Maison Belle – Arjen luxusta

Ostin pitkästä aikaa Maison Bellen siivousaineita, kun kaikki vanhat purtiloni pääsivät sopivasti loppumaan. En varsinaisesti vanno minkään tietyn merkin nimeen (paitsi Universal Stonen, mutta sitä ei nyt lasketa) ja vaihtelu virkistää myös pesuaineissa. Minusta on mukavampaa siivota, kun tuotteet ovat kauniissa pulloissa ja tuoksuvat hyvältä. Tämäkin on sitä tavallisen arjen luksusta, josta aina jaksan teille höpötellä. Omia siivousaine-lemppareitani ovat Method, Laura Ashley sekä tämä Maison Belle.

Maison Belle siivoustuotteet testissä - Omakotivalkoinen siivousvinkit

Ihanan tuoksuiset Maison Belle siivousaineet

Suosin pyykinpesussa nestemäistä pesuainetta, joka huuhtoutuu pulveria paremmin pois pyykistä. Olen huomannut että nestemäisen pesuaineen annostelu on helpompaa kuin pulverin ja sitä tarvitsee usein vähemmän kuin ohjesuositus kertoo. Huuhteluainetta käytän aika harvoin, mutta nyt ostin Cinnamon & Jasmin -tuoksuisen huuhtiksen ihan vaan sen ihanan tuoksun vuoksi.

Wc-pyntyn pesuaine tuoksuu sitruunalta ja mintulta. Tuoksuyhdistelmä on hieman outo, mutta mieluttävä sekin. Minttu tuoksuu selvästi tässä enemmän, mutta on silti huomattavasti paremman tuoksuinen kuin Methodin vastaava versio. Yleispuhdistukseen (eli pääasiassa keittiöön) valitsin kevääntuoksuisen suihkeen, joka on aivan ihana. Kuin kesäsateen jälkeinen  niitty ja nokkoset. 🙂

Maison Belle siivoustuotteet testissä - Omakotivalkoinen siivousvinkit

Mikrokuituinen siivousliina toimii kuivana ja kosteana

Päätin uusia myös käytössä kärsineen luotto-siivousliinani eli Sinin mikrokuituliinan. Tämä on todella loistava sekä kuiva- että nihkeäpyyhintään. Kuivana se toimii staattisuutensa vuoksi erinomaisena pölynkerääjänä ja samalla saa myös kiillotettua korkeakiiltovalkoiset pinnat. Nihkeänä se puhdistaa lian ja tahrat jopa kokonaan ilman pesuainetta.

Yksi liina säilyy siistinä ja käyttökelpoisena noin 4-6kk, jonka jälkeen siirrän nuhjaantuneen liinan kylpyhuonekäyttöön ennen lopullista poisheittoa. Ja edullisempiin vastaavan tyylisiin mikrokuituliinoihin verrattuna se säilyttää siivoustehonsa puolet pitempään, eli maksaa itsensä takaisin. Siniä parempaa siivouskaveria ei ole, omalla kokemuksellani voin tämän mikrokuituliinan osalta sen vannoa. 🙂

Nyt menen pistämään pesukoneen päälle Maison Belle-pesuaineen kera ja teen pikaisen ylläpitosiivouksen ennen tytön iltapuuhien aloitusta. Huomenna on tulossa ruokapäiväkirja-postausta sekä hieman sisustusjuttujakin. 🙂

Ihanaa iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa 

DIY – Roikkavalaisin

Hankintalistallani oli Muuton valkoinen E27-valaisin, jota kutsun tuttavallisemmin roikkalampuksi sen ulkonäön vuoksi. Clas Ohlsonilla asioidessani löysin kuitenkin heidän huomattavasti edullisemman versionsa ja päätin kokeilla tuunata sokeripalallisesta valaisimesta itselleni seinäpistoke-version.

Muuto E27 roikkavalaisin Omakotivalkoinen

Tätä lähdin siis tavoittelemaan, eli valkoisen johdon varassa roikkuvaa valopalloa (kuvassa Muuton E27). Tarkoituksenani on ripustaa kyseinen valaisin sängyn viereen tulevaan Muuton valkoiseen ja pyöreään Dots-seinäripustimeen. Alla tuunaukseeni tarvittavat kolme tuotetta, eli Dots, Clasun lamppu ja siihen vaihdettava seinäpistoke katkaisimella.

DIY edullinen roikkalamppu Clas Ohlsonilta Omakotivalkoinen

Clasun lampussa oli valmiiksi kytkettynä sokeripala, ripustuslenksu ja peitekupu, jotka kaikki irroitin. Valaisimen johto on tekstiilipäällystetty ja tosi helposti sain vaihdettua seinäpistokkeen sokeripalan tilalle (sähkömies-kaverini vielä tarkisti että kytkentä meni oikein). 

DIY edullinen roikkalamppu Clas Ohlsonilta Omakotivalkoinen

Valaisimen uusi pistoke on oikein siistin näköinen ja sopii johdon jatkoksi hyvin. Ei nuristavaa vielä… mutta odottakaapas hetkonen…

DIY edullinen roikkalamppu Clas Ohlsonilta Omakotivalkoinen
DIY edullinen roikkalamppu Clas Ohlsonilta Omakotivalkoinen

Ja kas tässä se ongelma… Yleisimmät E27-kantaiset lamput ovat järjestäen kaikki jotenkin väärän mallisia ja liian paksuvartisia, eikä metallinen peitekupu riitä peittämään lampun kantaa kunnolla.

DIY edullinen roikkalamppu Clas Ohlsonilta Omakotivalkoinen
DIY edullinen roikkalamppu Clas Ohlsonilta Omakotivalkoinen

Erikoiskaupoista saisi sellaisia kirkaslasisia led-lampuja, jotka sopisivat muotoilultaan kauniisti kuvun alle, mutta hinta kieppuu 30 euron hujakoilla. Tämä DIY-projektini ei loppukädessä tule sittenkään kovin montaa euroa edullisemmaksi, kuin ostaa alkuperäinen Muuto E27. Siinä tulee lamppuosa mukana valmiina nimittäin. Voi pyh pah sanon minä. Aina ei voi onnistua ja ei tuo nyt ihan maailman kammottavin viritelmä ole, mutta käyttöön tämä ei meillä tällaisenaan ainakaan pääse. En kestä katsella lampun kannassa näkyviä tekstejä. 🙂

Muuto siis palasi takaisin ostoslistalleni, koska en jaksa alkaa metsästämään valaisinkauppoja, joissa pääsisin testailemaan lampunkantojen sopivuutta. Ja kolme lamppua jo kannoin kaupasta itse kotiin, todetakseni että kaikissa on sama ”vika”. Onneksi niitä voi käyttää muissa valaisimissa, joten ei mennyt rahat täysin kankkulan kaivoon.

Aurinkoista päivän jatkoa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Pellavansiemeniä pömppömasulleni

Ostin pari viikkoa sitten kaupasta paahdettua ja rouhittua pellavansiementä, jotta saisin vatsani parempaan kuntoon. Olen hyvin skeptinen ruokien terveysvaikutuksista enkä odota ihmeitä. Nyt on kuitenkin pakko kehua teille kaikille tätä tuotetta, sillä en muista aikaa koska vatsani olisi tuntunut terveeltä ja toiminut niinkuin kuuluu ilman närästystä.

Pellavansiemenet hellivät herkkää vatsaa - Hyvinvointivinkit Omakotivalkoinen

Pellavansiemenet hellivät herkkää vatsaa

Lyhyenä pohjustuksena tälle postaukselle kerrottakoon, että minulla on vatsahaava, joka oikuttelee lähes päivittäin ja sen lisäksi minun vatsani turpoaa suureksi palloksi aina kun syön (jopa yksi jäätelötötterö riittää aikaansaamaan kunnon raskausvatsan). Tämän vuoksi kärsin vatsanväänteistä ja kaikki mausteinen, tulinen tai huonosti sulava ruoka on minulla pannassa.

Olen nyt kaksi viikkoa syönyt tätä pellavansiemenrouhetta päivittäin ja ensimmäisellä viikolla en huomannut mitään muutosta. Toisella viikolla tajusin jossain vaiheessa, että hillitöntä turvotusta ruokailun jälkeen ei ilmennytkään kuten aina ennen. Masu pömpötti vatsalaukun kohdalta vain vähäsen ruokailun jäljiltä, enkä näyttänyt viimeisilläni raskaana olevalta. 😀

Erehdyin myös tänä aamuna kiireessä juomaan aamukahvini tyhjään vatsaan ja olin jo varautunut pahoihin polttoihin, mutta mitä vielä… ei niitä kuulunut eikä näkynyt. En uskalla vannoa, että tämä tuote toimisi kaikilla samalla tavalla tai poistaisi ruoansulatusvaivoja, mutta minun kohdallani tämä toimii ja on jopa suoranainen ihme.

Pellavansiemenet hellivät herkkää vatsaa - Hyvinvointivinkit Omakotivalkoinen

2 ruokalusikallista rouhetta päivässä

Ohjeen mukainen suositus on aikuiselle kaksi ruokalusikallista rouhetta päivässä. Minä sekoitan omani viilin joukkoon aamupalan yhteydessä ja kyllä on namia. Tämä paahdettu rouhe maistuu hieman pähkinöiltä ja tuntuu viiliin sekoitettuna suussa kivalta. Viili kun on sellaista venyvää litkua, niin tällä saa sopivasti tekstuuria ja pureskeltavaa siihen joukkoon.

Pellavansiemenet hellivät herkkää vatsaa - Hyvinvointivinkit Omakotivalkoinen

Pellavansiemenrouhe sopii kaiken joukkoon

Kyseistä rouhetta (ja pellavansiemeniä yleensäkin) voi käyttää vaikka mihin. Sitä voi sekoittaa sämpylä- ja leipätaikinaan, piirakoihin, smoothieen, rahkaan, jogurttiin… Pussin kyljestä löytyi herkullisen kuuloinen resepti Juho-Kustin skonsseihin ja ajattelin tulevana viikonloppuna kokeilla miltä mahtaakaan maistua omatekemät pellavansiemen-skonssit. Ei voi olla ainakaan pahaa, koska reseptissä on ainesosina parmesaania ja basilikaa.

Pellavansiemenet hellivät herkkää vatsaa - Hyvinvointivinkit Omakotivalkoinen

Runsaasti vitamiineja, rasvahappoja ja kuituja

Vatsavaivojen taltuttamisen lisäksi pellavansiemenet sisältävät paljon hyviä vitamiineja, kuten omega-3 sekä kuituja. Minusta tämä terveystuote on todella hyvän makuista ja maistuvaa, eikä tarvitse hampaat irvessä väkisin nikotella sitä alas, kuten lapsena kalanmaksaöljyt ja muut pakolliset terveelliset ja pahat.

Nyt pikaisesti saunan lauteille ja sitten vastailen kommentteihinne!

Moikat!

Lue myös: Energiaa & hyvinvointia Spirulinasta!


Seuraa myös somessa