H&M Home -nettitilauksen päivitys

H&M-verkkokaupasta tekemästäni pyyhetilauksesta teille postailin tammikuun puolivälissä ja kuten osasin arvatakin, siirtyi molempien raitapyyhkeiden toimitus kuunvaihteesta helmikuun loppuun. Annoin silloin ukaasin, että mikäli tilaukseni toimitusta siirretään kolmannen kerran, peruutan sen kokonaan ja näin sitten kävi. Pyyhetilauksen peruuttamisen yhteydessä selasin läpi Henkkamaukan uutuudet ja löysin kaksi niin ihanaa juttua, että sydämeni heltyi ja tein pyyhkeistä uusintatilauksen, johon lisäsin pari uuttakin tuotetta. 😀

H&M Home mustavalkoiset uutuustuotteet Omakotivalkoinen

Pienissä vahakynttiläpurkeissa olevan tekstin sisältö on hieman imelä, mutta fontti on kuin Ylva Skarpin kynästä ja näen jo sieluni silmin kuinka kivasti tämä sopii minun Ylva-printtieni kanssa. Ihastuin myös Vintage Edition tekstitettyyn kanvaasikankaiseen tyynynpäälliseen, jonka fontti on sen verran rouhea että sopii modernimpaankin sisustukseen. Pari valkoista pellavalautasliinaa klikkasin ostoskoriini myös. 

Saa nähdä siirtyykö tämänkin tilauksen toimitus helmikuun lopulta jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hope not, sillä neljän viikon odotusaika on jo itsessään ihan liikaa, puhumattakaan siitä että käsipyyhkeitä joudun odottamaan kaiken kaikkiaan 6-7 viikkoa. Tällaisillä odotusajoilla pitäisi itse tuotteen olla jo jotain uskomattoman uniikkia… 😀

Aurinkoista uutta viikkoa!

Tuotekuvat: H&M


Seuraa myös somessa 

Käyttökokemukseni Samsungin kuivaavasta pesukoneesta

Ensi tiistaina tulee tasan kahdeksan viikkoa täyteen Samsungin WD806P4SAWQ -mallin kuivaavan pesukoneen saapumisesta ja nyt on aika tehdä teille kattava postaus pesukoneen ominaisuuksista ja omasta kokemuksestani.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Vanha pesukone ja kuivuri vaihtoon

Minulla ei ole kovinkaan paljoa kokemusta erilaisista laitteista ja listani onkin pesukoneiden ja kuivureiden osalta melkoisen lyhyt. Mielen koneilla olen muutaman vuoden pessyt pyykkiä (loistavat laitteet, mutta ulkomuodoltaan vähemmän nättejä).

Edelliset Electroluxin koneet tulivat siskoltani vaihdossa ja niillä pesin sekä kuivasin pyykkini vuosikaudet. Yksiössä asuessa pyykki hoitui päältä täytettävällä pikkukoneella, jonka merkkiä en enää muista. Mutta jätetään johdannot siihen ja mennään itse asiaan.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Kuivaava pesukone kokemuksia

Ensimmäisenä syyniin joutuu puuvillan pesuohjelma, jonka vakioasetuksena veden lämpötila on 60C° ja täydet linkoukset (1400 kierrosta / min). Lämpötilan ja linkouksen voi itse vaihtaa pestävän pyykin mukaan.

Tällä pesuohjelmalla pesen mm. liinavaatteet ja pyyhkeet (60C°) sekä likaisimmat vaatteet (40C°). Pesuaika vaihtelee automaattisesti täyttömäärän mukaan, viiden kilon kuorma peseytyy 60-asteessa noin kahteen tuntiin ja matalammalla lämmöllä hieman nopeammin. 

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Synteettisen pyykin pesuohjelma

Synteettisen pyykin pesuohjelmalla olen pessyt trikoota, sekoitekuituja ja puuvillaa sekaisin. Pesutulos on loistava. Vakioasetuksena tällä ohjelmalla on 40C° ja hieman hellemmät kierrosasteet lingotessa. Tämä on hyvä peruspesuohjelma vaatteille.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Päivittäinen pesuohjelma

Päivittäistä pesuohjelmaa käytän kaikista eniten, sillä meillä pyykki ei ole kovinkaan tahraista enää nyt kun tyttö on oppinut syömään siististi. Satunnaiset ruokaroiskeet ja deodoranttien haisut puhdistuvat erinomaisesti ja viiden kilon pyykin saa puhtaaksi tunnissa.

Täydellä linkousvauhdilla pyykki on todella kuivaksi lingottua. Tämän koneen vedenpoistotehosta ei voi edes puhua samassa lauseessa vanhan pesukoneen kanssa, jonka jäljiltä pyykki oli varsin märkää.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Pikapesuohjelma

Pikapesua käytän noin kerran viikossa ja yleensä pesen sillä omia vaatteitani. Talviaikaan en hikoile juuri lainkaan ja ainut syy pestä vaatteet on niiden ryttyisyys ja deodorantin sekä hajuveden tuoksahdus. Vartissa saa puhdasta ja kuivaustoiminnon kun lisää pesuohjelman perään, saa pari kiloa puhdasta ja kuivaa pyykkiä 1-1,5 tunnissa.

Pikapesuohjelma on loistava toiminto silloin, jos on unohtanut pestä lempparivaatteensa tai jos haluaakin pukea päällensä jotakin likakorissa olevaa. 

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Air Refresh tuuletusohjelma

Air Refresh-toimintoa olen käyttänyt muutaman kerran. Tuuletin sillä mustan Zaran mekkoni kaksi kertaa, koska mekko ei kestä vesipesua. Kerran tuuletin myös mustan shifonkipaitikseni. Raikastava tuuletus on hyvä extratoiminto, mutta meillä käytössä aika harvoin.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Air Wash kuivapesuohjelma

Air Wash -toimintoa en ole käyttänyt vielä kertaakaan, joten siitä minulla ei toistaiseksi ole mitään sanottavaa. Kyseistä pesuohjelmaa on verrattu kuivapesuun, mutta itselleni on vielä mysteeri miten se oikein toimii. Pelkällä tuuletuksella olen tähän asti pärjännyt ongelmavaatteiden kanssa, jotka eivät kestä vesipesua.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Kuivaava pesukone – Millainen on kuivausteho?

Ah, sitten päästää lemppariohjelmaani eli kuivaukseen. Kuivaustoiminnon voi lisätä manuaalisesti yhdellä napin painalluksella jokaisen pesuohjelman jatkeeksi joko heti pesuohjelmaa valitessa, tai erikseen pesuohjelman loputtua. Kun säädin on käännetty kuivaus-toiminnolle, toimii kone kuin perinteinen kuivausrumpu.

Meillä pyykit kuivataan suoraan pesuohjelman jatkoksi ilman taukoja. Tällä voi kätevästi kuivata myös nyrkkipyykillä pestyjä vaatteita omana toimintonaan. Pesukoneen kapasiteetti on 8kg, mutta kuivausteho kattaa vain 5 kiloon asti.

Jos pyykiä on ollut paljon ja se on jäänyt nihkeäksi ensimmäisen kuivauksen jälkeen, voi erikseen laittaa lisäkuivauksen pyörimään. Valmiiden kuivausohjelmien lisäksi kuivausaikaa voi säätää myös manuaalisesti 30 minuutin – 4 tunnin väliltä.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Baby Care -pesuohjelma

Baby Care -pesuohjelma on tarkoitettu vauvanvaatteille ja sen automaattinen oletus on 95C° ja linkous täydellä kierrosvauhdilla. Ymmärtääkseni tähän ohjelmaan kuuluu myös jonkinlainen liotus, jotta pyykistä tulee extrapuhdasta. Itse en ole kertaakaan käyttänyt tätä ohjelmaa, joten enempää en osaa ohjelmasta teille kertoa.

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Pesuohjelma villalle ja herkille luonnonkuiduille

Villa-ohjelmalla olen pessyt mm. akryylia sisältävät Housen torkkupeittoni ja ne ovat säilyneet hyväkuntoisina. Olen pudottanut torkkujen pesussa vakiolämpöasteen neljästäkympistä kolmekymppiin. Mieto ja hellävarainen linkous ei ravistele helposti venyviä neulekankaisia tekstiilejä liikaa, mutta poistaa silti enimmät vedet. 

Kuivaava pesukone kokemuksia Omakotivalkoinen

Kuivaava pesukone – Hyvät ja huonot puolet

Yleisarvosanaksi annan tälle koneelle 8/10, koska muutamia pieniä miinuksiakin tästä löytyy. Huonoja puolia koneessa on sen suuri koko. Kone on syvyydeltään putkien kanssa lähes 70cm, joka on aika paljon. Ymmärrän toki, että koneessa on sisällä vaikka millaisia putkia ja kompressoreita kuivauksen jäähdytystä varten, mutta silti.

Toinen miinus tulee siitä, että pikkusukilla on taipumus jäädä jumiin pesukoneen luukun alareunaan. Tätä ei tapahtunut jokaisessa koneellisessa onneksi, mutta viikottain kuitenkin. Ongelman olen ratkaissut lukijalta saamallani vinkillä laittaa sukat isossa pesupussissa koneeseen.

Loistavia puolia sen sijaan löytyy vaikka kuinka. Yksi parhaista asioista on se, että yhdellä koneella saa tehtyä sekä pesut että kuivaukset ilman erillistä siirtelyä ja kanniskelua. Kone on ihmeellisen hiljainen ja ilman vedenpoistosta tulevaa ääntä, olisi linkouskin jopa täydellä teholla täysin äänetön.

Olen todella tyytyväinen tähän koneeseen ja se palvelee meidän perheen pyykkihuollon tarpeita. Isolle perheelle tämä kone on auttamattomasti väärä valinta ainoaksi koneeksi, jos kuivaus on tarkoitus suorittaa koneellisesti. Erillisellä pesukoneella ja kuivausrummulla saa usemman koneellisen pestyä ja kuivattua päivän aikana.

Suosittelen tätä Samsungin kuivaavaa pesukonetta 1-3 hengen talouksille, joissa pyykkimäärä on maksimissaan yksi koneellinen päivää kohden. Varsinkin urheilijoille tämä pesukone on loistovalinta erikoisominaisuuksiensa vuoksi.

Samsungin pesukoneesta tekemäni teknisen ja tietopainotteisen postauksen voit lukea TÄÄLTÄ!

Ihanaa iltaa ja kauniita unia kaikille!


Seuraa myös somessa 

Kirjekuoresta tuoliksi – Flux Flexible Design

Kaupallinen yhteistyö: InDeco

InDecon Laura käväisi meillä viime viikolla ja toi tullessaan pikkuneidille kivan yllätyksen. Yllätys oli litteä kuin lettu ja valkoinen kuin lumi. Yllätyksessä oli kantokahva, mutta se ei ollut laukku. Se oli kirjekuoren muotoinen…. tuoli! 😀

Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Flux Flexible Design – Kokoon taitettava tuoli

Hollantilaisen Fluxin valmistama Flux-tuoli on varsinainen tilaihme. Se vie kokoontaitettuna tilaa erittäin vähän, sillä paksuus on vain 1,2cm. Materiaali on autojen puskureistakin tuttu polypropyleeni, joka kestää uskomattoman paljon painoa ja sopii säähän kuin säähän. Tuoli on helppo kantaa mukana rannalle, pihalle, mökille, festareille ja minne tahansa.

Laura toi meille Junior-kokoisen tuolin, joka sopii 3-12 vuotiaille. Teineille ja aikuisille on oma Flux Chair, joka on mitoiltaan junioria suurempi. Tuoli saattaa näyttää heppoiselta, mutta älkää antako ulkomuodon pettää. Lasten tuoli nimittäin kestää painoa 80kg ja aikuisten peräti 160kg.

Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Näppärä tuoli mukaan rannalle, mökille ja autoon

Tuoli menee todella pieneen tilaan ja on kevyt kantaa mukanaan minne ikinä istuimen tarvitseekaan. Tuolia voidaan säilyttää myös kylmätiloissa kuten ulkovarastoissa tai auton takakontissa läpi vuoden. Materiaali kestää paukkupakkaset, lumet, tuiskut ja rankkasateetkin, eikä auringonpaahdekaan ole haitaksi. Siksi tuoli sopii myös esimerkiksi pilkkijälle ja onkin loistava lahjaidea kaikille luonnossa viihtyville kalamiehille.

Lasten tuoli on omalle takapuolelleni aavistuksen snafti, mutta sen perusteella mitä siinä olen ehtinyt istumaan, on sanottava ei yhtään hullumpi. Kyllä tällaisella tuolilla kelpaa istuksia pihajuhlissa, taloyhtiän talkoissa, uimarannalla ja synttärijuhlissa jatkettavan ruokapöydän ääressä.

Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Flux Flexible Design kokoon taitettava tuoli - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Flux-tuoteperheen 6 kaunista väriä

Värivaihtoehtoja on lasten tuolilla kuusi ja meille tietysti valkoinen on näistä kaikkein paras. Kyllä ne Hollantilaiset on aika neroja, tuoli on nimittäin osa Flux-tuoteperhettä josta löytyy myös pöytiä ja kaappeja. Usein muuttavalle reissutyöläiselle Fluxin kalusteet olisivat ihan nappivalinta. Muuttokuorma mahtuisi kalusteineen päivineen henkilöautoon eikä pakkaamiseen tai kalusteiden purkamiseen ja kasaamiseen menisi aikaa nimeksikään.

Lauran sisustusliikkeessä on myynnissä sekä lasten- että aikuisten tuolia ja InDecon Facebook-sivulla on tällä hetkellä käynnissä arvonta aikuisten tuolista. Käykäähän osallistumassa TÄÄLLÄ.

Oltiin tytön kanssa tekemässä ulkona lumiukkoja ja nyt on nenä ja sormet tuon viiman vuoksi ihan jäässä. Onneksi voi kipaista sunnuntaisaunaan sulattelemaan. 🙂

Heippa taas hetkeksi!

Tuotekuvat: fluxfurniture / InDeco


Seuraa myös somessa