Season Sale & neljä alevinkkiä

Stockmannin syyssiivous eli Season Sale alkoi tuttuun tapaan Hullareiden jälkipyykkinä ja odotelin kovasti mitä kaikkea kivaa aletuotteiden joukosta tällä kertaa löytyy. Viime syksyn superputsaukseen verrattuna tämän vuoden syysale jäi todella tyngäksi. Tämä tietysti on vain hyvä asia, että putsattavaa ei kesäsesongin jälkeen ole varastoihin heillä jäänyt. Omat alevinkkini mahtuivat hyvin yhteen kuvakollaasiin, sillä omaa silmääni miellytti tasan neljä tuotetta, joista yhden jo omistan.

Stockmann season sale tärpit

Season Salen neljä alevinkkiä

Vitran tuoleja oli alessa neljä erilaista mallia, väreinä mustaa ja valkoista, parilla erilaisella jalkavaihtoehdolla varustettuna. Vaatepuolelta löysin Filippa K:n joustavat farkut, joita tosin oli vain yhtä kokoa jäljellä ja siinä varmasti onkin syy näiden klassisten housujen alentamiseen.

Tiger of Swedenin Gisa t-paidan omistan ja sellainen vilahtikin aikasemmin viikolla tehdyn asupostauksen yhteydessä päälläni (postaus löytyy TÄÄLTÄ), kymmenisen pesukertaa on sillä nyt takana ja paita on pysynyt todella hyvässä kunnossa. Tässä on siis oiva vaihtoehto valkoiseksi klassikkopaidaksi ainakin laadun puolesta.

Stockmannin Season Sale valikoiman voit käydä kurkkaamassa täältä: stockmann.com/sale

Illaksi on useampi postausaihevaihtoehto, enkä vielä tiedä mikä lopulta päätyy ulos eetteristä. Kiinnostaako teitä lukea sisustusjuttuja vai kirjoittaisinko arvostelun Sensain kasvojenhoitotuotteista, jotka silottivat kivasti ensimmäisiä kuivuneen ihon uurteitani?

Palaillaan siis illemmalla!

Tuotekuvat: Stockmann.com


Seuraa myös somessa 

Visuaalisia ilonaiheita…

Viherkasvikokoelmani kasvoi hieman yllättäen löytäessäni maidonhakureissulla lähikaupasta nipun viherkasveja 3 euron kappalehintaan. Kyllä se vaan niin on, että koti ei tunnu kodilta ilman vihreää voimaa.

Visuaalista iloa - String System hyllystö ja skandinaavinen sisustus
Visuaalista iloa - String System hyllystö ja skandinaavinen sisustus
Visuaalista iloa - String System hyllystö ja skandinaavinen sisustus
Visuaalista iloa - String System hyllystö ja skandinaavinen sisustus
Visuaalista iloa - String System hyllystö ja skandinaavinen sisustus
Visuaalista iloa - String System hyllystö ja skandinaavinen sisustus
Visuaalista iloa - String System hyllystö ja skandinaavinen sisustus
Kukat Skagerak Nordic maljakossa

Onneksi sain kukkatuholaiset katoamaan kertakeikalla ja palautettua vanhan vehreyden takaisin. Yrttejäkin ostin tuossa taannoin Eva Solon ruukkujen täytteeksi. Harmillisesti lähikaupan antimet ovat niin heikolla tolalla ettei minttua, vehnänorasta tai meiramia löytynyt, ja oli tyytyminen basilikaan ja persiljaan.

Visuaalinen ilo syntyy hyvin vähälläkin ja kun hetken joutui olemaan ilman ainuttakaan kasvia, oppii arvostamaan viherkasveja ihan uudella tavalla.

Ihanaa perjantaita kaikille ja huomiseen!


Seuraa myös somessa 

Asupostaus – Kotoilua

Olin tässä kaiken arkisählingin keskellä täysin unohtanut että lupasin lukijalleni Nealle postata New Yorkin Expressistä ostamastani epäsymmetrisestä lepakkohihaneuleestani. Olen todella pahoillani tästä kömmähdyksestä! Huikatkaa vaan muutkin, jos olette esittäneet minulle viime viikkojen aikana postaustoiveita eikä niitä ole vielä blogin puolella näkynyt. Sama pää kesät talvet ja liian monta muistilistaa, niin menee välillä puurot ja vellitkin sekaisin. 😀

Asupostaus - Lepakkohihainen ohut neule ja legginsit kotiasuna
Asupostaus - Lepakkohihainen ohut neule ja legginsit kotiasuna

Neule on todella pehmoinen ja aavistuksen läpikuultava, joten suosittelen sen alla käytettävän aluspaitaa tai -toppia. Express-vaatemerkin kokoluokitus on mielestäni normaalia keskivertoa, samaa kauraa kuin esim Zaran, H&M:n tai Gina Tricotinkin vaatteet ovat.

Tämän kyseisen neuleen olen pessyt 30°c:ssa jo ainakin viidesti ja se on pysynyt uudenveroisessa kunnossa ilman nukkaantumista tai venähtämistä. Olen kuivannut sen kylläkin narulla, eli koneellista kuivausta en ole kokeillut enkä ehkä uskallakaan, materiaali kun on 100%:sta rayonia ja ohje suosittelee muutenkin pelkkää käsipesua.

Asupostaus - Lepakkohihainen ohut neule ja legginsit kotiasuna

Elämässäni on tapahtunut isoja asioita, jotka tulevat näkymään hiljalleen varmasti myös bloginkin puolella. En ole vielä valmis käsittelemään asiaa julkisesti ja sanatkin ovat hakusessa, jonka vuoksi haluankin pahoitella vielä kerran huonomuistisuuttani ja kiireitä, jotka ovat aiheuttaneet viivettä mm. kommenttien julkaisunopeuteen sekä vastausaikaan. Olette ihania ja arvostan suuresti sitä että kuljette mukanani täällä blogimaailmassa ja jaksatte kommentoida ja olla aktiivisia.


Seuraa myös somessa