Tänään on ollut ihanan vauhdikas ja aktiivinen päivä. Kiireisen työpäivän jälkeen suuntasimme tytön ja ystävieni kanssa aleshoppailemaan ja jätskille kaupungin hulinaan. Hyvin maltillisesti tuli shoppailtua, onneksi, ja postailen teille huomenna kuvien kera saaliistani joka ei määrällä huimaa mutta ihanuudellaan sitäkin enemmän.

Vuorovaikutus on parasta bloggaamisessa

Juttelin ystävieni kanssa pitkän tovin bloggailusta ja heillä olikin paljon kysyttävää ja ihmeteltävää. Jäin juttutuokion jälkeen itsekseni miettimään mikä bloggaamisessa on parasta… no sehän olette te!

Bloggailussa parasta on ehdottomasti vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa. Olen saanut teiltä monta loistavaa vinkkiä ja niksiä, joita en olisi ehkä koskaan tullut keksineeksi itse. Te olette olleet suurin inspiraationi ja teidän vuoksi olen oppinut ajattelemaan asioita myös toisesta vinkkelistä ja oman boksini ulkopuolelta. Melko vapautuneesti postailen teille aiheista, jotka ovat itselleni ajankohtaisia tai kiinnostavia ja teiltä saamani kannustus ja tuki on ollut korvaamaton.

Avointa ja rehellistä läsnäoloa

Elämässäni on tapahtunut paljon viimeisen parin vuoden aikana, joista suurin osa on tavalla tai toisella tallennettuna tänne blogiinkin. Rakastakin rakkaampi vanhempi koirani kuoli elokuussa 2011, hieman blogin aloittamisen jälkeen. Se on ollut yksi niistä asioista, jotka ovat muuttaneet minua ja arvomaailmaani. Osa saattaa ajatella, että joo camoon se on koira, mutta minulle koirani oli yhtä kuin rakas lapsi. Lapsettomuudesta kärsineenä ja sen hyväksyneenä koiristani tuli minulle niitä ainoita aarteita.

Olen kertonut teille myös yksinäisyyden tunteestani pienen lapsen äitinä ja siitä kuinka joskus on tuntunut, että äidin roolini on hakusessa kasvatusoppeineen. Olen avautunut painonpudotuksestani, sairauksistani ja siitä kuinka taistelen ulkoisia normeja vastaan. En suostu asettumaan muottiin, enkä suostu siihen että kukaan syöttää ajatuksia päähäni. Olen ylpeästi juuri sellainen kuin olen ja tiedostan omat virheeni ja vajeeni ihmisenä. Haluan olla avoimena ja rehellisenä läsnä teille täällä blogissani.

Miltä kuolema tuntuu. Lopulliselta.

Läheisen kuolema on se mikä pysäyttää. Lapsiperhearki velvoitteineen tietenkin jatkuu kuten aina, mutta se on kova paikka ja opetus siitä, miltä kuolema tuntuu. Lopulliselta. Se opetti minulle että niin kauan kuin elämä jatkuu, jatkuu myös elämä. Mikään ei ole niin lopullista kuin loputtomuus. Mikään vaikeus elämässä ei ole täysin toivoton, niin kauan kuin on elämää ja toivoa.

Nuoremmalla jo 7-vuotiaalla Miffe-koirallamme oli kouristuskohtaus viikko sitten ja säikähdyksissäni luulin, että nyt on tullut aika hyvästellä toinenkin koirani. Onneksi oireet viittasivat enemmänkin epilepsiaan, kuin sydänperäisiin vaivoihin ja nyt seuraamme tilannetta ja toivomme parasta.

Myönnän suoraan, että en ole tällä hetkellä henkisesti siinä kunnossa, että jaksaisin juuri nyt kohdata enempää surua. Koirani ei ole läheisistäni ainut, jolla on vaivoja ja sairauksia. Henkistä kanttia siis tarvitaan tulevaisuudessa minulta aimo annos, toivottavasti jaksan kantaa huolet ja murheet sekä säilyttää optimistisen ja toiveikkaan asenteen, sillä hanskat naulaan-asenne ei kanna kovin kauas. 

Elämä antaa ja ottaa, tilanteet ja ihmiset muuttuvat.

Asiasta kukkaruukkuun. Kiertokautta kuulin ja itse myöhemmin todensin, että minun henkilökohtaisista asioistani on keskusteltu erinäisillä keskustelupalstoilla taas jälleen kerran. On puhuttu erosta ja uusista miehistä ja miehen uusista naisista. En edes halua oikeastaan ottaa kantaa tähän keskusteluun, koska haluan kunnioittaa läheisteni toiveita ja pitää heidät poissa blogistani kuten olen luvannut.

Tuon kaltainen spekulaatio kuitenkin ärsyttää suunnattomasti ja toivonkin että teille jotka olette kiinnostuneita parisuhde-elämästäni riittäisi se tieto, että minä voin ihan hyvin. Blogissani olen aina ollut vain Miia ja olen ollut yksilö. Blogini on aina perustunut 100% minun ajatuksiini ja sisustamisintooni, johon olen saanut vapaat kädet niin ennen kuin jatkossakin. Blogini osalta ei siis mikään muutu, vaikka elämässäni asiat muuttuvat, kuten meillä kaikilla vuosien varrella. Elämä antaa ja ottaa, tilanteet ja ihmiset muuttuvat. Päämäärät ja suunnitelmat muuttuvat. Lapset kasvaa ja vanhemmat kasvaa. Elämä jatkuu ja muuttuu jokainen päivä.

Blogissani ei muutu mikään muu kuin sisustus. Minä kirjoitan tätä blogia itsenäni ja vuodatan tänne kaiken intoni ja inspiraationi kuten ennenkin. Aina silloin tällöin postauksien joukkoon eksyy tällaisia syväluotaavia kirjoituksia, joissa avaudun enemmän tunnetiloistani ja henkilökohtaisemmista aiheista. Ne ovat osa minua. Blogi on osa minua. Minä olen yhtä kuin tämä blogi. Ilman minua ei ole blogia, mutta ilman blogia minä olen puolikas. Blogi on kasvanut niin suureksi osaksi arkea ja elämääni, että en osaa kuvitella enää elämää ilman sitä. Hassua eikö? 🙂

Tämän kirjoituksen myötä toivotan teille kaikille kauniita unia ja huomenna palailen vielä pikapostauksen kera turinoimaan aleostoksistani ja toivottamaan hyvät juhannukset!

Heippa hetkeksi siis!