Kuulumisia ja painonhallinta raporttia

Pääsiäisen viimeinen pyhäpäivä on kohta vietetty ja meillä alkaa vointi olemaan hitusen parempi. Aluksi ajattelin että pitipäs sattua huonoon saumaan tämä vatsatauti, mutta toisaalta ajankohta sairastamiselle ja levolle oli mitä parhain sillä eipä sitä kovin ihmeellistä tekemistä olisi muutenkaan pyhille ollut. 🙂

Kuulumisia ja painonhallinta raporttia Omakotivalkoinen

Painonhallintaa ja tavoitteita

Ajattelin tässä kuulumisten lomassa kertoa teille myös painonhallinta projektistani. Viime vuoden alussa otin tavoitteeksi päästä takaisin vanhaan painooni ennen raskautta. Vajaa vuosi siinä meni, että sain reilut 23kg karistettua ylimääräistä painolastia. Tavoitepainoni oli noin 50kg ja sen saavutin loppuvuodesta. Vaikka lisäsin pikkuhiljaa ruoan määrää ja kertyneitä kaloreita, jatkoi paino kuitenkin laskuaan mikä sai minut huolestuneeksi.

Alimmillaan painoin vain 47kg, mikä on minulle liian vähän. Olo oli silti ihan ok, vaikka paino putosi hitaasti ja varmasti. Halusin kuitenkin kokeilla saanko painon noususuuntaan, kun alan mässäämään vanhalla tyylilläni, eli pizzaa ja sipsejä sekä muita herkkuja. Niin hyvin olin vierottautunut herkuista, että niiden syöminen ei todellakaan ollut kovin nautinnollista mikä oli itselleni yllätys. Paino kuitenkin nousi ja nyt se on jo 49-50kg. 🙂

Kuulumisia ja painonhallinta raporttia Omakotivalkoinen

Itsensä arvostaminen ja rakastaminen

Herkut ovat jälleen taaksejäänyttä aikaa, mutta maltilla voin niitä napostella jos mieli tekee. Olen lisännyt ruokavaliooni leivän, jonka päällä syön nykyään aina juustoa. Juustosta saa sekä energiaa että kalsiumia ja se paikkaa hyvin syömisen ja kuluttamisen eron eikä painonlaskua enää tule.

Olen kärsinyt vääristyneestä kehonkuvasta ja syömisongelmista lähes koko ikäni ja vasta nyt 30-vuoden kieppeillä olen tullut sinuiksi itseni kanssa ja oppinut arvostamaan ja rakastamaan omaa kehoani ja vaalimaan terveyttäni. Fanaattista terveysintoilijaa minusta ei saa, mutta olen muuttanut paljon asioita elämässäni terveellisempään suuntaan viimeisen vuoden aikana.

Kahvin juontia olen vähentänyt, enää vain aamukahvi on olennainen. Päivä- ja iltakahvit olen korvannut vatsaystävällisemmällä teellä ja kasvisten sekä hedelmien syönti on nykyään päivittäistä. Myös vitaamiinit kuuluvat päivärutiineihin, mistä olen ennen tinkinyt. 🙂

Kuulumisia ja painonhallinta raporttia Omakotivalkoinen

Pysyviä elämäntapamuutoksia

En olisi uskonut että elämäntapamuutoksista voi todella tulla pysyviä. Se että sipsiä syödessä ei nauti siitä, on ollut niin ufo ajatuskin, että vuosi sitten olisin nauranut tuollaiselle väitteelle. Sama on tapahtunut myös suklaan kanssa, ennen sain äärimmäisen nautinnon siitä että söin suklaata tai suklaajälkkäreitä. Nyt ei tee mieli pientä palaa enempää edes maistaa ja entinen suosikkini valkosuklaa ei maistu yhtään ja tekee suorastaan pahaa. Minulla on kaapissa tälläkin hetkellä Maraboun valkosuklaalevy josta on vain kaksi palaa syöty. Levyn loppu joutaakin roskiin, sillä se on lojunut siellä jo kuukausia. 😀

Rakastan hyvää ruokaa, vaikka olen itse laiska kokki. Omat suosikkiruokani ovat hyvin kesäisiä makaroonilaatikkoa lukuunottamatta. Kaikenlaiset salaatit, kasviskeitot (varsinkin sosekeitot on namia) ja raikkaat ruoat ovat eniten omaan makuuni. Ja suomalainen kesäruoka – uudet perunat ja graavilohi maistuvat aina. Jälkiruokien suhteen ei minulla ole suuria suosikkeja, olen kaikkiruokainen mutta onneksi herkut eivät enää maistu kovinkaan paljoa. Tiramisu on ehkä suurin heikkous tänä päivänä.

Meillä on kaivettu blenderi kaapista esille kevään kunniaksi ja aamuisin alan surrauttelemaan meidän perheelle luonnon omia energiajuomia. Hyviä reseptejä teiltä nyt kysyisinkin smoothien tekoon, sekä hedelmäiset että kasvispohjaiset maistuisivat! 🙂

Ihanaa iltaa kaikille ja kiitos jo etukäteen maukkaista smoothie-vinkeistänne!

Seuraa myös Instagramissa

37 kommenttia “Kuulumisia ja painonhallinta raporttia

1. Jenna: Floora Vanilla on muuten superherkkua, enpäs olisi itse tajunnut että sitä voi laittaa myös smoothieen. 🙂 Kiitos! ♥

1. Samoilla ajatuksilla 🙂 Itse en ole koskaan ollut ylipainoinen, hädintuskin normaalipainoinenkaan, mutta silti kärsinyt samasta ongelmasta. Syön nykyään terveellisesti ja viihdyn kropassani. Se on tärkeintä. Ja tietysti se, etten tunne syyllisyyttä syömästäni ruuasta.

Smoothie ei voi mennä pieleen jos pohjana on maustamatonta jugurttia ja banaania! Vaihdellen voi lisänä käyttää mansikkaa ja vaikkapa mangoa. Yritin pitkään laittaan smoothien sekaan superfood-jauheita, mutta valitettavasti maku oli niin karsea etten sitä kauaa jaksanut yrittää :S

1. Rebecca R: Nyt vanhempana ja viisaampana sitä miettii menneisyyttä ihan eritavalla ja itseäni lähinnä suruttaa se että niin paljon aikaa ja ajatuksiani olen tuhlannut aivan turhaan ulkonäköpaineista kärsimiseen. :/ Anoreksiaa tai bulimiaa minulla ei ole ollut, mutta niiden sekoitusta lievässä mittakaavassa yhdistettynä ahmimiseen, syyllisyyden tunne syömisestä on tullut tutuksi "hukkavuosinani". Aina oli jonkinlainen dieetti meneillään, vaikkei mitään syytä olisi ollut. Olin ihan tavallisen kokoinen urheilullinen nuori. Onneksi kaikesta voi päästä yli ja opin hyväksymään itseni viimein. :)

Superfood-jauheet on minulle ihan uusi juttu. Onko ne jotain jauhettua siemensekoitusta vai mitä? 🙂 Kuullostaa karmealta. 😀

2. moonangel: Herkullisia vinkkejä! ♥ Turkkilaista jogurttia olenkin maistanut pari kertaa smoothiessa ja se on kyllä hyvää. Nam. 🙂

3. Niitäpä juuri. Esim. jotain yrtti-, siemen-, pähkinä-, marjajauheita, jotka on superterveellisiä ja superpahanmakuisia 😀

2. Sä oot niin reipas ja inspiroiva mimmi, että oksat pois :)))

Kiitos tästä postauksesta!!

ps. murr 😉 ;P

3. Hyvältä kuulostaa! Saisikohan tästä itsekin hieman motivaatiota tipauttaa loputkin jäljellä olevat liikakilot. 😀

1. Irina: Ei muuta kuin smoothiet napaan! 🙂 Ne on niin herkkua ja päivä saa hyvän ja raikkaan aloituksen kun hörppii luonnollista energiajuomaa. ♥ ♥ Ja mitäs mä sanoin, me vielä ollaan hyvässä kunnossa ja naukkaillaan avocado-smoothieta aamun jumppatreenien jälkeen auringonpaisteessa, muistatkos? 😀

4. On mukavaa kuulla, että olet pysynyt tavoitteessasi. 🙂

Olisi mukava kuulla. Millainen päivittäinen ruokavaliosi oli painonpudotus vaiheessa, sekä nyt hallinta vaiheessa. Harrastitko säännöllistä liikuntaa myös pudotus vaiheessa?

Meillä aamupirtelöön kuuluu maustamatonta ja rasvatonta jugurttia, yksi banaani ja marjoja mielen mukaan. Maidolla yleensä vähän teen siitä sutjakampi juotavaa. Jos makeutta kaipaa, laitetaan steviaa. 🙂 Aivan huippuhyvää ja terveellistä! Koskaan en kyllästy siihen.

Kaipaisin kyllä minäkin hyviä kasvispohjaisia ohjeita, olen vähän nirso smoothiessa niiden kanssa.

Kasvikset maistuvat kyllä kiinteässä muodossa. 🙂

Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!♥

5. Mä surrautin lauantaina äidin luona ollessani meille raikkaat smoothiet aamupalaksi: rahkaa, luonnonjogurttia, banaania sekä jäisiä mustikoita, NAM! Oikeastaan kaikki jäiset marjat olen todennut hyviksi, sillä ne tekevät smoothiesta ihanan raikkaan 🙂 Ja mansikkakaan ei mene semmoiseksi mössöksi ja vetiseksi, jos sen laittaa sekaan jäisenä.

1. Mulla on ollut kauhean vaikea laittaa marjoja jäisinä, kun ostan yleensä pakastemarjoja ja ne on niin usein niitä puolalaisia ja siellähän oli se joku lannoiteveden saastuneisuus ja marjat kehoitettiin kiehauttamaan ennen käyttöä. Se tekee äkkiä smoothien teosta jotenkin raskaampaa. Olisi helpompaa jos vois vaan mättää kaiken sellaisenaan blenderiin ja sekaisin.

2. Jossu: Nam, tuolla reseptillä ei kyllä voi mitenkään mennä mönkään. 🙂 Siskolla taitaa olla muutama kilo kotimaisia mustikoita pakkasessa vieläkin, taidan kipaista varkailla siellä. 🙂

3. Irina: Itse en tiedä muita marjoja kuin vadelma, joka pitää kuumentaa ennen syömistä. Täytyy perehtyä tuohon asiaan. Siskolla on kai vieläkin pakkasessa kotimaisia mustikoita, niitä onneksi uskaltaa popsia ilman kuumennustakin. 🙂

6. Luonto , tai jotain muuta maustamatonta jugurttia, mustikkaa, banaania ja jos haluaa makeutta, niin sitä saa lisäämällä hiukan hunajaa (: joskus laitan kaurahiutaleita/leseitä sekaan, niin tulee vähän täyttävämpää ! (:

1. emsku: hunaja on varmasti hyvä makeuttaja smoothieissa. Täytyykin laittaa ostoslistalle sekin. 🙂

7. Moikka.

Mä oon syönyt erilaisia smoothieita aamupalaksi jo muutaman kuukauden. Suosikki on maitorahka-pohjainen, koska siitä saa paljon proteiinia ja se pitää nälkää kauemmin pois. Mä laitan siis purkin rahkaa, marjoja ja jotain superfoodia kuten lucumaa tai macaa. Vihreään versioon salaattia, kurkkua, avokadoa, pähkinää tai jotain siemeniä jne. Mä käytän myös kasvisperäistä luomuprotskujauhetta joskus. Sokeri ei kuulu tällä hetkellä lainkaan omaan ruokavalioon edes fruktoosin muodossa, mutta muuten käyttäisin myös banaania, päärynää, mangoa tai lorauksen hunajaa. Smoothien pohjana voi käyttää myös turkkilaista jogurttia, johon toi hunaja muuten sopii tosi hyvin. Ja muuten, lasten hedelmäpiltit on myös käteviä;) Makoisia smoothieita! 🙂

1. Blondi: Sokeria minäkin haluan vältellä smoothieissa. Marjojen oma sokeri ja hujana-tippa saavat riittää makeutukseksi. :)

Nuo superfoodit on minulle vielä hieman vieraita, niihin täytyykin perehtyä oikein kunnolla. 🙂

8. Mahtavaa, että olet saanut pudotettua noin paljon painoa:) Huikeata! Saanko kysyä, millä ihmeellä ja ilveellä sait pudotettua ne viimeiset sitkaimmat kilot (5-10kg)?Itse olen pudottanut toisen raskauden aikana tulleita liikakiloja, blakkarissa jo 25 kg, nyt olen normaalipainoinen, mutta haluaisin vielä pois ainakin 5 kg, jotta viihtyisin kropassani paremmin, koska olin ennen toista raskautta sen painoinen, mikä on tavoitteena. Kilot vaan ovat jumittuneet tähän samaan, eikä pudotusta ole tullut pitkään aikaan…Kerro vinkkejä, joilla voisi ehkäpä onnistua:)

1. Susanna: Sitkeimmät viimeiset kilot lähtivät liikunnan (eli kotijumpan) lisäämisellä ja treenin tehostamisella. Kävin myös saunomassa useammin, sen vaikutusta laihdutukseen kai vielä tutkitaan eikä tuloksia ole kai vielä virallisesti raportoitu, mutta itse huomasin saunan buustaavan aineenvaihduntaa ja keventävän oloa, jonka takia tuli juotua reilummin vettä ja liikuttuakin enemmän kun olo oli kevyempi, 😀 Positiivinen noidankehä siis. 🙂

9. Ihana kun jaoit tämän kirjoituksen ♥

Jotenkin minua aina liikuttaa syömiseen ja syömishäiriöihin liittyvät asiat. On niin ihana kuulla, että olet löytänyt rakkauden omaan kehoon ja ruokaan.

Itse en tee ollenkaan pirtelöitä, niitä ois kyl kiva koklata tehdä. Meillä syödään paljon marjoja ihan sellaisenaan, vähän sulatettuna (pakastimesta kun ottaa), joka päivä. Itse en käytä marjojen päällä ollenkaan sokeria, mut esim tummaa sokeria, niin ne on herkkua. Siinä helppo ohje :)

Mukavaa iltaa siulle ♥

1. Soili: Koulukiusaamisen ja läskiksi haukkumisen seurauksena aloitin ensimmäisen laihdutuskuurin ollessani vain 9-v. Nyt itse aikuisena ja äitinä kauhistelen tuota suuresti, hui. :/ Omalta perheeltäni piilotin tuon laihdutuksen, he eivät olleet tietoisia minun mielipahasta ja siitä että olin laihdutuskuurilla. Tuon seurauksena olen ollutkin sitten ikuinen laihduttaja ja vaikka olisin ollut kuinka pieni ja hentoinen, niin koskaan ei vaakalukema ollut tarpeeksi alhainen. :/ En sentään sortunut sairaalloisiin keinoihin syömisen kanssa, söin viimeistään silloin kun fyysinen olo alkoi olla heikko. Olin liian mukavuudenhaluinen, että olisin sairastunut kunnolla esim anoreksiaan mutta läheltä piti. Huh niitä vuosia jotka valui hukkaan. Ja kaikkia niitä asioita joiden vuoksi elämä oli hetkittäin liian vaikeaa, hukkaan menneet vuodet ja ajatukset…

Onneksi olen kuitenkin oppinut ajattelemaan asioita terveellisemmin ja terveyden kustannuksella en ole valmis pyrkimään hoikemmaksi. Minulle 50kg on sopiva paino, ei liian vähän eikä liikaa. Olo on kevyt ja hyvä, mikään paikka ei purista eikä kiristä. 🙂 Saattaa kuullostaa monesta ylimieliseltä itsensä palvomiselta, mutta minä ihan oikeasti tykkään itsestäni juuri nyt ja juuri tälläisenä. ♥ ♥ Eikä haittaa vaikka jalat on lyhyet, selkä notko, sormet on paksut ja nassu on mitä on. 😀 😀 Enää en halua olla kukaan muu, haluan olla oma terve minäni vaan, virheineen päivineen. 🙂

10. Oi että, teilläkin ollut pöpö liikkeellä. Meillä sama homma, tällä kertaa sen kourissa en ollut minä vaan mieheni. Vähän meni pääsiäisen ruokavaliot uusiksi, pääsiäisruokien nauttimiseen päästiin yhdessä kunnolla vasta eilen.

On kyllä upea, että olet onnistunut tiputtamaan noin paljon ja pääsemään tavoitteeseesi, myös painonhallinnassa. Täällä on ruokaremonttia myös tehty viimeisen puolen vuoden aikana, ei mitään karppausta, mutta normiarjessa enemmän proteeinipitoista kuin hiilaririkasta ruokaa. :)

Meillä smoothiet tekee isäntä, pakkasesta mansikoita tai mustikoita,tavallista tai luonnonjukua ja tilkka maitoa taitaa olla se vakkariresepti. Me saatiin joululahjaksi uusi blenderi, kun entinen meni rikki, se on kyllä oivallinen kone! :)

Mukavaa alkanutta viikkoa sinne! ♥

1. Pöppis: Blenderillä saa niin maukkaat drinksut, että nytkin tekisi mieli surrauttaa itselle yksi sellainen. Mie tein aamulla sellaisen smoothien, missä oli luonnonjogurttia, tilkka piimää, piltti kuningatarsosepurkki ja reilu kourallinen kotimaisia pakastemustikoita. Aijai kun oli namia. 🙂 Lasten piltti hedelmäsoseet sopii äärettömän hyvin smoothieisiin, kun niissä ei ole lisättyjä sokereita ja muutenkin ovat maukkaita ja terveellisiä. Meillä tyttökin sai oman pikku smoothien ja maistui todella. :D

Mukavaa viikon jatkoa! ♥

11. Ihanan tsemppaava kirjoitus!! Oot tehnyt todella hurjan työn! 🙂 ♡ Odotan kans tuota tunnetta ettei enää herkut huutele ;D

Meillä kotona lähtenyt viikko sitten totaalinen niskasta kiinni ja elämäntapa remontti. Ensimmäistä kertaa elämässäni opettelen tekemään valintoja. Ennen oon ajatellut aina vaan laihduttamista tiukoilla raameilla ja ahdistavalla mentaliteetillä, eikä ole kovin pitkäjänteistä aikaan saanut viimeisinä vuosina. Tai vaikka on saanut aikaan, ei ne ole pysyneet. Haluisin myös saada tuon tunteen itselleni, että on hyvä olla omassa kehossa, siitä tunteesta on liian kauan ja liian monta kiloa aikaa. Mutta nyt on nokka kohti oikeaa suuntaa ja se antaa hyvää oloa! 🙂

Mun ihan lemppari smoothie on: päärynää, mansikoita, karviaisia, maitorahkaa, macajauhetta ja liraus mehukeittoa. Hurjan hyvän kylmän herkun saa kun laittaa pakkasesta mansikoita blenderiin ja lorauttaa vähän vettä tai mehukeittoa sekaan. Avot – kuin mansikkamargarita, ilman turhia kaloreita tai krapulaa! ;D

1. Vilhelmiina: Tie omaan hyvään oloon on pitkä ja karikkoinen, mutta todellakin vaivan arvoinen. 🙂 Minä olen aika haka erilaisissa dieeteissä ja laihdutuskuureissa, onkohan mitään mitä en olisi elämässäni kokeillut, ei taida olla. 😀 Olen aina ennen hakenut tosi nopeita tuloksia ja vetänyt itseni aivan piippuun liian nopeasti. Nyt yritin olla pitkäjänteisempi ja vaikka kaloriraja oli minulla todella pieni, niin söin kuitenkin aika paljon päivän aikana. Keskityin valitsemaan mahdollisimman kevyitä ja terveellisiä ainesosia, kuten kasviksia ja rasvattomia viilejä ja jogurtteja. Alussa oli tietenkin nälkä kova kun olin ehtinyt kasvattamaan vatsalaukun koon sellaikseksi perheauton kokoiseksi. 😀 OIkean annoskoon kanssa oli alussa kova työ, kun tuntui pitkään että ruoka loppui kesken. Olin muutaman vuoden ehtinyt syömään "kahden edestä" ja muutoksessa kesti useampi kuukausi ennenkuin helpotti. :D

Sinun lemppari kuullostaa superherkulliselta, kirjoitankin heti sinun reseptisi omaan reseptilistaani muiden jatkoksi. Nam! ♥

1. ml: Tuosta linkistä ei auennut mitään, näytti vain että tekstejä ei ole, label not found.

12. Salaattipohjaisen mustikkasmoothiereseptin löydät meiltä blogista. :-)

Muuten kannattaa testailla ihan kaikkea, etenkin yrttejä ja kasviksia, samoin siemeniä ja pähkinöitä. Rahkasmoothiet kannattaa jättää jälkkäriksi ja aamuselta panostaa vihersmoothieen eli salaattipohjaiseen.

| mustikkasmoothie.blogspot.com |

1. Rouva G: Kävinkin jo kirjaamassa sinun herkkujuoman reseptin ylös. 🙂 Nopee olen. 🙂 Näitä vihersmoothieita juuri tahtoisinkin maistella, kiitokset siis maukkaankuuloisista ja -näköisistä vinkeistäsi! ♥ ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *