Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Tyttö tuli tänään hoidosta kotiin ja kääk sentään miten kova ikävä minulla olikaan. Tuhat pusua ja halausta piti antaa ennen kuin päästiin kuulumisia vaihtamaan. Jo kokonaisen vuorokaudenkin erossa oleminen aiheuttaa ison ikävän puuskan ja varsinkin iltaisin se iskee minuun ja kovaa. Vaikka hoitopäivät ovatkin toivottua vaihtelua meille molemmille, tulee se silti joka kerta yllätyksenä miten orpo olo on kun tyttö ei olekaan nukkumassa omassa sängyssään. Ihan kuin koko koti olisi tyhjä ja sieluton. Minun tyttö – minun maailmani kirkkain tähti.
Äitiys on elämässä parasta
Äitiys ei ole koskaan ollut minulle itsestään selvää. Huomaan joskus vieläkin katsovani tyttöä ja ajattelevani, että onko tämä todellakin totta, toivoen että jos kyseessä on uni niin en halua koskaan herätä. Äidiksi tuleminen oli sekä parasta että pelottavinta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Valmistautumisaikaa oli noin 8 kuukautta, joista suurin osa meni pelossa ja sumussa.
Kun tyttö lopulta syntyi ja sain hänet ensi kertaa syliini, tunsin sekä suurta onnea ja ylpeyttä, että pelkoa. Olin keskittynyt koko raskausajan siihen, että tyttö syntyisi terveenä maailmaan, mutten ollut ehtinyt enkä osannut ajatella ollenkaan elämää siitä eteenpäin. Sairaalassa yritin miettiä kuumeisesti miten pärjään, miten osaan olla äitinä ja miten saan pidettyä pienokaisen turvassa maailman vaaroilta. Tavallaan tahtoisin elää tuon vaiheen nyt uudestaan, kun osaisin nauttia enemmän ja ottaa rennommin. Toisaalta muistoni ovat niin pelonsekaisia etten kuitenkaan tahtoisi samanlaiseen tunneryöppyyn enää uudelleen.
Vanhemmuuden vastuu ja epävarmuus
Monille äidin rooli tuntuu olevan on kuin luontaisesti sisäänajettu moodi, jonka asetuksista löytyy vain ”superäiti” -kohta. Superäidit valmistavat superhyvää ruokaa joka maistuu muksuille aina ja joka kerta. Superäidit jaksavat leikkiä ja askarrella loputtomasti ja keksiä uusia hauskuutuksia perheen pienimmille. Superäitien lapset eivät koskaan kiukuttele kaupassa tai julkisilla paikoilla… listaa voisin jatkaa loputtomiin.
Välillä koen suurta huonommuutta ja epäonnistumista itseni ja oman äitiyteni kanssa, kun en saakaan uhittelevaa uhmaikäistä ruotuun tarpeeksi nopeasti, tai tuntuu etten osaa lohduttaa tarpeeksi ja löydä oikeita vastauksia visaisiin kysymyksiin. Tekemäni ruokakin on vähintään kerran tai kaksi viikossa aivan kamalaa, jota ei vaan voi syödä edes viiden lusikallisen vertaa. Jopa tytön lempiruoka, kummitäti Mammin valmistama nakkikeitto, on pahaa minun tekemänäni, vaikka ohje ja ainesosat ovat tismalleen samoja.
Järki sanoo tietenkin, että tämä on luonnollista sekä lapsen että äidinkin kehitykselle, mutta tällaisina hetkinä sydämestä riipii ja olo tuntuu hetkittäin ihan epäonnistuneelta. Toivon että siellä ruudun takana on edes pari äitiä, jotka voitte samaistua tuntemuksiini pitämättä minua ihan hassuna.
Äitiys on oppimista
Näiden looseri-tunteiden vastapainona onneksi aina silloin tällöin tuntuu siltä, että olen oikealla tiellä ja aika jees mamma. Muutamia kertoja olen ollut niin tyytyväinen itseeni ja osaamiseeni äitinä, että olen pirauttanut puhelun ystävälle ja riemuinnut siitä miten hyvin jokin tilanne tai päivä on mennyt.
Olen miettinyt paljon äitiyttä ja sitä mikä tekee äidistä hyvän äidin. Jokainen äiti on tietysti paras äiti omalle lapselleen niin kauan kuin parhaansa tekee, mutta kaikesta tästä tiedosta huolimatta otan joskus turhan suuria paineita. Haluaisin olla yhtä hyvä äiti tytölleni kuin mitä oma äitini oli meille viidelle hulivili-lapselle ja mitä minun siskoni on ollut omalle tytölleen.
Oma äitini ja siskoni ovat hyvin loogisia ja jämptejä kasvattajia, joilla löytyy sekä aikaa että ymmärrystä lapselle ja kehitysvaiheille. Kuri on ollut kova, mutta ei liian kova. Virheitä on saanut tehdä sillä edellytyksellä, että niistä opitaan. Avoimuus ja luottamus on aina olleet läsnä ja pahan paikan tullen on aina voinut luottaa siihen, että tyhmyyksiäkin tehdessä asioista on silti voitu keskustella järkevästi, eikä mitään tarvitse jättää kertomatta.
Kun mietin mitä kaikkea vielä tulee tulevaisuudessa vastaan, niin rehellisesti sanottuna se on hieman pelottavaa. Joskus mieleen putkahtaa ajatus, että jos en osaa tehdä kasvattajana mitään oikein edes nyt kun tyttö on pieni, niin miten sitten siinä vaiheessa kun teini-iän kriisit puskevat pintaan…
Kehittyvä kasvattaja
Tyttö on vasta 3-vuotias ja todelliset koettelemukset ovat vasta edessä päin. Tässä on hyvin aikaa minunkin kehittyä vanhemmuudessa ja uskon, tai pikemminkin luotan siihen, että oma kehitykseni kasvattajana menee eteenpäin siinä missä tyttökin kasvaa.
Tuleeko äidistä koskaan valmista? Eipä kai. Uusia asioita, uudenlaisia kokemuksia, vastuunjakoa lapsen itsensä kanssa… Minun ainoa toivomukseni elämässä on, että osaisin hoitaa äidin hommat sen verran hyvin että tytöstä tulisi aikanaan fiksu nuori aikuinen, vastuuntuntoinen ja rehti. That´s all that counts.
Ulkopuolelta tulevat vaikutteet
Näihin ajatuksiini sopii hyvin Jonna Geagean biisi Sara, Eeva ja Anna, joka kuvaa varsin osuvasti sitä miten ulkopuolelta tulevat vaikutteet aiheuttavat itselle paineita. Paineet vaikuttavat epäsuotuisasti omiin ajatuksiin ja asettavat tavoitteet niin korkealle, että elämästä tulee osittain suorittamista, jossa epäonnistumiselle ei ole sijaa.
Kappaleen sanoitus viittaa alunperin naistenlehtien kautta välittyviin suorituspaineisiin ulkonäöstä ja perhe-elämän auvoisuudesta sisustuslehtien kiiltokuvakoteja unohtamatta. Mutta tämä on minusta hyvin osuva teksti myös omiin fiiliksiini äitiydestä ja siitä tunteesta että ”vain” minulla on vaikeuksia uhmaikäisen kanssa, kun muilla vanhemmilla asiat etenevät kivuttomasti omalla painollaan ja lapsosetkin ovat 99% ajastaan nätisti.
Keskiaukeama, onnesta soikeana
perhe hymyilee, ota oppia.
Mustavalkoista, voi mikä harmonia
pitsiverhot on suoraan Ranskasta.
Tässä talossa on kaikki kohdallaan
ja voi, kuinka siitä nautitaan.
Isä lapset nukkumaan jo vei
ja ne ikinä itke ei.
En oo nainen enkä mikään jos en suorita
enkä nuku vaikka akku on lopussa.
Elämä on muhun ladattu ohjelma
pari kiiltävää sivua mainosta.
Kerro kuka meistä on kiireisin
kenen rusketus talvella tasaisin.
Sara, Eeva ja Anna tietää sen.
Jonna Geagea – Sara, Eeva ja Anna
Nyt unten maille, jotta aamulla jaksaa taas nousta kukon laulun aikaan ylös ulos ja lenkille. 🙂
Huomiseen!
Seuraa myös somessa
♥ mä niiiiiin tiedän ton tunteen!
Teija: ♥ ♥ ♥ <br />
<br />
Järki tietää kaikki faktat, mutta kun sydän tekee tepposet… Aamulla meillä elettiin taas yksi kriisi tytön kanssa kun kaikki asiat oli enemmän tai vähemmän huonosti. Kiire on katala asia ja kun kiireessä täytyy toimia niin lapsen temppuilua on vaikea seurata turhautumatta. Hyvin rauhallisesti toimin itse ulospäin mutta ai että kun sisällä kiehuu. 😀 Kärsivällisyys kyllä kasvaa kasvaamistaan ja mitä enemmän uhmataa sen pitemmäksi pinna venyy… ilmeisesti äiti-ihmisillä se venyy loputtomuuksiin asti. :D<br />
<br />
Halauksia sinne äitiyden kuohuihin! ♥ ♥
Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani, niin yksiin menee ajatukset 🙂 viimeksk tänään koin huonommuutta siitä, että väsyttää olla äiti. Ja huonoa omaatuntoa siitä, että hermostuin lapselleni. Ja että ajattelin haluavani kävellä ovesta ulos ja jättää itkumaratonia pitävä hampaantekijä yksin.<br />
<br />
Nyt kun katson tuota pientä rakastani, joka rauhallisena nukkuu vieressäni, tuntuu että sydän repeää rakkaudesta. En voi sanoin kuvailla, miten ihanaa on olla äiti. Tieni äidiksi on ollut monimutkainen, jopa vaikea, sen takia varmaan en vieläkään meinaa uskoa että tuo lapsi on oikeasti minun 🙂 <br />
<br />
Tämä kirjoitus oli oikein pysäyttävä. Kiitos siitä Miia ja ihanaa kesää teille! ♥
Meri: MInäkin olen ollut väsynyt äitiyteen välillä, kun tuntuu että teet mitä hyvänsä niin lopputulos on temppuilua ja kiukkuilua. 🙂 Itse olen muutamia kertoja mennyt toiseen huoneeseen rauhottumaan ja hengittämään ja tyttö on saanut kiljua ja rimpuilla itsekseen olohuoneessa. 🙂 Näitä uhmaamisia on tullut ja mennyt jo pitkään ja silloin kun kiukkuinen mieliala kestää tytöllä päivästä toiseen, alkaa itselläni keinot loppua kesken ja silloin se epäonnistumisen tunne iskee kuin märkä likainen ja haiseva rätti päin näköä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. ♥ ♥♥ Näinhän se on, lapset ovat lapsia ja niiden kanssa pitkää pinnaa vaaditaan. Siskoni sanoi niin hyvin minulle: Jos ei lapsi saa kotona kiukutella ja purkaa omaa turhautumistaan niin missä sitten? Niinpä, me aikuiset osataan jo ajatella järjellä ja meillä on omat vakiintuneet tapamme purkaa kiukkua ja kaoottista mieltä. Lapsilla itsehillintä ei ole vielä kehittynyt joten ei auta kuin yrittää selvitä tilanteesta toiseen ja ohjata lasta itsensä kanssa oikeaan suuntaan. Mutta voi elämä miten vaikeaa se on, kun ei ole mitään manuaalia tai vastauskirjaa olemassa siitä miten toimit oikein. Se mikä yhdellä lapsella toimii, ei välttämättä toimi toisella… :)<br />
<br />
Ihanaa ja aurinkoista kesää teille myös ja kaunis kiitos lohduttavasta kommentistasi! ♥♥ joskus tuntuu siltä olen ajatuksieni kanssa ihan yksn kun ympärillä tuntuu olevan vain niitä superäitejä. 🙂 ♥ ♥
Moikka, oon lueskellu tätä sun elämää jo jonkin aikaa ja nyt vasta päätin kirjoittaa kommenttia. Jotenkin ihailen tätä sun blogia niin suunnattomasti, odotan että saan pian sisustaa oman huoneeni ja haluan siitä valko harmaan. Olen ihastellut tätä sun blogia ja tää on ensimmäinen ja todennäkösesti viiimeinen sisustusblogi mitä seurailen ja ihailen sitä kuinka paljon jaksat panostaa tänne kirjoittamiseen, kirjoitat lähes päivittäin 2 postausta ja jokaisen postauksen jaksaaa lukea sanasta sanaan, lauseesta lauseeseen. ja miettiä mitä tekisin toisin jos olisin sinä, täytyy myöntää että koskaan en tekisi toisin! 😀 sun ajatuksen juoksu on jotenkin aivan käsittämätön mitä en yksinkertaisesti voi ymmärtää.. olet rakastunut että olkkarisi on näin mutta seuraavassa postauksessa olohuoneesi on aivan uudessa järjestyksessa saaatikka että olkkarisi pysyisi samassa huoneessa yhtä viikkoa kauempaa. ehkä vähän liioteltua mutta silti.. mietin tässä juuri että kauankohan tuo sinun ehkä maailman söpöin keltanen lasten huone pysyy tuollaisena? :Dmee like! teet joka päivä postauksen ja lähes joka ikinen kerta Lack hyllyissä on eri järjestys, olkkarissa eri huonekaluja, sohva miten päin sattuu,keittiönpöytä eripaikassa jne, ja silti sulla tulee uusia ideoita-? MISTÄ??? mistä saaat noin kivoja ideoita ja ihania sisustus ideoita? voiko siis sanoa että olet sisustusaddikti? 😀 olet ihana! <br />
<br />
tosiaan saan sisustaa omaa huonettani jonkun ajan päästä ja haluisin kovasti tehdä siitä valko/harmaan niin ajattelin kysyä tällästä epävirallista toivepostausta missä tekisit "teinitytölle" 16-vuotiaalle oman huoneen jossa väri maailma olisi valkoista ja harmaata ja (ehkä jotain lisäväria esim. pinkki, valeenpunanene, sininen) laittaisit vaikka vain kuvia että miten sää sisustaisit? <br />
<br />
Ihanaa kesää!♥
teea: Minulla on sisustuksen suhteen niin paljon ideoita etten pääse varmaankaan koskaan toteuttamaan niitä kaikkia. 🙂 Tykkään ideoida ja kokeilla kaikkea uutta ja niin kauan kuin kyse on omasta kodista niin miksi ei. 😀 Olen ihan pienestä lapsesta asti ollut tälläinen joka vaihtelee oman huoneen sisustusta, muksuna saatoin vaihdella järjestystä myös muualla kotona kuten olohuoneessa. Äitini ei aina tykännyt siitä, mutta antoi kuitenkin useimmiten luvan. Minulla oli lapsena jopa sisustus-ruutuvihko, johon piirsin ruutujen mukaisesti kodin pohjakuvia ja leikkelin ja liimasin sinne tuotekuvia mainoslehdistä (pääasiassa elloksen kuvastosta :D). <br />
<br />
Omaan kotiin kun 18-vuotiaana muutin niin sisustusintoni räjähti kasvuun. Muistan pitkään olleeni ainoa ystäväpiirini henkilö, joka sisusti kotia ja mietti värejä ja laittoi palkastaan joka kuukausi rahaa sisustustavaroihin. Sisustaminen on siis aina ollut minulle tärkeää ja uskon että se tulee aina olemaan yksi rakkaimmista puuhistani. ♥<br />
<br />
Lack-hyllyjen tavarat ovat nykyisin pääasiassa käyttöesineitä joten niiden siirtyminen on luontaista. En ole vähään aikaan somistellut hyllyjä mitenkään ajatuksella, vaan tavarat ovat liikkuneet käyttömäärän mukaan paikasta toiseen. Voisin kyllä tänään vähän laitella keittiön hyllyjen tavaroita nätimmin, sillä ne on nyt aika rumasti miten sattuu siellä täällä. :)<br />
<br />
Tytön huone tulee olemaan keltainen varmasti jonkin aikaa. Vieläkään ei ole tullut kyllästymistä (minulla eikä tytölläkään) ja normaalisti se olisi jo tullut jos on tullakseen. Ainakin ensi kevääseen asti mennään keltaisella ja syksyllä lisään joukkoon tummanharmaata, jotta huoneen tunnelma on vähemmän kesäinen. :)<br />
<br />
En tiedä mistä ideani syntyvät, niitä vaan tulee. 😀 Sisustusaddikti on ehkä vähän radikaali termi, mutta kyllä voin myöntää olevani täysin koukussa sisustamiseen. Se on aivan ihanaa ja suhtaudun siihen intohimoisesti. :)<br />
<br />
Voisin loppuviikosta toteuttaa sinun toivepostauksesi. 🙂 Minulla on paljon ideoita valmiina takataskussa sillä olen ideoinut jonkin verran 17-vuotiaan tytön huonetta. <br />
<br />
Aurinkoista kesää sinulle myös ja kiitos ihanasta kommentistasi! ♥♥ ♥
ihanaa jos voisit toteuttaa♥ olet ihana
teea: Tottahan toki toteutan. 🙂 ♥
täällä olisi toinen joka kans kiinnostunut tälläisesta postauksesta ja odottaa oikeen innolla onko mahdollista että tulisi jo vaikka heti tänään? (:
Riikka: Viikonloppuna ajattelin postauksen tehdä. JOudun jonkin verran etsimään tuotteita ja lisäideoita netistä ja vasta lauantaina minulla on seuraavan kerran aikaa perehtyä aiheeseen kunnolla. 🙂
Riittämättömyyden tunne ja paska mutsi -fiilis on taatusti oikein tuttuja JOKAISELLE äidille. Me naiset ollaan sellaisia, että odotetaan itseltämme jotain ihan ihmeellisyyksiä. ;)<br />
Ja voin kertoa, että tuo Superäiti on satuolento! 😀 Se on jokin sellainen olento, minkä äidit on päähänsä kuvitellut. Jokin muotti, minkälainen sitten pitäisi muka olla. Todellisuus on kuitenkin, että täydellisyys on mahdotonta.
Pia: Sinä sen sanoit! ♥ 🙂 Paska-mutsi fiilis on läsnä minulla viikottain, viimeksi aamulla kun kiireessä piti taas kaikki asiat saada hoidettua ja mitä enemmän kiire sen huonommin yhteistyö pikkuneidin kanssa sujuu. :D<br />
<br />
Täydellisyyteen en edes uskalla pyrkiä, koska tiedän ettei sellaista ole. Mutta jotenkin olen onnistunut nyt vääristelemään ajatukseni siihen että ympärilläni olevat äidit ovat super loistavia ja itse olen ihan useimmiten aivan hakoteillä. 🙂 Vinkkejä satelee kyllä, miten oikuttelevan aamukiukkuisen uhmaikäisen saa ongelmitta lähtövalmiiksi mutta joko ne keinot ei meidän jästipää-tytöllä toimi tai sitten teen jotain väärin. Yritän olla aina johdonmukainen ja rauhallinen vaikka olisinkin tiukka ja ärtynyt, mutta tuntuu että mitä rauhallisempi olen sen enemmän tyttö testaa kipurajaani. vastaavasti olen myös kokeillut mitä tapahtuu jos selkeästi hermostun tempuiluun, tuloksena paheneva uhmaaminen siinäkin. Plaah… 🙂
Meidän tytöt (varsinkin Eevi) käyttäytyvät reissussa yleensä todella hyvin (esim. kerhossa ja muissa harrastuksissa, kylässä, kaupassa). Mutta kotona (varsinkin Eevi) räjähtelee sitten senkin edestä!<br />
Neuvolantäti siihen sanoi, että ihanaa, että Eevillä on turvallinen koti, missä saa purkaa tunteensa ja räjähdellä ja parkua!<br />
Heh, aina tuota ei vaan jaksa muistaa itse, kun päivän kolmaskymmenes räjähdys koittaa! 😀 Mutta en tiedä, mitä joku vieraampi ihminen meidänkin arjesta ajattelee. Luulee varmaan, että meillä on aina lapset kiltisti ja kivaa on päivät pitkät. 😀
Pia: En ole pitkiin aikoihin itse nähnyt lapsien tinttaroivan kaupoissa, bussissa tai rannalla omaani lukuunottamatta ja sekin varmasti on vaikuttanut siihen että tunnen hetkittäin alemmuutta muita äitejä kohtaan kasvatusasioissa. 🙂 Totta se on että lapsi kiukkuaa siinä missä aikuinenkin kun puitteet ovat turvalliset. Itselläni pinna kestää melko hyvin päivän ensimmäiset kymmenen räjähdystä, sen jälkeen alkaakin sitten hampaankiristys. 😀 Itse luulin että meillä oli kuuluisa uhmaikä alkanut jo reilun 2-v iässä, mutta ehei, väärässä olin koska nyt se uhmaaminen vasta onkin valloillaan ja se on päivittäistä taistelua. 😀 😀
Jokainen meistä äideistä tuntee olevansa epätäydellinen ja riittämätön. Onneksi lapset rakastavat meitä silti. 🙂
Tiina; Onneksi rakastavat. ♥ ♥ ♥ Ihan niinkuin me äiditkin rakastamme pikkuriiviöitä (ja vähän ismpiakin riiviöitä :D). 🙂
Musta tuntuu, et jokainen (superäiti tai ei) kokee noita samoja tunteita ja miettii ihan samoja asioita. Mun mielestä kukaan ei voi olla täydellinen äiti, kaikilla on ne omimmat osa-alueet, joissa loistaa ja joissa taas ois parantamisen varaa. Ja varmaan jokainen miettii hetkittäin, että joku muu on parempi äiti kuin mitä itse on. <br />
Lähes poikkeuksetta jokainen äiti on kuitenkin omalle lapselleen se superäiti ja paras mahdollinen. Pitää joskus osata laskea sitä omaa rimaakin ja olla miettimättä liikoja ♥
Anna: Olen miettinyt omia heikkouksiani ja vahvuuksiani äitinä ja aina huonoina hetkinä tuntuu siltä, että en osaa mitään. 🙂 <br />
<br />
Rimaa täytyy todellakin laskea ja muutenkin alkaa ottamaan rennommin. En ole onneksi (vielä) sellainen jatkuvasti takakireä äiti, mutta siitäkin on ollut viitteitä välillä. En halua olla stressikimppu tai sellainen jöröttävä mami vaan toivoisin että kiukkukohtauksien lomassa muistaisin että kyse on vain hetkestä ja tytön kehitysvaiheesta enkä ottaisi niin itseeni. :)<br />
<br />
Kiitos ihana Anna tsemppaavasta kommentistasi! ♥ ♥ ♥
Tuttuja ajatuksia. Mut me ollaan hyviä äitejä just tälläsinä.:) Ei täydellisiä, mut parhaita meidän lapsille. ♥ Tsemppiä! ♥<br />
<br />
p.s. Meidän 6-vuotiaalla on varmaan ikuinen uhmaikä. =P
Jemina: Mietin aika pitkään kehtaanko ja uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta blogissani, mutta ajattelin että jos saisin vähän vertaistukea ja perspektiiviä asioihin niin se auttaisi. Ja suuri apu teistä onkin ollut. Nyt jo vähän naurattaa miten alhaalla on muutamina päivinä mieliala ollut kun tuntuu että päivän kuluvat ainaisessa taistelussa ja tahtojen kamppailussa. :D<br />
<br />
Ps. Kiva. 😀 😀 No pärjääpähän muksu sitten aikuisena hyvin kun on tulta ja tappuraa omasta takaa. 😀 Ei ainakaan kukaan kävele päältä. 😀 Hihiii. ♥ ♥ ♥
Hei Miia!<br />
<br />
Ajattelin näin ensimmäistä kertaa kommentoida, kun olen tähän asti vain muuten vain seurannut. On ainut blogi, jota seuraan muutenkin.<br />
<br />
Mutta aiheena on äitiys johon, on pakko ottaa kantaa. Kun keskustelussa on "Super-äidit", sellaisia ei vain ole. Se on ainoastaan kuva, jonka nämä "Super-äidit" antavat niinsanotuille perheen ulkopuolisille ihmisille näyttääkseen paremmalta kuin todellisuus on siis "kulissi".<br />
Itse 17-vuotiaan tyttären äitinä voin kertoa, ettei se elämä ole aina ollut niin ihanaa kuin mitä voisi kuvitella. On otettu yhteen ja kokeiltu rajoja monessa asiassa, mutta kuitenkin asiat on saatu aina selvitettyä, ja luottamus on todella hyvä molemmin puolin.<br />
<br />
Äitiyttä ei kannata analysoida liikaa tai miettiä miten jossakin oppaassa kerrotaan, vaan mennä sen mukaan mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Lapsien kasvatuksessa toimii uhkailu, kiristys ja lahjonta. Niin ikävältä kuin se kuulostaakina. Pitää vain muistaa, että myös teet niinkuin ilmoitat, muuten lapset kävelevät jatkossakin ylitsesi. <br />
Minä katson että lapset ovat meillä vain lainassa ja tarkoituksenamme on opettaa/ohjata heitä pärjäämään myös sen jälkeen ,kun lentävät pesästä.<br />
<br />
Neuvoni siis sinulle Miia on seuraava:<br />
– Älä vertaa itseäsi muihin äiteihin, koskaan ei tiedä miten he kotiseiniensä takana käyttäytyvät.<br />
– Maalaisjärkeä kannattaa käyttää.<br />
– Älä analysoi liikaa, vaan yritä nauttia äitiydestä, vaikka, niinkuin tiedät se vaatii välillä pitkää pinnaa.<br />
<br />
Mikä olisi sen turvallisempi paikka osoittaa mieltä, olla epävarma tai kokeilla vanhempien pinnan kestämistä kuin omassa kodissaan. Missä toivon mukaan lapsi tuntee olonsa turvalliseksi.<br />
<br />
Tsemppiä!
Me, myself and I: Kiitos avoimesta kommentistasi ja antamistasi neuvoista. ♥ ♥ ♥ Tälläisellä mentaliteetillä olen yrittänyt mennä eteenpäin, mutta omassa auktoriteetissäni on selkeästi oltava parantamisen varaa, koska yhteiselomme on hetkittäin kaikkea muuta kuin rauhallista. 😀 Otan näistä vinkeistä onkeeni ja yritän olla analysoimatta liikoja jatkossa. Minulla on taipumus yrittää analysoida liikaa asioita useissa elämän osa-alueissa, josta yritän pyristellä irti. :)<br />
<br />
Kiitos tsempeistä, tulee tarpeeseen! ♥ ♥ ♥
Aika tutulta osa mietteistäsi kuulostaa! 🙂 Noihin supermama kriteereihin en mene kuule minäkään. Jokainen tietää mikä on omalle lapselle hyväksi, näin uskon minä.<br />
Ihanaa kesää molemmille tytöille!
Janica: Superäiti myytti on kyllä rapissut nyt. 🙂 Aivan mieletöntä miten paljon olen saanut teidän kommenteista uutta virtaa itseeni. ♥ ♥ ♥ Tämä oli minulle aika vaikea postausaihe, koska olin varautunut siihen että saan ikäviä kommentteja ja huonon äidin leima olisi otsassa aina. Halusin kuitenkin tuoda esille tämän itseäni paljon vaivanneen asian ja olen niin sanoin kuvaamattoman kiitollinen teidän tsemppaavista kommenteistanne. ♥ ♥ ♥ Kiitos sinullekin Janica! ♥
Hei, aina kannattaa muistaa olla kiitollinen, jos on saanut terveen, eloisan ja kehittyvän lapsen. Kaikille ei käy niin ja silti sellaistenkin pikkuisten (joista ei ehkä koskaan kasva itsenäisesti toimeen tulevia murkkuja ja aikuisia) Äidit ja Isät jaksavat vaikeat hetket ja myös saavat monia ilon aiheita elämän polulla lastensa rinnalla. Monien meidän tekisi hyvää päästä vierailemaan lasten- sairaalaan (muutakin kuin TVn kautta) ja nähdä millaista on kuukausien/vuosien elämä sairauksien ja menettämisen pelon kanssa. Kyllä me siis kestetään hyvin lasten känkkäränkät ja kehitytään joka päivä heidän myötä. Nautitaan pienokaisistamme ja annetaan heille aikaamme; kesä tuli ja kaikki lapset rakastavat seikkailla äidin/isän kanssa lähimetsissä, tehdä hiekkalinnoja uimarannalla ja syödä tötteröjätskiä puistossa!! Sisustellaan sitten valoisina kesäiltoina (jos ulkoleikkien jälkeen vielä jaksetaan) tai syksymmällä, mutta nautitaan äitiydestä aina kun se on mahdollista. 🙂
Tiina: Ilman muuta olen päivittäin kiitollinen omasta tytöstäni ja suurimmat ilonaiheet ja onnen hetket tulevatkin tytön välityksellä nykyisin. ♥ ♥ ♥ ♥ Minun tyttöni on minulle maailman suurin ihme saamani lapsettomuusdiagnoosin jälkeen. Sitä on edeltänyt menetyksiä ja minulla on lähipiirissänikin ollut todella surullisia tapahtua aiheen tiimoilta. Ne ovat kaikki minulla mielessäni ja sydämessäni, aina. ♥ ♥ ♥ ♥<br />
<br />
Postaukseni tarkoitus ei ollut olla kiittämätön tai valittaa turhasta, vaikka näinhän se on jos miettii pieniä potilaita tai pieniä enkeleitä. 🙁 Omien menetyksieni ja erään toisen itselleni rakkaan koettelemuksen vuoksi pelkään edelleen että omalle tytölleni tapahtuu jotakin. Pelkotila alkoi raskausaikana ja se on jatkunut tähän päivään saakka, onneksi nyt hieman vähemmissä määrin kuin alle vuoden vanhana. MOni varmasti ajattelee että pelkään aivan turhaan, mutta koskaan ei tiedä tulevasta ja siksikin pyrin elämään elämää mahdollisimman positiivisin mielin päivästä toiseen ja arvostaa niitä hyviä hetkiä. <br />
<br />
Kasvatusasiat mietityttävät minua paljon ja lähinnä suurin pelkoni on se, että teen jotain väärin ja sen seurauksena tapahtuu myöhemmin jotain ikävää. Tätä on vaikea selittää ilman että kuullostaisin tekstin muodossa aivan höppänältä, mutta maailman suurin pelkoni on aina ollut se että menetän itselleni rakkaan ihmisen. Tytön syntymä pahensi sitä potenssiin sata. :/ Siksi olen yrittänyt ylianalysoida itseäni ja olen aiheuttanut itse itselleni liian suuret paineet äitinä olemisesta. Nyt yritän opetella ottamaan rennommin. :)<br />
<br />
Kaunis kiitos sinulle Tiina kommentistasi. Kommenttisi herätti minut ajattelemaan asioita toiseltakin kannalta ja se kosketti minua. ♥ Menenkin nyt heti antamaan omalle tytölle pienen pusun. ♥ ♥ ♥ ♥ <br />
<br />
Halauksia ja aurinkoista kesää koko perheelle! ♥ ♥
Moi! Kiitos Miia tästä blogista! seuraan tätä nyt päivittäin ja olen vanhatkin postauksetkin lukemassa läpi aikajärjestyksessä. <br />
<br />
Mitä tulee äitiysasiaan niin se on kyllä tosi rankkaa, kuten kaikki tiedämme. Ja silti niin ihanaa ja elämän tärkein asia. Superäitejä ei ole! Kaikkien lapset kiukuttelee ja tappelee jne, ainakin joskus. Kaikilla on kuitenkin aina joitain ongelmia, vaikka ulkopuolisen silmiin näyttäisi kuinka auvoiselta heidän elämänsä. Itselläni on kohta 3v tyttö ja 4v poika. Mulle tulee joka päivä toi fiilis, että miten mä taas tämän sähläsin tai voi kun oon huono äiti. Ja huono itsetunto kun aattelee, että muille kasvatus on niin helppoa. Sit joskus taas tai useinkin tulee hyvä fiilis kun asiat sujuu ja ehditään viettää kunnolla aikaa yhdessä. Myös työstä koen syyllisyyttä, kun yritän "luoda uraa" kunnialla ja kaiken muun siinä sivussa. Sit pitäis vielä urheilla, näyttää hyvältä, sisustaa, hoitaa parisuhdetta jne jne. Hohhoijaa.<br />
<br />
Uhma on myös tosi rankkaa mutta siinä on se hyvä, että eräänä päivänä huomaat, että nyt se on ohi! Sitä ei enää ole! Btw, meillä osittain myös liian lyhyet unet olivat syy kiukkuiluun. Huomattiin se ja ruvettiin pistämään lapset tosi ajoissa unille. Mutta tokihan ne kiukkuaa silti joka päivä ja mielellään monta kertaa mutta kyllä toi väsymys oli yksi syy megaluokan raivokohtauksiin.<br />
<br />
En tiedä mikä mun viestin pointti oli. Ei kai muu kuin että olet aivan varmasti hyvä äiti! Ja että kiitos kun jaksat niin usein päivittää ihanaa blogiasi! Se on mulle hermolepoa. S
Sanna2: Naisena ja äitinä oleminen on rankkaa. Uran ja työn lisäksi on suoriuduttava kiitetävillä arvosanoilla myös listaamistasi muista asioista kuten äitiys, puolisona ja ystävänä toimiminen, ulkonäköä ja kodin hengettärenä olemista nyt unohtamattakaan. :)<br />
<br />
Minä olen joutunut tinkimään omasta tavoitteelisuudestani elämässä koska kaikkeen ei yksinkertaisesti rahkeet riitä. Siksi olenkin listannut elämäni tärkeimmät asiat tärkeysjärjestykseen ja yrittänyt luovia niiden kanssa parhaani mukaan. Omaan ulkonäkööni satsaan enää terveyden osalta, joka onneksi vaikuttaa myönteisesti myös siihen miltä näytän. Pyrin syömään terveellisesti ja pitämään painoni kurissa ja lihakset kunnossa sopivalla treenimäärällä. Työn hoidan edelleen parhaani mukaan kuten aina, mutta ylisuorittamista ei sen osalta enää esiinny samoissa määrin kuin lapsettomana oleessani, jolloin työ oli yhtäkuin koko elämäni. :)<br />
<br />
Kotona oleminen ja koti on minulle todella tärkeää, minusta on tullut kotihiiri. :D<br />
<br />
Kiitos ihanasta piristyksestäsi! ♥ ♥ ♥ MInulle blogin kirjoittaminen on ihanaa vaihtelua päivän arkiaskereiden lomassa ja oma henkireikäni ja kurkistusaukkoni sosiaaliseen ja vuorovaikutteiseen maailmaan. Blogia on ilo tehdä ja kaikista parasta on kuulla että sinä olet saanut blogini lukemisesta itsellesi pienen hengähdystauon. Niitä me mammat tarvitaan jotta jaksetaan pyörittää muksujen maailmaa. 🙂
Voi Miia, tiedätkin varmasti, että jaan sen kanssasi, etten todellakaan ole aina kuvitellut tulevani äidiksi, olevani äiti ja eläväni onnellista perhe-elämää. Nykyään en voisi edes kuvitella elämääni ilman kahta tärkeintä ihmistäni – kaukana on ajatukset urakeskeisestä sinkkunaisesta joka pärjää ja jaksaa missä vaan ja mitä vaan. Ja hyvä niin.<br />
<br />
Äitiys, tai vanhemmuus, on jokaiselle äidille ihan omanlaisensa juttu, ei sitä mielestäni voi eikä pidä määritellä ennalta. En itse ole halunnut lukea edes perhe-/äitilehtiä, jotta välttäisin kaikki turhat paineet ja mielikuvat siitä mitä minun vanhempana _pitäisi_ olla. Olen mikä olen, ja teen parhaani tyttäreni kanssa. Toistaiseksi näyttää menneen ihan hyvin vaikka harvoin jaksan vaikkapa tehdä kotona ruokaa, olla pullantuoksuinen kotiäiti tai mitään muutakaan stereotypioita vastaavaa. Meillä on sen sijan usein hauskaa puhasteltavaa ja tekemistä, ja se on minun tapani olla tyttäreni kanssa.<br />
<br />
Laulujen sanoista tuli mieleen myös se asian kääntöpuoli; minä olen aina pitänyt kodissani harmonian luomisesta ja teen sen kotiini mielellään ilman ulkopuolisia paineita. Matkustelen niin paljon kun ehdin ja pystyn uusien, ihanien elämyksien toivossa, en näyttämisenhalusta – ja haen sen tasaisimman rusketuksen siinä ohessa. 😀 Elämä voi olla ihanaa, "kiiltokuvamaista", picture-perfect -tyyppistä, ilman että siitä ottaa ulkopuolisia paineita.<br />
<br />
Elämä on parasta silloin kun sitä elää itselleen.<br />
<br />
| mustikkasmoothie.blogspot.com |
Rouva G: Jaksan edelleen hämmästellä sitä miten sinä aina osaat sanoa juuri ne oikeat sanat ja kiteyttää tekstiisi kaiken oleellisen ja tärkeän. ♥ ♥ ♥ Olet uskomattomattoman fiksu nainen ja äiti ja ihailen tapaasi nauttia elämästä. Se välittyy myös blogisi kautta meille lukijoille ja se on yksi syy miksi blogiasi rakastan. ♥ ♥ ♥<br />
<br />
Suuri kiitos kommentistasi, et uskokaan kuinka suuren muutoksen teidän kommentit ovat saaneetkaan aikaan ajatusmaailmassani. ♥ ♥ ♥ ♥ Vaikka henkinen heikkouden ja osaamattomuuden tunne onkin täysin itseni aikaansaama, on teidän tsemppauksella ollut todella suuri merkitys ja tuntuu kuin olisi iso kivi pudonnut sydämeltäni. ♥ ♥ ♥ :)<br />
<br />
Halauksia! ♥
Ainahan niitä huonojakin hetkiä on elämässä ja etenkin vanhemmuudessa, Harjoitus tekee mestarin, niin myös äitinä olemisessa, eikö? =)<br />
<br />
Kiitos kaunis sanoistasi, ihanaa kun jaksat käydä piipahtelemassa ♥♥♥♥<br />
<br />
Sinä olet hyvä juuri sellaisena kun olet kaikkine lahjoinesi ja vikoinesi. Epätäydellisen täydellistä!
Rouva G: Harjoitus tekee mestarin, se on totta. 🙂 Nyt kun mietin miten kaikki on ollut tähänkin saakka uutta ja jännittävää, niin nyt onnistuisi alle kolme vuotiaan hoitaminen paljon helpommin kuin mitä aikoinaan oman tytön kanssa. :)<br />
<br />
Kiitos! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ Lämmin halaus! ♥
Mä mietin päivittäin miten minä oon voinut saada niin suuren lahjan kuin nuo lapset (4kpl) ovat. Kyllä niiden kanssa monesti menee hermot, mutta myös ne parhaat hetket tulee elettyä lasten kanssa. Toisinaan tekisi mieli kävellä ovesta ulos, mutta ajattelen näin että pakko pärjätä koska kukaan toinen ei ole täällä hoitamassa lapsiani (olen eronnut).<br />
Joka ilta ennen nukkumaanmenoa käyn jokaisen lapsen luona laittamassa peiton päälle ja katsomassa ihanaa nukkuvaa lasta ♥<br />
Sä oot omalle tyttärellesi paras mahdollinen äiti ♥
Maikku: Minä kävin hetki sitten pusuttamassa omaa nukkuvaa tyttöäni ja kyllä se vaan aina sydämestä puristaa kun miettii että siinä se ihmistaimi kasvaa ja kehittyy päivä päivältä kuten tähänkin asti. ♥ ♥ ♥<br />
<br />
Ja niinhän se on, että ne rakkaimmat ihmiset saavat suurimman surun ja kiukun aikaan siinä missä suurimmat rakkauden ja ilon purkauksetkin. ♥ ♥<br />
<br />
Miljoonasti kiitoksia kommentistasi! ♥ ♥ ♥ Tämä säilyy sydämessäni varmasti aina! ♥ ♥ Onneksi uskaltauduin avautumaan teille aiheesta, sillä olin itse omien ajatuksieni kanssa aivan hukassa jo. 🙂
Niin ihana kuva tuo ensimmäinen.. kuten kyllä muutkin, mutta eka etenkin.<br />
<br />
Ihana postaus muutenkin, kiitos, että jaoit tuntemuksiasi. Superäiti fiiliksiin pystyn niin samaistumaan.. Taitaa olla niin, että meille naisille on sisäänrakennettu jotain mikä pistää monesti ehkä ylisuorittamaankin ja tavoittelemaan täydellisyyttä. Olisiko se siitä tunnollisuudesta joka myös työelämässä vetää monesti ylisuorituksiin, jopa ihan turhaan?!? Kaikkeen ei pysty venymään ja tosiaan jokainen on paras äiti lapselleen (vaikka valitettavasti on niitä ikäviäkin tapauksia joissa näin ei ole.. :().. Mutta kuten kissa ei pääse karvoistaan, ei äiti/nainen yleensäkään pääse tuntemuksistaan. Ne täytyy vain laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. <br />
<br />
Kun lilleman on sylissä ja hymyilee onnellisena, on se itselle paras palkinto ja muistutus myös, että esim. kokatut superfoodit vs. purkkiruoka ei ole sitä onnellisuutta hänessä saaneet aikaan vaan ihan muut asiat. Eli ei tarvitse olla super suorittamaan, mutta super rakastamaan. :)<br />
<br />
Ihania äitiyden hetkiä ja hellepäiviä. 🙂
Maiju: Oikeisiin mittasuhteisiin asiat pitäisi aina pyrkiä omassa päässään laittamaan mutta välillä se on vaikeaa. Nyt on pari päivää mennyt normaalia paremmin, joka saattaa juontaa juurensa siitä että oma fiilikseni on hieman varmempi. 🙂 Siitä kiitos kuuluu teiltä saamaani vertaistukeen ja tsemppaamiseen. ♥ ♥<br />
<br />
Aivan ihanasti sanoit, se riittää kun on super hyvä rakastamaan. ♥ ♥ ♥ ♥<br />
<br />
Ihania hellepäiviä sinulle ja lillemanillesi! ♥ ♥ Kiitos Maiju! ♥
Hei taas Miia!<br />
Kyllä äiti saa sanoa, että on välillä väsynyt. Äiti-myytistä on vain tehty sellainen ylisuorittaja, niinkuin monessa tekstissä tuodaan esille. Miten lapset oppivat elämään, jos kaikki olisi vain niin kaunista ja ihanaa, eikä mitään vastoinkäymisiä koskaan olisi.<br />
Kotoa lapset oppivat pienestä pitäen sen, että vaikka tulisi ongelmia eteen, niin niistä pääsee kyllä yli. <br />
Olet tyttärellesi paras äiti ,joten nauti siitä sekä nauti myös siitä omasta ajasta mitä tavitset taas jaksamiseen. <br />
Toivottavasti sinulla on joku joka ottaa tyttöä hoitoon saadaksesi myös omaa laatuaikaa vain itsellesi. Sitä tarvitsee jokainen äiti.<br />
<br />
Älä tunne huonoa omaatuntoa sen takia että välillä on huonoja päiviä, se on vain elämää.<br />
<br />
Mukavaa kesää sinulle ja tytölle ja tietysti isää unohtamatta.
Me, myself & i: Tuo on totta että äiti saa olla väsynyt, mutta jos sen sanoo ääneen niin usein huomaan että se aiheuttaa silmien pyörittelyä yms. Totta on että pienestä ei kannattaisi koskaan "valittaa" eikä energiaansa tuhlata turhaan murehtimiseen, koska maailmassa on paljon suuria pahoja asioita. Itse yritän parhaani nyt siinä että opettelen olemaan tuomitsematta itseäni jos väsyn tai turhaudun. :)<br />
<br />
Hoitopaikka meillä onneksi on, Mammila nimittäin jonne tyttö menee mielellään eikä kotiin enää hoitoreissun jälkeen edes tulisi, hihii. 😀 😀 Mammila-vapaat ovat minulle elintärkeitä ja siitä olen kiitollinen jokainen päivä että pahan paikan tullen tiedän että minulla on tuki olemassa. ♥<br />
<br />
Aurinkoista kesää myös sinulle! Kaunis kiitos, välitän terveiset myös isälle! ♥ ♥