Valkoinen keittiö – Syksy 2017

Kävin läpi blogini kävijäliikennettä ja hakusana “valkoinen keittiö” nousi esiin monin eri kirjoitusmuodoin. Myös kysymyksiä saan usein juuri keittiötä koskien, eniten kiinnostaa valkoisen Avonite-komposiittitason nykyinen kunto ja kodinkoneiden käyttökokemukseni. Päätin tehdä lyhyen koontipostauksen ja samalla näyttää teille miltä keittiössä juuri tällä hetkellä näyttää…

Vitivalkoinen komposiittitaso sekä samasta materiaalista valmistettu tiskiallas ovat edelleen kuin uudet. Niihin ei ole tarttunut väriä kasviksista eikä marjoista, eikä myöskään pinttymiä kahvista, teestä tai viinistä. Pidän toki myös huolta niistä ja noin kerran vuodessa olen ne suojannut tason mukana tulleella suojasuihkeella, joka hierotaan perusteellisen puhdistuksen jälkeen puhtaalla liinalla tason sekä altaan pintaan.

Sanoisinkin että vaikka keittiöni on valkoinen, ei sen kanssa tarvitse olla erityisen varovainen. Normaali pyyhintä ja altaan huuhtelu riittävät pitämään valkoisen valkoisena. En tosin ole testannut mitä kävisi jos jättäisin porkkanamehun, mustikkasurvoksen tai punaviinin altaaseen lillumaan vuorokaudeksi tiskiveden joukkoon, mutta järjellä ajateltuna ei olisi ihme jos tuollaisesta värjäytymiä jäisikin. Harva kuitenkaan näin tekisi, enkä missään nimessä suosittelisi edes kokeilemaan moista. 🙂

Myös kodinkoneisiin olen edelleen yhtä tyytyväinen kuin keittiörempan valmistuttua jouluna 2014. Boschin astianpesukone tekee nopeasti ja vettä säästäen hyvin puhdasta jälkeä, kiertoilmauuni paistaa tasaisesti niin paistin kuin sämpylät / pullatkin, ja induktioliesi kuumentaa pannussa veden nopeammin kuin vedenkeitin. Liebherrin laatikostomallinen jääkaappi se vasta keittiön aarre onkin, täyttöaste on erinomainen eikä sitä ole kertaakaan tarvinnut sulatella tai säädellä. Boschin pakastin on perinteinen tason alle asennettava kaappipakastin, joka parin vuoden välein kaipaa sulatusta. Sulatusta kaipaamaton No frost olisi tietysti ollut parempi, mutta sitä ei saanut saarekkeen sisään upotettavassa mallissa.

Tarkempaa tietoa kodinkoneideni toiminallisuuksista löydät alla olevien postauslinkkieni takaa:

Käyttökokemukseni uusista moderneista kodinkoneista

Bosch uuni & pyrolyysipuhdistus – ei enää uunin pesua!

Sisustuksen osalta vähemmän on edelleen enemmän ja tasolta löytyy kahvikeittimen lisäksi vain tarpeellisia ruoka-aineksia sekä saarekkeen päällä oleva tunnelmavalaisin ja viherkasvitarjotin. Pyrin pitämään tasot mahdollisimman tyhjinä, jotta ruoanlaitto ja muu kokkaileminen sujuu ilman sen suurempia valmisteluja. Väriä ja fiilinkiä saan raikkaista ruoka-aineksista ja vaihtelunhaluisena ihmisenä keittiön “sisustus” muuttuu sitä mukaa kuin ruokia syödään ja kaupassa käydään. Kesällä pöydillä nähtiin enemmän hedelmiä ja myös marjojakin, ja talvella mennään enemmän juurespatojen ja porkkana-lanttu-bataattien puolelle. Yrttejä meillä popsitaan läpi vuoden, niitä on yleensä aina kaksi kipaletta Eva Solon yrttiruukuissaan. 🙂

Jos et ole vielä nähnyt miltä keittiömme näytti ennen remonttia, kipaise kauhistelemassa täällä:

Historian havinaa – Keittiö ennen ja jälkeen

Ja jos olet harkitsemassa keittiöremontin tekemistä, kannattaa lukea keittiöremppapostaukseni, jotka löytyvät kätevästi yhden klikkauksen päästä valmiina listana uusimmasta vanhimpaan järjestäytyneinä:

Oma Koti Valkoinen / Tag / Keittiöremontti

Näillä eväillä toivottelen teille mukavaa uutta alkanutta viikkoa, heipat huomiseen!

8 kommenttia “Valkoinen keittiö – Syksy 2017

  1. Keittiosi on kylla ihana ja niin jarkevasti suunniteltu. Mina kysyisin kayttokokemuksia tuosta kahvinkeittimesta, kun se on nyt sinulla jonkin aikaa ollut.. Ajatuksenani oli ostaa se pannullinen keitin, mutta nyt olenkin miettinyt olisiko tama sittenkin meidan kayttoon sopivampi, kun esim vieraille laitamme kuitenkin pikakahvia/teeta. Ja sitten hassu kysymys, voiko tuossa kayttaa muita mukeja kuin ne mukana tulleet?

    1. Mimi: tuolla yhden kupin keittimellä saa kupposen valmistettua hieman nopeammin kuin pannumalleilla. Kupiksi sopii mikä tahansa kuppi joka korkeutensa puolesta mahtuu tuohon alustan ja suodattimen väliin, minulla käytössä useitakin erilaisia ja -merkkisiä kuppeja. 🙂

  2. Sun keittiöön sopisi kromisen hanan tilalle uskomattoman hyvin Tapwellin mattamusta hana L-juoksuputkella. Olisi kiva väripari tumman kahvinkeittimen ja olohuoneen seinävalaisimen kanssa. Oletko koskaan harkinnut? 🙂

    1. Rina: musta hana sopisi kieltämättä tosi kivasti tuohon kromatun tilalle… 🙂 Miksenpä jossakin vaiheessa sitä voisi vaihtaakin, ei hullumpi ajatus! <3

  3. Täysin ohi aiheen mutta miksi tosi monessa sinun postauksessa on blogin nimenä PUPUJA JA VAAHTOKARKKIA ja kun klikkaan blogin auki se onkin Oma koti valkoinen blogi.Tämä siis tapahtunut monessa postauksessasi ja seuraan teitä bloglovinin kautta.

    1. tiina: Onko ongelma ilmennyt siis bloglovinin tarjoamissa linkeissä? En ole itse tälläisestä tietoinen ja Bloglovinin sivuilla tuntuu kaikki näkyvän ihan oikein… Selvittelemme asiaa ja toivottavasti ongelma ratkeaa mahdollisimman nopeasti. 🙂

  4. Voisitko kertoa tarkemmin tuosta suojasuihkeesta Avonitelle? Teetin myöskin keittiön valkoisella tasolla, mutta itselleni tuota suihketta ei tarjottu. Kävin myöhemmin myös kysymässä tuollaista Forumin myymälästä, mutta eivät osanneet auttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *