Säilytysvinkki koruille – Edullinen korukaappi Glitteristä

Nomess Copenhagenin akryylimuovista valmistetut läpinäkyvät koru- ja säilytysrasiat ovat postauksieni välityksellä tulleet monille teille tutuiksi vuosien varrella. Kyseisissä rasioissa parasta on muovin täysin kirkas sävy, joka ei sinerrä, viherrä tai kellerrä kuten esimerkiksi Tigerin tai Palaset-merkin tuotteissa. Nyt hintavan Nomessin rinnalle on ilmestynyt uusi vaihtoehto, Glitterin edullinen korukaappi, joka ulkonäön ja näppituntuman perusteella vaikuttaisi olevan materiaaliltaan täysin identtinen Nomess Copenhagenin akryylituotteiden kanssa.

Läpinäkyvä korukaappi akryylimuovia Glitteristä - Tuotevinkki Omakotivalkoinen
Läpinäkyvä korukaappi akryylimuovia Glitteristä - Tuotevinkki Omakotivalkoinen

Ulosvedettävä sisäosa liukuu kevyesti kehikon sisällä ja sen saa tarvittaessa kokonaan ulos kuorestaan. Näin perimmäisiinkin koruihin pääsee hyvin käsiksi. Kaulakoruille tarkoitettu ylin ripustusorsi on hieman eri kohdassa kuin alempana olevat, jolloin kaulakorut eivät roiku tiellä tai sotkeennu muiden korujen kanssa.

Kaula- ja rannekorujen lisäksi orsille voi ripustaa myös korvakoruja, yhdelle orrelle mahtuu kuusi paria. Glitterin korukaappi näyttää hyvältä ja mahdollistaa rakkaimpien korujen säilytyksen näkösällä, ilman että pöly pääsee niihin käsiksi.

Läpinäkyvä korukaappi akryylimuovia Glitteristä - Tuotevinkki Omakotivalkoinen
Läpinäkyvä korukaappi akryylimuovia Glitteristä - Tuotevinkki Omakotivalkoinen
Läpinäkyvä korukaappi akryylimuovia Glitteristä - Tuotevinkki Omakotivalkoinen

Tämän korukaapin ostin tytölle joululahjaksi, ja koska se on mielestäni loistava lahjaidea, halusin kirjoittaa siitä teille hetipiannyt. Glitterillä on myymälöitä laajasti ympäri Suomen, liikkeiden tarkat sijainnit ja osoitteet löydät Glitterin sivuilta TÄÄLTÄ.

Enää viisi päivää jouluun, ihanaa!


Seuraa myös somessa 

FLOS 265 – Uusi ihana seinävalaisimeni!

Tänään on ollut kiva sää ja päivä vierähtikin mukavasti tytön kanssa ulkona temppuilupuistossa. Kotiin saapuminen meni auringonlaskun ja päivänvalon suhteen ihan viime minuuteille, mutta ehdin muutaman kuvan nappaamaan ennen pimeän tuloa. Tässäpä siis kuvamateriaalia rakkaasta Flos 265 -valaisimestani, jonka ansiosta en aio laittaa olohuoneeseen kattovalaisimia.

Flos 265 valaisin olohuoneessa - Sisustusideat Omakotivalkoinen
Flos 265 valaisin olohuoneessa - Sisustusideat Omakotivalkoinen

Eilisillan sneak peek -postauksessani muutama lukija totesi valaisimen näyttävän hieman pieneltä ja kyseli samaan hengenvetoon onko valaisinta olemassa useampaa eri kokoa. Minun tietääkseni Flos 265 -valaisinta valmistetaan vain yhden kokoisena ja oman valaisimeni pienuus johtunee isosta seinäpinta-alasta ja alapuolella olevasta massiivisesta sohvasta.

Flos-inspiraatiokuvia sisältävässä postauksessani kyseinen valaisin on monessa kuvassa yhtä hentoinen kuin omani ja kuvista huomaa hyvin, että mitä enemmän tilaa on ympärillä, sen kevytrakenteisemmalta ja sirommalta valaisin näyttää. Asiaan vaikuttaa myös valaisimen liikkuva varsi sekä 180° kääntösäteellä varustettu seinäkiinnike, jota kameran kuvakulman mukaisesti kääntämällä saa lisää syvyyttä valaisimen ulkomuotoon. Eri suunnista katsottuna valaisin on eri näköinen, toisinaan hyvinkin ulkoneva ja välillä lähes litteä – kuvakulmasta riippuen.

Flos 265 valaisin olohuoneessa - Sisustusideat Omakotivalkoinen
Flos 265 valaisin olohuoneessa - Sisustusideat Omakotivalkoinen

Paolo Rizzatton vuonna 1973 suunnittelema Flos 265 -valaisin on valmistettu messingistä ja teräksestä, ja maalattu mattamustaksi. Valaisimen seinäkiinnike on korkeudeltaan 35cm ja pituudeltaan 85cm. Valaisimen varrella vasta kokoa onkin, 205cm pitkän varren ja seinäkiinnikkeen asentamiseen tarvitaan vähintään kaksi ihmistä, eikä ole haitaksi jos apuna on vielä kolmaskin veikkonen katsomassa että valaisin tulee kiinnitettyä oikealle kohdalle.

Flos 265 valaisin olohuoneessa - Sisustusideat Omakotivalkoinen

Keittiö on parhaillaan myllerryksen vallassa joulusiivouskalenterin kaappiputsauksen vuoksi. Purkkeja ja purnukoita kaapista ulos nostellessani huomasin että osa kuivaruoka-aineksista on mennyt vanhaksi. Vähän harmittaa heittää ruokaa roskikseen, mutta annan tämän unohduksen itselleni anteeksi.

Loppuvuosi on ollut sen verran rankkaa aikaa ettei ole ihmekään että ruoka-aineksien päiväyksiä ei muista seurailla. Täytyy olla jatkossa tarkempi ja vähentää kuiva-aineksien kasaamista kaappeihin – pienemmälläkin varastolla pärjää, eikä tule turhaa hävikkiä. 🙂

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!


Seuraa myös somessa 

Flos 265 – Sneak peek!

Kylläpä olikin savotta saada Flos 265 -valaisin seinälle ja balanssiin. Ohjelappuseen piirretty kasauskaavio oli hieman epäselvä. Valaisimen paikankin valinta oli sen verran haastavaa, etten olisi ilman miehen avustusta päässyt alkua pitemmälle. Näin jälkikäteen fiksuna ja viisaampana olen sitä mieltä että valaisin olisi saanut olla 10cm alempana, mutten lähde korkeutta kuitenkaan muuttelemaan. Eipähän tyttö ainakaan lyö päätään valaisimen varteen, jos päätyy kielloistani huolimatta pomppimaan sohvalle.

Flos 265 valaisin olohuoneessa - Sisustusideat Omakotivalkoinen
Flos 265 valaisin olohuoneessa - Sisustusideat Omakotivalkoinen

Siinä se kauan odoteltu valaisin nyt olla möllöttää. Huomenna parempia kuvia ja isompia kuvakulmia, josko vaikka keittiötäkin saisin mahtumaan samaan postaukseen pitkästä aikaa.

Kivaa illanjatkoa kaikille!


Seuraa myös somessa