Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Tänään on tosi väsähtänyt olo ja tuntuu siltä, että voimat suorastaan katoavat jonnekin kiireen ja hössötyksen joukkoon. Joskus vaadin itseltäni aivan liikaa ja toisinaan huomaan sättiväni itseäni siitä etten pystynytkään parempaan. Fiilikset ovat toisinaan hyvinkin ristiriitaisia ja tällaisina väsykriiseilypäivinä vetäydynkin useimmiten omiin oloihini ja sulkeudun hetkeksi koko maailmasta.
Unenpuute heikentää toimintakykyä
Minulla on erittäin paha tapa haalia liikaa kaikkea tekemistä ja siinä ohessa vedän itseni fyysisenkin jaksamisen osalta liian tiukille. Kun on useamman viikon mennyt eteenpäin muutaman tunnin yöunilla, alkaa huomata että ajatuksenjuoksu hidastuu ja on vaikea enää jäsennellä omia tekemisiään huomaten tuhlaavansa aikaa päättömään ja tuloksettomaan haahuiluun.
Tämä viikko on ollut taas täynnä tällaisia itseaiheutettuja joustamisesta, venymisestä ja taipumisesta johtuvia kompromisseja, jotka saavat moottorini ylikierroksille ja sitten ei tule mistään mitään. Tarttis varmasti höllätä taas vähäsen menoa ja muistaa ottaa itselleenkin aikaa. Vuosi takaperin iltani menivät leffoja katsellen, blogin kommentteihin vastaillen ja blogeja lukien. Nyt ne menevät töitä tehden ja seuraavan päivän juttuja suunnitellen ja tuskaillen. Kiire… mikä ihanan kamala tekosyy kaikelle mahdolliselle. 😀
Yrittäjyys ja äitiys
Tämän viikon sovituista jutuista aion selvitä, koska olen lupautunut ne hoitamaan. Sen jälkeen on pakko hidastaa vauhtia ja varata itsekkäästi ihan vaan itselleni tätä kallisarvoista aikaani. Olen selvästi ylisuorittaja, tai ainakin useissa asioissa olen.
Pystyn venymään lähes loputtomiin ja erinomaisena organisoijana onnistun useimmiten kuin ihmeen kautta hoitamaan kaikki haalimani velvollisuudet kiitettävin arvosanoin hymyssä suin. Ja jaksan aina, vaikken jaksaisikaan. Ja keksin aina ratkaisuja erilaisiin ongelmiin, vaikken tietäisi asiasta etukäteen yhtään mitään. Olen myös aikamoinen selviytyjä. Ja keksijä. Ja ilostuttaja. Ja työmyyrä. Ja hölmö. Ja äiti. Ennen kaikkea minä olen äiti.
Enemmän aikaa itselle
Minun pitäisi oppia olemaan itsekkäämpi ihminen. Oppia ymmärtämään, että minä olen tärkeä. Oppia, että voin vaatia. Oppia, että minulla on merkitystä. Oppia että oman itsensä kustannuksella ei kannata aina joustaa asioissa. Ja oppia antamaan anteeksi itselleni, jos en jaksa, osaa, tiedä, tai kestä.
En ole superihminen, enkä sen ihmeellisempi yksilö kuin kukaan muukaan. Miksi siis arvostan muita ihmisiä aina itseäni enemmän? Itsetunnossani en koe sinällään olevan mitään vikaa, tykkään itsestäni ja pidän itseäni oikein hauskana ja mukavana tyyppinä. Toisaalta minulla ei ole kovinkaan paljon ollut viimeaikoina aikaa ajatella itseäni, minä vain… OLEN.
Onko tämä nyt sitten se kuuluisa ruuhkavuosi? Liikaa kiirettä ja liikaa vapaaehtoisesti hankittuja lisävelvollisuuksia, jotka kasaantuvat niin ettet enää ehdi kissaa sanoa. Kuulostaako tekstini yhtään tutulta? Onko siellä sielun siskoja, jotka haalivat itselleen aivan liikaa tekemistä ja paineita? Kokeeko kukaan teistä epäonnistumisen tunteita siitä että voimat loppuvat? Vai olenko minä nyt vaan ihan sekaisin oleva ihmisraunio?
Mukavaa illan jatkoa kaikille!
Seuraa myös somessa
Ei paljo muuta kuin että tiedän just mistä puhut! Tervetuloa tänne ylisuorittajien, väsähtäneiden kerhoon. Oon viime aikoina yrittänyt keksiä paljon pieniä juttuja mitkä helpottaisi omaa oloa ja arjen pyörittämistä kun tuntuu että näin ei vaan voi jatkua. Kun ymmärtäisi joskus hidastaa. Terkkuja ♥
Sannis: aina sitä ajattelee, että juu juu minä hoidan ja tänne vaan kaikki hommat kyllä minä teen. Ja sitten huomaakin että haukkasin aivan liian suuren palan ompusta. 😀 liian pienet yöunet on varmasti syy että olen niin poikki. Viime yönä nukuin onneksi paremmin, vaikka unitunteja ei tullutkaan yhtään enempää. Pakko on hieman hidastaa vauhtia, ei auta muu. Halauksia Sannis sinulle! ♥ olet sinäkin melkoinen pakkaus, oikea tehonainen. 🙂
Love: tuo itsensä puolella oleminen aina minulta unohtuu. 😀 yritän aina ehtiä kaikkialle ja hoitaa kaiken mitä minulta pyydetään. Sitten tuskailen kun en koskaan ehdi tekemään kunnolla niitä asioita, joita eniten haluaisin. Nyt on pakko opetella olemaan itsekkäämpi. Kiitos ystäväni! ♥
Nyt hölläät tahtia. Ja panosta yöuniin. Tämä on terkkarin määräys :). Tuollainen suorittaminen, kiire ja stressi käy pidemmän päälle terveydellekin haitalliseksi. Jaksuja ja rentoa oloa!
Taikku: unenpuute onkin varmasti suurin ongelmani ja se korjattava ensitilassa. Ruokavalion parantaminen on antanut lisävoimia, mutta ainainen väsymys vie kyllä kaikki hyödyt mennessään. Ensi viikolla helpottaa, sillä ilmoitin jo että vähennän tehtäviäni ja teen vain sen mitä minulle "kuuluu" enkä enempää. 😀 kiitokset sinulle tsemppaamisesta ja välittämisestä, lämmin halaus! ♥
Muhun kolahti aivan 100% tuo "Kokeeko kukaan teistä epäonnistumisen tunteita siitä että voimat loppuvat?". Tämä yhteiskunta ja uskaltaisinko sanoa, että jopa suurin osa ihmisistä kunnioittavat enemmän aikaansaavia ja kello kaulassa juoksevia ihmisiä. Minä en pysty olemaan sellainen ja tunnen usein olevani todella paljon huonompi ja heikompi ihminen kuin muut. Tiedän, että asia ei ole niin, mutta niin tunnen. Joten et sinäkään ole epäonnistunut, jos et jaksa. ♥
Irina: samassa veneessä ollaan. Ja tämäkin on niin hassua, että minä sanon sinulle että on ok olla väsynyt ja sinä minulle, mutta kumpikaan meistä ei silti ole yhtään lähempänä sen hyväksymistä. Anteeksi, nyt on pakko vähän nauraa meille. 😀 pitäisikö meidän mennä johonkin unikurssille ja itsensähallintaryhmään opettelemaan lepoa ja ein sanomista? 😀
Kyllä tässä muutama nauru on ihan aiheellinen 😉 Se on jännä, miten muissa ihmisissä hyväksyy jotain, mutta ei itsessään. Joku kurssi/koulutus/terapia tai vastaava olisi kyllä tarpeen näissä elämään liittyvissä jutuissa!
Irina: Hihii, näin on. 🙂
Et taida olla ainoa. Taidan itsekin viettää niita ruuhkavuosia parhaillaan. Yleensä ne taidetään mieltää pienten lasten perheessä olevaksi asiaksi, jossa pitää revetä töihin, tarhaan, harrastusten kuskailuun, ruoanlaittoon, kodin ylläpitämiseen jne. Meillä ei ole pienten lasten takia ruuhkavuosia, likka kun täyttää viikon päästä 16 ja pitää jo käytännössä itsestään ja menemisistään huolen. Joskus myös laittaa ruokaa meille vanhemmille 🙂 <br />
<br />
Oma ruuhkavuoteni on itseaiheutettua. Päivätyön ohessa päätin alkaa ammatinvaihtoon ja nyt opiskelen uutta tutkintoa. Ei se ihan helppoa ole yhdistää kaikkea ja pienesti nyt kun opintoja on edessä yhtä paljon kuin takana, alkaa stressikäppyrä nousemaan. Opintojen suhteen isoimmat asiat, kuten lopputyön vääntö on vasta alkamaisillaan. Olen melko väsynyt koko ajan, kiukkuinenkin, ja huomaan nukkuvani huonommin kuin aiemmin. Silti haalin vapaa-ajalleni ohjelmaa, järjestettävää, menemistä ja tekemistä. Puuskahdin tästä yhdelle pitkäaikaiselle tuttavalle, joka tuntee minut kuitenkin melko pintapuolisesti ja hän totesi, että "sähän tykkäät tosta kiireestä". Mietin, että sellaisena minut kai sitten nähdään. Taitanee siis olla totta. Nautin kiireestä ja paineen alla olen parhaimmillani. Aivot jotenkin säätyy sellaiseen teho-moodiin ja keskittymiskyky terävöityy. Töissä en osaa sanoa ei. Minähän pärjään. Tuollaista touhua kestää aikanasa.Yksi tällainen kausi päättyi siihen, etten enää jaksanut. Se tuli yllätyksenä. Minähän olen vahva kuin vuori! Pää ei enää tullut mukana, vaikka kuinka tahdoin. Pari kuukautta vedettyäni happea tajusin itsekin mihin tilanteeseen olin joutunut. Sen jälkeen olen oppinut ottamaan iisimmin. Edelleenkin on ongelmia sanoa ei, mutta tiedän paremmin nyt rajani ja olen tehnyt uudenlaisia valintoja sen havainnon jälkeen. Uuden ammatin opiskelu on yksi niistä 🙂 Rakennan itselleni ihan uutta, se antaa motivaatiota ja auttaa jaksamaan. Tämä on kuitenkin tilapäistä tämä ruuhka. <br />
<br />
Joskus on ihana kieltäytyä menemästä, tekemästä, suostumasta, järjestämästä ja antaa se aika itselle käyttöön. Jotkut meistä on suorittaja-tyyppiä, jolloin vähempi tai sinnepäin ei kelpaa. Siitä on joskus helpottavaa poiketa, joskus on ihan ok antaa jonkun muun päättää puolestaan, tehdä puolestaan. Yritän itse oppia pois kaiken päällepäsmäröinnistä ja organisoimisesta. Ja voi hitto se tuntuu hyvältä kun päästää langat irti. 🙂
Blondi: kiitos tsemppaamisesta ja oman kokemuksesi jakamisesta. ♥ itse olen varmaankin samassa tilanteessa nyt mitä sinä olit aiemmin. Minä vasta opettelen sitä, että ihan kaikkea ei aina tarvitse tehdä mitä minulta pyydetään. Tosin kaikesta mitä teen on kuitenkin hyötyä ehkä tulevaisuuteen, joten vaikea on sanoa eitä. Ja nyt kun kirjoitin tuon lauseen niin huomaan että puolustelen sillä tekemisiäni. Tänään sanoin ei, se todella tuntui hyvältä. 😀 ensi viikolla saankin sen johdosta enemmän aikaa itselleni. 😀 kiitos blondi sinulle ja tsemppiä opintoihin! ♥
Hahaha! Kysytkin vielä!!! Täällä yks joka todella voi nostaa kädet pystyyn ylisuorittajana ja ylikiireisenä ihmisenä 😉 Osu ja uppos koko teksti muutenkin. Koitajaksella ♥
Suvi: opetellaanko yhdessä sanomaan ei? 😀 ainakin joskus? 😀 Voimahalauksia ja jaksamista sinullekin, luotetaan siihen että joskus se helpottaa. ♥
No joko sää Lokkiin kyllästyit….
No joko sää Lokkiin kyllästyit……
Lokki: ööö, en. Lokki on ruokapöydän päällä eikä näy kuvissa koska kuvat ei ole otettu pöydän suuntaan. jos tätä siis tarkoitit?
Onko tuo liesituuletin?
Kyllä osui ja upposi kaikki kirjoittamasi. On se jotenkin niin vaikeaa myöntää, ettei aina jaksa. Välillä aikamoista taistelua, että saa kaiken sen tehtyä minkä on luvannut. Nyt otat rauhallisemmin ja teet sen mukaan mikä tuntuu itsestä hyvältä, muuten mukavistakin asioista menee maku, eikä ne ole enää muuta kun pakkopullaa.<br />
Muut ottavat sinusta kaiken hyödyn irti ajattelematta edes jaksatko ja pysytkö ne tekemään, nyt on aika ajatella myös itseäsi.<br />
Tsemppiä ja ota rennosti, olet sen ansainnut!
Me, myself and i: tässä juuri piilee se ongelmani, haalin liikaa kaikkea tekemistä silloin kun tuntuu että energiaa piisaa, ja lopulta huomaan että en enää ehdi repeämään niistä jokaiseen ajallaan. Ja tingin tietysti ekana niistä vähemmän pakollisista ja kivoista jutuista. Mutta nyt on ekat korjausliikkeet tehty ja ensiviikolla on aikaa enemmän itselleni. :)<br />
<br />
Kiitos ihanuus, halauksia ja voimia sinullekin! ♥
Hei Miia, tekstisi kosketti ja tunnistaa myös itseni kuvauksestasi. Minä olin ennen samanlainen ja yritin aina antaa itsestäni jokaiselle 110% läsnäolon ja panoksen. En tiedä miten itse sain elämäni rauhoittumaan, se vaan tapahtui. Ole itsellesi armollinen ja ole välillä itsekäs käyttämällä aikaasi niihin asioihin joista nautit. Olet kokenut paljon tämän vuoden aikana ja on ok olla jaksamatta. Ylisuorittamalla ja täydellisyyteen tavoittelemalla kulutat itsesi vain loppuun ennen aikojasi. Nyt hengität syvään, hoidat loppuviikon sovitut asiat ja sitten pysähdyt hetkeksi. Lepo ja uni on tärkeää, terveytesi riippuu niistä. Liian passiivinenkaan elämä ei ole hyväksi ihmiselle, sinun on löydettävä oman elämäsi tasapaino ja löydät sen vielä. Olet vahva nainen mikä on hieno piirre ihmisessä, mutta heikkouskaan ei ole häpeä. Voimia ja leppoisia hetkiä toivon sinulle Miia. -A
A: kiitos kommentistasi ja tsemppauksestasi! ♥ täysin passivoitunutta minusta tuskin koskaan tulee näillä geeneillä. 😀 työtaakkaa on kuitenkin vähennettävä, jotta saan myös itselleni aikaa ja sen kautta voimaa ja jaksamista. 🙂 ensi viikon osalta tein jo muutaman korjausliikkeen ja viikosta on tulossa hieman rauhallisempi, luojan kiitos. :D<br />
<br />
Kiitokset vielä ja halauksia sinullekin! ♥
Vilkuttaa molemmilla käsillä. Huomaatko ollenkaan millainenenergia-myyrä ollenkaan oletkaan? Ajoittain blogia lukiessa suorastaan hengästyy. ;o) Anna itselle mahdollisuus välillä vaan olla ja hengittää. Katso ympärillesi ja nauti kaikesta siitä mitä olet jo saanut aikaiseksi. Olet sellainen energiapakkaus täällä blogin kautta tutustuneena,että sinun voi olla vaikeaa jarruttaa kun inspis iskee. :o)<br />
Älä missään nimessä moiti itseäsi,jos äiti on välillä hieman väsynyt. Pidä ystäväiseni huoli nukkumisestasi.
Minna: moikka! *vilkuttaa takaisin* : D <br />
<br />
Bloggaaminen ja kotona touhuaminen on minulle sitä kivaa ja voimaannuttavaa puuhaa, johon toivoisin olevan enemmän aikaa. Bloggaaminen antaa minulle iloa jokaiseen päivään ja tuskailen että aikaa ei jää riittävästi kommentteihinne vastaamiseen ja postauksien monipuolisemman sisällön tekemiseen. Minulla on parisenkymmentä postausaihetta valmiina, mutta aika ei riitä postailemaan niistä. Ja tämä pn minulle tosi tärkeä juttu ja harmittaa että joudun joustamaan juuri näistä mieluisista jutuistani. <br />
<br />
Nukkumiseen kanssa täytyy kyllä petrata, nyt kun illalla tyttö menee nukkumaan niin minä hyökkään koneelle tekemään töitä. Ja teen niitä vielä puolenyön jälkeenkin. Plaah. Mutta ensi viikosta tulee jo parempi. :D<br />
<br />
Halauksia! ♥
Kuulostaa niin tutulta…itselleni oli herätys, kun täytin 40 ja silloinen pomoni piti minulle juhlissani (60 henkeä ja kaikki koristelut ja tarjoilut piti tietysti itse tehdä;)) puhetta ja siinä sivussa luetteli kaikki ylimääräiset luottamustoimet ja työryhmät yms missä olin innoissani pyörinyt. Järkytyin suorastaan ja itsekseni päätin, että nyt loppui! Siitä päivästä lähtien opettelin sanomaan ei ja vähensin ylimääräiset touhut lähes nollaan ja aloin vaan nauttia elämästä :). Suosittelen lämpimästi sinulle samaa, vaikkakin taustalla vaanii se peikko, joka hokee, että minä en ole tarpeellinen ja riittävän hyvä, jos kalenteri ei ole joka päiväksi täysi. Kerran täällä vaan eletään, nosta siis etusijalle itsesi ja tyttäresi ja jätä muut lehdelle soittelemaan !
Minna: sinulla olikin aikamoinen herätys sitten. Onneksi ymmärsit höllätä vauhtia. ♥ Nyt on minunkin ihan pakko ottaa viimein opiksi ja opetella sanomaan ei, työt ei tekemällä lopu vaan mitä enemmän niitä teen niin sen enemmän niitä tarjotaan lisää. 😀 ja ongelmista yksi on se etten osaa sanoa ei. En sitten mitenkään. 😀 <br />
<br />
<br />
Tyttöni on tietysti etusijalla elämässäni, ja käytänkin pääsääntöisesti sen niin sanotun oman aikani lisätöiden tekoon. Nyt on useampi kuukausi menty tälläisellä vauhdilla eteenpäin ja voimat ovat alkaneet ehtymään. Unenpuute on suurin ongelmani ja se aiheuttaa taas sitten lisää ongelmia kun toimintakuntoni hidastuu ja asioita alkaa jäämään rästiin. Tytön kanssa touhuaminen on kivaa, mutta siinäkään en koe enää rentoutuvani kun pää pursuaa rästissä olevia juttuja. Mutta nyt siihen tulee stoppi. 🙂
Ettet ottaisi liian suurta stressiä tästä bloggaamisesta?Ostat jatkuvasti uutta ja päivität monta kertaa pvässä.Luulisi tuonkin jo stressaavan.Kotisi on jo nyt kaunis,ei kokoajan tarvitse ostaa jotain.
Nina: bloggaaminen ja kotona touhuaminen on sitä minun omaa hupiani jota teen "kahvitauoilla". Bloggaamiseen haluaisin jäävän enemmän aikaa, samoin kommentteihin vastaamiseen. Nyt joudun tinkimään näistä omista ilonaiheistani ja se tuntuu kurjalta. Blogi on paikka minne katoan hetkeksi ja otan pienen aikalisän tästä hektisestä arkirumbastani. Blogi on yksi niistä harvoista asioista, joita en koe taakaksi. Ja sisustusjutut yleensäkin. 🙂
En ole aikaisemmin aiheesta kommentoinut, mutta nyt tuntuu, että on pakko kirjoittaa muutama sana. Tämä ei nyt varsinaisesti liitty sinun tekstiisi, joka kyllä sekin herätti ajatuksia. Ensinnäkin olen jo kauan aikaa ihmetellyt sitä nälvimistä ja ivailua, jota taidat saada niskaasi melkolailla päivittäin. Välillä tuntuu, ettei tietyillä henkilöillä ole elämässään mitään muuta tekemistä kuin käydä suurennuslasin kanssa läpi kirjoittamaasi tekstiä ja postailemiasi kuvia etsien niistä vikoja, joista sitten raakutaan haaskalintulauman tavoin erinäisillä keskustelupalstoilla. Itselläni ei omia lapsia vielä ole, mutta hirvittää ajatuksin siitä, että useilla näistä palstoilla (ja varmaan sun kommenttiboksissakin) louskuttavista ihmisistä niitä todennäköisesti on. Mietin vain, millaisen psykososiaalisen perinnön nämä vanhemmat lapsilleen jättävät.<br />
<br />
Voimia Miia jatkoon! Rohkeutta on myöntää, ettei omat voimat aina riitä. Vaikutat todella sympaattiselta ja ihanalta ihmiseltä.
Olen täysin samaa mieltä Liisan kanssa. Ja nuo negatiiviset ihmiset ovat ehkä pahoittaneet mieltäsi, Miia, varastaneet energiaa? Voimia ja hyvää mieltä sinulle!
Liisa: Kiitos kommentistasi! ♥ ♥ Vaikka vastauksessani on näiden itseaiheutettujen kiireiden vuoksi kestänyt viime aikoina normaalia pitempään, luen kuitenkin jokaisen kommentin ajatuksella läpi julkaistessani ne. ♥ ♥<br />
<br />
Saan päivittäin kurjia kommentteja, joista osa on täysin asiattomia. Normaalisti en jaksa niitä miettiä sekuntia pitempään ja usein jätän ne lukematta loppuun asti kun jo ekoista sanoista selviää että kyse on taas sen tasoisesta kommunikoinnista, ettei sitä edes kritiikiksi voi sanoa. Kaikkeen tottuu ajan kanssa, mutta on se välillä aika kurjaa kun heti aamusta blogiin tullessani on kommenttiboksissa odottamassa yön pikkutunteina kirjoitettuja haukkumisia. :/ <br />
<br />
Päätin tuossa jokin aika sitten, etten julkaise enää edes "lähes asiallisesti" kirjoitettuja ilkeämielisiä kommentteja, vaan vedän rajan todella tarkasti siihen että kritiikki on oikeasti asiallista. En halua että lukijani joutuvat tahtomattaan lukemaan inhottavasti kirjoitettuja kommentteja, koska ne laskevat helposti mielialaa, vaikka kyse onkin vain jonkun kolmannen osapuolen blogiin jätetyistä kommenteista. On varmasti monen mielestä ihan mielenkiintoistakin lukea näitä kommentteja, joissa minua haukutaan ja arvostellaan rumasti, sekä niihin tulevat vastaukseni, mutta totta on että se saattaa aiheuttaa meille jokaiselle alakuloa. Itse olen huomannut näin tapahtuvan muutaman oman lemppariblogini kanssa, joiden kommenttiboksissa on välillä niin törkeää tekstiä. Paha fiilis tarttuu liian helposti, joten haluan oman blogini osalta tarjota mielummin positiivisuutta kuin melankoliaa. 🙂 Ja asialliset kommentit päästän aina läpi, vaikka niissä olisikin sisältönä kritiikkiä tms. En siis halua että kommenttini ovat pelkkää ihquttelua, mistä minua on nyt useasti syytettykin. :D<br />
<br />
Mielipiteitä saa ihmisillä olla ja minullakin luonnollisesti niitä on. 🙂 Asioista saa olla erimieltä, mutta sekin pitää esittää asiallisuuden rajoissa. Tämä on minusta paras oppi mitä lapsille ja uusille sukupolville voimme antaa. Ole vahva, mutta ymmärtäväinen. Seiso jaloillasi tallomatta muita. Arvosta itseäsi, ja muista arvostaa myös kanssaihmisiä. Tämä on se mitä omalle tytölleni haluan opettaa. :)<br />
<br />
Lämmin halaus tsemppaavasta kommentistasi! ♥ Tänään on ehkä hieman parempi päivä ollut kuin eilen ja sain juuri työtkin tehtyä ja pääsen kohta yöunille. 🙂
VOIMIA!<br />
<br />
Niin se vaan menee, sitä vaatii itseltään välillä ihan liian paljon. Anna aikaa itsellesi. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty…
Vekarus: Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onnistuin tekemään useammankin korjausliikkeen ensi viikkoa silmällä pitäen. 😀 Vaikka ensi viikolla onkin edelleen perusasiat hoidettavanani, niin minulle jää ruhtinaallisesti muutama tunti vuorokaudessa aikaa itsellenikin. Ja voin käyttää sen ajan hihan mihin haluan, vaikka pimeässä istumiseen jos en muuta keksi. 😀 Halaus! ♥
Nytt sit…….<br />
Muija tekee, ja saa aikaiseksi enemmän päivässä, kun meikäläinen kuukaudessa, kehtaa olla itseensä tyytymäton ?! <br />
Vaikka sulla ois seuraavat viisi vuotta työt tekemättä ja kämppä sekaisin, sun on silti syytä olla ihan pirun tyytyväinen ja ylpeä itsestäsi, sä ole asioita tehnyt jo yhden kylän edestä, relax nyt välillä ja pistä ranttaliksi, laiskottele! <br />
Sekoita asuntosi, jätä joku työ tekemättä ja huuda " Hyvä Miia!!!! ",olet sen ansainnut ♥
Nina: En ole varsinaisesti tyytymätön siihen mitä teen, vaan enemmänkin jaksamiseeni. Eli en jaksakaan niin paljon kuin kuvittelin. Ja se tuntuu pahalta. :/ Tuli itselleni ihan sellainen olo että olen ihan surkimus ja laiskimus, vaikka tiedän järjellä että teen ihan riittävästi kaikkea. 😀 Nämä on näitä pään ja sydämen eroja, joiden kanssa (kai ehkä joku muukin) joutuu taistelemaan. :)<br />
<br />
Olen ihan omaa tyhmyyttäni ottanut itselleni liikaa tekemistä ja olen viime viikoina joutunut sen vuoksi karsimaan niistä kivoista jutuista kuten bloggaamisesta ja kotona touhuamisesta sekä iltaleffoistani. Kun olen kahvitauolla, niin mietin vain listaa asioista mitkä on vielä tekemättä ja usein näppäilen samalla postausta tai kommenttivastauksia. En siis oikeastaan pidä taukoa koskaan. 😀 Tytön kanssa toki touhuamme kaikenlaista jokapäivä, mutta silloinkin pyörii mielessä vain ne tekemättömät tehtävät mihin olen suostunut. Tästä en tykkää yhtään, sillä haluan keskittyä jokainen päivä ja jokainen alkuilta tyttöön ja hänen juttuihin (enkä olla sellainen vähän poissaolevan oloinen joojoo äiti). On vaikea huomata kuinka ei pystykään kaikkeen mihin kuvitteli pystyvänsä. Ja tuntuu tosi pahalta että ei pysty antamaan itsestään 100% jokaiseen niistä asioista joita pitää nyt tehdä. Oma syyni että olen ajanut selkäni seinää vasten, mutta ensi viikolla helpottaa ja elämä muuttuu. Muutama vastuu jää pois kokonaan ja aikaa jää enemmän kaikelle kivallekin ilman sitä riesanani tällä hetkellä olevaa rästiin jääntiä. Nyt kun olen tehnyt postauksia, se on ollut pois jostakin muusta. Postauksia olen tehnyt oman itseni vuoksi, koska saan sen aikaa tuulettaa ajatuksiani ja keskittyä ihaniin juttuihin. 🙂 Mutta sekin on rasittanut kovasti, kun se kiva juttuni on pois jostain muualta. Tulee huono omatunto kun tekee tälläisiä itselleni ihania juttuja. Plaah, nyt meni ihan taas jaareiiteluksi eikä jutuissani taida olla järjen häivääkään. 😀 laitetaan väsymyksen piikkiin. Ja nyt menen nukkumaan. Kauniita unia sinulle Nina ja teille kaikille muillekin kommettia jättäneille! ♥
Tutulta kuullostaa… Nyt vaan hellität hetkeksi, niin sen kuuluisan oravanpyörän vauhtikin hiljenee 🙂 Onhan se välillä vaikeaa, jos on sellainen luonne, että pyrkii aina tiedostaen (tai tietämättään) täydellisyyteen. Toisaalta – mitä se "täydellisyys" sitten loppuen lopuksi onkaan? <br />
<br />
Tsemppiä ja jaksamista päivääsi! 🙂
Ruuhkavuodet taitavat olla tuttuja kaikille työssäkäyville äideille. Vaativa työ yhdistettynä perhe-elämään, lemmikkiharrastuksiin, perheenjäsenten harrastuksiin ja omakotitaloelämään on välillä melkoista tasapainoilua. En silti suostu hyppäämään ja juoksemaan sinne tänne, en myöskään jaksa vieraita jatkuvasti, vaan koti on se latautumispaikka, jossa MINÄ saan olla oma itseni vaikka rikkinäisissä housuissa ja eriparisukissa. Tästäpä tulikin mieleen, että jos minä kuvittelisin esitteleväni oman kotini nurkat koko suomelle joka ilta, taitaisin olla aika kireänä… olisiko sinunkin siis viisasta pitää hieman taukoa näistä jatkuvista esittelyistä, jotta saisitte tyttönne kanssa keskittyä tavalliseen ja normaaliin arkeen? Kotinne on kaunis ja kunnossa, me lukijat kyllä sen tiedämme. Jonain iltana blogipäivityksen sijaan ota vaikka käteen kirja, nautti kuppi teetä hiljaisuudessa äläkä avaa tietokonetta ollenkaan :)<br />
<br />
Tämä siis ihan ystävällisenä neuvona, ei minään muuna. Jokainen tarvitsee oman tilansa ja minusta sinun kannattaisi aloittaa helpoimmasta päästä, blogimaailma kun kuitenkin on se pintaraapaisu elämästä. Siitä on helpointa aloittaa hidastaminen 🙂
hei, mistä olet ostanut nuo hay tray pöydän pienet lokerikot ? 🙂
hanna: Ostin ne Finnish Design Shopista, mutta omani oli ilmeisesti viimeinen. Kannattaa googlettaa Hay Tray Set, niin saattaa löytyä muitakin mahdollisia ostopaikkoja. 🙂
Hei Miia! Olen seurannut blogiasi nyt muutaman kuukauden. Hoh-hoijaa, aika hysteeriseltähän tuo jatkuva sisustuksen vaihtelu ja uuden tavaran ostelu vaikuttaa, anteeksi vaan. Kaikki on uutta ja kaupasta haalittu. Sitä samaa tavaraa, mitä kaikki muutkin sisustusblogit on pullollaan. Ihmeellinen kilpailu siitä, kuka ehtii ensin esittelemään kaikki "in" – tavarat omassa nkämpässään. Aika psyko-meininki, sanoisin. Tavarahan ei maailmasta lopu, sehän me varmaan kaikki tiedetään, mutta pitääkö se kaikki haalia itselle? On se kiva kun lapsestakin aikanaan kehittyy samanlainen ostovimmainen " sisustaja", jolle mikään ei riitä. Sitäkin kannattaa miettiä, millaiset kulutustottumukset siirtää lapselleen. Inspiroidutaan jostain tavarasta tai väristä niin sekopäisesti, että koko koti pitää oikein seinien sävystä lähtien muuttaa. Onko se joku ihmisarvon mitta, että omistaa just ne uutuudet? Missä on ne todelliset mieltymykset ja oma tyyli/ maku? Hillitse nyt hyvä ihminen tahtia ja pysähdy nauttimaan kodistasi sellaisena kuin se nyt on.<br />
Valkoista talven alkua!<br />
Toivottaa Hanna
Hanna alatalo: Hei Hanna, kiitos kommentistasi joka on melko ikävään sävyyn muotoiltu. Ensinnäkään kiireinen elämäntilanteeni ei johdu bloggaamisesta eikä oman kotini sisustamisesta, johon kirjoituksessani viittasin. Toiseksi, olet tehnyt minusta analyysisi pelkän blogini perusteella ja oletat sen kertovan sinulle ja muillekin lukijoilleni kaiken sen mitä olen ja mitä elämässäni tapahtuu. Näin ei ole, koska blogini keskittyy vain pintapuolisesti elämääni pääaineena sisustus. Kommentistasi huokuu erittäin tuomitseva asenteesi minua kohtaan. <br />
<br />
Tavara ei todellakaan maailmasta lopu, vaikka ostaisin itselleni kaiken mahdollisen. Ymmärtänet siis itsekin sen, että tällä asialla ei ole mitään tekemistä ostamiseni kanssa. Minulla ei myöskään ole halua eikä tarvetta haalia kotiini tavaraa sillä perusteella että olisin 'ensimmäinen'. Tälläiset seikat eivät minua kiinnosta. Ostan niitä asioita ja tavaroita joita haluan, enkä mieti mitä muilla on tai ei ole, tai mitä kukakin on mieltä ostoksistani. Lapseni vetäminen esimerkkinä mukaan tähän mielipiteeseesi on törkeää. En todellakaan opeta lapsestani mitään shoppailuvimmaista, enkä koe olevani sellainen itsekään. Tätä en yleensä tee, mutta haluan sanoa sinulle takaisin, että opetatko sinä oman lapsesi tuomitsemaan tuntemattomia ihmisiä muutamien pintapuolisten asioiden perusteella? <br />
<br />
Ja koska olen sekä väsynyt että erittäin pahalla päällä, totean tähän loppuun vain sen että "jos asia ei sinun elämääsi vaikuta, niin miksi ärsyyntyä pikkujutuista". Minä elän omaa elämääni ja ostan mitä haluan, niillä perusteilla mitkä koen itse aiheellisiksi ja rahalla jonka itse tienaan. Se ei ole keneltäkään pois. <br />
<br />
Toivottavasti sinulla on mukava ilta kun sait purettua asiasi minulle kauniiseen muotoon.
Täysin samaa mieltä kuin Hanna.<br />
Miksi tämänkin kommentin luokittelit ikävään sävyyn muotoilluksi?<br />
Minusta tässä ei ollut mitään pahaa vaan realistinen kysymyksen asettelu.<br />
<br />
On hieman ristiriitaista, että kerrot (kuten moni muukin bloggaaja) että tämähän on vain pintaraapaisua vaikka todellisuudessa juurikin vuodatit väsymystäsi?
Nimetön: Onko sinusta asiallista käyttää seuraavia sanoja:<br />
<br />
"Hoh-hoijaa, aika hysteeriseltähän tuo jatkuva sisustuksen vaihtelu ja uuden tavaran ostelu vaikuttaa, anteeksi vaan." -Lause on tökerö ja vaikka lopussa lukee anteeksi vaan, se ei ole mikään aito pahoittelu suoraan puhumisesta, vaan pilkkaava.<br />
<br />
"Aika psyko-meininki, sanoisin." – Tarvitseeko lisätä sinulle erikseen miksi tämä lause mättää?<br />
<br />
"On se kiva kun lapsestakin aikanaan kehittyy samanlainen ostovimmainen " sisustaja", jolle mikään ei riitä." – Kyseinen henkilö on tehnyt olettamuksensa ostovimmaisesta sisustajasta pelkän blogin perusteella. Onko hänellä oikeus tuomaroida elämääni ja luetella minulle diagnooseja? Miksi kaiken lisäksi pitää omaa mielipidettään pönkittää sillä että vetää lapsen mukaan?<br />
<br />
Kokonaisuudessaan tuo kommentti oli muotoiltu niin että tuskin tulisi minulle tai kenellekään muullekaan kasvotusten sanomaan asioita tuolla tavalla. Kommentti ei ole lähelläkään asiallista ja kyse on nimenomaan siitä miten sanat on aseteltu. Mutta onneksi sinulle voi puhua ilmeisesti miten vaan, ei tule sitten sinulle pienestä pahamieli jos tuo Hannan kommenttikin on sinusta asiallista.
Nämä ostoasiathan juuri välittyvät täältä blogiasta. <br />
Yleensä suorittajat hakevat hyväksyntää ko. asioilla.Valitettavasti lapset omaksuvat perhekulttuurin oli se millainen hyvänsä.<br />
Annat kuvan itsevarmasta ihmisestä, joka ei kestä kritiikkiä.<br />
Kyllä minulle on puhuttu suoraan, mutta mitäs siitä välitää? Kyllä tähän maailmaan mielipiteitä mahtuu ja niitä mielensäpahoittajia:)
Heippa Miia! <br />
Voin todella samaistua ylisuorittajan rooliin! Kaikki pitäisi aina jaksaa tehdä vaikka ei jaksaisikaan… Joskus pitäisi vaan antaa periksi ja todeta itselleen että aina ei tarvitsekaan jaksaa!! Ota aikaa itsellesi ja höllää kunnolla! :)<br />
Kysyisin vielä ohi aiheen, että mistä teidän sohva on ostettu? Onko sitä myös divaanimallisena?<br />
Meillä hakusessa valkoinen divaanisohva, jota tuntuu olevan saatavilla todella huonosti!<br />
Jaksamisia ja positiivista mieltä! 🙂
K: Ihanaa että saan teiltä vertaistukea ja tsemppiä. ♥ ♥ Ensi viikosta onkin tulossa helpompi pitkiin aikoihin ja nyt täytyy oppia kuuntelemaan itseään enemmän myös jatkossa. :)<br />
<br />
Meidän sohva on Maskun Bellus, joka on modulisohva. Siitä voi rakentaa haluamansa kokonaisuuden, esim divaanisohvankin. 🙂 ja hintakin on kilpailukykyinen, hyvästä laadusta puhumattakaan. Tämä on meillä jo toinen Bellus (eka oli musta kulmasohva) ja kolmaskin sohva tulee sitten aikanaan olemaan hyvin todennäköisesti Bellus. 🙂
♥ ♥ Haleja Miia ♥ ♥<br />
Ruuhkavuodet ei päästä äitejä helpolla. Minä olen joutunut karsimaan ihan hirveästi menoja ja menemisiä, muuten olisin ihan töötti. Sellaisen terveen itsekkyyden olen joutunut opettelemaan ja ei oo ollu helppoa, samoin kodin siisteyden-sekamelskan kanssa olen joutunut kyllä venymään ihan hirveästi. <br />
<br />
Yritä huilata aina silloin, kun on mahdollista ja lepuuttaa ajatuksiakin. ♥ ♥
Osui ja upposi, olen kolmen lapsen äiti ja yrittäjä ja kykenemätön sanomaan mihinkään ei.