Smoothie-paasto & sisäinen hyvinvointi!

Vuoden alusta alkanut kuuden kilon kevennysprojektini on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka repsahduksilta ei täysin vältytty. Reilun kahden viikon aikana painoa on tippunut vain kilon verran, mutten anna sen vaivata mieltä. Tärkeintä on että saan ruokavalioni kuntoon, liikun aktiivisemmin ja voin paremmin… ja paino tippuu normilukemiin elämäntapamuutoksen myötä pikkuhiljaa itsestään. 🙂

Omakotivalkoinen_17012017_0300_3.jpg

Omakotivalkoinen_17012017_0285_2.jpg

Ruokavaliomuutoksen myötä olen karsinut ruokavaliostani pois valkoisen sokerin (ja kaikki sen muunnokset), viljat ja punaisen lihan. Päivän syömiset koostuvat pääosin kasviksista, hedelmistä ja marjoista, joista surrauttelen itselleni maukkaita smoothieita. Aamu lähtee käyntiin iloisen keltaisella energiapommilla, joka sisältää hedelmiä oman fiiliksen mukaan. Tänä aamuna hörppäsin appelsiinista, banaanista, omenasta, mangosta ja sitruunasta tehdyn smoothien, jonka joukkoon laitoin teelusikallisen Puhdistamon Energiasmoothie-jauhetta.

Omakotivalkoinen_17022017_0288_2.jpg

Omakotivalkoinen_17012017_0298_2.jpg

Kasvispohjainen lounassmoothieni on avokadon ansiosta ruokaisampi ja yllätyin siitä miten hyvin se pitää nälän ja mielihalut kurissa. Valloittavan vihreä tehojuoma syntyy salaatinlehdistä, avokadosta, pinaatista, selleristä, kurkusta, parsakaalista, omenasta, limestä ja spirulinasta. Vitamiineja, antioksidantteja, kuituja ja hyviä rasvahappoja sisältävä smoothie pistää aineenvaihdunnan käyntiin ja vatsan toimimaan. Vatsan turvotus ja pömpötys on selvästi vähäisempää ja olo on energisen kevyt. 🙂

Omakotivalkoinen_17012017_0290_2.jpg

Tuoreista kasviksista, hedelmistä ja marjoista koostuvan smoothie-paaston lisäksi syön kourallisen (noin 50g) pähkinöitä joka päivä, jotta saan kaikki sisäiseen hyvinvointiin tarvittavat ainekset. Pähkinät toimivat hyvänä välipalana lounaan ja iltapäivän ruokahetken välissä.

Omakotivalkoinen_17012017_0282_2.jpg

Illat ovat olleet vaikeimpia ja sorruin monta kertaa herkuttelemaan kekseillä ja jätskeillä. Ramppasin ruokakaappien ja sohvan väliä yrittäen hillitä mielitekojani, toisinaan onnistuin mutta välillä itsekurini petti ja herkut veivät vallan. Viikonloppuna keksin konstin, jolla ehkäistä jokailtaista herkkuhampaan kolotusta – makea marjainen smoothie! Mansikoita, mustikoita, puolukoita, banaania ja Goji-marjoja sisältävän iltapalan ansiosta kulunut viikko on ollut selvästi helpompi ja olen pysynyt ruodussa. Eilen illalla koettiin todellinen ihmiskoe, kun mies herkutteli suureleisesti vieressäni Magnum-jätskillä. Yllätyin siitä ettei minun ei tehnytkään mieli hakea omaa jätskipuikkoani pakastimesta ja täysin tyytyväisenä imin kitaani marjasmoothieta. 🙂

Kasvisten, hedelmien, marjojen, yrittien ja pähkinöiden lisäksi elämänmittaiseen ruokavaliooni kuuluu kala ja kana, joita syön tammikuun tehopaastovaiheen jälkeen kerran pari viikossa. Pyrin pitämään ruokani mahdollisimman luonnonmukaisena ja puhtaana, suosin kotimaista ja ostan aina marinoimattomia kanafileitä ja kalan tuoretiskiltä. Kahvin kanssa olen käynyt sisäistä kamppailua, koska sitä tulee juotua usein liikaa. Toistaiseksi kuitenkin jatkan kahvilinjalla, mutta korvasin ruoan jälkeisen “iltakahvin”  vihreällä teellä.

Kaloreita en enää laske, sillä se on minusta turhaa ajanhukkaa. Olen sitä mieltä että kaloreiden laaduissa on eroja ja ylipainon syihin paneutuva dokumentti Fed Up vahvisti ajatukseni oikeaksi. 100 kaloria suklaakeksistä saatuna tuottaa elimistöön enemmän rasvaa kuin 100 kaloria pähkinöistä, johtuen maksan tavasta käsitellä sokeria ja tärkkelystä. Suosittelen kaikkia katsomaan tuon dokumentin, varsinkin jos kuulut kanssani samaan sokeriaddiktisten porukkaan, joiden paino jojoilee helposti. Löytyy ainakin Netflixistä…

Pahin herkkukoukku on nyt selätetty, olo on energinen ja ajatus kulkee kirkkaammin. Iltaväsy on helpottanut ja jaksan puuhastella kaikenlaista mukavaa entisen sohvalla makailun sijaan. Painoa on lähtenyt vain kilon verran, mutta olo on kutistuneempi ja ihanan kevyt – vatsan kipuilu, turvotus ja pömpötys on yksinkertaisesti kadonnut. 🙂

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Miia_signerina2015.jpg

OKV_INFOCONTACT.jpgOKV_Bloglovin.jpgOKV_Instagram.jpgOKV_Facebook.jpgOKV_Pinterest.jpg

28 kommenttia “Smoothie-paasto & sisäinen hyvinvointi!

1. Oih! Kuulostaapa hyvältä 🙂 Alkoi ihan itselläkin tehdä mieli vihersmoothieta ♥ Yksi omista lemppareista on Jungle Juice Bar:in myymä "Captain Green" se on ihanan kuohkea (sisältää myös avocadoa!) ja pitää hyvin nälkää 🙂 Olen myös viimeaikoina innostunut tuorepuristetuista mehuista; appelsiini-porkkana on taivaallisen hyvää! ♥ Myös eri vihermehut ovat ihania. Itse join "aikani" hedelmä ja marjasmoothieita, mutta nyt makuaistini on muuttunut hieman, ja himoitsenkin enää vain vihreitä smoothieita.. 🙂 Toki niihikin tulee hedelmiä vaihtelevasti. Mutta makeutta en enää smoothieeni kaipaa samalla lailla. Hassua!

Teki mieli kirjoittaa kommentti, kun niin usein jää kirjoittamatta, vaikka jokaisen postauksen olen lukenut jo parin vuoden ajan ja aina vaan päädyn toteamaan että juuri sinun blogisi on se minulle mielenkiintoisin, mukavin, inspiroivin ja monipuolisin! Kiitos Miia kun jaat arkeasi meidän kanssa. Blogisi on minun suosikkini ♥ Niin ja tsemppiä kovasti hyvinvointi projektiisi! 🙂

1. Marissa: juuri eilen katselin tuota Jungle Juice Barin smoothieta, täytyykin ensi kerralla ostaa ja kokeilla. :)

Kiitos kivasta kommentistasi ja kauniista sanoistasi! ♥ Positiivinen palaute on parasta energiaa bloggaajalle! 🙂

2. Kiitos dokumenttivinkistä, kuulostaa todella mielenkiintoiselta!

Ja upea, ja herkullisen näköinen, elämänmuutos siellä menossa, odotan innolla lisää tietoa kunhan aikaa vähän kuluu. Ja kilo on oikein hyvä alku, hiljaa hyvä tulee.

1. Milla:dokkari on silmiä avaava ja aika karukin, se keskittyy lasten ylipainon syihin mutta sivuaa samalla myös meidän aikuisten sokerikoukkua ja elämäntapoja. Itselleni tuli yllätyksenä mm se että joissakin äidinmaidonkorvikkeissa on sokeria jolloin sokerikoukku alkaa pahimmillaan jo parinpäivän ikäisillä vauvoilla.

3. Hei! Itselläni olen huomannut, että jos haluan elää täysin sokerittomasti on minun valitettavasti jätettävä pois myös kaikki hedelmät. Niiden sisältämä hedelmäsokeri sotkee sokeritasapainoni ja repsahdus myös valkoiseen sokeriin on edessä ennen pitkää. Jo pelkästään yksi banaank sisältää ihan hirveän määrän sokeria. Olen jojoillut painoni kanssa aikanaan pitkään ja todennut, että pysyvään elämäntapamuutokseen eivät poppaskonstit ja paastot ole auttaneet. Tärkeä on ollut syödä monipuolisesti ja välttää kaikkea sokeria. Jos olet kiinnostunut oikeasti sokerittomasta elämästä suosittelen lukemaan Sarah Wilsonin kirjan Irti sokerista (kirja ei valitettavasti ole musta valkoinen). Itselleni se ainakin aikoinaan avasi silmät siihen missä kaikkialla sokeria on. Tsemppiä projektiisi!

1. Annukka: olen jo kerran taistellut itseni eroon herkuista ja sokerista ja tiedän että hedelmien ja marjojen fruktoosi ei ole itselleni ongelma. Siihen ei synny riippuvuutta eikä himoa kuten valkoiseen sokeriin. En halua elää elämääni ilman hedelmiä tai marjoja, joten jos saan pidettyä itseni kurissa ja normalisoitua syömiseni takaisin sellaiseksi ettei sokerihimoja ole, olen todella tyytyväinen. Fruktoosista luopuminen on tietysti ainoa ratkaisu sitten siinä vaiheessa jos näyttää että makeisiin marjoihin ja hedelmiin jää koukkuun.

Kiitos kirjavinkistä! 🙂 Pientä sarkasmia havaittavissa kenties? 😀

4. Hei Miia! Olisin kysynyt siitä, että miksi et enää vastaa aikaisempiin kommentteihin tai kysymyksiin lainkaan? Postauksissasi on paljon kysymyksiä vailla vastausta, mutta esim. tähän Smoothie-postaukseen vastasit nopeasti.

1. Päivi: vastailen kommentteihin puhelimella työmatkoilta ja tekemisen lomasta ja homma on hieman vaikeaa. 🙂 Ihan puhtaasti blogiuudistuksesta johtuvan aikapulan takia vielä hetken aikaa on tilanne tällläinen.

5. Kivat lasit ! Mistä oot löytänyt , pienempiä olen jossain nähnyt mutta nuohan ovat täydelliset smoothietä varten 👍

6. Moikka Miia, kun käytät erilaisia marjoja smoothiessasi, niin käytätkö kauppojen pakastemarjoja vai oletko hankkinut tuoreita marjoja pakastimeen syksyllä ja nautit nyt antimista? Minua mietityttää aina noiden pakastemarjojen käyttö, ovatko turvallisia… Ihanat smoothie purkit ja niin herkullisen näköiset smoothiet 🍶

1. Minde: pyrin käyttämään tuoreita marjoja, mutta välillä on pakko turvautua pakasteosaston antimiin. 🙂 Pensasmustikoita, mansikoita ja vadelmia olen ostanut tuoreina mutta puolulat ovat pakastealtaasta. Pakastemarjoissa valitsen aina kotimaista juurikin listerian ja muiden syiden vuoksi.

2. Pakko kommentoida marja-asiaan. Huomattavasti järkevämpää on käyttää kotimaisia pakastemarjoja kuin ulkolaisia tuoreita. Nyt on kaikkea muuta kuin marjojen sesonkiaika, joten pakastemarjat ovat paljon ekologisempi vaihtoehto kuin ulkolaiset tuoreet. Lisäksi kotimaiset ovat turvallinen vaihtoehto, niitä ei tarvitse kuumentaa.

Suosittelen tutustumaan satokausikalenteriin ja satokausiajatteluun muutenkin.

3. Sahrami: Tykkään käyttää tuoreita marjoja mahdollisuuksien mukaan, ne maistuvat paremmalta ja sekoittuvat pakastemarjoja helpommin smoothien joukkoon. Kotimaisia marjoja ostan aina kun sellaisia on saatavana, pakastemarjoja en koskaan osta ulkomaisena.

7. Anteeksi nyt Miia, mutta missä ovat proteiinit? Jos ei kanaa tai kalaa niin syö nyt edes papuja tai muuta ruokaisampaa päivittäin! Melkein pelkkää hiilaria (sokeria se hedelmäsokerikin…) kaiket päivät, niin ei ihme, jos tekee iltaisin mieli herkutella. Jos meinaat salilla (ja muutenkin) treenata, niin kyllä kroppa proteiinia tarvitsee, ettei se ihan kuihdu.

Elämänmittainen ruokavalio tulee koostaa siten, että kaikki kropan tarvitsemat rakennuspalikat, myös protkut ja rasvat, tulee sinne lautaselle ja siten voit hyvin, laihdut ja ennen kaikkea jaksat noudattaa sitä ilman repsahduksia. Tsemppiä!

1. Mymmeli: tarvitsen noin 1,3g proteniinia per painokilo ja saan tarvittavan määrän kasviksista, avokadosta, siemenistä ja pähkinöistä.

Suosittelen sinua katsomaan sellaisen dokkarin kuin Fat, sick and nearly dead, erinomainen ja perusteellinen dokumentti siitä miten tuoreella ravinnolla, kasviksilla ja hedelmillä, aktiivisesti liikkuvakin ihminen saa kaikki hyvinvoinnin ainekset mitä tarvitsee.

Kuuntelen omaa olotilaani ja kehoani, ja jos tuntuu siltä että lisäproteiini on myöhemmin tarpeen niin sitten alan sekoittaa smoothieni joukkoon jonkinlaista proteiinipitoista jauhetta tms. 🙂

8. Pikaisella arvioinnilla saat suurinpiirtein 1.3g proteiinia / painokilo, jos olet noin 60kg painoinen. Liikkuvalle ihmiselle se on kuitenkin vähän. Parempi suositus on vähintään 1.5g/kg.

Koska tässä kerrot keskittyväsi laatuun kaloreiden suhteen, tulisi sinun huomioida myös proteiinien laatu. Kasviproteiineilla on yleensäkin huono biologinen arvo, joka on siis tehokasta imeytymistä kuvastava arvo. Jos tämä ei ole tuttu konsepti, niin suosittelen tutustumaan. Kananmunan valkuaisella arvo on 100 ja esim täysjyvävehnällä 44 ja maissilla 60 (ja nämä sisältävät jo lähtöarvoisesti vähemmän proteiinia per tietty paino).

Huomioi myös, että proteiinit koostuvat aimonhapoista, jotka vuorostaan jaetaan välttämättömiin ja ei-välttämättömiin.Yhdeksän aminohappoa ovat välttämättömiä, ja niitä elimistö ei siis kykene itse valmistamaan. Ne tulee siis saada ruoasta. Etenkin tryptofaanin saanti on vaarassa ja trytptofaani taas on tärkein proteiinisynteesiin osallistuva aminohappo. Myös lysiinin saanti jää yleensä kasvissyöjillä hyvin alhaiseksi.

Sinuna monipuolistaisin ruokavaliota, vaikka haluaisitkin kasvipainotteisella linjalla mennä. Kasvisruokavalion voi koostaa hyvinkin täysipainoiseksi, mutta tällaisenaan kehosi jää paljosta tarpeellisesta paitsi.

1. Urheilulääkäri: Kiitos kattavasta ja informatiivisesta kommentistasi. Painan tällä hetkellä 54,5kg ja olo on erinomaisen hyvä. Energiaa riittää, juoksulenkin jälkeen palaudun hyvin ja kuntokin vaikuttaa nousseen. Lysiinin, metioniinin ja treoniinin saanti saattaa jäädä lihattomalla ruokavaliolla niukanlaiseksi, mutta lisäämällä päivittäiseen ateriointiin pähkinöitä, siemeniä ja / tai palkokasveja tilanne paranee ja saattaa olla monissa tapauksissa jopa täysin riittävä.

Olen ollut 5,5 vuotta elämästäni kasvisyöjä (ei punaista lihaa, kalaa, kanaa, munatuotteita, maitoa tms. eläinperäistä) ja minulla on jonkin verran tietoa siitä mitä kaikkea tarvitaan jotta pysyy hyvässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti. Nykyinen ruokavalioni ei tule tammikuun tehoviikon jälkeenkään sisältämään punaista lihaa, liivatteita, valkoista sokeria, valkoisia viljoja, juustoja ja harkitsen luopuvani myös maidosta. Kalaa, kanaa ja riisiä (kohtuullisissa määrissä) lisään ruokavaliooni helmikuun alussa, täysjyväviljojen osuutta en vielä osaa arvioida sillä en halua syödä leipää ja aamupuurokin koostuu kauran sijaan nykyisin chiansiemenistä, kookosmaidosta, vaniljajauheesta ja ripauksesta suolaa.

Menen fiiliksen mukaan, en ota paineita enkä murheita tulevasta. Jos olo tuntuu väsähtäneeltä tai likunnan jälkeen lihakset ei palaudu normaaliin tapaan, muokkaan ruokavaliotani paremmin tilanteeseeni sopivaksi. Tällä hetkellä olo on suorastaan mahtava ja aikomus on jatkaa loppukuukin kasvis- ja hedelmäpainotteisella pähkinöitä ja siemeniä sisältävällä linjalla.

Haluaisin kysyä sinulta olisi sinulla jotakin ammattitietoa pähkinöiden eri ravintotasoista? Cashew ja manteli ovat hyviä protskun lähteitä mutta mikä olisi rasva-arvoltaan paras pähkinä? Olen yrittänyt etsiä tietoa netistä mutta siellä on infoa vähän laidasta laitaan joten en ole päässyt puusta pitemmälle ravintoarvojen ja rasvan vertailussa. 🙂

2. En ole tuo edellinen kommentoija, mutta rasvahappokoostumukseltaan paras on saksanpähkinä, jos siis pelkästään rasva-arvoja haluat tuijottaa. Siinä ei taas ole yhtä paljon esim. proteiinia kuin kaikkein proteiinirikkaimmissa pähkinöissä. Kaikissa pähkinöissä on siis joitain erittäin hyviä ominaisuuksia; mantelissa paljon proteiinia, kuitua ja magnesiumia, parapähkinässä seleeniä, hasselpähkinässä foolihappoa jne., joten sen takia oikeastaan mitkä tahansa pähkinät on kohtuullisesti oikein hyvä lisä ruokavaliossa.

3. Siis olitko sinä ennen tätä vuotta kasvissyöjä vai oletko joskus aiemmin ollut kasvissyöjä?

Miten kotona sujuu tuo kaksien ruokien valmistus, kun tee lapsellesi normiruokaa?

4. Anna: Kiitokset sinulle Anna! 🙂 Olen ostanut Parrotsin pähkinöitä ja tehnyt niistä oman mixin – pääasiassa pussiin valikoituu saksanpähkinää, cashewia, manteleita, saksanpähkinää ja naturellia parapähkinää. Taitaa tulla ihan ravintoarvoiltaan aika loistava satsi hyviä rasvoja, protskuja ja vitskuja. 🙂

5. Mimi: Olen ollut kasvissyöjä nuorempana joka päättyi reilusti ennen raskaudenkaan alkamista. Tytön aikana olemme tähän asti olleet sekasyöjiä ja minua lukuunottamatta sekä tyttö että mies jatkaa normaalia ruokavaliotaan. 🙂 Ihan hyvin onnistuu useamman ruoan tekeminen, itse kun syön pääasiassa kasviksia niin ohessa hoituu hellalla tytön perunamuusit ja nakkikastikkeet aivan kuin tähänkin asti, lisukesalaatin sijaan teen vaan hieman isomman satsin josta riittää itselleni pääruoaksikin. 🙂

9. näyttää herkulliselta, onko sinulla joku tietty konsepti minkä mukaan toteutat ruokavalion vai suunnitteletko sen itse? onko sinulla reseptejä kyseisiin juomiin? 🙂

1. modernisti maalla: Teen smoothiet fiiliksen mukaan sen perusteella mitä kaapista löytyy ja millainen tarjonta on ruokakaupassa ollut. 🙂 Sormituntumalla annostelen aineksia, eli minulla ei ole mitään tarkkaa reseptiä. :)

Makeaa menoa saa vaikkapa näin: Kourallinen marjoja, yksi pienehkö banaani (tai isosta puolet), yhden appelsiinin mehu, tiraus sitruunaa, ripaus chiansiemeniä, kulhollinen lohkottuja mangoja…

Vihreä virkeys syntyy mm. kourallisesta babypinaattia, parin parsakaalin nupusta (leikkaa varsi lyhyehköksi ellet hauduta niitä pehmeäksi), hyppysellisestä chian siemeniä (noin teelusikallinen) ja joukkoon vielä puolikas kurkku, palanen selleriä (siivuta pienemmäksi molemmat niin sekoittuvat paremmin) ja salaattilajikkeita sekä yrttejä oman maun mukaan (jääsalaatti, romain, lehtikaalia jne.) Lisänesteeksi riittää tilkka vettä jos haluaa ohuemman koostumuksen, sen saa annosteltua parhaiten jälkikäteen kun ensin sekoitat kaikista muista aineksista smoothien ja näet miten kuohkeaa se on. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *