Kaunis, erilainen & ajaton lattiavalaisinlöytö

Olen harkinnut toisen epäsuoran valonlähteen lisäämistä olohuoneeseen ja tiiraillut useiden eri kauppojen valikoimia sillä silmällä jo jonkin aikaa. En halua sohvan viereen perinteistä valaisin ja sivupöytä -ratkaisua ja sen vuoksi olenkin keskittynyt enimmäkseen lattiavalaisinvalikoiman läpikäymiseen. Kriteerini ovat olleet hyvin tiukat ja varteenotettavia vaihtoehtoja ei ole montaa tullut vastaan, kunnes viime viikolla törmäsin Stockmannilla tähän Philipsin Lirio Crany -lattiavalaisimeen.

Philips Lirio Crany lattiavalaisin valkoinen
Philips Lirio Crany lattiavalaisin valkoinen

Minimalistinen Philips Lirio Crany lattiavalaisin

Philips Lirio Crany -lattiavalaisin on muotoilultaan samankaltainen kuin ykkössuosikkini Louis Poulsenin AJ, jollainen löytyy makuuhuoneesta. Molemmat valaisimet ovat valkoiseksi maalattua terästä, muodoltaan ajattomia ja luonteeltaan keveitä. Niissä ei ole mitään ylimääräistä johon voisi kyllästyä tulevaisuudessa ja yksinkertaisen riisuttu kaunis perusmalli puhuttelee minua aina.

Philips-valaisimen koko on melko massiivinen. Korkeutta on peräti 233cm, leveyttä jalustan kohdalta 50cm ja eteenpäin kaartuvan varren pituus 167cm. Valaisin olisi täydellisen kokoinen ja mallinen olohuoneen todella tylsään ikkunanurkkaan, josta sen suuntaisin kohti sohvan edessä olevia pöytiä.

Philips Lirio Crany lattiavalaisin valkoinen olohuoneeseen

Hahmotelma valaisimesta olohuoneessa

Tein hahmotelmakuvan miltä Philipsin valaisin suurin piirtein tulisi näyttämään sille suunnittelemallani paikalla. Mittasuhteet olen tosin itse arvioinut silmämääräisesti, eli varjostin voi todellisuudessa olla aavistuksen suuremman oloinen. Valaisinhankinta on ajankohtaista onneksi vasta ensi vuoden puolella, joten voin rauhassa jatkaa Lirio Cranyn ihastelua ja mahdollisten muiden vaihtoehtojen etsintää.

Tämä on Philipsiltä todella mielenkiintoinen aluevaltaus, sillä itse en osaa vieläkään ajatella Philipsiä sisustuspuolen valaisinmarkkinoilla. Brändinä minulle tulee kyseisestä merkistä edelleen mieleen 90-luvun kannettavat mankat, kuulokkeet, stereot ja televisiot, joita meidänkin kotona oli. 😀 

Huomiseksi olen varannut blogipäivän ja tulossa on muutama postaus sekä vastaukset kuluneen vauhtiviikon aikana kirjoittamiinne kommentteihin sekä sähköposteihin.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Tuotekuvat: Philips


Seuraa myös somessa 

Epoq & Avonite

Kaupallinen yhteistyö: Epoq / Gigantti

Keittiötä suunnitellessäni tein listan laminaatti-, massiivipuu- sekä komposiittitasojen hyvistä sekä huonoista puolista. Vaihtoehtoina oli moderniin kotiin sopiva kiiltävän valkoinen laminaatti, kodikkaan skandinaavinen vahattu tammi sekä ajaton ja kestävä valkoinen Avonite-komposiittitaso.

Epoq laminaattitasot - Keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen

Laminaattitasot

+ Edullinen hinta

+ Pintakuvioiden monipuolisuus puukuvioista ruosteiseen teräkseen

+ Helppohoitoisuus

– Näkyvät saumat

– Muovinen tuntu

– Ei voida korjata mikäli naarmuuntuu

Epoq massiivipuutasot - Keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen

Massiivipuutasot

+ Kestävä ja kauniisti patinoituva materiaali

+ Voidaan korjata hiomalla ja öljyämällä uudenveroiseksi

+ Kaunis ja ajaton kontrasti valkoisen kanssa

– Hinta

– Vaatii säännöllistä hoitoa ja huolenpitoa

– Näkyvät saumat

– Huono vedenkestävyys, upotetun altaan ympärillä helposti ikääntyvä

Epoq Avonite komposiittitaso - Keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen

Avonite komposiittitasot

+ Kovaa kulutusta kestävä

+ Saumattomuus (myös altaan kanssa)

+ Lähes täysin hoitovapaa

+ Voidaan hioa ja korjata uudenveroiseksi

+ Kaunis

– Hinta

Epoq Avonite komposiittitaso - Keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen

Täysin saumaton Avonite-taso ja -allas

Uuden keittiön suhteen prioriteettilistan kärjessä ovat työtaso sekä kodinkoneet, joiden haluan olevan ajattomia, helppokäyttöisiä sekä teknisiltä ominaisuuksiltaan mahdollisimman nykyaikaisia. Vanha työtasomme on massiivipähkinäpuuta ja 8 vuoden kokemuksellani uskallan todeta, että niin kaunis kuin aito puupinta onkin, on sen hoitaminen minulle liian työlästä. Viimeiseen vuoteen en ole sitä öljynnyt ja taso on myös sen näköinen – kulunut, haalistunut ja kuivahtanut.

Hoitamisen haasteellisuuden vuoksi massiivipuutaso tipahti ensimmäisenä pois laskuista. Jäljelle jäivät edullinen laminaatti ja tyyriimpi Avonite-komposiitti ja päädyin lopulta panostamaan Avoniteen sen kestävyyden ja hoitovapaiden ominaisuuksien vuoksi.

Täydellinen saumattomuus ja samaa materiaalia oleva saumattomasti integroitava tiskiallas mahdollistavat yhtenäisen linjakkaan ilmeen ja siivoaminenkin käy kädenkäänteessä parilla pyyhkäisyllä.

Epoq Avonite komposiittitaso - Keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen

Likaa ja kodin kemikaaleja hylkivä työtaso keittiöön

Avonite on yhtenäinen ja huokoseton materiaali, joka koostuu luonnon mineraaleista ja akryylista hylkien likaa ja kodin kemikaaleja. Työtasot on läpivärjätty, joten kuviot ja värit eivät kulu eivätkä haalistu vuosienkaan kuluessa. Avonite-työtasot ovat erittäin helppohoitoisia, tahrat ja naarmut hiotaan pois ja kiillotus tekee pinnasta uudenveroisen.

Kuumuudenkestävyys on jopa 150°C, suosituksena kuitenkin pannunalustojen käyttäminen uuniastioiden ja kattiloiden alla. Ominaisuuksien johdosta Avonite on kestävä valinta keittiöön, mutta myös julkisiin tiloihin, kuten sairaaloihin, ravintoloihin ja hotellien kylpyhuoneisiin. Työtaso valmistetaan asiakkaan toivomusten mukaisesti ja Avonite-altaat on saatavilla samanvärisenä kuin taso.

Epoq Avonite komposiittitaso - Keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen

Saumattomat linjat saarekkeeseen

Omaan keittiööni on tuossa vitivalkoinen Avonite White -taso, joka jatkuu saarekkeessa myös saumattomasti sivuille kehystäen saarekkeen. Altaaksi valitsin saman sävyisen 33x40cm kokoisen Avonite-altaan ilman tiskipöydälle ominaista tasoon tehtyä uritusta. 

Yllä oleva mallikeittiö antaa hyvin osviittaa siitä millainen uusi keittiö tulee olemaan. Ovina vedin uralla varustetut Epoq Integrat, tasona valkoinen Avonite, saumattomasti upotettu Avonite-allas sekä valkoinen liesitaso, joka omassa keittiössäni tulee altaan vasemmalle puolen.

Epoq Integra kalusteovi - Keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen
Epoq  keittiöremontin suunnittelu Omakotivalkoinen

Epoq keittiösuunnitelma todeksi

Tässä vielä itse tuunattu fiiliskuva ikkunanseinän puoleisesta keittiökalusteesta sekä Savo 86530 -liesituulettimesta. Oikealla puolella oleva pitkä tolppa on kiinteä seinäelementti, jonka sisällä kulkee talon putkistoa eikä sitä siksi voi poistaa eteisen ikkunan ja keittiön välistä. Ensi viikolla päästään tositoimiin, en malta odottaa enää päivääkään että pääsen sanomaan vanhalle keittiölle ikuiset hyvästit.

Iloista päivää kaikille!

Lue myös: Keittiöremontti – ideasta toteutukseen


Seuraa myös somessa 

Silitystä & arkipuuhia

Silittäminen maistuu taas pienen tauon jälkeen ja vaikka tuplapussilakanan kanssa meneekin edelleen hermo, oli tyynyliinojen ja vaatteiden silittäminen rentouttavaa puuhaa. Käytössä haalistunut pinkki Roosa Nauha -silityslauta sai uuden hopeisen Oskar-päällisen ja nyt kelpaa taas höyryraudalla kruisailla menemään.

Uusi päällinen höyrysilityslautaan - Tuotevinkit Omakotivalkoinen
Uusi päällinen höyrysilityslautaan - Tuotevinkit Omakotivalkoinen
Uusi päällinen höyrysilityslautaan - Tuotevinkit Omakotivalkoinen

Silittämistä ja Netflixiä

Silittämistä rakastavalta siskoltani opin, että aika kuluu jouhevammin kun katselee samalla telkkaria. Laitoin taustalle pyörimään Netflixistä löytämäni oikeuslääketieteellisessä opiskelevista nuorista kertovan trillerin, mutta elokuva ei oikein vakuuttanut ja pistin sen puolessa välissä poikki. Vaikka kuolinsyyntutkintaan keskittyvä Bones onkin yksi suosikkisarjoistani, en voi kuollaksenikaan suositella tätä aihepiiriltään samankaltaista Pathology-elokuvaa kenellekään. 😀

Uusi päällinen höyrysilityslautaan - Tuotevinkit Omakotivalkoinen
Uusi päällinen höyrysilityslautaan - Tuotevinkit Omakotivalkoinen

Petivaatteet odottavat puhtoisina ja silitettyinä takaisin sänkyyn pääsyä. Sitä ennen hörppään kuitekin kupillisen glögiä aurajuustopipareiden kanssa ja katson pari jaksoa Valehtelevat Viettelijät -sarjan spinoffia Ravenswoodia. Tätä taasen voin suositella muillekin. 🙂

Ihanaa illanjatkoa kaikille!


Seuraa myös somessa