Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
En tiedä miten kertoisin teille elämässäni tapahtuneista suurista muutoksista. Taidan antaa asioiden pulputa ulos sellaisenaan ja päätän vasta postauksen valmistuessa painanko julkaisunappulaa vai poistanko koko kirjoitukseni.
On helppo tyytyä tuttuun ja turvalliseen
Elämä ei ole aina helppoa, sen tietää varmasti jokainen tämän Telluksen päällä tallustellut. Joskus on helpompaa pitää kiinni vanhasta tutusta ja turvallisesta arjesta, ummistaa silmänsä ongelmilta, asettua jopa marttyyrin asemaan ja toivoa muutoksen saapuvan itsestään kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihmeitä harvoin kuitenkaan tapahtuu ja muutoksen virta pitää aikaansaada omin voimin, omasta aloitteesta. Joskus yhtälössä on muitakin ihmisiä, jolloin asiat usein mutkistuvatkin… kun kahden ihmisen tarpeet ja toiveet eivät arkielämässä kohtaa, joudutaan sellaiseen pyörteeseen josta itsensä irti ravistelu vaatii uskomattoman paljon voimavaroja – molemmilta.
Moni asia oli hyvin, vielä useampi oli huonosti. Päivärytmi täysin erilainen, arjen asettamat velvoitteet toistensa vastakohtia. Lapsiperhearkea, lapsen tarpeita, yrittäjyyttä, sen luomia paineita ja haasteita. Liikaa huonosti nukuttuja öitä, yksin valvottuja iltoja, yksinäisyyttä vaikka oltiin yhdessä. Pahasti sanottuja asioita, kireää ilmapiiriä, suuttumusta, pettymystä ja turhautumista. Kaikesta huolimatta myös suurta rakkautta ja juuri sen vuoksi niin paljon mielipahaa ja karhun kokoisia kyyneleitä. Jäljelle jäi savuavat rauniot ja kasa särkyneitä sydämiä.
Ero ei ole epäonnistumista
Kävin läpi todennäköisesti kaikki mahdolliset tunneskaalat ja matkan varrella opin paljon itsestäni. Asetuin uhrin asemaan, pelasin marttyyrin kortein, vajosin itsesääliin ja nousin sieltä uhmakkaana ilmoittaen etten enää välitä. Välillä nämä kaikki tunnetilat mahtuivat saman vuorokauden sisälle. Itkin, itkin todella paljon. Sitten painoin pääni polviini ja suljin tunteeni – jos ei rakasta, ei voi sattua, eihän?
Muuttopäivä on sovittu, pala kaihertaa kurkussa mutta en itke. Epäilyttää omat ja toisenkin valinnat. Kumpikaan meistä ei tahtoisi tätä, mutta järjen ääni sanoo että nyt on pakko. Elämä ei voi enää jatkua näin, tai se syö sisältä viimeisetkin voiman rippeet.
Riidat on nyt riidelty, järjestelyt on hoidettu, tavarat on jaettu. Miksi silti tuntuu niin valtavan pahalta? Mikä meni niin pahasti pieleen, ettei sitä voitu korjata? Miksi me ei ymmärretty asiaa ja kohdattu ongelmia silloin kun ne pyytämättä saapuivat? Jälkiviisaus, se asuu meissä.
Ero on ruma sana. Se kertoo epäonnistumisesta. Siinä on paha kaiku ja se aiheuttaa monessa vahingoniloa. Minulle se on kuitenkin uusi alku, uusi onni, uusi elämä, ja uudenlainen vahvempi ja itsenäisempi minä.
Eroja on erilaisia ja joskus jo pelkkä välimatka ja sen aiheuttama etäisyys tekee hyvää… ja yllättävää kyllä myös sille parisuhteelle. Viimein on aikaa itselle ja tilaa omille ajatuksille, ilman pelkoa siitä että loukkaa tahattomasti toisen tunteita omilla tarpeillaan ja itsekkyydellään.
Sama ihana mies, uusi erillinen osoite. Vanha rakkaus, uusi roihu. Arki erillään, sydämet ihan sykkyrässä. Kymmeniä whatsup-viestejä päivässä, innostusta, odotusta ja ihastusta ilmassa… Joskus surullinenkin tarina saattaa saada yllättävän onnellisen lopun.
Seuraa myös somessa
