Tärkeiden tavaroiden ja papereiden säilytyskaappi

Elokuvakokoelma-kaappien lisäksi tv-kaapin toisella puolella on ns. tärkeiden juttujen säilytyspaikka. Tämä on sellainen No Kids -kaappi, jonne ei tytöllä ole asiaa laisinkaan eikä onneksi ole kiinnostustakaan vielä ollut. 😀

Tärkeiden tavaroiden säilytysidea - Omakotivalkoinen

Ylähyllyllä on Riviera Maisonin punoskori, jossa säilytämme pikkusälää. Myös viinikokoelma on siirretty tähän kaappiin. Epsonin monitoimitulostinta säilytämme myös oven takana, vaikka valkoinen vempain olisi ihan kaunis myös esillä. Meillä ei ole enää työhuonetta eikä sen vuoksi erillistä työpistettäkään, joten jemmaan tulostimetkin.

Tärkeiden tavaroiden säilytysidea - Omakotivalkoinen

Litteissä arkistointilaatikoissa on meidän papereita. Korvasin joskus reilu vuosi sitten tavalliset kansiot näillä laatikoilla ja nyt ei paperisota vie läheskään niin paljoa tilaa kaapista kuin ennen vanhaan. Paperit on jaoteltu laatikoihin ja laatikoiden edessä on lippulaput, joissa lukee mitä loota sisältää (tekstit retusoitu).

Alimmalla hyllyllä on sekalainen sakki sekalaista roinaa. Vasemmassa laatikossa on käyttöohjeita, keskimmäisessä pieniä teknisiä juttuja kuten laitteiden lisäosia, pattereita, halogeenilamppuja kattovalaisimiin… Ja oikealla on johtoja ja piuhoja perimiehiseen tyyliin. 🙂

Tärkeiden tavaroiden säilytysidea - Omakotivalkoinen

Näistä alimman hyllyn sekalaisista laatikoista saisi helposti karsittua puolet pois, sillä osa käyttöohjeista on vempaimiin joita ei ole vuosiin ollut ja osa pikkuroinasta on esim vanhan kännykän kuulokkeita ja latureita. En ole avannut laatikoita kertaakaan ainakaan puoleen vuoteen, joten pieni läpikäynti voisi olla aiheellista tässä vaiheessa. 😀

Postailen teille päivällä siitä uudesta ideasta jonka eilen sain ja toteutin. Luvassa ei ole mitään mullistavaa, mutta minusta aika kiva idea joka on kiva myös käytännössäkin.

Aurinkoista aamupäivää kaikille!


Seuraa myös somessa 

Lisää sisustusseiniä kotiin

Tunto Hienon jämämaali on nyt käytetty. Kyseistä maalia oli sen verran vähän jäljellä ettei kovin suurta seinäpintaa olisi sillä saanut tuunattua. Siksi päädyin läiskimään maalin loput wc-oven yhteydessä olevan pienen nurkkauksen takaseinään. 🙂

Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Makuuhuoneen seinistä poiketen maalasin tähän nurkkaseinään telalla todella paksun kerroksen, jonka kuvioin isommilla ja leveämmillä vedoilla. Kyseinen nurkka on hyvin hämärä ja edes päiväsaikaan ei meinaa huomata että seinään olisi mitään tehtykään. Tuo se kuitenkin hieman valoisuutta, ehkä. 🙂

Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Jätin tarkoituksella seinään ihan selkeitä kerrostumia ja sattumia. Päätin sutaista Tunto Hienon päälle runsaalla vedellä laimennetun kerroksen Taika-lasyyria, kun sitä oli muutama tippanen purkissa jäljellä. Tämä laimennettu seos onkin ehkä kivempi, kuin makuuhuoneen laimentamattomalla maalattu versio. Hopean hohto on todella himmeä ja ohut.

Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi
Sisustuseinä Tunto Hieno - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Tuohon päätyseinään suunnittelen parhaillaan jonkin näköistä tunnelmavalaistusta. Olisi kiva saada tuolle nurkalle jokin funktio, vaikka sitten pelkästään tunnelmanluojana. Eipä siihen kovin kummoisia juttuja saisikaan, sillä tila on hyvin pieni ja toimii kulkureittinä kylpyhuoneeseen. 

Tänään sain myös toisen hauskan ja vähän erilaisen sisustusidean, jonka ehdin vauhtihirmuna toteuttamaankin jo. Tästä postaan teille huomenna! 😀

Aurinkoista iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Upea seinä asuntomessukohteessa

Googlasin Tikkurilan tuotteilla tehtyjä struktuuriseiniä ja löysin kauniin kuvan asuntomessukohteesta Vuoreksesta. Kodin ruokailutilassa on hieman saman näköinen seinä kuin mitä itse taiteilin omaan makuuhuoneeseen. 🙂

Ihana seinä asuntomessukohteessa - Omakotivalkoinen

Nuo seinävalaisimet on tosi kivan näköiset ja tuovat minusta ihanan luxustunnelman tilaan. Tämä inspiroiva kuva toimiikin nyt innoittajanani, sillä tartun ihan kohta maalitelaan ja alan työstämään yhtä seinän pätkää. Se miten saan siihen kyseiseen seinään tuollaiset valaisimet on vielä epäselvää, mutta eiköhän siihen joku idea synny. 🙂

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kuva: Tikkurila


Seuraa myös somessa