Sisustaminen on monelle rakas harrastus, toisille se on melkeinpä elämäntapa. Jokaisella meistä on omat mieltymyksensä, suosikkimerkkinsä ja lempiostospaikkansa. Minun omani on Stockmann. Sisustaminen voi olla hyvinkin henkilökohtaista, aivan kuin pukeutuminen. Haluankin jakaa kanssanne oman elämykseni.

Stockmannin sisustusosastolla on aistien hekumaa

Sisustusostoksillani suuntaan aina ensimmäisenä Stockmannille. Se tuoksu joka huumaa heti kodinosastolle saapuessa, ne kauniit asetelmat jotka saavat henkäisemään ihastuksesta… Itselleni se on valtava aistien hekuma, suoranainen elämysmatka.

Ensin kierrän varovasti katsellen, miettien ja arvioiden. Ihailen kauniisti hohtavia valokuvakehyksiä. Hivelen kevyesti silkkisen lakanan pintaa ja mietin kuinka täydelliset unet niiden viileässä ja pehmoisessa syleilyssä saisinkaan. Mikä valtava värivalikoimakin. Miten ihmeessä osaisin valita näistä ne kaikista kauneimmat, minä haluan ne kaikki.

Pyyhkeet ovat upottavan pehmeissä pinoissa väriskaala vaaleasta tummimpaan ja kaikkea siltä väliltä. Pehmeys, joka kutsuu sukeltamaan joukkoonsa. Kietoudun mielessäni muhkeaan kylpytakkiin ja päätän ilman epäilyksen häivää että tämä se on. Tämä on se mielikuva jonka vien mukanani kotiin asti. Mielikuva joka saa toteutuksensa. Valitsen valkoisen ja vaaleanharmaan väliltä, päädyn valkoiseen. Kuljen hidastetuin askelin kassalle ja rutistan sylissäni lepäävää pehmoista myttyä, tämä on minun omani! Ihanaa!

Hyvin useasti ostokokemuksen jälkeenkin muistan tuon samaisen tunteen, vatsanpohjassa kuplivan riemun. Vaihtaessani puhtaita lakanoita sänkyyn, kääriytyessäni saunaillan päätteeksi kylpytakkiini,  kaataessani aamukahvia kuppiin ollessani vielä puoliksi unessa.

Rakkaita kalusteita ja tavaroita

Rakastan sisustamista, rakastan lähes jokaista tällä hetkellä omistamaani esinettä. Niihin ei liity sydäntä riipaisevia tarinoita, ei hersyvän iloisia lomamuistoja tai muutakaan dramatiikkaa. Vain oma ihana tunnetila, pitkäaikainen muistikuva tunteesta joka jätti jälkensä minun sydämeeni.

Olen joskus mielessäni ajatellut sohvalla istuessani: sohvani, rakastan sinua ja haluan pitää sinusta hyvää huolta, haluan että olet vierelläni vielä pitkään. Minulle rakkaimmat esineeni ovat kuin elämänkumppaneita. Vain harvat ja tarkoin valitut pääsevät matkaamaan rinnalleni. Joskus yhteinen taival saattaa kuitenkin päättyä. Näin on käynyt muutaman kerran ja eron hetki on aina vähän riipaiseva.

Esimerkkinä voin kertoa edellisestä ruokailuryhmästämme. Kovasti siitä pidin mutta pöytä ei enää istunut ympäristöönsä. Se oli viimeinen pähkinänsävyinen kalusteemme (pöytälevy oli korkeakiiltovalkoinen, mutta jalat ja tuolit olivat pähkinää). Tein ostopäätöksen uudesta kokovalkoisesta ruokailuryhmästä ja laitoin vanhan myyntiin. Ainoa toiveeni myynnin suhteen oli löytää ruokailuryhmälle hyvä koti. Se toiveeni täyttyi.

Välillä tulee tehtyä virheostoksia

Välillä tulee tehtyä virheostoksia. Muutama vuosi sitten melko usein, nykyään enää hyvin harvoin. Onneksi osaan myös kierrätyksen jalon taidon. Kodistani ei juuri turhaa tavaraa löydy, ei oikeastaan enää ollenkaan. Paikka kaikelle, kaikki paikallaan, se on mottoni.

Sisustusinspiraatiota riittää vaikka muille jakaa. Kalusteet pyörivät välillä kilpaa huoneesta toiseen ja kaappien järjestys vaihtuu tiuhaan pienemmistä sisustusesineistä nyt puhumattakaan. Kaikkien näiden vuosien jälkeen voin sanoa löytäneeni sisustustyylini. Seuraan muotia, trendejä ja uusimpia villityksiäm, mutten ole enää valmis lähtemään jokaiseen juttuun mukaan. Uskon, että viimeinkin tiedän mitä haluan.