa pidettyä itsensä myös jonkinlaisessa liikkeessä, joka tekee ihan hyvää kunhan muistaa oikeat työasennot ja ergonomian – nosta aina jaloilla, älä selällä. 🙂

  7. Ilme varmaan muuttuu paljon, ihanan uuden lattian myötä. Ite laittaisin ehkä pienen sävyn seinään, jonkun kauniin vaalean hiekan sävyn. Tulisi kivasti valaisimet ja muut ykistyiskohdat paremmin esiin <3. Remontit ovat siitä kivoja ja rankkojakin, mutta lopputulos palkitsee 🙂

    1. PäiviS: Tuollainn hiekkainen sävy on todella kaunis, laitan harkintaan. 🙂 Rempassa lopputulos todellakin palkitsee, onneksi, muuten ei jasaisi ahertaa. 🙂

    1. Minimalistifaija: Kyseinen sänky on Boconceptin valikoimaa parin vuoden takaa, mutta sitä ei valitettavasti enää valmisteta. Identtistä en ole mistään löytänyt, IKEA Malm-sänky taitanee olla lähimpänä. 🙂

        1. Minimalistifaija: samaa sänkyä katsoin itsekin, mutta minua nuo kromatut jalat tökkivät (lievä kammo kaikkeen kiiltävään teräkseen johtuen krumeluuri-sisustusvaiheestani 😀 ).Muoto on muilta osin tosi kiva, ehdottomasti parempi kuin Malm.

  8. Mihin se ihana nahkapääty katoaa?😲
    Selkävammaisena näyttää aika pelottavalta tuo uusi. Olis itsellä vaikea mennä sinne enkä ylösnousustakaan ihan varmuuteen menis.

    Jännityksellä jään oottamaan kuvia valmiista lattiasta.

    1. Marie: Sängynpääty on osa nahkaista sänkykehikkoa ja lähtee pois sängyn mukana vaihdoksen yhteydessä. Tuo mallisänky näyttää matalalta kuvassa, muttei todellisuudessa ole niin matala. Uuden sängyn sälepohja tulee olemaan 25cm lattiasta ja patja nostaa korkeuden noin 60cm korkeuteen, joka on vain hieman matalampi kuin nykyinen. Korkea jenkkisänky on selälle vaikeampi, sieltä on vaikea aamulla pyörähtää alas itseään satuttamatta (miehellä sellainen). 🙂

      Lattiasta tulossa oma postauksensa myöhemmin. 🙂

  9. Hienoa, että remppa on päässyt käyntiin. Kiva kuulla myös miten projekti etenee. Tsemppiä! 👍🏻

  10. Hauskaa pikkujoulua sit vaan Miia 💃🏻🍷 itse ajattelin juhlia tässä ennen ja välissä halloweeniä, pyhäinpäivän, isäinpäivän ja mitä näit nyt on 💤

    1. N: Kiitokset, kahdet pikkujoulut onkin tiedossa joista ekat on tulevana viikonloppuna. 🙂 Pikkujoulujen vietto ei poissulje muita kinkereitä, pikkujouluja voi minun puolestani viettää vaikka keskikesällä jos siltä tuntuu ja olenpa itse osallistunut kahdesti sellaisiinkin pikkujouluihin joita vietettiin vasta vuoden vaihtumisen jälkeen tammikuussa. 😀 Juhlat ovat aina kivoja, ei kannata liian vakavasti tai varsinkaan negatiivisesti niihin suhtautua, skool! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *