Anno Aito – Mustavalkoista raitaa

Annon mustavalkoraitaiset Aito-pussilakanasetit on pesty, rumpukuivattu ja pedattu sänkyyn odottamaan ensimmäistä nukkumiskertaa. Nämä olivat jo heti paketista avattaessa erittäin positiivinen yllätys, sillä kangas on ihanan sileää ja värisävyt intensiiviset, valkoinen on vitivalkoinen ja musta pikimusta. 

Anno Aito mustavalkoraidalliset pussilakanat ja tyynyliinat - Omakotivalkoinen

Ensimmäinen pesukerta jännitti, koska aikaisemmat mustavalkoraidalliset liinavaatteeni ovat aina värjääntyneet, jonka seurauksena ne ovat olleet musta-vaaleanharmaat tai musta-likaisenvalkoiset. Lyhyellä 40-asteen pesuohjelmalla, nestemäisellä pesuaineella ja nurinpäin käännettynä nämä pesin ja ihan samassa kunnossa tulivat ulos kuin menivät sisäänkin. Kuivausrumpuun laitoin kuivumaan ja toivoin ettei lämpö haalista mustan raidan väriä, mutta sitäkään ei onneksi tapahtunut.

Anno Aito mustavalkoraidalliset pussilakanat ja tyynyliinat - Omakotivalkoinen

Älkää välittäkö lakanoiden ryppyisyydestä, ne on ihan omaa syytä kun en jaksanut alkaa silittämään. Ja aamulla ne olisi viimeistään olleet ryppyiset, kun niissä yö on nukuttu. Mikähän siinä onkin, että siivota kyllä jaksan päivittäin ja imurointikin on oikein kivaa, mutta silitys ei maistu sitten yhtään, yök. 😀

Anno Aito mustavalkoraidalliset pussilakanat ja tyynyliinat - Omakotivalkoinen

Näitä Annon Aitoja voin suositella kaikille raitafaneille lämpimästi. Ovat aivan napakymppi, varsinkin edulliseen hintaansa nähden. Pakko antaa nyt Annolle muutenkin kiitosta, sillä kaksi tuotetta kolmesta on vastannut tai jopa ylittänyt odotukseni. 🙂

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Annon mustavalkoinen Lankku-matto

Posti toi hetki sitten Kodin1:stä tilaamani Annon mustavalkoraitaisen Lankku-maton. Avasin sen äkkiä paketistaan ja rullasin auki tytön huoneen lattialle. Matto on oikein kiva, valkoisen sävy ei ole ihan niin valkoinen kuin toivoin, muttei onneksi kermanvalkoinenkaan. Sävy on hyvin lähellä esim Villa Stockmannin pellavalakanoita ja silkkiverhoja. Kuvassa vertauksena oleva Aarnion muovinen Pony on vitivalkoinen ja matto on kyllä selvästi lämpimämpi sävyltään, mutta ihan hyvin ne silti voi yhdistää. 

Anno Lankku mustavalkoraidallinen matto Omakotivalkoinen

Kuten minulle jo vinkattiinkin, valkoinen loimilanka näkyy mustan raidan kohdalta jonkin verran läpi. Kuvassa se korostuu normaalia enemmän, mutta kyllä sen silmilläkin havaitsee vaikkei se kovin pahasti onneksi häiritse. Matto on yllättävän paksu, jämäkkä ja laadukkaan oloinen, mistä tulee vuorostaan plussaa.

Anno Lankku mustavalkoraidallinen matto Omakotivalkoinen
Anno Lankku mustavalkoraidallinen matto Omakotivalkoinen
Anno Lankku mustavalkoraidallinen matto Omakotivalkoinen
Anno Lankku mustavalkoraidallinen matto Omakotivalkoinen

Matto ei ihan vastannut toiveitani (lähinnä valkoisen värisävyn suhteen) mikä on luonnollisesti pieni pettymys, johon osasin ennakkoon jo varautuakin. Lisäksi matto vaikuttaa keräävän itseensä irtokarvat ja pölyt turhan helposti, mutta se voi johtua pelkästään muovipakkauksen aiheuttamasta sähköistymisestäkin. Pakkasin maton takasin muovikääreeseensä ja huomenna teen päätöksen mitä matolle tapahtuu, tuleeko se sittenkin käyttöön vai palautanko suosiolla takaisin kauppaan.

Kivaa iltaa kaikille!

* * *

EDIT: Annon Lankku-matto meni palautukseen ja ostin Askon Block-maton tilalle. Blockin raidat ovat valkoisemmat ja mustasta ei näy loimet läpi. Päätyjen kanttaukset on paksummat ja matto pysyy hyvin suorassa.


Seuraa myös somessa 

Musta Hobby Hall Pouf-rahi

Lupasin teille, että teen postauksen Hobby Hallin mustasta Pouf-pallorahista lähikuvien kera. Kuten kuvasta huomaa, pintamateriaali on tuollaista paksua narua, jonka veikkaan olevan puuvillaa. Silmukat ovat tasaisen kauniit, eikä täyte vilku silmujen lomasta mistään kohtaa. Rahin mitoiksi ilmoitettiin Hobbarin sivuilla, että halkaisija on 50cm ja korkeus 40cm. Tarkistusmittasin omani ja mitat pitävät paikkaansa, vaikka rahi näyttääkin mittojaan suuremmalta luonnossa.

Musta punottu pallorahi  tuotearvostelu Omakotivalkoinen

Rahin musta sävy on hieman haalea

Rahin musta sävy ei ole ihan pikimusta, vaikka musta onkin. Kuvaisin, että naru on ikäänkuin hieman haalistuneen oloinen ja esim mustan Muuton pippuri-myllyn vieressä rahi näyttää harmahtavalta. Tätä eroa ei kuitenkaan kovin selvästi huomaa, jos rahin vieressä ei ole muuta mustaa. Olen välillä turhankin pikkutarkka värisävyistä ja luulen että tämä pieni haalistuma ei kaikkia häiritse. Ei minuakaan varsinaisesti, mutta se on mainitsemisen arvoinen seikka kuitenkin.

Musta punottu pallorahi  tuotearvostelu Omakotivalkoinen

Jämäkkä styroksimainen täyte

Rahin täyte on hieman joustavaa styroksin tyyppistä ainetta. En tiedä tarkalleen mitä se on. Joustavuuden ja napakuuden perusteella se voisi olla kumia, mutta sormella narun rakosista tunnustellessa se tuntuu ihan styroksilta. Jonkinlainen sekoite lienee ja vaikuttaa oikein näppärältä ja kestävältä täytteeltä. Istuinmukavuus on hyvä, rahi on aikuisen takapuolelle oikein passeli ja sopivan korkuinen. Hieman pyöreä muoto saa rahin keikkumaan eikä siinä ole varsinaista pohja-puolta. 

Musta punottu pallorahi  tuotearvostelu Omakotivalkoinen

Hintaansa nähden ihan passeli rahi

Pouf-rahi on kaikinpuolin oikein kiva ja hintaansa nähden varsin passeli tuote. Päätin palauttaa oman rahini, koska oman kodin sisustuksessa se jää hieman irralliseksi elementiksi. Tytön huoneeseen sitä alunperin suunnittelin, mutta rahin koko on turhan suuri pieneen huoneeseen. Olohuoneessa rahi taasen näyttää liian pieneltä, kun ympärillä on paljon tyhjää tilaa, iso matto, järeä sohva yms. kookasta. Tästä syystä rahi saa luvan matkata takaisin ja toivon etten tule myöhemmin katumapäälle. 🙂

Posteljooni tuo muuten illalla Annon mustavalkoisen maton, joten kohta nähdään millainen on maton valkoinen sävy ja kuinka paljon vaalea loimi loistaa mustan raidan kohdalta. Toivottavasti matto on ihana ja sellainen kuin haaveilen. Postailen teille tästäkin erikseen, meni syteen tai saveen. Peukut siis pystyyn että matto on täydellinen!

Kivaa päivää kaikille!


Seuraa myös somessa