Neroko on vuonna 2010 syntynyt suomalainen yritys, joka valmistaa kotimaisena käsityönä koirien omaa tuotesarjaa. Heidän valikoimissaan on laadukkaista materiaaleista valmistettuja tarkoin suunniteltuja petejä, leluja sekä muuta tarpeellista pientavaraa, joihin olen tutustunut mm. messutapahtumien yhteydessä. Koiraihmisenä ja suomalaisen designin kannattaja olen seurannut Nerokon blogia aktiivisesti jo lähes kaksi vuotta, viimeisimmän kirjoituksen luin aivan hetki sitten. Haluan osoittaa tukeni heille sekä suomalaiselle yrittäjyydelle ja arvomaailmalle jakamalla katkelmia heidän kulurakennetta koskevasta kirjoituksesta omassa blogissani. <3 

Nayteikkuna.jpg

Alla olevat lyhennelmät lainattu Nerokon blogista:

Neljä vuotta sitten kesällä 2010 olimme perustaneet Nerokon ja tuotekehitys oli juuri polkaistu käyntiin ensimmäisillä käyttäjätutkimustyöpajoilla. Neroko syntyi rakkaudesta koiriin ja intohimosta suomalaiseen kestävään designiin. Olimme vahvasti sitä mieltä, että suomalaiset ja oikeastaan kaikenmaalaiset koiraperheet ansaitsevat koteihinsa materiaaleiltaan, käytettävyydeltään ja muotoilultaan laadukkaita, kestäviä ja kokonaisvaltaisesti parempia tuotteita. Olimme ylpeitä siitä, että valmistaisimme tuotteemme Suomessa. Haluamme uskoa kaikkeen tähän edelleen! Kaikki nämä vuodet olemme saaneet nauttia ihanasta, avoimesta asiakaspalautteesta ja uskollisista asiakassuhteista. 

YHDESTÄ ASIASTA SEN SIJAAN OLEMME TODELLA SAANEET LUNTA TUPAAN.

Nimittäin tuotteidemme hinnoista.
“Oon katellu just noita Nerokon petejä ja ruokakuppeja, joista tykkään tosi paljon, mutta hinnat ovat kieltämättä vaan liian suolaiset.”

Myönnetään, tuotteemme eivät valitettavasti ole ollenkaan halpoja eikä edes siitä edullisimmasta päästä. Ihan kiusallamme emme kuitenkaan hintoja ole ylös hinanneet, vaan niiden taustalla on ihan oikeat  ja ymmärrettävät kustannukset. Ja niitä syitä ajattelimme nyt näissä kesäsateissa avata. Mars, sylttytehtaalle siis!

1) TUOTTEEN VALMISTUS, 153 €

Esimerkkituotteemme Neroko Stay M + Pillow M -peti valmistetaan noin 150 km etäisyydellä Helsingistä pohjoiseen. Aihiot puristetaan päijäthämäläisellä muotopuristevalmistajalla. Sitten ne kuljetetaan muutaman kymmenen kilometrin päähän päijäthämäläiseen huonekalutehtaaseen (joka muuten toimii sopimusvalmistajana monelle muullekin merkille, esim. Artekille), jossa aihiot työstetään, laitetaan kokoon, pintakäsitellään, viimeistellään ja pakataan. Sillä välin verhoilut ommellaan niinikään Päijät-Hämeessä, samassa perheyrityksessä, jossa aihiotkin puristetaan. Pehmusteet valmistuvat Pohjanmaalla, tarkemmin Jalasjärvellä. Kun kaikki tuotekomponentit ovat valmiita, ne pakataan Lahdessa valmistettuihin pakkauksiin ja viimeistellään tuotetarroilla ja/tai leimalla. Tuotteet valmistetaan piensarjoissa, eli kymmenissä – ei sadoissa eikä tuhansissa – kappaleissa ja se luonnollisesti näkyy korkeampana valmistushintana.

Kun tuote on valmis ja pakattu, se kuljetetaan myyntivarastoomme Lahteen. Joka muuten sijaitsee, ei autotallissa, vaan lähisukulaisen omakotitalon kellarissa (kustannus 0 €).

2) TUOTEMERKIN MYYNTIKATE, 99 €

Myyntikate on siis rahamäärä, joka tuotteesta jää yritykseen. 99 € per esimerkkituote. Mitä tällä rahalla sitten tehdään? Ensinnäkin tästä rahasta maksetaan tuotekehitykseen tehtyjä investointeja (joista osa on rahoitettu omilla säästöillä, osa ulkopuolisella lainalla): suunnittelijoiden palkat, tuotekehityksen kulut, markkina- ja käyttäjätutkimukset, prototyypit, pieleen menneet prototyypit, mallikappaleet, pieleen menneet mallikappaleet jne. Rahaa tarvitaan kassaan nettovoittoisesti, koska osa siitä on sitoutuneena myyntivarastoon, jotta voimme tarjota tuotteita teille heti toimitettavaksi (vs. 2 kuukauden toimitusaika). Sen lisäksi tästä rahasta katetaan myynti- ja markkinointikulut: nettisivut ja verkkokauppa, painettu markkinointimateriaali, tapahtumat ja messut kotimaassa ja ulkomailla (suunnittelu, rakentaminen, hankinnat, matkat, majoitukset jne.). Tästä rahasta maksetaan myös kuukausittaiset juoksevat kulut mm.: liiketilan vuokra, vakuutukset, puhelinkulut, verkkokaupan ylläpito, maksujärjestelmät, kirjanpitäjän palkka. Sen lisäksi tästä rahasta pitäisi maksaa meidän yrittäjien palkka ja palkan sivukulut (pakolliset sosiaalimaksut, eläkkeet jne.). Ja jotta voisimme tehdä lisää tuotekehitystä ja tarjota teille innovatiivisia tuotteita, niin kaiken edellä mainitun jälkeen tuosta 99 €:sta pitäisi jäädä vielä vähän rahaa jäljelle siihenkin hommaan.

Liiketoiminnan perusoppikirjan mukaisesti tuotemerkin myyntikate pitäisi olla vähintäänkin saman verran kuin tuotteen valmistuskustannus eli 50 % ulosmyytävästä verottomasta hinnasta. Siis esimerkkituotteen kyseessä ollessa 153 €. Koska tämä on kuitenkin suurin piirtein ainoa hinnoittelun osa, johon voimme itse vaikuttaa, olemme tinkineet myyntikatteen osuudesta tässä tuotteessa noin viidenneksen, jotta tuotteen lopullinen hinta ei nousisi kohtuuttomaksi. Mikäli emme tekisi näin, esimerkkituotteen verollinen hinta huitelisi 380 € paikkeilla. Tiedämme kokemuksesta, että tämä hinta muodostuu oston esteeksi monelle. Siispä yritämme kuroa tässä alennettua myyntikatetta kiinni joissakin muissa tuotteissamme.

3) JÄLLEENMYYJÄN MYYNTIKATE, 0 €

Se, että ihania tuotteita on mahdollista hipelöidä siinä ihanassa kivijalkaputiikissa, lisää tuotteen hintaa aikamoisesti. Suoraan sanottuna vähintäänkin kaksinkertaisesti. Me Nerokolla teimme tänä keväänä sellaisen periaatepäätöksen, että tuotteitamme ei myydä jälleenmyyntikanavissa ollenkaan, vaan ainoastaan omassa verkkokaupassamme. Tuotteisiimme on mahdollista tutustua näyttelyissä, tapahtumissa tai muissa ei-jälleenmyyntiin tähtäävissä yhteyksissä. Nurjana puolena tässä on tietysti se, että fyysisesti tuotteisiimme törmääminen on melkoisen rajoitettua, kun niitä ei ole nähtävillä jokaisessa niemen notkossa ja lahdelmassa. 

Jälleenmyyjän myyntikate on yleensä vähintään 2 x (TUOTTEEN VALMISTUS + TUOTEMERKIN MYYNTIKATE), jolloin tämän esimerkkituotteen lopulliseksi hinnaksi siinä ihanassa kivijalkaputiikissa tulisi (arvonlisäveroineen, ks. alla) vähintäänkin 626 €. Se on tosi paljon enemmän kuin nykyinen 313 €, joka sekin on korkea. Olisitko sinä valmis maksamaan 313 € pelkästään siitä, että voit hipelöidä tuotetta kivijalkakaupassa? Me luulemme tietävämme vastauksen: Et ole.

4) ARVONLISÄVERO, 61 €

Jossain maissa myös myyntiveroksi kutsuttu arvonlisävero on Suomessa 24%. Tämä tuotteeseen sisällytetty osuus, lähes neljännes (24%) tuotteen hinnasta muuten, menee lyhentämättömänä Oy Suomi Ab:n kassaan. Tavallaanhan tämä raha palaa meidän kaikkien suomalaisten hyväksi mm. lähes ilmaisena terveydenhuoltona, koulutuksena, sosiaaliturvana, eläkkeinä jne. Mutta kieltämättä nostaa tuotteen hintaa aika lailla, siis melkein neljänneksen! Ja valitettavasti, mitä arvokkaampi tuote on, sen suurempi on arvonlisäveron osuus. Tässä esimerkkituotteessa tuo veron osuuden, 61 €, tilitämme mukisematta ja lyhentämättömänä verottajalle. 

Lue lisää Nerokon blogista!

DSC_0467-1024x685.jpg

Suomalaisen tuotevalmistuksen korkeat kustannukset tuntuvat olevan kaikesta informatiivisestä tiedotuksesta huolimatta melkoinen myytti. Esimerkiksi Iittalan suomessa valmistettavia Vakka-laatikoita koskevaan postaukseeni sain monta negatiivista kommenttia koskien niiden korkeaa hintaa, tuotebrändillä rahastamista viitaten yrittäjän ahneuteen. Usein vertauksena käytetään halpamaiden tehdasvalmistettuja samankaltaisia tuotteita ja "halvalla pääseminen" rinnastetaan järkevään kuluttamiseen. Olen kuullut omistamistani designtuotteista liki sata kertaa fraasin: "vain tyhmät maksaa kun halvemmallakin saa"...

Jokaisella meistä on vapaus valita mihin rahansa käyttää, omien arvojensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Kaikki eivät halua eivätkä voi maksaa kotimaisuudesta "extraa", mutta kuten Neroko kirjoitti, korkeammat kustannukset pakottavat korkeampiin hintoihin eikä kyseessä ole yrittäjän ilkeys tai halu ylihinnoitella tuotteitaan. Valintoja miettiessä olisi hyvä muistaa tämäkin puoli pelikortista, eikä suunnata suoraan halvimpien hintojen perään. Nerokon kuvaama kulurakenne koskee jokaista suomalaista tuotevalmistajaa ja tuotemerkkiä, joilla tuotanto tapahtuu Suomessa, ja näin taantuman aikaan suomalaisen yrittäjyyden tarvitsema tuki meiltä kuluttajilta ja rahakirstun vartijoilta on erityisen tärkeää. Lähikauppojen luomuruokatuotteet ovat vuosien varrella onneksi saaneet ansaitsemansa arvostuksen, moni valitsee luomua korkeammasta hinnasta huolimatta...

"Voidaan myös miettiä, kuka tuotteita valmistuttaa Suomessa, jos sitä eivät tee suomalaiset yritykset? Puhumattakaan niistä hyödyistä, joita suomalainen tuotanto tuo suomalaiselle yhteiskunnalle mm. työllisyyden näkökulmasta..." -Neroko

Käykäähän lukemassa Nerokon loistava kirjoitus kokonaisuudessaan heidän blogistaan!

(Kuvat ja lainaukset: Neroko.com)