Ikkunaostoksilla Riviera Maisonilla

Tykkään tosi paljon Riviera Maisonista ja ensimmäiset ostokseni tein jo 2008. Löysin pienen sisustusliikkeen, jonka valikoimassa oli vaikka mitä ihanaa. Kotiutin silloin 2kpl Vin-tekstillä koristeltuja punaviinilaseja, monta paketillista paperiservettejä ja kasan kauniita kynttilöitä.

Riviera Maison -tuotteita on viimeaikoina ilmestynyt monien sisustusliikkeiden valikoimiin ja myös heidän oma verkkokauppansa toimittaa nykyisin Suomeen. Postikulut tosin ovat 45 euroa, joten ihan heppoisin perustein ei tee mieli tilausta laittaa eteenpäin. Tässä muutamia poimintoja Riviera Maison -verkkokaupan lemppareistani, joista osan ajattelin kotiuttaa uuden keittiömme valmistuttua.

Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Tätä yllä olevaa nukkekotia en ole ostamassa, sen verran suolainen on sen hinta. Sen sijaan ajattelin maalata meidän vaaleanpunaisen nukkekodin valkoisella maalilla samaan tyyliin. Tuunauskustannus on laskelmieni mukaan noin 15 euroa, ei siis paha.

Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Riviera Maison uutuuksia nettikaupassa - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Sisustuksemme tulee Riviera Maisonista huolimatta olemaan pelkistetty ja valkoinen. Rottinkisiin juttuihin en aio sortua, vaikka ne ovatkin aivan ihania. Ne eivät kuitenkaan mielestäni istu kotimme moderniin yleisilmeeseen, joten huokailen ja kuolaan niitä muiden kodeissa sitten.

Yltiömoderniin ja pelkistettyyn sisustukseen, jolla viittaan tulevaan keittiöömme, voi kuitenkin yhdistää monenlaisia asioita. Siksipä meinasinkin satsata Riviera Maisonin metalliseen jalalliseen sampanjacooleriin. Sisustuksessa on enemmän mielenkiintoakin, kun sekoittelee asioita.

Keittiösuunnitelma on muuten viimein valmistunut. Pientä hienosäätöä se vielä tarvitsee ja tästä lisää myöhemmin, kun saan julkaisukelpoista materiaalia.

Heipparallaa hetkeksi!

Tuotekuvat: Riviera Maison


Seuraa myös somessa 

Joulu ja valkoinen koti

Löysin Bo Bedren sivuilta unelman kauniita kuvia valkoisesta joulusta. Nämä inspiroivat kuvat tahdon jakaa ehdottomasti kanssanne!

Jouluinen sisustusinspiraatio
Jouluinen sisustusinspiraatio

Kuvat: Bo Bedre


Seuraa myös somessa 

Riviera Maisonin joulukoristeet

Olemme miehen kanssa edelleen kahden vaiheilla, otammeko jouluksi kuusen vai emme. Toisaalta se olisi jouluinen tunnelmanluoja, toisaalta taas pakollista imurointia aiheuttava vaikeasti hävitettävä stressipesäke, koska asumme kerrostalossa. Vihreää tekokuusta ehdotin, mutta mies ei sellaista tahdo. Vihreän kuusen kuuluu hänen mielestään olla aito ja sillä sipuli. Ei meillä ole kyllä kunnollisia kuusen koristeitakaan, joten nekin pitäisi ostaa.

Riviera Maison kuusenkoristeet - Jouluiset sisustusideat Omakotivalkoinen
Riviera Maison kuusenkoristeet - Jouluiset sisustusideat Omakotivalkoinen

Mielestäni kaikista kauneimmat joulukoristeet löytyvät Riviera Maisonin kokoelmasta. Mies lupautui joulukoriste-ostoksille, jos päädymme kuusen hankkimaan. Tiedänkin, mihin hänet veisin, Riviera Maisonin myymälään tietysti. Selasin Riviera Maisonin sivuilta koristeiden parhaimmistoa ja ainakin nämä postaukseen poimimani koristeet tahtoisin kuusessamme nähdä.

Riviera Maison kuusenkoristeet - Jouluiset sisustusideat Omakotivalkoinen
Riviera Maison kuusenkoristeet - Jouluiset sisustusideat Omakotivalkoinen

Viettäkäähän kiva päivä!

Kuvat: Riviera Maison


Seuraa myös somessa