Kesämielellä

Tänään on koko päivä mennyt ulkopuuhissa äidin terassia, köynnösritilöitä ja kukkaistutuksia laitellessa. Omalla parvekkeellakin alkaa olla jo kesäiset tunnelmat ja vielä pitäisi isot valkoiset istumatyynyt löytää lattialle.

Parvekkeen kukat ja kasvit - Vihersisustusvinkit Omakotivalkoinen

Parvekkeelta toivottiin eilisen postauksen yhteydessä videota ja sellaisen teille kuvasin. Parveke on aika pieni ja sisustukseltaan vielä hieman keskeneräinen. Väliäkös tuolla kun ilma on niin ihana että se paikkaa kaikki mahdolliset puutteet.

Lempeää sunnuntai-illan jatkoa kaikille!

Seuraa myös somessa 

Videopostaus – Virtuaalikierros valkoisessa kodissa

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, video enemmän kuin kuva koskaan. Kylläpä olikin melkoinen homma saada kolme minuuttinen video leikattua, säädettyä ja muokattua julkaisukuntoon. Onneksi joka kerta oppii uusia asioita ja seuraava video valmistuukin nopeammin. Sen ihmeempiä höpöttelemättä pistetään video pyörimään – tervetuloa virtuaalikierrokselle meille!

Videopostaus - Virtuaalikierros valkoisessa kodissa

Aurinkoista iltaa kaikille!

Seuraa myös somessa 

Auringonvaloa silmille, korville & sydämelle

Iltaisin kodin paras paikka on ehdottomasti auringossa kylpevä makuuhuone. Tänään aurinko on ihanan korkealla ja halusin tulla äkkiä jakamaan tämän tunnelman teillekin.

Auringonvaloa makuuhuoneessa - Tunnelmallinen sisustus Omakotivalkoinen

Illan tunnelmaan sopii Nicky Byrnen euroviisubiisi Sunlight, joka soi parhaillaan koneella taustalla tätä postausta sängyssä näpytellessä. Uskon että tämäkin biisi tulee pärjäämään viisuissa hyvin.

Huomiseen!

Seuraa myös somessa