Eilisen illanvieton päätteeksi mukanani kotiin tuli hyvän mielen lisäksi myös pinkki ruusukimppu. Tällainen huomioiminen on kyllä aina yhtä ihanaa ja koskettavaa.
Ihanaa ja auringon täyteistä alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa myös somessa
No niin, nyt nähdään onnistunko tekemään postaukseni kännykän avulla. So far so good, hyvältä näyttää ja vaikuttaa. Tässä kuvia meidän olohuoneesta eiliseltä illalta. Aurinko paistaa ihanasti sisälle saakka, joka on kaunista mutta vaikeuttaa kuvien ottamista.
Bestå-kaappien metalliset jalustat ovat kadonneet , sillä tahdoin minimalisoida tuon TV-seinän. Television jalassa ja seinälampuissa on riittävästi kromia ja halusin saada kaapiston hieman alemmaksi, jotta katselukulma olisi mukavampi matalalla sohvalla loikoillessa.
Kartellin sivupöytä on säilynyt sohvan edessä laskutasona ja siihen on ilmestynyt pienen Iittalan Aalto puualustan lisäksi iso alusta. Sopii hyvin meidän parkettiin.
Ja sohva on tosiaan taas vinottain, vaihteeksi, ja seinällä olevat Lack-hyllyt odottavat pois ottamista. Ne ovat siis tyhjiä tarkoituksella tällä kertaa, sillä ne siirtyvät siitä jonnekin muualle ja tilalle tulee loppukesästä struktuuriseinä joka toimii omana sisustuselementtinään jatkossa.
Sitten kun keittiö valmistuu niin katson olohuoneen tilanteen ja sisustuksen uusiksi. Siihen asti mennään varmasti näillä eväillä eikä muutoksia juurikaan tule tapahtumaan. Köökkirempan jälkeen mietin vasta seinän maalailua, tahtoisin siihen jotain tosi hienoa joko struktuuripinnan tai räväkän värin muodossa. Mutta katsellaan sitä sitten.
Nyt jatkan illan viettoa auringossa ja toivottelen kaikille ihanaa sunnuntain jatkoa!
Seuraa myös somessa
Sain kutsun leffaan katsomaan Kamala Kankkunen Kolmosta ja istuksimaan terassille. Tytölläkin on sopivasti yökyläpäivä tänään mammilassa, joten äkkiä vaatteet päälle ja menoksi kun tällainen tilaisuus tarjoutui. Olin jo varautunut kotona himmailuun ja ostanut illaksi itselleni kasan pilkottavia kasviksia ja kaksi dippiä leffan katsomista varten (ne minun leffaherkut siis, kasvistikkuja dipillä), mutta vaihtelu virkistää. Kuvasin teille nopsaan asun, jolla lähden viipottamaan liikenteeseen vartin päästä.
Asuna Zaran mustat shortsit, Zaran ohut luotto-paitis ja lemppariballerinani Tory Burchit. Tämä on minun versioni siististä kesäpukeutumisesta, hyvin simppeliä ja basicia.
Kotipostauksen yritän tehdä kännykällä terassilta käsin illalla. Olen ladannut kuvat jo valmiiksi blogin kuva-arkistoon, mutta en ole kännykällä vielä postausta koskaan tehnyt joten en tiedä onnistunko siinä.
Ihanaa sunnuntaita kaikille! Nauttikaa auringosta ja lämmöstä!
Seuraa myös somessa