Etätöitä ja lötköttelyä

Tänään olen tehnyt töitä kotoa käsin ja pöydälle kertynyt koneistokin sen kertoo. On omaa läppäriä, työläppäriä, puhelinta ja iPad, joka tosin seikkailee pöydällä muuten vaan eikä liity työntekoon. 😀 Kuulun siihen ihmisryhmään, joka on tuotteliain heti aamusta kun silmä aukeaa. Lounasaikaan mennessä alkaa selvästi luovuus jo tyrehtymään, joten on parhautta kun saa vuorokauden ensimmäiset tunnit käytettyä työntekoon. 🙂

Etätyö ruokapöydän ääressä Omakotivalkoinen
Etätyö ruokapöydän ääressä Omakotivalkoinen
Etätyö ruokapöydän ääressä Omakotivalkoinen

Mikäs tässä pöydän ääressä istuessa. Saan samalla nauttia valosta sekä kauniista näkymästä seinähyllyihin. Keittiön hyllyt ovat nousseet ihan suosikikseni ja voittavat jopa makuuhuoneen tällä hetkellä. Viihdynkin nykyisin enemmän ruokapöydän ääressä läppäröimässä kuin sohvalla tai nojatuoleilla olkkarin puolella.

Miffe koira sohvalla Omakotivalkoinen
Miffe koira sohvalla Omakotivalkoinen

Ja mitä tekeekään karvakorvainen Miffe-vuffu sillä aikaa kun minä häärään koneella? 🙂 No nukkuu kauneusunia sohvalla peiton alla, jonne oli itse kaivautunut. 😀

Etätyö ruokapöydän ääressä Omakotivalkoinen

Nyt viimeinen parin tunnin rutistus ja päivä on purkissa. Ainiin, Sokoksen valokuvakehykset ovat löytyneet ja pääsen tänään hakemaan ne postista kotiin. Huomenna viimeistään olisi siis tulossa kehyspostausta olohuoneesta, at last! 🙂

Aurinkoista päivää!

Seuraa myös Instagramissa

8 kommenttia “Etätöitä ja lötköttelyä

1. Heippa,

Onpa ihana "toimisto"…. Kyllä tuolla kelpaa työskennellä. Ihanaa!

Eipä monillakaan ole tuollaista upeaa työskentelymahdollisuutta!

Mitä teet työksesi?

Keittiön seinähylly on upea…tuollaisen kun saisi tehtyä omaankin kotiin…♥

1. Henniina: Etätyömahdollisuus pitäisi saada leviämään laajemmallekin. 🙂 kaikkia töitä ei tietenkään voi etänä hoitaa, mutta joitain juttuja kuitenkin pystyy oli ala mikä tahansa.

Teen tylsää toimistohommaa, koneella näpyttelyä enimmäkseen. 😀

2. Aika huippu työskentely-ympäristö! ♥ Teillä on aina niin kaunista ja siistiä, ihanan valoisaa ja tyylikästä, huoh. ♥

1. Jenni: Koti on pysynyt puolisen vuotta aika hyvässä kunnossa. Tytön lelut, tiskit ja pyykit on oikeastaan ne ainoat päivittäiset siivoukset. Viikkosiivouspäivänä on sitten pikainen pölyjen pyyhintä,. imurointi ja likaisuudesta riippuen lattioiden moppaus. Viikkosiivoukseen menee nykyisin noin tunti, ei paha. 😀

3. Näyttää kauniilta työympäristöltä! Kateellinen tuosta, että saa parhaimman osan päivästä, eli sen luonnonvalon ajan olla oikeasti valoisassa ympäristössä. Minäpä se nökötän toimistossa, jonne päivä ei paljon paista…

Voi ihana karvainen kaveri siellä! ♥

1. Blondi: Luonnonvalo piristää mieltä ja tehostaa ainakin minun aktiivisuustasoani. 🙂 Ihanaa oli tehdä etäpäivä taas vaihteeksi. :)

Miffe siellä sohvalla skoijailee, kuten joka päivä. karvainen matami on niin mukavuudenhaluinen nykyään, että viimeisen kahden kuukauden aikana ei ole pahemmin lattiapaikka kelvannut, vaikka aina on lattialla viileämmässä ilmanalassa viihtynyt. Lieneekö mummon luut jo siinä kunnossa, että kaipaa pehmusteita. 😀

4. Ihana Miffe! Koirat on kyllä parhautta, voi sitä pyyteettömän rakkauden määrää. ♥ Hyllyseinä näyttää kyllä ihan mahtavalta ja yrtit tuo ihanaa vehreyttä tähän talven keskelle. Sinun innoittamanasi muuten ostin eilen ensimmäisen Eva Solon yrttiruukkuni. Ostin siihen herneenversopurkin, ja olen siitä nyt jo useamman kerran suuhuni napsinut ihanan herkullisia versoja. 🙂

1. Aamu: Olen ihan pienestä tytöstä asti ollut koiraihminen. ♥ ♥ Meillä oli koiria silloin kun olin ihan pieni, en itse muista niistä ajoista mitään mutta kuvia kun katselee niin minä ja Ami-koira oltiin kuin paita ja peppu, ihan kuin tyttö ja Miffe nyt. ♥ ♥

Herneenversot on aika haastavia, minulla ne vaatii jonkin verran valoa, jotta ne ei ala surkastumaan ja roikkumaan surullisina purkin reunoista. 🙂 Sitruunamelissa on tällä hetkellä sellainen joka minulla rehottaa, ja basilika myös on pysynyt tosi virkeänä vaikka olen reilusti napsinut siitä lehtiä ruokaan. 😀 Eva rocks! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *