Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Lue lisääOta yhteyttä
Kipaisin aamupäivällä kaupassa ostamassa mikrolämmitteisiä ruokatarpeita loppuviikolle ja samalla nappasin mukaani kaksi herkullista basilikaa. Maustemyllyjen alle aikoinaan ostamani Artekin pikkutarjotin pääsi viimeinkin asianmukaiseen käyttöön ja sen päälle sain kauniisti laitettua ruokatarvikkeitani.
Jättikokoinen maustemylly löytyi Stockmannin Herkun jouluosastolta. Maustesekoitus oli myllyssä valmiina ja se sisältää merisuolaa (83%), rosmariinia, laakerinlehtiä, katajaa, kanelia ja rosepippuria. Pienessä mustassa pullossa on balsamicoa ja sen takana olevassa lasipurkissa on herkkutattirisottoainekset.
Sitruspusertimen takana olevassa isossa mustassa lasipullossa on kokkiystäväni suosittelemaa La Boella Premiumin neitsytoliiviöljyä. Enää puuttuu kiertoilmauuni ja induktiotaso että pääsen hyödyntämään uuden keittiön aiheuttamaa kokkauskipinääni.
Eilen tipahti postiluukusta yllätyspaketti, joka paljastui Mayn ja Musta5101 -tuotemerkkien taustalla toimivien tonttusten lähettämäksi. Harkitsin hetken aikaa että säästän yllätyksen jouluaatoksi, mutta itsekurini oli liian heikko ja uteliaisuus niin suuri, etten malttanut pitää hyppysiä irti paketista.
Kääreistä paljastui Mayn ihana mustavalkoinen pikkuliina, saman sarjan servettipaketti sekä joulutervehdyksellä varustettu kaunis J-kortti. Servetit pääsevätkin käyttöön jo tunnin kuluttua, kun kylään saapuu ihana ystäväni ja hänen miehensä. Palaan illalla kotipostauksen voimin asiaan.
Putkimies visiteerasi tänään ja kytki altaan, hanan sekä astianpesukoneen vesi- ja viemäriverkkoon. Malttamattomana ihmisenä pyöräytin tietysti heti kaksi koneellista likaisia astioita uudella Bosch Series 8 -sarjan astianpesukoneellani puhtaaksi. Viikon tauon jälkeen tuntui hassulta laskea oikeasta keittiöhanasta vettä altaaseen, ihan kuin oltaisi oltu pitempäänkin pelkän kylpyhuoneen vesihanan varassa.
Uusi keittiö, uusi tiskiallas ja uusi hana
Damixan uutta hanaa ja elektronista astianpesukoneen sulkuventtiiliä ei voi edes sivulauseen vertaa verrata vanhaan Oraksen perushanaan. Herranen jestas millainen muutos pelkästään jo ulkonäössä, puhumattakaan käyttömukavuudesta. Siivous- ja sisustusvimmahan tässä ehti iskemään päälle vaikkei keittiö ole täysin valmiskaan vielä. 🙂
Keittiöremontti pientä viilausta vaille valmis
Epoq-keittiöstäni puuttuu vielä muutamia pieniä osia, kuten saarekkeen taustan peitelevyt ja laatikostojen liukuestematot, jotka saapuvat jälkitoimituksena ruokailuvälinelokerikon ja maustetelineen kanssa.
Sähkömies tulee perjantaina asentamaan kalusteuunin ja liesitason yhteydessä pöytätasoon upotettavan teräksisen Savo Twist Around -tasopistorasian, jolle on katsottu paikka valmiiksi pikkuikkunan alta nurkasta.
Saarekkeen taustalevy
Saarekkeen takaa näkyy kuivaruokakaapin taustalevy sekä pakastimen ja laatikostojääkaapin taustat. Ne tulevat piiloutumaan kauniisti peitelevyjen taakse, jättäen saarekkeeseen baaritason omaisesti 25cm jalkatilaa.
Saarekkeissa suositellaan jalkatilaksi minimissään 30cm, mutta siitä oli pakko tinkiä 5cm, jotta eteisen puolella olevan nurkan etäisyys vinosti kulkevaan seinään on riittävän suuri. Hayn Hee-baarituolit sopivat korkeudeltaan ja syvyydeltään hienosti saarekkeen ääreen.
Huomenna vietän vapaapäivää ja ehdin laittamaan olohuoneen kuntoon laajempia kokonaiskuvia varten. En malta odottaa miltä olkkari ja keittiö näyttävät yhdessä – varsinkaan sitten kun keittiö on viimeistäkin lattialistaa myöden valmis!
Kuukauden Shoppailut -postaussarjani on jäänyt hieman jälkeen, mutta yritän kiriä ne ajantasalle pikimmiten. Lokakuun shoppailut tulevat tässä…
Kalusteostokset lokakuussa 2014
Olohuoneeseen ostin One Nordicin (nykyinen Hem) Key-pöydän, josta tuli kertaheitolla suosikkipöytäni. Hulluilta Päiviltä tulin ostaneeksi vain yhden tuotteen, Artekin tuntuvassa tarjouksessa olleen E60-jakkaran. Myös Hayn Hee-baarituolit ovat alehintaan hankitut ja Stockmannin 20% kamppisalea hyödyntämällä säästin suuren siivun.
Sisustusostokset lokakuussa 2014
Blogini arvontapalkinnoksi ostin voittajan valitseman mustan By Lassen Kubus -kynttelikön ja vaikkei kyseinen tuote olekaan omani, lasken sen mukaan shoppailuihin. Artekin uudet Siena pannulaput sekä Menun kokoontaittuvat Propeller-pannunalustat ovat lokakuusta asti odotelleet uuden keittiön valmistumista, eikä enää mene kauaa kun pääsen ottamaan nämäkin käyttöön. Annon valkoisen maljakon ostin heräteostoksena jouluista lehtujuttua varten Anttilan 20% tarjouskuponkia hyödyntäen.
Vaateostoksia lokakuussa 2014
Lehtijuttua varten etsiskelin turkikselta näyttävää torkkupeittoa ja sellaisen löysin Hemtexistä. Myös Luhta Homen Orsi-korit ostin joulusisustuksen vuoksi, tosin olin niitä harkinnut jo muutenkin jonkin aikaa.
Lehtiartikkelin kuvat olivat hyvä buusteri ostopäätöksien tekoon enkä ole katunut valintojani. Lindexin sukkahousut ja Zaran nahkaisen kynähameen ostin Tallinnan pikkujouluja varten, molemmat sukkikset ovat tosin joutaneet jo rikkinäisinä roskikseen.
Ostokset jouluista lehtijuttua varten
Jouluisen sisustusjutun vuoksi kurvasin sisään Sinooperin ovesta ja ostin sieltä pakkauksen pieniä paperipusseja sekä kimaltavaa kuitukangasta tyynynpäällistuunaukseeni. Kauniita ja hentoisia harsokukkia ostin myös.
Siskolta saadut ihanuudet ja kasvit
Siskoltani sain vaihtarina hänen virkaamiaan koreja sekä tytön huoneeseen pyöreän maton. Parvekkeelle ostin kolme callunaa, jotka toivottavasti säilyvät nättinä kevääseen saakka.
* * *
Lisään Joon ja Zanan toiveesta jatkossa näihin postauksiini myös poistuneita tuotteita, jotta teidän on helpompi pysyä kärryillä tavaramäärän liikkeestä. Lokakuussa sisäänpäin virtasi tavaraa 25kpl, joista on ehtinyt jo poistumaan kolme, eli harsokukat sekä kahdet sukkahousut.
Lisäksi poistuivat seuraavat 41kpl vaatetta ja tavaraa, pääasiassa Kaapelin Kirppiksen kautta:
Pinkki Reima välikausipuku 68cm
Clean White Woods -tuoksu
Dior pitkulainen pullotuoksu
Dior rusettituoksu
Marimekko Oiva -kannu
Marimekko Oiva -pannu
Zara valkoinen neule
Vila toppi ruskea
Twin Peaks DVD-boksi
Ciraf sydänkuvioitu toppatakki 104cm
Luumunpunertava ulkoilusetti (takki ja housut) 104cm
Musta tähtitoppis 98cm
Pinkki toppis 104cm
Reiman mustat henkselihousut 98cm
Reiman mustat henkselihousut 104cm
Ohut pinkkiharmaa välikausihaalari 104cm
Disney Prinsessa Sofia collegehaalari 104cm
4 x Anniina Ballerina DVD
Madagasgar 3 Bluray
Zhu zhu Pets Bluray
Luistimet x 2
Ensiaskelkengät Kavat koko 19
Topatut ruskeat kumpparit Bungaard koko 25
Ballerinat valkoiset H&M koko 26
Pinkit Kuomat koko 25
Punamustat Kuomat koko 25
Prinsessa aapinen
Pinkit Thinsulaten tumput koko 1-3-v
Ciraf trikoopaidat 2kpl 104cm
Tummanpunanen sydäntoppis 98cm
Vaaleanharmaat kimallustaskufarkut 104cm
Tyllimekko ballerina valkoinen 98cm
Vaaleanpunainen fleecehuppari 104cm
Pinkki kevyttoppis H&M 104cm
Bamse Nalle lierihattu pinkki
Hello Kitty uikkari 98cm
Nyt kirmaan laittelemaan keittiöön tavaraa paikoilleen ja pesemään astioita uudella astianpesukoneellani.. illalla tulossa postausta kuvien saattelemana! 🙂