Meidän pikkuneiti on aivan hullaantunut kokki-leikeistään uuden synttärilahjaksi saamansa keittiön myötä ja nyt alammekin keräämään leikkiruokia. Löysin kaupasta oikein retrot puiset salaattiainekset, jollaiset minullakin aikoinaan lapsena 80-luvulla oli ja pakkohan salaattisetti oli napata kassan kautta kotiin. Tyttö oli aivan innoissaan niistä ja halusikin heti tarjoilla salaattilounaan ystävilleen Tiinalle ja Anniina Balleriinalle. Ihanan nostalgista muistella omaakin lapsuuttaan tytön lelujen kautta.
Ensiksi tietystikin huuhdeltiin salaatti leikkikeittiön altaassa ja sen jälkeen kasattiin kauniisti kippoon salaattiottimineen.
Pöydän katoimme tytön kanssa yhdessä, Anniina ja Tiina istuvatkin jo nälkäisinä odottamassa herkullista salaattia. 🙂
Ikean Lack-pöytä ja Mammut-jakkarat ovat olleet nappiostos tytön huoneeseen. Joka päivä tyttö on pienen pöytänsä ääressä leikkimässä ja piirtämässä.
Nam, salaatti näyttää varsin herkulliselta ollakseen huopaa ja puuta. 😀 Salaatti-settiin kuului muovinen oranssi kulho, huopaa olevat salaatinlehdet ja porkkanasuikaleet, puiset kurkku-, tomaatti-, paprika- ja retiisisiivut (vai mitä nuo lilat nyt ovatkaan) sekä puiset öljypullot ja pippurisirotin. Ja kestävät varmasti kovakouraisissakin leikeissä.
Minäkin liityn tyttöjen seuraan nauttimaan lautasellisen salaattia, jonka jälkeen tyttö lupasi tarjota meille kahvit ja kakkua.
Ihanan aurinkoista päivää ja iloista mieltä kaikille!
Seuraa myös somessa