Nyt on saatu viimein maalausurakka päätökseen. Luojan kiitos sanon minä. Vaikka neliöitä on vain 80m2, on ihan uskomattoman suuri ja raskas urakka remontoida ja maalata pintoja yksinään, toisin sanoen 2-vuotiaan termiitin auttaessa. Mutta nyt voin kätellä itseäni hyvästä suorituksesta ja todeta että ite tein! 🙂

Mies on samaan aikaan rempannut omaa kohdettaan, joka koki todellisen muodonmuutoksen. Seinä- ja kattopinnat sekä ovet ja ikkunankarmit maalattiin moneen kertaan ja lattiaan asennettiin tumma laminaatti. Kuvailen tämän projektin teille myöhemmin, kun saan sisustettua tuon rempatun tilan. Tässä kuitenkin nämä viimeiset välivaihekuvat oman kodin tuunauksesta.

Sain eilen ripustettua verhotkin jo takaisin olohuoneen ikkunaan ja asensin seinäkaiuttimet paikoilleen. Myös isot peilit nostettiin takaisin paikoilleen jo eilisen aikana. Keittiön verhot ovat vielä mytyssä Kartellin tuolilla ja hieman voin joutua oikomaan niitä ennen ripustusta.

Viimeinen maalattu seinä kuivumassa, kyseessä ulko-oviseinä. Huh huh ja voi voi mikä urakka tämä oli. Kyllähän sen tiesin, että kaikkien seinäpintojen maalaaminen ei ole liian helppo homma purtavaksi, vaikkei se varsinaisesti vaikeaa olisikaan. Silti mielikuva urakasta oli turhan simppeli, toteutus vaati järjettömästi organisointia ja nopeaa reagointia.

Heti kun tyttö istui hetken paikoillaan ja näytti rauhoittumisen merkkejä, oli pakko kiivetä tikkaille sutimaan. Ja kun tyttö meni nukkumaan, ei tullut kuuloonkaan että olisin itse mennyt unten maille, ehei, hiljaa hiljaa hiipien vaan takaisin tikkaille ja sutimaan. 🙂

Edellisestä maalausprojektista, jossa toimin lähinnä katselijana, on kolme vuotta aikaa ja todella vannon tässä nyt julkisesti, etten maalaa ainuttakaan seinää seuraavaan kolmeen vuoteen. Mutta niinkuin sitä sanotaan, aika kultaa muistot, vai miten se oli. 😀

Superia sunnuntaita kaikille!