Ylös, ulos ja lenkille – Kohti kuntosalia neljästi viikossa

Tämän vuoden tavoitteeni on voida kokonaisvaltaisesti paremmin. Haluan syödä paremmin, muistaa juoda vettä tarpeeksi, liikkua enemmän ja huolehtia ulkoisten asioiden lisäksi myös sisäisestä hyvinvoinnista. Kaikkeen edellä mainittuun liittyen, kävin tänään ostamassa itselleni salikortin sekä kassillisen urheiluvaatteita.

Ylös ulos ja lenkille - Uudet urheiluvaatteet motivoimaan

Pakoon pakkasta – Suuntana sisäliikunta

Talvipakkaset ovat saaneet minut laiskistumaan. Olen joka ilta uppoutunut lämpimien vällyjen väliin Netflixiä tuijottamaan ja teetä hörppimään, vaikka tein vuodenvaihteessa päätöksen ryhdistäytyä liikkumisen suhteen. En ole saanut itseäni koiralenkkejä ja kotijumppaa kummempaa tekemään ja joka ilta olen hokenut mielessäni samaa mantraa no huomenna sitten

Kuntosalitreenaaminen ei ole koskaan tuntunut omalta jutultani, eikä se tunnu siltä nytkään, vaikka kortti takataskustani löytyykin. Kaipaan lisämotivaattoria liikunnan aloittamiseen ja koska pakkanen on pahin viholliseni, päätin siirtyä siistin sisäliikunnan pariin.

Ylös ulos ja lenkille - Uudet urheiluvaatteet motivoimaan

Uusia urheiluvaatteita lisämotivaatioksi

Kuntosalikortin myötä halusin panostaa asiankuuluviin urheiluvaatteisiin ja sain viimein käytettyä jouluna saamani Stockmannin lahjakortinkin pois kuleksimasta. Vaatekasassa on kahdet erilaiset urheilutrikoot, pitkähihainen urheilupaita, liukaspintainen tekninen huppari, sporttitoppi, urheilusukkapaketti, vuoritettu ulkoilupipo, sekä uusi Diorin ripsari. Nyt en voi enää keksiä mitään tekosyitä sohvaperunamaisuudelleni – se on ylös, ulos ja lenkille kohti kuntosalia neljästi viikossa. 🙂

Mitään erikoistavoitteita minulla ei liikkumisen tai kuntosalitreenin osalta ole. Tavoittelen lähinnä hikeä, hyvää oloa ja parempaa fyysistä kuntoa. En kuitenkaan pistä pahakseni jos peilikuvassa tapahtuu muutoksia kiinteytymisen ja timmiintymisen muodossa. Jos teitä kiinnostaa, voin tehdä myöhemmin erillisen sporttivaate-asupostauksen, kunhan vaan pääsen ensin testaamaan uusien vaatteideni huikeaksi luvattuja spesiaali-ominaisuuksia voidakseni sanoa niistä juuta taikka jaata.

Rentoa sunnuntai-iltaa kaikille ja huomiseen!

Seuraa myös somessa 

KOTI – Valmiina viikonlopun viettoon!

Työviikko on ohi, kauppareissu tehty, ruokavarastot täydennetty ja kotikin on siivottu. Kynttilät palamaan, nettiradio soimaan ja rentoutuen viikonlopun viettoon!

Siisti ja siivottu koti valmiina viikonloppuun - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

Seuraa myös somessa 

Seinäpuutarha!

Siinä se nyt sitten on – raikas seinäpuutarhani! Muovisia Koziol Pottichelli -ruukkuja on seinällä 6kpl ja ne roikkuvat samoista ruuvinrei´stä, joissa String Pocket -hyllyt olivat aiemmin kiinnitettyinä. Muutos oli vaivaton, nopea ja edullinen. Se on myös helposti laajennettavissa isommaksi, mikäli myöhemmin ilmenee kasvatukselle tarvetta.

Seinäpuutarha Koziol ripustettavat muovuruukut - Sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Koziol Pottichelli M-kokoiseen purkkiin mahtuu sisälle kaupan ruskea muoviruukku, jolloin kasvien vaihtaminen on helppoa ja pohjalle jää pieni rako ilmanvaihdolle. Jos ei halua reikiä seinälle, voi ruukut ripustaa roikkumaan kattoon kiinnitettävän listan avulla myös tauluvaijerein. Samaa tekniikkaa voi hyödyntää parvekkeella, mikäli parvekkeen seinä on kiinnityskelvotonta teräslevyä, kuten meillä. Ideoita ja käyttötapoja on monia, vain luovuus ja mielikuvitus ovat rajana.

Kivaa päivää kaikille!

Seuraa myös somessa