Remppa alkaa olla valmis

Saatiin eilen illalla viimeinen kerros pintamaalia (Tikkurila G488) sudittua seinän pätkään. Eli seinän osalta hommat on tehty. Jalkalista pitää vielä kiinnittää, heti kun saadaan jiirisaha ostettua tai lainattua jostakin. Valopistoke ja töpselit on 10 vuotta vanhoja ja tosi kellastuneita. Ne menee uusiksi myös, mutta vaihdamme sitten kaikki kerralla koko kodista.

Seinien maalaaminen Tikkurila G488 vaaleanharmaa - Omakotivalkoinen
Seinien maalaaminen Tikkurila G488 vaaleanharmaa - Omakotivalkoinen

Tehtiin eteisen alakattoon paikkamaalaus ja pitihän se arvata, että vajaassa vuodessa on katon väri tummunut alkuperäisestä (maalattiin katto toukokuussa 2011). Nyt vuorossa on koko alakaton uudelleen maalaaminen, jippii! 🙂

Kattospotit on suojattu maalarinteipillä. Mies keksi hyvän niksin, kaksi siivua teippiä spotin päälle, niin että reunat menee vähän päällekkäin. Sitten vaan mattoveitsellä ”piirrettiin” spotin reunaa pitkin ja näin saatiin hyvä suoja ja siistit, sileät reunat. Nyt voi vapaasti telata spottien päältä, ei tartte pensselillä pelleillä tällä kertaa.

Seinien maalaaminen Tikkurila G488 vaaleanharmaa - Omakotivalkoinen

Nyt takaisin maalaamaan, joten heipparallaa!

Seuraa myös somessa 

Random pics – Räps räps

Oli tylsää, joten nappailin kuvia sieltä täältä ja opettelin samalla säätää valotusasetuksia hämärään sopivaksi. Tylsyys jatkuu, joten laitanpa ne tänne blogiin myös. Eipä tässä sen ihmeempiä. 🙂

Kuvia kodin yksityiskohdista - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Tunnelmallista illan jatkoa!

Seuraa myös somessa 

Toivepostaus – Tytön kevätmuotia

Lukijan toiveesta esittelen meidän kohta 2-vuotiaan pikkuneidin tulevaa kevät muotia. Muutamia hankintoja on jo tehty ja tässä osa niistä. Tuotetiedot löytyvät kuvatekstistä!

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Neuletunika H&M | Farkut H&M | Kevyesti topattu trenssi Zara

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Kahdet identtiset farkut Zarasta | Ohut trenssi Zara

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Beiget shortsit Zara | Ylemmät farkkushortsit Zara | Alemman farkkushortsit H&M | Beigeraidalliset shortsihaalarit Zara | Perus trikoopaita H&M

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Söpöt farkkuhaalarit Lindex | Trikoopaita H&M | Sadetakki puuvillavuorella Zara

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Konjakin ruskeat chinot Zara | Valkoiset farkkucaprit H&M 

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Farkut Zara | Trikoopaidat H&M

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Maailman pehmoisimmat farkkulegginsit H&M

Tytön kevätmuotia ja asukokonaisuuksia - Omakotivalkoinen

Puhvi-hihainen trikoopaita Lindex | Puuvillaiset legginsit H&M

Jos kiinnostusta edelleen riittää, voin postailla tytön muistakin vaatteista. Neidin leluista ajattelin myös kyhätä teille jonkun jutun.

Me lähdetään hakemaan Prismasta uutta telaa pintamaalia varten, kun vanha tela meni huonoon kuntoon. Eli maalausta siis tiedossa illalla ja yritän ehtiä postaamaan teille sen valmiin lopputuloksen. 🙂

Seuraa myös somessa