Vuosi 2017 – Haaveet, tavoitteet & muutokset!

Vuosi 2017 tuo elämääni useita muutoksia, jotka nähdään tietysti myös täällä bloginkin puolella. CASA Blogeissa on tapahtunut kaikessa hiljaisuudessa isoja asioita, joista pääsen kertomaan teille heti vuoden vaihduttua. Muutoksia on luvassa niin blogin ulkoasun kuin taustalla toimivan kokoonpanonkin puolella. Myös työelämän saralla tapahtuu muutoksia, samalla kun aloittelen uutta kuntokuuria karistaakseni loppuvuoden ja joululoman aikana kertyneet kilot. Hyvästelen vuoden 2016 haikein mutta tyytyväisin mielin ja otan vuoden 2017 vastaan innostuneesti ja motivoituneesti.

Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen

Paremmin organisoitu uusi vuosi 2017

Olen siivoillut sähköposteja, kalenterin merkintöjä ja kymmeniä muistilappujani yhdistäen tärkeimmät asiat yksien kansien sisään. Blogipostausideoita oli kertynyt lähemmäs sata, vanhimmat kirjoittamatta jääneet postausaiheet olivat huhtikuulta. Kirjoitin niistä tärkeimmät ylös muistivihkooni ja deletoin alkuperäiset lippulappuni kokonaan – uusi vuosi alkaa puhtaalta pöydältä ja organisoidusti.

Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen
Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen

Sisustusideoita avoimella mielellä

Sisustuspuolella jatketaan ensi vuonnakin samalla linjalla. Kodin perusväritys pysyy tyylilleni uskollisesti valkoisena, efektiä sisustukseen luodaan mustilla yksityiskohdilla ja pienillä väriruiskeilla kunkin vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Vuosi vaihtuu joulunaikaa pelkistetymmässä lookissa, tosin verhoissa roikkuvat valosarjat jätän paikoilleen kevään kukoistukseen asti. 

Erityisiä sisustushaaveita minulla ei tällä hetkellä ole ja pidän mieleni avoinna tulevaisuuden sisustusideoita varten. Ainoa työn alla oleva projekti on oman taulun maalaaminen. Tätä en ole saanut joulu- ja työkiireiden takia vielä alkuun ja se taitaakin olla ensimmäinen isompi juttu mitä vuonna 2017 tullaan kotona näkemään.

Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen
Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen
Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen

Muotijuttuja vuodelle 2017

Pukeutumisenkin puolella sama mustavalkoinen linja jatkuu. Toivon että vuodenvaihteessa aloittamani kuntokuuri tekee tehtävänsä vanhoihin vaatteiden mahtumisen suhteen, jottei minun tarvitse alkaa ostelemaan uusia. Loppuvuoden surut saivat itsekurini ja liikkumisen intoni katoamaan, joulun herkuttelut viimeistelivät pöhömäisen olotilan ja puntari näyttääkin iloisesti lähes kuuden kilon plussaa. Lempimekkoni ja parit housut eivät meinaa mahtua enää päälle ja puseroissakin rintamus istuu liian piukeasti.

Reilun kilon viikkotahdilla haluan saada painon takaisin normilukemiin ja viimeistään maaliskuussa haluan olla hyvässä balanssissa niin ulkomuodon kuin fyysisen kunnon osalta. Parin kuukauden fyysinen laiskottelu hävittää kivasti lihaskuntoa ja tällä hetkellä olotila on kuin vedessä lilluvalla tiskirätillä – löllö, ryhditön ja turvonnut.

Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen
Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen

Unelmissa kylpyhuoneremontti

Kylpyhuoneen remonttiprojekti jatkuu alkuvuodesta ja siitä on tulossa blogiinkin runsaasti materiaalia. Kalusteiden uusimistakin merkittävämpi muutos tulee olemaan nykyaikaisessa tekniikassa, jonka avulla monet kylpyhuoneen toiminnot saadaan automatisoitua.

Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen
Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen

Muistoja joulusta

Joulu mennä jolkotteli ja paluu arkeen on tapahtunut hitaasti mutta varmasti. Ruukkuun istutettu jalokuusi asustaa parvekkeella ja toivon että siitä on iloa vielä kevään kynnykselläkin. Joulupallot ja muut jouluiset koristeet siivosin jo pois.

Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen
Uuden vuoden tavoitteet ja haaveet - Omakotivalkoinen

Alkuvuonna tulette näkemään blogissani kylppäriremppaan liittyviä suunnitelmia, treeni- ja kevennysprojektini tuloksia sekä uusia sisustustrendejä. Pääsette nauttimaan myös blogini uudesta ulkoasusta ja käyttömukavuuden parantumisesta.

Loppuilta vierähtää sähköposteihin ja blogikommentteihin vastaamisen sekä Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -minisarjan viimeisen finaalijakson parissa.

Ihanaa iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa 

10 kommenttia “Vuosi 2017 – Haaveet, tavoitteet & muutokset!

  1. Kiva postaus! ? Pakko kysyä, onko muistilistassasi mainittu Boschin imuri athlet- varsi-imuri? Jos kyseessä on sama laite niin en voi kyllä muuta kuin lämpimästi suositella! ?? Ollut meillä reilun kuukauden ja varmasti yksi parhaimpia hankintoja ikinä. Uskomaton imuteho, iso pölysäiliö, helppo puhdistaa, käytännöllinen ja kauniskin! <br />
    Hanna

    1. Hanna: Boschin imuri on In´genius ProSilencer -mallin lattiaimurimalli, siitä on tulossa postausta ensi vuoden puolella. 🙂

  2. Esittäisin toiveen, että postaus Bosch-imurista (joka lukee listassasi) tulisi mahdollisimman pian. 🙂 Uuden vuoden kunniaksi pitäisi hankkia uusi imuri ja vaihtoehtoja on liikaa…

    1. Marija: Postaus on tulossa tammikuun alkupuolella, en uskalla ihan ensi viikoksi luvata mutta toisella viikolla viimeistäänkin. 🙂

  3. Treenivaatteet ja varsinkin laadukkaat venyvät helposti 6kg painon nousussa ja laskussa hyvin mukana ja säilyttävät käyttökelpoisuuden. Taitaa olla vain kova halu taas ostamiseen jonka mukana tulee litania ihme selityksiä.

    1. Kukka: Jotkin treenivaatteet kyllä mutta urheiluliivit ovat esimerkiksi sellaisia joissa kuppikoonkin kasvu saattaa jo aiheuttaa niin pahan puristuksen ettei treenaamisesta tule enää mitään. 🙂 Sama käy napakammasta materiaalista valmistetuille korkeavyötäröisille trikoille. Lisäksi pitää aina muistaa että ihmiset lihovat eri tavalla, toisilla lisärasva jakaantuu kivasti koko kroppaan ja joillakin se kertyy täsmäiskuna esim lantioon tai vatsanseutuville. Meitä kun on niin monen muotoisia. 🙂

  4. Oliko se pelkkä varsi-imuri kuitenkin pidemmän päälle riittämätön? Aiotko luopua siitä vai säilyttää? Pohdiskelen nimittäin tätä varsi-imuri – lattiaimuri – toinen vai molemmat – probleemaa.

    1. Tuuli: Ei ollut, Dyson on mahtava imuri ja sillä huuveroin kotona jatkossakin. 🙂 Boschin imurista teen postauksen ihan muista syistä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *