Pientä vähennystä havaittavissa jo nyt

Olen kerännyt myyntiin tulevia pienempiä juttuja osittain jo omaan kasaansa eteisen kaapin päälle ja väljältä alkaa näyttää jo. Keittiöremontin valmistuttua ruokapöytä siirtyy tuohon keittiön ikkunan eteen ja olen kahden vaiheilla, että laittaisinko sen seinähyllyjen alle, kuten viime joulukuussa oli. Hyllyt olisi tuossa aika kivat ja toisi hieman korkeusvaihtelua matalaan ja seinäkaapittomaan keittiöön. Jos näin päätetään, niin seinähyllyjen esineiden olisi hyvä sopia keittiöteemaan…

Seinähyllyt ruokailutilassa

Seinähyllyjen alla olevat kaapitkin alkavat näyttää melko tyhjiltä, sillä osa niiden sisällöstä tulee myyntiin. Ja kaapissa olevistakin voi vielä myyntiin päätyä yhtä jos toista, en ole vielä tehnyt päätöksiä niiden suhteen.

Tavoite olisi että yksi kaappi tyhjenisi, jotta saan imurin säilöön ja piiloon. Nyt imurilla ei ole omaa paikkaa kun tavarat ovat levittäytyneet imurille varattuun kaappiinkin, koska imuri on aina kuitenkin lattialla. 

Seinähyllyt ruokailutilassa
Seinähyllyt ruokailutilassa
Seinähyllyt ruokailutilassa

Blogikirppiksestä sen verran, että myyntiin tulevat jutut kuvaan postauksen muodossa tähän blogiin (en siis erilliseen kirppisblogiin) tuote-, mitta-, kunto- ja hintatietoineen. Ensimmäisenä minulle sähköpostia laittanut saa ostaa tuotteen pois, eli nopeus on valttia. En tahdo erikseen luoda hintakilpailua Huutonetin tyylillä, vaan tykkään siitä että tuote on selkeästi jo valmiiksi hinnoiteltu.

Huom! Huonekalut ja lasia sisältävät esineet tulisi noutaa meidän kotoa Helsingistä. Niiden postitushinta särkyvälisällä nostaa hintoja niin paljon, ettei ole järkeä postitella ja riskiä ei kannata normaalilähetyksen muodossa ottaa. Mitä nopeasti laskin niin ainakin perisen kymmentä juttua on tulossa myyntiin, eli hillitön määrä kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Mies ja ystävä ovat osallistuneet myös tähän minun juupas-eipäs-jos-ei-mahdu-vien-varastoon-taisteluuni muistuttamalla että varastoon ei mahdu mitään. Laskutasot tulevat vähenemään keittiörempan myötä ja miehen toiveesta matalat löhönurkan kaapit siirtyvät kesäkuussa olohuoneeseen TV-kaappikokonaisuuden päälle, joten kokonaiskorkeus kaapistolla tulee olemaan 202 cm.

Klo 17:00 siis alkaa, ajastan postauksen valmiiksi minuutilleen julkaistumaan. Luvassa valkoista, kromia, lasia, tekstiilejä, designia…


Seuraa myös somessa 

Blogikirppis huomenna klo 17:00

Blobbis eli blogikirppis alkaa huomenna tiistaina klo 17:00. Muutamia juttuja on jäänyt vaille käyttöä ja osa on sellaisia joille ei enää kotia meiltä löydy. Muutaman huonekalunkin ajattelin näpytellä myyntiin, jos niille löytyisi parempi koti muualta.

Sisustusblogikirppis

Olkaahan siis valkoisen ystävät kuulolla huomenissa, luvassa kivoja juttuja joista toivon mukaan mahdollisimman moni saa uuden kodin ja me saadaan kerrytettyä meidän remonttibudjettia. 🙂

Tiistaina klo 17:00 alkaen!


Seuraa myös somessa 

Tennarit valmiina, kohta on kevät

Vaikka uutisointi on sään osalta lohduton, luvassa pakkasta ja kylmyyttä, olen silti ihan kevätfiiliksissä jo. Tennarit on valmiina käyttöönottoon ja olen aivan satavarma, että viimeistään kahden viikon kuluttua on sen verran asfalttia näkyvissä, että tennareilla voi alkaa tepsuttelemaan ulkosalla.

Tennareiden pesu ja huolto kevättä varten

Tein pienen huollon omille tennareilleni ja pyyhin pölyt ja muutamat tahrat pois. Viime keväänä tennarikokoelmani oli suuri ja Converse-maniani riistäytyi käsistä. Onneksi tulin järkiini ja myin hysteriassa hamstraamani ylimääräiset kengät eteenpäin. Nyt on kolmet tennarit jäljellä, ne suurimmat suosikkini.

Konjakinruskeat Marc O´Polon tennarit

Konjakinruskeat Marc O´Polon tennarit ovat muutaman vuoden takainen ostos, jotka ovat kuitenkin jääneet hyvin vähäiselle käytölle. Olen säästellyt näitä kauniita tennareita parempien päivien varalle, eikä siinä ole mitään järkeä. Nyt korkkaan ne ensimmäisenä käyttöön, heti kun ilma suosii.

Konjakinruskeat Marc O´Polon tennarit
Konjakinruskeat Marc O´Polon tennarit
Converse tennarit tähtikuviolla

Viime kesänä käytin eniten näitä ohutpohjaisia valkoisia tähtikuvioituja Converseja. Ne ovat tosi mukavat ja kevyet jalassa, eivät kauneimmat mutta silti parhaimmat tennarini. Luottokengät, jos näin voisi kuvata.

Converse tennarit tähtikuviolla
Converse tennarit tähtikuviolla
Nahkaiset Converse All Stars tennarit

Kolmannet ja viimeiset tennarini ovat niin ikään Conversen. Kokonaan valkoiset, aitoa nahkaa olevat perusmalliset ja varrettomat menomonot. Nämä ovat itselleni hieman suuret ja lonksuvat kävellessä koska kenkä painaa jonkin verran. Siksi ovat jääneet vähäisemmälle käytölle, mutta ajattelin ostaa kengän kokoa pienentävät irtopohjalliset. Sillä pääsen lonksuvasta sivuvaikutuksesta eroon.

Nahkaiset Converse All Stars tennarit
Nahkaiset Converse All Stars tennarit
Nahkaiset Converse All Stars tennarit
Tennareiden pesu ja huolto kevättä varten

Kevääksi ja kesäksi on siis yhteensä kuudet kengät, kolmet tennarit ja kolmet ballerinat. Näiden lisäksi on parit korkkarit ja kumpparit, joita voi myös käyttää. Kengät ei lopu kesken vahingossakaan, vaikka olen parin vuoden sisällä myynyt ja lahjoittanut eteenpäin yli 30 paria kenkiä. Missä ihmeessä olen edes saanut säilytettyä tuollaista määrää kenkiä mitä olen omistanut, huh mitä tuhlausta. 🙂

Onko teillä kaivettu tennarit ja ballerinat jo esille odottamaan? 

Lue myös: Valkoiset Converset


Seuraa myös somessa