Sisustustavarat kollaaseina

Latasin pari päivää sitten Picasan uuden ohjelman, jolla voi tehdä tosi kätevästi kuvakollaaseja. Jopa minä opin käyttämään tätä ohjelmaa ja nopeasti kaiken lisäksi. Olen touhunnut muutaman illan tämän kollaasikoneen parissa ja askartelin muutaman tuotekollaasin tuotteista, joita meidän kotoa löytyy.

Sisustustavarat kuvakollaaseina - Omakotivalkoinen

Ensimmäisessä on kokoelma meidän makuuhuoneessa olevista juttuista. Myös keittiövälineistä ja astioista rakensin omat kuvakollaasit. Hyvin muuten huomaa, että lähes kaikki pienesineet ovat hopeaa tai terästä.

Sisustustavarat kuvakollaaseina - Omakotivalkoinen
Sisustustavarat kuvakollaaseina - Omakotivalkoinen

Tänään on rento rötväilypäivä ja laiskotellaan oikein olan takaa. Ihana tunne, kun saa loikoilla lattialla isossa perhepedissä olkkarin lattialla, eikä ole ainuttakaan tekemätöntä asiaa roikkumassa. Kohta tosin aletaan tekemään yhdessä pitsaa. Minun pitsaan tulee pestoa, mozzarellasiivuja, oliiveja ja tomaattia. Miehelle ja tytölle maistuu tomaattikastike, kinkku ja juusto.

Ruokajutuista puheenollen, olen alkanut opettelemaan maidon juontia. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta en ole tarhaiän jälkeen tykännyt maidosta juomana ollenkaan. Kaakaota ja muita ”ei maidon makuisia” tuotteita juon kyllä mielelläni, mutta pelkkää ehtaa maitoa en. Nyt olen pari viikkoa juonut pieniä annoksia kevytmaitoa päivittäin ja nyt se sujuu jo hyvin ja nikottelematta. Jes. Eikä makukaan ole niin paha kuin muistelin, sitten kun siihen tottuu. 😀

Ihanaa lauantaita kaikille!


Seuraa myös somessa 

Pimeitä nurkkia ja valkosia pintoja

Olisin voinut pitää joulukoristepalloja käppyräoksissa läpi vuoden, mutta paras ne oli silti vaan riisua kesäsäilöön, ettei mene kokonaan hohto tulevasta joulusta. Minusta nuo oksat ovat kuitenkin yksinään hieman pliisut ja hätävarana päätin raikastaa maljakkoa kippaamalla sinne kilon valkoista koristehiekkaa lisukkeeksi. Kerrostuma on aika hauskan näköinen, sillä alimmaisena on kirkkaita kiviä, sitten isoja valkoisia kiviä ja päällimmäisenä valkoista hiekkaa.

Hopealla maalatut pähkinäpuun oksat maljakossa koristehiekan kanssa
Hopealla maalatut pähkinäpuun oksat maljakossa koristehiekan kanssa

Käppyräoksat pääsivät somistamaan kylpyhuoneen oven vierustaa, jossa on tuollainen omituinen syvänne ja seinällä datakaapisto. Onpahan tuollakin nurkalla nyt joku funktio vähäksi aikaa.

Ja kun pimeistä nurkista puhutaan niin tuo kyseinen nurkka on todellakin sitä. Vieressä oleva valkoinen rahi oikein hohtaa valossa, mutta käppyräoksat nököttävät pimennossa.

Hopealla maalatut pähkinäpuun oksat maljakossa koristehiekan kanssa
Hopealla maalatut pähkinäpuun oksat maljakossa koristehiekan kanssa
Valkoinen pyöreä rahi

Tätä rahia rakastan! Nyt se on kulkeutunut tuohon syvennyksen ja makkarin välisen seinän eteen mihin se on liian suuri, mutta silti niin ihana. Ja kun aurinko paistaa ikkunasta sisään niin muistaa hyvin miksi valkoinen on lempivärini… siksi kun se on niin VALKOINEN! 😀

Ihanaa perjantai-iltaa ja alkanutta viikonloppua kaikille!


Seuraa myös somessa 

Reklamaatio Manilasta

Joulukuussa ostamani NetAnttilan ihanat valkoiset Manila-tuolit eivät tykänneet asua meidän perheessä ja päättivät sanoa sopimuksen irti. Reilun kuukauden käytön jälkeen huomasin tuolia pyyhkiessäni että sormi upposi johonkin. Tarkemmin tutkiskeltuani asiaa, huomasin tuolissa ison reiän – saumasta oli lanka katkennut ja sauma repsotti pahan näköisenä.

Keinänahkaiset tuolit reklamaatio huonosta laadusta
Keinänahkaiset tuolit reklamaatio huonosta laadusta

Kävin tarkalla syynillä läpi kaikki muutkin tuolit ja kahdessa tuolissa oli ommel pettänyt. Toinen selkänojan yläsaumasta ja toinen kahdesta kohtaa istuinosasta.

Tuoleista tein samantien reklaamaation NetAnttilaan, sillä 139 euron hintainen tuoli on turhan arvokas hajoamaan näin nopeasti. Pari päivää myöhemmin oli posteljooni jo oven takana noutamassa tuoleja tutkittavaksi NetAnttilan takuuosastolle, ripeää toimintaa siis.

Keinänahkaiset tuolit reklamaatio huonosta laadusta
Keinänahkaiset tuolit reklamaatio huonosta laadusta
Keinänahkaiset tuolit reklamaatio huonosta laadusta
Keinänahkaiset tuolit reklamaatio huonosta laadusta

Pari kertaa soittelin Anttilan takuupuolelle kun mitään ei kuulunut ja eilen sain lopulta vastauksen heiltä että tuolit oli tutkittu, vika havaittu ja kaupat purettu. Kyseessä ilmeisesti on ollut ompeluvaiheessa sattunut virhe. Joko langan kireys on säädetty väärin tai lanka on ollut huonolaatuista. Vastaavia reklamaatioita ei ole enempää tullut näistä Manila-tuoleista, jotka ovat olleet NetAnttilan valikoimissa jo pitempään.

Kyseessä on siis todennäköisimmin yhden erän tai muutaman kappaleen valmistuksessa sattunut kömmähdys, joka nyt vaan sattui minun kohdalleni. Palvelu pelasi reklamaation suhteen oikein hyvin ja nyt odottelen että maksu palautetaan tililleni viikon parin sisällä. Loppu hyvin kaikki hyvin siis. 🙂

Tässä oli nyt sitten kauniiden Manila-tuolien tarina, hieman surullinen sellainen joka onneksi päättyi hyvin.


Seuraa myös somessa