Verkkokauppojen palautuksia koskeva lakimuutos 23.6.2014

EU-direktiivi muuttaa Suomessa tähän asti vallinnutta verkkokauppojen maksutonta palautuskäytäntöä 23.6.2014 alkaen. Yritykset voivat halutessaan periä palautuskulut ostajalta ja ilmaista tuotepalautusta ei enää voi pitää automaationa. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan meidän kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostopäätöksien syntymiseen tulevaisuudessa ja minunlainen nettishoppailija on suorastaan kauhuissaan tästä muutoksesta.

Verkkokauppojen palautuksia koskeva lakimuutos - Omakotivalkoinen

Muutoksia palautuskäytäntöön

Nykyisessä lakiin säädetyssä maksuttomassa palautuskäytännössä on ollut kuluttajan näkökulmasta pelkkiä etuja, mutta kortin kääntöpuolena on suuri palautusprosentti, joka vaikuttaa negatiivisesti kauppiaiden toimintaan. Asia onkin siksi hyvin mutkikas ja vaikea on ennustaa miten tämä kesäkuinen muutos tulee vaikuttamaan verkkokauppojen tilausmääriin ja kauppiaiden liikevaihtoon pitkällä tähtäimellä. Sen aika näyttäköön…

Verkkokauppojen palautuksia koskeva lakimuutos - Omakotivalkoinen

Palauttamisesta maksullista

Itse olen tällä hetkellä sitä mieltä, että muutoksen seurauksena moni pienempi nettikauppa tulee lopettamaan toimintansa kannattamattomana tilausmäärien pienentyessä ja kilpailun kiristyessä entisestään. Kun jo nykyisten hieman suurempien tilaus- ja palaustusmäärien kanssa eletään kädestä suuhun, en henkilökohtaisesti usko että palautusten maksullisuus tulee muuttamaan liikevaihto- tai liikevoittoprosenttia positiivisempaan suuntaan.

Minusta tässä heittäydytään nyt kuraisesta ojasta kadun toisella puolella olevaan ojaan, eikä suinkaan ojasta vehreälle paremmalle ruohikolle. Tilanne ei parane sillä, että postituksista ja palautuksista koituneet kulut pienenevät sillä sisään virtaavia eurojakin tulee jatkossa vähemmän.

Asiakkaat (kuten minä) eivät ehkä ”uskalla” tilata tuotteita nettikaupoista enää entiseen malliin palautuksen muuttuessa maksulliseksi ja hankalaksi. Toivon todella että olen väärässä mielipiteideni, pelkojeni ja fiiliksieni suhteen, koska pienempiä verkkokauppoja ja suomalaista yrittäjyyttä todella tarvitaan, kipeämmin kuin koskaan aikaisemmin.

Verkkokauppojen palautuksia koskeva lakimuutos - Omakotivalkoinen

Kilpailuaseman vääristymä

Mitä tulee isoimpiin verkkokauppa-toimijoihin, he kasvattavat todennäköisesti monopoliasemaansa entisestään. Suurimmat verkkokaupat voivat jatkossakin tarjota kaikille asiakkailleen maksuttoman palautuksen suuremman liikevaihtonsa turvin, ja osa heistä onkin jo ilmoittanut noudattavansa jatkossakin nykyistä maksutonta käytäntöä.

Suurimmilla liikkeillä on luonnollisesti myös laajempi tuotevalikoima, joten palautuskäytännöstä tullee todellinen kilpailuvaltti tulevaisuudessa. Pienemmät verkkokaupat eivät pysty kilpailemaan suurimpien kanssa enää senkään vertaa kuin tähän asti, vaikka eivät palautuksesta tekisikään maksullista. Itse näen asian niin, että tilanne joko jatkuu entisen kaltaisena maksuttomine palautusvyyhteineen, tai sitten saamme hyvästellä pienempiä lempparinettikauppojamme kannattamattoman liiketoiminnan vuoksi. 🙁 Toivon että vuoden kahden kuluttua voin huokaista helpotuksesta ja myöntää olleeni täysin väärässä tämän postaukseni suhteen.

Verkkokauppojen palautuksia koskeva lakimuutos - Omakotivalkoinen

14 päivän palautusoikeus säilyy

Lisämuutoksena nykyiseen palautuskäytäntöön tulee myöskin asiakkaan ilmoitusvelvollisuus. Asiakkaan on jatkossa aina ilmoitettava myyjälle kaupan perumisesta tai tuotepalautuksesta ennakkoon. Pelkkä tavaran noutamatta jättäminen tai paketin palautus ei enää riitä. Se miten tämä ilmoittelu tulee tulevaisuudessa hoitaa, en vielä tiedä.

Onneksi 14 päivän peruutus- ja palautusoikeus sentään säilyy entisellään, vaikkakin palautuksesta koituneet kustannukset tulevatkin jatkossa kauppiaasta riippuen asiakkaan maksettavaksi. Aika tosiaan näyttää mihin suuntaan tilanne kehittyy ja miten vaikutukset näkyvät kuluttajien ostokäyttäytymisessä ja verkkokauppojen kannatavuudessa.

Verkkokauppojen palautuksia koskeva lakimuutos - Omakotivalkoinen

Mitä mieltä sinä olet muutoksia?

Kuulisin mielelläni teidän mielipiteitä tulevasta lakimuutoksesta ja maksullisesta palautuksesta. Uskotko että muutos tulee vaikuttamaan omaan ostokäyttäytymiseesi? Jos ruudun ääressä on verkkokauppiaita, tahtoisin kuulla myös teidän näkemyksiänne mahdollisista eduista ja haitoista.

EDIT: Haluan vielä täsmentää teille, että postaukseni ydinasia oli vilpitön huoleni pienten verkkokauppojen tilanteesta, joka on puun ja kuoren välissä mielestäni myös lakimuutoksen jälkeen. Maksullinen palautus on tottakai hyvä asia toistuvien ja suurien palautusmäärien kanssa kamppaileville pienyrittäjille. Kääntöpuolena siinä on kuitenkin se, että kaikki verkkokaupat eivät muutosta ota käyttöön, joten kilpailuasetelma tulee olemaan minusta epäreilu.

Pienimmille verkkokaupoille tulee suuria kuluja palautusmääristä johtuen, mutta vähentynyt tilausmääräkään ei ole hyvä asia. En väitä että tilanne tulee muuttumaan palautuksien tai niistä koituvien kustannusten suhteen puoleen taikka toiseen, mutta halusin ottaa esille tämän itseäni mietityttävän asian. Tilaamisen helppous, joustavuus, luotettavuus ja edullisuus ovat minulle erittäin tärkeitä asioita verkko-ostoksia tehdessä. Murehdinkin tätä tulevaa muutosta sekä yrittäjien että itseni osalta, aktiivinen verkkokauppa-asiakas kun olen.

Seuraa myös Instagramissa

66 kommenttia “Verkkokauppojen palautuksia koskeva lakimuutos 23.6.2014

1. Moikka!

Pakko ottaa kantaa tuohon palautusoikeuden muutokseen. Työskentelen paikassa, josta asiakkaat hakevat netistä tilaamiaan paketteja. Joka päivä takaisin palautuu hirveitä määriä paketteja, ja usein samoilta asiakkailta. Jotkut ihan ääneen sanovat, että tilaavat, mutta eivät sitten haluakaan tuotetta, kun se pitäisi kaupasta noutaa.

Ymmärrän myös yrittäjien kannan. Onhan nettikauppoja myös kaatunut siihen, kun tuotteita palautetaan ja se maksaa.

Toki olen samaa mieltä kanssasi, että tilaamisen kynnys nousee. Itse olen tilannut pojalle vaatteita Saksasta ja yhden ainoan kerran tuotteet olisi pitänyt palauttaa, mutta palautus olisi maksanut, joten päädyin myymään tuotteet, enkä ole sen jälkeen enää tuolta tilannut.

Tämä on vähän kaksipiippuinen asia, tämä palautusoikeus ja sen kustannukset.

Anyway, sun blogi on nasta:)

1. Päivi: Itse kaupallisella alalla ja myymälätyössäkin työskentelevänä olen huomannut että mitä helpommaksi palautus on tehty, sen enemmän palautuksia myös tulee takaisin. Käänteisesti ajateltuna tuo palauttamisen helppous on kuitenkin ollut enemmän eduksi kuin haitaksi, koska myös ostoksien määrä on kasvanut (sekä verkossa että kivijalkamyymälöissä). Itsekään en palauttele oikein koskaan mitään vaan myyn sitten itse eteenpäin joskus kun jakselen. 😀 Tiedän kuitenkin muutaman tutttavan, jotka ostavat paljon mielijohteesta ja myös palauttavat useasti ostoksiaan. Kenekään sopimuksiin sen enempää puuttumatta, olen ymmärtänyt että mitä enemmän yrityksellä on kuljetettavaa pakettiliikennettä, sen edullisimmaksi yksikköhinta tipahtaa. Tämä on täysin ymmärrettävää, mutta toisaalta laittaa pienemmät yrityksen ahtaalle kulurakenteen vuoksi. Ymmärrän siis täysin miten hankalassa tilanteessa moni pienempi verkkokauppayrittäjä on palautuksien ja niistä koituvien maksujen kanssa. Toivottavasti tämä tuleva muutos tuo mukanaan myös jotain uutta ja hyvää. Kilpailun kiristyessä tarvitaan isoja uusia ideoita markkinointivaltteihin, joilla pienemmät yrittäjät saavat turvattua tulevaisuutensa ja asiakasvirran pidettyä vähintäänkin yhtä vilkkaana kuin nytkin. Vaikka mielipiteeni onkin asiakkaan ja kuluttajan näkökulmasta hieman nihkeä, niin olen kuitenkin aina toiveikas optimisti ja luottavainen ostaja. 🙂

2. Kyllä se vaikuttaa ainakin minun ostoskäyttäytymiseen. En varmasti niin helpolla sorru 🙂 Mutta jää myös moni tavara – varsinkin vaate ostamatta :/

1. Katja: Varmasti tulee minunkin jatkossa mietittyä entistäkin tarkemmin ostoksiani, vaikken olekaan palautellut juuri mitään koskaan oman saamattomuuteni vuoksi. 😀

3. Itse olen myös aika kova nettishoppailija ja varsinkin vaateostoksia on ollut ihana tehdä netistä. Aina olen kavereillekin kehunut miten helppoa se on, kun voi tilata oikeastaan mitä vaan kotiin sovitettavaksi ja palauttaa jos ei miellytä. Usein olen jopa tilannut samaa vaatetta kahdessa eri koossa ja palauttanut väärän kokoisen. Tähän varmasti tulee muutos itselläni enkä uskalla enää vaatteita tilata netistä laisinkaan. Sisustusjuttuja sen sijaan luulen uskaltavani tilata jatkossakin, sillä niissä palautusprosentti omalla kohdallani on huomattavasti pienempi. Toisaalta tämä on hyvä juttu, niin ei tule niitä ainaisia heräteostoksia tehtyä. Täytyy melkein aloittaa seuraamaan tuleeko tämän jälkeen säästettyä rahaa enemmän. 😀

1. Nina: vaatteiden osalta itsekin tulen varmasti ostamaan jatkossa enemmän myymälästä suoraan. Sisustusjuttuja ostan varmasti jatkossakin enemmän netistä, mutta tulen ehkä miettimään ostoksiani entistä enemmän. Heräteshoppauksia en ole onneksi tehnyt kovin paljoa viimeisen puolen vuoden aikana, jos ei aleostoksiani lasketa. 🙂

4. Ilman sen kummemmin kirjotukseesi ottamatta kantaa, otan kantaa vaan ommaan mielipitteeseen ko. muutoksesta:

Mie eppäilen ettei ainakaan kovin moni yritys lähe tuohon, ku se ei oo pakollista…Tietävät että myyntiluvut heikkenee jos perivät kovin isoja palautuskuluja…

Tai sitte jos lähtevät, saattaapi olla notkahus myyntiluvuissa hetkellisesti mutta ihmiset tottuneet ostaan verkosta tavaraa niin uskon että se helppous kuitekki vettää siltiki niitä nettiostajia takasin :)

Kaikilla ei mahollisuus lähtiä paikanpäälle shoppaileen….

Ja kaikki uushan kuulostaa aina vaivalloiselta aluksi ja saa joillekki karvat pystyyn mutta uskon että alkaa sujumaan hienosti maksullinen palautuski jos semmonen tullee alun ihmetyksen jälkeen.

Mutta aika näyttää sitte miten minun ostoskäyttäytymisen käy, vielä en ossaa sanoa ku sinne aika pitkä aika vielä :)

Kattoo sitte uuelleen syksyn jälkeen miten minun ostoskäyttäytymisen kans käy 🙂

1. Meän Satu: Osa varmasti lykkää mukaan lähtöä ja seuraa tilannetta ja sen kehitystä alkuun sivusta. Mutta osa pienemmistä nettikaupoista on joutunut palautusmäärien kanssa jo pulaan ja heille tästä saattaa ehkä (toivon mukaan) olla myös hyötyä. Vapaaehtoisuuteen onneksi perustuu tämä muutos, joten vastuu siirtyy lakikirjasta kauppiaalle. Itseäni hieman kiukuttaa se, että pienimmät ja ahtaimmalla olevat yrittäjät joutuvat aina kovimpaa myllyyn. Mikäli vapaaehtoisuutta ei olisi ollut, olisi muutoksen aikaansaama tottumus ennen pitkään hyväksytty kuluttajien keskuudessa ja se olisi turvannut pienten verkkokauppojen toiminnan tulevaisuudessakin. Äh, niin hankala tilanne spekuloitavaksi ennakkoon. :)

sama täällä, syksymmällä näkee sitten. 🙂

5. Voi iik, onpa kurjaa jos näin tulee käymään. Itsekin tilaan aika paljon verkosta tavaraa, ja usein sen vuoksi että asun pienellä paikkakunnalla ja täältä ei välttämättä kaikkia ihanuuksia saa lähimailta…Joten on ollut helppoa verkosta tilata tuotteita joita haluaa. Toki välillä aina tuotteet eivät vastaa mielikuvaa ja silloin on helppo ollut palauttaa, joten kyllä tämä ainakin minun ostokäyttäytymiseen verkossa vaikuttaa. Tulevaisuudessa täytyy siis olla ehdottoman varma tuotteen sopivuudesta, ennenkä tilauksen verkossa tekee! 🙂

1. Heli: Vaikka itse asun kaupungissa kauppojen lähellä, tykkään silti tehdä ostokseni pääasiallisesti verkossa. Jos kauppakassi.comin ruokaa saisi kotiinkuljetettuna edullisemmin, tilaisin varmasti myös ruokakaapin perusasiat kerralla nettikaupasta kuukaudeksi eteenpäin. Vaatteiden ja kenkien verkko-ostamiseen tällä muutoksella on minusta suurin merkitys, niissä on ihan luontaisestikin suurempi marginaalinen mahdollisuus olla epäsopiva ja joutua palautetuksi.

6. Itse uskon että nimenomaan pienet verkkokaupat ottavat tuon maksullisen palautuksen käyttöönsä ja menettävät siten osan asiakkaistaan… ainakin minut. Olen päättänyt että en aio tilata mitään sellaisista paikoista missä palautus tulee maksulliseksi. Tietysti ei voi sanoa ei koskaan, koska jos eteen tulee tuote, jonka tietää varmasti pitävänsä eikä sitä muualta helposti saa, niin voin myös sellaisesta paikasta ostaa jossa on maksullinen palautus 🙂

1. Susu: jos on ihan varma että tuote on sopiva, voi maksullisen palautuksenkin paikasta tilata. vaatteet ja kengät joutuvat varmasti eniten ahtaalle ja itse en usko että tytölle enää tilaisin nettikaupasta vaatetta, jos palautus / vaihto on maksullinen. Epäsopivuus on tytön vaatteissa enemmän sääntö kuin poikkeus ja niiden kanssa on monesti ollut vaihtelua vaatteen kaavoituksesta, merkistä ja materiaalista riippuen.

7. Maamme elää taantumaa ja työpaikkoja siirtyy ulkomaille. Kivijalkayrittäjät ovat muutoinkin ahtaalla työttömyyslukujen edessä. Ulkomaisista nettikaupoista tilaillaan halpojen toimitus-ja palautuskulujen innoittamana ja verot virtaavat ulos maasta. Täytyy sanoa, että olen yllättynyt ja vähän pettynytkin sinun näkemyksestäsi. Lapsesi saa verorahoilla kustannettavaa lapsilisää, olet itse nauttinut verorahoin kustannettavaa äitiyspäivärahaa, olet myymälätyötä tekevä ja silti näet direktiivin muutoksen negatiivisena ja käytät tässä yhteydessä sanaa pelko. Minun pelkoni on, että miten meidän loistavan sosiaalijärjestelmän käy, jos verorahat valuvat ulos maasta? Minä ainakin yritän tehdä oman osani talkoissa, tekemällä hankinnat oman kylän kivijalkaliikkeistä, vierailemalla ahkerasti myös torilla ja aina, aina jos suinkin mahdollista asioin konttoreissa ja myymälöissä nettipalveluiden sijaan. Kannattaisi miettiä asiaa vielä vähän laajemmalla aatoksella ehkäpä..

1. Katriina: Tämä lakimuutoshan nimenomaan ohjaa suomalaiset kuluttajat ostamaan ulkomailta, koska viimeinenkin kotimaista kaupankäyntiä tukeva etu viedään pois – maksuton ja helppo vaihto- / palautusprosessi. Ulkomailla on halvat hinnat ja niiden kanssa ei supomalaisen veronsäätelyn vuoksi pysty kilpailemaan. Itse olen suosinut aina suomessa toimivia nettikauppoja juuri sen vuoksi että saan suomalaista palvelua suomen kielellä palaustus- ja ongelmatilanteissa. Minusta sinä käänsit tämän asian nyt ihan päälaelleen enkä ymmärrä miten olet minuun pettynyt? Siksi että koen pienten suomessa toimivien nettikauppojen kärsivän tästä muutoksesta?

Ihmiset ostavat vuosi vuodelta enemmän ja enemmän netistä eivätkä kivijalkamyymälöistä. Elämme sähköisessä yhteiskunnassa jossa pikku hiljaa kaikki asiat muuttuvat kotoa käsin tietokoneen avustuksella suoritettaviksi. Nyt jo kelan, verottajan, pankkien, lääkäripalvelujen, koulujen ja monen muun instanssin toimintojen hoitaminen on siirtynyt sähköiseen muotoon ja verkkokaupoilla on oma osuutensa muutoksessa myös. Kysymys onkin siitä että moni pienempi yrittäjä joka jo nyt elää taskut tyhjillään, menettää elantonsa jos asiakasvirta tyrehtyy. Ja koska hinnalla (euroilla) on suuri merkitys, on minusta kyse enemmänkin siitä miten saamme pidettyä suomalaiset nettikaupat toiminnassa ja kilpailukykyisinä ulkomaisiin verkkokauppoihin nähden, joissa toimitus- ja -palautusmaksujenkin kanssa on edullisemmat kokonaishinnat ja monesti myös nopeampi toimitusaikakin. :(

tarkoitukseni ei ole suinkaan pelotella ketään, vaan ottaa kantaa tähän itseäni kiinnostavaan ja koskettavaan asiaan. Onhan tämä suuri muutos verkkoyhteiskunnan ja minun kaltaisten verkko-ostamista suosivien keskuudessa ja jonkinlainen muutos on varmasti tulossa, haluaa tai ei.

2. Kaikila ei oo mahollisuus päästä kivijalkamyymälään jos assuu sielä mihin aurinko ei paista…siksi Suomesa olevat nettikaupat on erittäin tärkeitä myös niille kuluttajille, kuten esim. mulle

Mietin vaan että mikä ero on kivijalkamyymälällä ja sen kivijalkamyymälän nettikaupassa…Sama liike mutta netistä voi kuka tahansa tietokonneen netin omistaja tilata, kun taas itte kivijalkamyymälään ei pääse ku lähellä asujat…

Minusta nettikaupat on erittäin tärkeitä meille kuluttajille ja Suomen taloudelle…

Noh, en ennää sen kummemmin laita omia mielipitteitä 🙂 Tämä ei ollu pääkirjotukseen vaan toiseen kommenttiin minun mielipie :)

Aijuu, ja ulkomailta tilattaessa tietyn summan yli saapi Suomen talouski oman osansa mm. tulli- ja alv-maksuista 🙂

3. …siis tarkotin että jos EU-maan ulkopuolelta tullee tavaraa niin silloin tulli ym maksut..

Tosin jos EU-maasta ostaa tavaraa niin kyllä se Suomi saa osansa EU-tukien muodossa josaki määrin 🙂

4. Meän Satu: Näin on. Suomi on harvaan asuttu maa ja monissa kehyskunnissa myymälävalikoima on hyvin suppeaa. Onhan se tietysti niin että jos on pakko niin on pakko, maksoi mitä maksoi. Mutta varmasti maksullinen palautuskäytäntö tulee vaikuttamaan myös palveluiden ulottumattomissa asuvien keskuudessa. Minä voin helposti valita nettikaupan ja fyysisen kaupan väliltä, voin marssia vartissa lähimpään isoon markettiin taikka tavarataloon ja ostaa haluamani paikanpäältä. Tämä tietysti tukee kaupankäyntiä perinteisellä tyylillä, mutta muutos tulee sinällään liian myöhään, koska monen ketjun kivijalkamyymälöitä on jo lopetettu verkkokauppaostoksien kasvun vuoksi.

Ulkomailta ostettaessa tulee tietysti alvit j tullit yms. mutta suurin osa rahasta valuu kuitenkin rajan toiselle puolelle eikä myöskään työllistä suomalaisia. Siksi olen itse pitänyt, ja pidän edelleen, tärkeänä että suomessa on kattava verkkokauppatoiminta, jotta edes sitä kautta pysyy osa suomalaisista leivän syrjässä kiinni. ♥

5. Hipaisitte mun pointtia molemmat, mutta ytimeen osumatta.. Miia, miten luulet nettipalveluihin siirtymisen vaikuttaneen työpaikkoja määrään mm. pankeissa, vakuutusyhtiöissä yms.? Positioita on lakkautettu järjettömästi. Suuri osa call centereistä on Suomen rajojen ulkopuolella ja palkansaajien verot eivät näin tule Suomeen. Mitä tulee kivijalkamyymälöiden saavuttamattomuuteen joidenkin kuluttajien kohdalla – fair enough, toisinaan ihan hyvä perustelu. Pakko kuitenkin kysyä kanssalukija Meän Sadulta, milloin viimeksi kävit kivijalkamyymälässä 80 km säteellä kodistasi ja kai teilläpäinkin joku pieni torikin on? Vai etkö suosi? Miia, asut pk-seudulla ja tilaat Stockalta kotiin helposti itsekin kannettavat tuotteet. Miksi et lähde tavarataloon ja nauti hyvästä, henkilökohtaisesta palvelusta? Miettikääpä hetki, miltä tuntuu minimiviikkotunneilla sinnittelevästä kivijalkaliikkeen työntekijästä, joka päivä toisensa jälkeen kuulee toistuvasti seuraavan viattomasti lipsautetun fraasin: ".. Tulin vaan kokeilemaan tätä tuotetta, tilaan sen sitten netistä.." ? Ja ei, en ole kokeilumielessä liikkeellä olevien asiakkaiden tökeryydestä katkeroitunut asiakaspalvelija.

6. Katriina: Asioin verkossa koska koen että se helpottaa elämääni. Teen ostokset usein ilta-aikaan ja kolme vuotiaan tytön äitinä en tulisi ilman nettiäkään juoksentelemaan kaupoissa. Tiedän todellakin miltä tuntuu kun asiointi siirtyy nettiin. Olen saanut sen seurauksena yt-irtisanomislapun kouraani ja jäin työttömäksi. Kaiken kukkuraksi olen liian kallis myyjä (8-vuoden myyjän palkka), joten minua ei palkata enää kaupanalalle kovinkaan helposti koska edullisempaakin työvoimaa on tarjolla oven takana jonoksi asti. Tiedän siis todellakin miltä tuntuu kun oma rakas työpaikka menee alta sen seurauksena että ostajat siirtyvät nettiin. Se nyt vain on kaikessa ikävyydessään tämän päivän juttu ja takaisin ei valitettavasti enää ole tämän sähköisen aikakauden räjähdysmäisen muutoksen vuoksi paluuta.

Osaan siis todellakin suhtautua asiaan molemmin puolisesti, siksi olenkin huolissani siitä että itsensä ja ehkä muutaman muunkin ihmisen työllistävät pienemmät verkkokaupat kärsivät tästä muutoksesta. Lakimuutos olisi minun mielestäni pitänyt laittaa ehdottomaksi kaikille ilman vapaaehtoisuutta. Näin olisi turvattu pienempien verkkokauppojen toimiminen ja ehkäisty se että asiakaskunta suuntaisi joukolla isoimpiin liikkeisiin. Nettiostaminen on niin helppoa, että vaikka kuinka tässä olisi minunkin ihana kirjoittaa että ostan sitten kaupasta, tiedän etten tule niin tekemään. 🙁

7. Ei meiltä pääse tuosta vaan mihinkään kivijalkamyymälään…

Huomaa, että isomman kaupungin kommentoija kommentoi

Ja tori on meilä muttei oo auki talvisin…

Sieltä ei tosin saa ku sammaa mitä oman kylän marketista eli kasviksia, joten huonekalut, tekstiilit, vaatteet ym pakko tilata netin kautta…Tai on toki vaihtoehto, en kuluta ollenkaan mutta oikiasti se ei oo mulle vaihtoehto :)

Maalta ei niin vaan lähetä joka päivä/joka viikko shoppaileen issoon maailmaan niin netti on hyvä vaihtoehto 🙂 Mielummin shoppailen netisä ku poltan bensaa

Ja vaikka meän kylälä oiski vaikka kaikki maailman kaupat niin kyllä mie suosin nettiä silti…En tykkää mm. ihmisruuhkasa olla, kärttysten asiakaspalvelijoitten tai kärttysten ja kauhiasti valittavien ostajien ympäröimänä jne vaan mielummin istun kotona ja selailen omasa rauhasa kahvia hörppien nettikauppavalikoimia ilman että joku hönkii niskan takana että Ostaksie jotaki….ku tykkään katella ja miettiä ja pohtia kauanki yhtä esinettä 🙂 tai joskus tykkään vaan ihhailla jotaki mutta jättää ostamatta, nämä onnistuu huomattavasti paremmin nettisä ku itte liikkeesä

JAaesim. pikkukivijalkamyymälä Nougat Helsingisä, en oo koskaan käyny mutta minun onni on että sillä on nettikauppa, mieki saan semmosia tuotteita halutessa mitä sielä myynnisä :)

Tuosa naapuripitäjäsä kyllä on pari keittiöliikettä mutta niiläki on nettikauppa, miksi lähen turhaa bensaa polttaan ku saman rahan voin laittaa postikuluihin :)

Ja tämä on vain minun mielipie netistä ja kivijalkamyymälästä, molemmat hyviä ja molemmat on yhtä tarpeellisia

Ja uskon että se palautuskäytäntö vakiintuu ajan kuluessa…oli se sitte maksullinen tai ei…KAikki uus on ylleensä joka puolela maailmaa Iiik! En tykkää! En kyllä tee sitä tai tätä!!!

ja sitte kohta kuluttaja soppeutuu siihen ja kaikki on hyvin :)

Optinenko, kyllä

Ja on ammatinvalintakysymys onko minimipalkala kituuttavasa kivijalkamyymäläsä ja samoten oma asenne ratkasee…Jos on naama norsun vit…norsun mutkala niin ei ihme että se kivijalkamyymälä kittuuttaa…………Kuka semmosseen haluaa uuelleen ennää mennä…emmie ainakaan vaikka ois mitä kuolattaavvaa liike täynnä…

Pitäs olla tyytyväinen ja onnellinen jo siihen että niitä asiakkaita ees käy sielä eikä olla hitokseen kateellinen nettikaupoille…

Hymyä huuleen ja ystävällistä palvelua sille nettikauppa-valinnanki tehneelle, se HYMY voi ratkasta tulleeko se ostaja sinne liikkeeseen uuelleen mielummin ku ostaa sieltä nettikaupasta….

ja en tarkota tällä Katriinaa vaan ylleensä kivijalkamyymälöitten omistajia :)

Jos joku nyt ees ymmärtää mitä yritän sanoa

Oma asenne ratkasee paljon kivijalkamyymälän myyntiäki…ei aina mutta usseia

8. …niin ja on vielä seki, kysynnän ja tarjonnan laki…Näin se maailma vaan on ja mennee….

Kohta meilä kaikila esim. on robottiautot :)

Kysynnän ja tarjonnan laki, ja maailma muuttuu aina vaan teollisemmaksi….

Ja jos joku ei tiä mitä tuo laki oikiasti tarkottaa, wikipedita

….ja vielä korjaus tuohon meän kylän torijuttuun…ei oo auki ees kesälä ku silloin tällöin…

8. Itse työskentelen nettikaupan parissa ja meillä ainakin lakimuutos otetaan ilolla vastaan. Kuluttajat harvoin ajattelevat että jokaisesta palutettavasta ostoksesta kauppias häviää useamman euron, pahimmassa tapauksessa puhutaan useista kympeistä. Valitettavasti tiedän usein jo nimen perusteella, että tämä paketti tulee bumerangina takaisin.

Myös palautuksesta ilmoittaminen on fiksua kaupankäyntiä vaikka se ei vielä olekaan pakollista.

1. Mea: Tuo ilmoituskäytäntö on kyllä hyvä muutos kun nyt mietin. Uskoisin että jo yksistään se laskee "turhien" palautusten määrää.

Tämä saattaa ehkä sinun korvaan kuullostaa nyt inhottavalta, mutta haluan avata omaa ajatusmaailmani asiakkaan näkökulmasta. En voi puhua kenekään muun puolesta kuin omani, mutta minuun tuo palautuksen maksullisuus tulee vaikuttamaan. Ihan jo siksikin, että vaatteita ja kenkiä en uskalla ostaa enää paikoista, joissa palautuksesta maksetaan. Palautushinnoista en ole vielä löytänyt puhetta missään, mutta jos yhden paidan ostamisesta ja palautuksesta joudun maksamaan 7-8 euroa "tyhjää", en tilaisi sitä ollenkaan vaan ostaisin jotain muuta, jostain muualta tai en mistään mitään.

Varsinkin tämä uusin H&M tilausongelmani todisti, että tuotekuvakaan ei aina täsmää joten helposti kaupankäynti muuttuu kinasteluksi siitä kuka oikeasti on vastuussa palautuksesta, kauppias jonka tuotekuva tai ilmoitetut mittatiedot eivät täsmää vai asiakas joka "hupitilailee". Tästä syntyy väkisinkin mahdollisia ongelmatilanteita, jotka molempien osapuolien tulee myös ymmärtää. Kukaan ei halua "tyhjästä" maksaa, ei kuluttaja eikä yrittäjä. Sen vuoksi tämä onkin niin ongelmallinen tilanne, samaan aikaan pitäisi pystyä turvaamaan kauppiaiden riskit sekä asiakkaan riskit. Nyt kauppiaalle koitunut taloudellinen riski siirtyy osittain kuluttajalle, mikä onkin kirjoitettuna ihan ymmärrettävä ja hyväksyttävä siirto. vaikutuksia sillä varmasti tulee olemaan, toivottavasti vain myönteisiä. Asiakaspalvelun merkitys tulee oman veikkaukseni mukaan ainakin kasvamaan, kun palautuskäytäntöjä aletaan kesäkuussa soveltamaan käytöntöön. Hyvä asiakaspalvelu on aina valttikortti, sillä pääsee pitkälle. 🙂

9. Kuluttajan kannaltahan tuo on todella pyllystä, mutta en nyt usko tässä olevan isompaa vaikutusta esimerkiksi verkkokauppojen kannattavuuteen isot vs. pienet. Esimerkiksi tämä argumenttisi kuulostaa hieman kaukaa haetulta: "Mitä tulee isoimpiin verkkokauppa-toimijoihin, he kasvattavat todennäköisesti monopoliasemaansa entisestään. Suurimmat verkkokaupat voivat jatkossakin tarjota kaikille asiakkailleen maksuttoman palautuksen suuremman liikevaihtonsa turvin…" No ihan samallalailla ne pienemät voivat tarjota kaikille asiakkaille maksuttoman palautuksen jatkossakin, jokainen kauppa varmasti puntaroi, että kuinka iso kilpailuvaltti se on markkinoilla. Ei ilmaisten palautusten maksaminen maksa kauppiaalle yhtään sen enempää tai vähempää kuin nytkään.

Nythän on ollut useampikin artikkeleita, joissa pienet verkkokauppojen pitäjät ovat valitelleet tai jopa kertoneet toiminnan lopettamisesta sen takia, että palautukset nielevät niin paljon rahaa ja muita resursseja yrittäjältä. Käytännössä moni yrittäjä, jolla on verkkokauppa vaikkapa fyysisen myymälän lisäksi ottaa muutoksen ilolla vastaan, koska nyt ns. kokeiluostot tmv. häviävät, jotka ovat olleet iso rasite pienelle verkkokaupalle.

Mutta kuten sanoin, niin tämä tähän astinen kuluttajaa voiteleva palvelu on ollut ihana ja toivon mukaan moni kauppa sitä jatkaa. Mielenkiintoisia tulevatkin olemaan caset, jossa on ristiriita, että vastaako tuote kuvausta. Jos vaikkapa väri poikkeaa luonnossa ja netissä tai tuotekuvauksessa on ollut väärä materiaali, niin kenen piikkiin palautus silloin menee ja missä menee raja milloin tuote on "virheellinen".

1. JOhkis: Tilanne onkin nimenomaan se, että jos muutosta ei ota käyttöön, ei se vaikuta hupipalautuksiin ja testiostoksiin. Silloinhan tilanne jatkuu tismalleen samanlaisena kuin nytkin ja kuten kirjoitit, monella pienemmällä kaupalla on siitä syystä tiukkaa. Jos verkkokauppa ottaa maksullisen palautuksen käyttönsä, se rajaa heti ostajakuntaa pois. Näin se vaan on, eli jos olet pieni verkkokauppa voit tehdä niin tai näin niin takkiin tulee. Se minua suruttaa tosi paljon, koska tämä muutos olisi ollut parempi tehdä ehdottomaksi, jolloin se olisi ollut tasapuolinen isoille ja pienille ja tuonut pienentänyt palauttamisesta johtuvaa työtä ja kustannusmäärää.

1. Vekarus: Niin on, malliesimerkki munasta ja kanasta kumpi oli ensin kannattava kauppa vai kannatava palautus.

10. Haluan vielä painottaa että postaukseni ydin on siinä, että olen seka peloissani että huolissani pienempien verkkokauppojen tulevaisuudesta. En todellakaan tahdo että yksikään verkkokauppa enää menisi nurin ja haluan tietysti tukea niiden toimintaa jakamalla ostoksiani pienten ja isojen kesken. Mutta rahalla on oikeasti suuri merkitys ja maksullinen palautus on yksi niistä syistä joiden uskovan johtavan asikasvirran suuntautumisen isompiin verkkokauppoihin, joilla on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää maksutonta palautuskäytäntöä. Yksi syy miksi en osta oikeastaan koskaan mitään ulkomaisista nettikaupoista on se, että haluan tukea suomalaista toimintaa ja työpaikkojen säilymistä sekä saada selkeää ja luotettavaa asiakaspalvelua juurikin niissä palautus- ja ongelmatilanteissa. Toinen merkittävä syy on palautuksen helppous ja maksuttomuus, joka on tähän asti ollut selkeä kilpailuetu ulkomaisia nettikauppoja vastaan. Nyt jos ja kun (riippuu kauppiaasta) palautuksesta tulee maksullista, pitää minun asiakkaana puntaroida asiaa uudestaan. Joissakin tapauksissa raha menee periaatteen edelle ja kun tunnetusti ulkomailla on monesti edullisemmat hinnat, pelkään itse että suomalainen ostovoimaa suuntaa entistäkin enemmän ulkomaille.

11. Nyt kyllä täytyy sanoa, että kirjoituksesi pisti ärsyttämään kovasta. Maksulliset palautukset ovat jo tällä hetkellä mahdollisia ja sikäli tämä asia ei ole mitään uutta. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt kaltaisiasi shoppailijoita, jotka tilaavat tavaraa älyttömiä määriä, ilman suurempaa ajatusta siitä, että aikooko todellakin ostaa ne tavarat. Älyttömintä on asetella ne jonkin yrityksen tavarat omaan asuntoon paikoilleen ja vieläpä parhaassa tapauksessa pitää niitä "ominaan" sen aikaa, että ne on palautettava. Se ei ole NORMAALI ostoskäyttäytymistä,

Yrittäjyydestä et selvästi ymmärrä yhtää mitään. Meinaatko että joku yrittäjä on tyytyväinen siitä, että tappion sijaan saa ehkä elää kädestä suuhun?

Sinun kaltaisesi turhanpäiväiset shoppailijat ehkä jäävätkin nyt ulkopuolelle, joka on hyvä asia, koska usein kaltaisesi ostoskäyttäytyminen herättää epäilyn maksukyvystä.

Todelliset ostajat, jotka aikaisemmin kävivät liikkeissä, edelleen jatkavat ostoksiaan joko liikkeessä tai nettikaupassa. Ehkäpä tämä on hyvä sikäli, että perinteiset kaupat jatkavat toimintaansa ja se puolestaan voisi lisätä työpaikkoja.

1. Pia: Suhtaudut ihmeellisen agressiivisesti minun postaukseeni lakimuutoksesta, josta kuitenkin olet tietänyt jo pitkään ja josta on uutisoitukin jo vaikka kuinka monesti. maksulliset palautukset ovat mahdollisia ja se nimeomaan on m a h d o l l i s u u s jatkossakin. Se on tehty nimenomaan yrittäjille ja heidän toimintaansa helpottamaan ja jokainen yrittäjä itse päättää haluaako ottaa tämän muutoksen käyttöönsä.

En myöskään ymmärrä asennettasi minua kohtaan, josta paistaa kiukku ja suuttumus läpi. Olen ostanut tuhansia kertoja verkosta ja palauttanut vain muutamia kertoja joten yleistyksesi on täysin turhaa. Niissäkin palautuksissa on kyse ollut lähes aina siitä että myydään tuotteita vaillinaisilla tiedoilla ja tuote ei vastaa tuotekuvaa tai ilmoitettuja mittoja.

Yrittäjä ei ole todellakaan tyytyväinen siihen että pitää elää kädestä suuhun, kuka olisi. MInunlaiseni shoppailija on tuonut verkkokaupoille tuhansia euroja vuodessa tekemättä juurikaan edes palautuksia, joten eiköhän niistä roposista ole yrittäjänkin taskuun jotain viikkorahaa jäänyt. Riidan haastaminen on aivan turhaa ja henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ole kehittävää keskustelua jota ehkä yritit saada kommentillasi aikaan.

12. Itse olen ostajana todella harkitsevainen. Ostan vain käyttöön ja tarpeeseen, ja tämä koskee niin vaatteita, sisustusta kuin kosmetiikkaakin. Minä kuulun siihen joukkoon, joka harmissaan ja huolestuneena katselee pikkukaupunkien tyhjiä liiketiloja ja inhoaa automarketteja, jonne ns. keskustojen palvelut ja tunnelma viedään. Tykkään myös saada palvelua sekä hypistellä ja nähdä tuotteen ennen ostopäätöstä. Ostan netistä vain ja ainoastaan jo tutun tai "varman" tuotteen, jos ihan pakko mutta ensisijaisesti suosin kyllä kivijalkamyymälöitä. Ja joo, minäkin asun pienellä paikkakunnalla ja shoppailemaan tarvitsee lähteä ihan erikseen ajan kanssa – mutta sehän siitä tekee just parasta ja nettikaupan postimaksun hinnalla matkustan kevyesti noutamaan itse tuotteen paikan päältä 🙂

1. Taata: Valitettava totuus on se että palveluiden siirtyessä nettiin, on varsinaisien myymälöiden asema heikentynyt. Itse uskon että kaikissa muutoksissa piilee myös jotain hyvää, se paljastuneen meillekin sitten aikanaan kun katsoo taaksepäin menneisyyteen. 🙂

13. Pia ja Taata: Huh! Pelkäsin jo, että olen mielipiteineni ja näkemyksineni yksin. Kiitos peesauksesta! On ihanaa, että vielä on meitä jotka arvostavat sydämestään palvelevia kivijalkamyymälöiden sankareita ja henkilökohtaista palvelua,

1. Katriina: Tässä ei ollut kyse verkkokauppa vst kivijalkamyymälä, vaan pelkästään verkkokauppojen keskinäisestä toimintatavan muutoksesta, joka on minusta epäreilu pieniä nettikauppayrittäjiä kohtaan. Kyllä varmasti jokainen nettiostoksia tekevä arvostaa myös ihan oikeaa myyntityötä ja kauppojen myyjiä. Miksi asiat pitää kärjistää tälläiseksi sanasodaksi asiasta, joka ei ole edes postauksen kannalta relevantti ja josta olemme kaikki samaa mieltä vaikka keskustelu onkin kipakkaan sävyyn kirjoitettu.

14. Itse voin kommentoida sekä ostajan että verkkokauppiaan näkökulmasta.

Minusta on hyvä, että turhat palautukset vähenevät, eli kuormitus verkkokauppiaiden kulurakenteesta tuolta osin tulee pienentymään. Olen kuullut niin paljon tarinoita ihmisistä, jotka vaan tilaavat ja tilaavat pienempää/edullisempaa tavaraa edes aikomatta noutaa tavaroitaan. En voi tätä käsittää, mutta tätä tapahtuu ilmeisen paljon.

Sen sijaan sitten isompien ja kalliimpien ostosten kanssa tämä tuskin tulee muuttamaan käytäntöjä kovinkaan paljon. Näitä ostoksia ei muutenkaan tehdä hetken mielijohteesta, vaan oikean tarpeen lähtökohdista. Ja lisäksi näissä ostoksissa on muutenkin yleensä rahtikuljetus (ei normaali postitoimitus), jota ei ole voinut tähänkään mennessä palauttaa ilman kustannuksia asiakkaan toimesta. Näissä kuitenkin säilyy ihan samalla lailla viallisten tuotteiden palautusoikeus ja takuut, eli laki ei muuta käytännössä mitään.

Pienemmän tavaran ja etenkin vaatteiden ostajien joukossa on kuitenkin aika paljon palauttajia. Itse en tätä henk. koht. ymmärrä, koska itse nään, että palauttamisessa on niin kamala "vaiva", että vain mikäli tuote on viallinen tms., niin jaksan lähteä sitä palauttamaan. Mutta koska huolettomampaa kuluttajakuntaa on ilmeisen paljon, niin nämä "yltiöshoppailijat" todennäköisesti tulevat tekemään ostoksiaan hieman varovaisemmin.

Mutta kun asia ei ole niin yksinkertainen, että tärkeintä olisi vaan tilausten määrä. Vaan tärkeintähän on niiden tilausten määrä, jotka jäävät asiakkaalle eivätkä palaudu. Eli mikäli tilausten määrä vähenee, mutta samalla myös turhien palautusten määrä vähenee, niin sehän ei sinänsä ole lainkaan kannattamatonta kauppaa kauppiaan puolelta – päinvastoin. Vähenee resurssitarve jne. tilausten käsittelyyn. Tärkeintähän on saada sitä kannattavaa kauppaa, josta rahat jäävät myyjän taskuun. Eli ehkä tämä (toivottavasti!) vähentää ainoastaan yltiöshoppailijoiden turhia palautuksia eikä sinänsä vähennä yrittäjien taskuun jäävien eurojen määrää. 🙂

15. Minusta tämä muutos on hyvä. Pieniä verkkokauppoja on jo kaatunut "ilmaisten" palautusten myötä -mikään tässä maailmassa ei taida olla ilmaista, eivätkä ne kuljetusyritykset tähänkään asti niitä paketteja ole huvikseen edestakaisin kuskanneet, vaan kustannukset ovat kaatuneet yrittäjille. Itse kuulun siihen sakkiin, joka mieluummin katselee ja miettii netissä ja ostaa sitten kaupasta, vaikka olen minä netistäkin hankintoja tehnyt. En ymmärrä myöskään kaupoista ostamista sillä mielellä, että katsotaan nyt ensin, mikä näistä olisi kiva ja palautetaan sitten loput viikon päästä takaisin. Minusta palautusoikeus on paikallaan, jos tuotteessa on jokin vika. Harkintaa ostoksiin, niin ei tarvitse palautuksista jatkossakaan maksaa. Jokainen voi myös itse valita, että laittaako rahansa kotimaisiin tuotteisiin/yrityksiin vai suosiiko monikansallisia suuryrityksiä.

1. Minna: Mikään ei ole ilmaista, se on totta. Ja jokainen yrittäjä kokee asian omalla tavallaan, ne joiden mielestä muutos on hyvä niin ei siinä ole mitään väärää. Itse olen täällä ostajapuolella ja teen itse päätökset omalta osaltani. Jokaisella meillä on oikeus päättää miten toimitaan, kunhan laista pidetään kiinni. Vaatteiden ostamisen tulen varmaankin itse lopettamaan maksulliseen palautukseen siirtyvissä paikoissa, koska vaatteiden osalta verkko-ostoksien tekeminen on ongelmallisinta juurikin mallin ja kokoluokituksen vuoksi. Vaikka kuinka harkitsisi ostoksiaan, tulee väkisinkin joskus mentyä mönkään. Erityisesti silloin kun pitää arpoa kahden vaatekoon väliltä eikä mittoja ole senteissä ilmoitettu. Mutta ehkä palautuskäytännön muuttuminen tuo tullessaa tosiaan sen, että tuotetiedot ovat yksityiskohtaisempia ja tarkempia jotta mittaukset ja sopivuuden voi kotona varmistaa ennen tilaamista.

16. Tuollainen tahallinen palauttelu ja noutamatta jättäminen on todella kurjaa eikä sellainen toiminta ole minusta hyväksyttävää. Pitää kuitenkin muistaa myö se, että vaikka keskustelumme valokeilassa onkin nyt nämä "tahallisesti toistuvasti palauttelevat" hupitilaajat, on suurinosa asiakkaista kuitenkin ihan oikealla asialla ostoksilla. Itse palautan naurettavan vähän tuotteita takaisin kauppaan ja ostajana on tosi kurja että kommentiiboksini keskustelu meni näin negatiiviseksi ja yleistykseksi. Postaukseni tarkoitus oli todellakin tuoda esille vain oma kantani asiaan, sillä tuleva käytäntö palautusten maksullisuudesta tulee vaikuttamaan omaan ostokäyttäytymiseeni ja päätöksien tekoon jatkossa. Vaikka olisikin varmasti tosi hienoa ajatella että tuleva muutos pyyhkisi kaikki ongelmat pois, en itse usko että näin tulee tapahtumaan. Minusta on tärkeää käydä keskustelua asiasta myös täällä tavallisten ostajien puolella, koska kuluttaja on kuitenkin lopulta se viimeinen joka sanoo mihin, miksi ja minne rahansa laittaa.

Tämä keskustelu tosiaan on yleisellä tasolla mennyt nyt ihmeelliseksi jahkaamiseksi siitä kuinka kaikki syy on nyt niiden marginaalisten ihmisten jotka tilaavat ilmeisesti huvikseen ja palauttavatkin sitten huvikseen. Tähän olisi varmasti ollut olemassa toisenlainenkin lähestymistapa kuin palautusten maksulliseksi muuttaminen (vaikkakin se on siis jatkossakin vapaaehtoista). Itse jos olisin verkkokauppayrittäjä, pitäisi asiakkaistani ihan kirjaa eli ns. asiakasrekisteriä. Toistuvasti palautuksia tekevät eivät saisi enää muuta maksutapaa kuin ennakkomaksu taikka verkkomaksu. Tämän olettaisi kitkevän aika suuren osan hupiostajista jo pois. palautukset kuuluvat verkko-ostosten tekemiseen, ne ovat luonnollinen osa ostamista kun puhutaan siitä että ostos tehdään pelkän kuvan perusteella. En halua yleistää itsekään, mutta tuntuu että kaikki asiakkaat on nyt niputettu tähän tuhma-paha-palauttaja kategoriaan, minut mukaan lukien. Se tuntuu minusta pahalta.

Tämä asia on todellakin moni syinen juttu, eikä mitään varmaa tosiaan tiedetä ennen kuin uusi käytäntö otetaan laajemmin käyttöön. Kuten postauksessani kirjoitin, toivon että kauppa käy kuten ennenkin ja palautusten määrä on ainut määre joka pienenee. Hyvällä mielellä ja asenteella vaan eteenpäin niin aika näyttää miten käypi. 🙂

17. Ano ja Saga: En julkaise kommenttejanne erittäin vihamielisen ja epäasiallisen sävyyn kirjoitetun sisältönne vuoksi. Todella kurjaa että keskustelu meni agressiiviseksi syyttelyksi, koska tarkoitukseni oli todellakin tuoda esille oma näkökantani ja huolestuneisuuteni tulevaa muutosta kohtaan.

On loukkaavaa että leimaatte minut yhdeksi näistä ihmisistä jotka toistuvasti tekevät palautuksia, sillä en kuulu tähän "syytettyjen" kategoriaan. Oma palautusprosenttini on alle 10%, joka on todellakin erittäin vähän siinä määrässä mitä verkkokaupoissa asioin. Parin viimeisen vuoden aikana tehdyistä ostoksistani olen palauttanut vain Hobbyhallin, Stockmannin ja H&M:n tuotteita ja niitäkin erittäin perustelluista syistä joista en suostuisi maksamaan palautusmaksua. Reklaamatiot ja vialliset tuotteet ovat tietysti asia erikseen, niistä ei voi koitua asiakkaalle ylimääräisiä kuluja jatkossakaan. Jos olen virheostoksen tehnyt, olen kyllä itse kantanut siitä tappioni myymällä sen edullisesti eteenpäin, en vierittämällä palautuksesta koituvia postimaksuja yrittäjän niskoille.

Ymmärrän täysin syyt siihen, miksi moni verkkokauppayrittäjä kokee muutoksen myönteisenä. Ja voihan olla että olen täysin yksin ajatuksieni kanssa kokiessani maksullisen palauttamisen ja vaihtamisen olevan hankalaa ja vähentävän omaa ostohalukkuuttani. En osta koskaan palauttaakseni tuotetta, ostan pitääkseni sen toivoen että se vastaa verkkokaupan sivuilla olevia tuotetietoja ja siitä saatua mielikuvaa. Asiat eivät verkko-ostoksien suhteen ole kuitenkaan niin mustavalkoisia ja sen olen itsekin saanut kokea. Pikimustana ostamani rahi onkin haalistunut ja harmahtava, paita joka omaa kokoani onkin kaavoiltaan reilu ja roikkuu päälläni, vaikka mallilla se istuu kuin valettu. Onko tosiaan näin, että ostajan vastuulla on koko ostoprosessi? Varmastikaan ei ole mitään kompromissia olemassa jossa sekä asiakkaat / kuluttajat että yrittäjät tulisivat toisiaan vastaan palautuskäytäntöjen osalta mutta toivoa silti kai saan.

Olen vastaisuudessakin tarkka siitä mitä ostan ja sisustuspuolen jutuista tiedänkin useimmiten miltä tuote näyttää oikeasti joten niitä voin surutta ostella netistä jatkossakin. Omien ja tyttöni vaatteiden osalta pitää käyttää harkintaa jonkin verran enemmän, sillä tilaaminen, palauttaminen ja uuden tilauksen tekeminen vie sekä aikaa että rahaa molemmilta kaupan osapuolilta. Enkä halua olla vaivaksi yrittäjälle sen enempää kuin itsellenikään. helpointa siis lienee ostaa vaatteet suoraan kaupasta, jolloin ne voi sovittaa tai ainakin mallata päälle jos ei koppiin jaksa jonotella. :)

Itse olen oman mielipiteeni esittänyt ja kantani myös moneen kertaan perustellut. Olisi mukava silti kuulla vielä teidän mielipiteitä, asiallisesti ja toisia kunnioittavasti ilmaistuna. Kukaan ei ole syyllistynyt mihinkään ja mielipiteitä voi esittää puolesta ja vastaan. 🙂

18. Jopas on kiivasta keskustelua. Minä en ymmärrä näitä syyttävään sävyyn kirjoitettuja mielipiteitä, sillä itselläni vissiin on luetun ymmärtäminen vielä tallessa, sillä ymmärsin mistä Miia postauksessaan puhuu. Taistelette täällä Miiaa vastaan, joka on ihan samaa mieltä teidän muiden kanssa siitä, että tämä lakimuutos on hyväksi varmasti pienyrittäjille vaikka voi myös tuoda tullessaan ongelmia. Ongelmilla tarkoitan ostohalukkuuden vähenemistä, kun ihmiset eivät uskalla tehdä verkossa ostoksia kun riskinä on, että tuote ei vastaakaan odotuksia ja kuvauksia. Miia ei varmasti ole ainoa, jonka ostokäyttäytymiseen tulee muutoksia kun joidenkin yritysten palautukset tulevat maksulliseksi. Teidän joukossa on muitakin, joiden nettishoppailu vähenee kun palautuksesta joutuu maksamaan. Jotkut teistä siirtyy käyttämään enemmän fyysisiä ostopaikkoja ja joillain ostosten tekeminen yksinkertaisesti vähenee. Miia vain sanoi ääneen ajatuksen, jota moni meistä on miettinyt, kun tieto tämän lakimuutoksen voimaan astumisesta selvisi.

Esimerkiksi otan nyt jonkun sellaisen, josta itselläni on kokemusta eli H&M Home -tuotteet. Tykkään keltaisesta sisustuksessa ja olen ajan kanssa tykästynyt moniin H&M:n keltaisiin tyynyliinoihin. Ensimmäisen kerran, kun tilasin kauniin kirkkaan keltaisen tyynyliinan, johon nettikaupan sivulla ihastuin sain kotiini sinapinkeltaisen tyynyliinan. Luulin siis ostavani eri värisen tyynyliinan kuin mitä todellisuus oli. Siitäkö minun sitten olisi pitänyt maksaa 5,90 (tai mitä ne postikulut nyt ovatkaan siellä) että luulin tilanneeni kirkkaan keltaisen tyynyliinan jonka jouduinkin palauttamaan? Maksamaan enemmän väärän värisen tuotteen näkemisestä ja palauttamisesta mitä itse tyynyliina olisi maksanut? Tokihan olisin voinut ensin käydä myymälässä katsomassa onko väri oikea ja tilata sen vasta sitten? Tai olisin voinut ostaa sen suoraan myymälästä, JOS se olisi ollut oikean värinen. Mutta mitä me sitten edes teemme nettikaupoilla? Tämä oli todellinen esimerkki omasta tilaushistoriasta, joskin hieman kärjistettynä. Pointti vaan on se, että verkkokaupan tiedot eivät aina vastaa todellisuutta. Hyvänä esimerkkinä myös tekstiilit, jotka ovat valkoisia tuotetietojen mukaan. Moni on varmaan huomannut, että kaupan ilmoittama valkoinen ei aina ole valkoinen ja valkoisen sävyissä on eroja. Nettiostosten palautuksiin on monia syitä ja hupipalauttajien toimintaa minäkään en hyväksy.

Henkilökohtaisesti toivon, että tämä lakimuutos helpottaa verkkokauppojen taloustilannetta ja vähenevät palautukset auttavat yrittäjiä selviämään taloudellisesti. Lisäksi toivon, että vähenevien palautusten tuoma positiivinen muutos ei puolestaan söisi pieniltä verkkokaupoilta asiakkaita. Tämähän on kaksipiippuinen tilanne: asiakkaita on, mutta niin myös paljon palautuksia (jos ovat ilmaisia), mutta jos maksulliset palautukset voivat vähentää asiakasmääriä.

Jospa kaikki lukisimme Miian postauksen uudelleen, ihan uudella asenteella ja yritettäisiin ymmärtää, että ollaan kaikki tässä nyt ihan samassa veneessä. Me haluamme tukea (pieniä) suomalaisia yrityksiä ja yrittäjät haluavat tuoda tuotteensa helposti meidän saatavilla ja saada leipää pöytään. Emme me ole eri puolilla, vaan samalla puolella. Miten voisimme pelata yhteen niin, että pienyrittäjät saisivat tukittua turhat rahareiät ja niin, että me kuluttajat saisimme tuotteet riskittä ilman lisäkuluja? Ehkä siihen olisi parempi keskittyä tällaisen syyttelyn sijaan.

Yrittäjät ovat julkisuudessa puhuneet siitä, mitä jatkuvat tuotepalautukset pahimmillaan ovat heidän yrityksilleen saaneet aikaan. Kai me kuluttajatkin saamme sanoa sanamme? En kuitenkaan ole kuullut kenenkään muun sanoneen tätä monien ajattelemaa asiaa ääneen paitsi Miian nyt. Rohkea veto nostaa tällaisia aiheita esille. Varsinkin näin sosiaalisessa mediassa ja verkossa, varsinkin kun kyse on nimenomaan verkko-ostoksista.

Kuka muu uskaltaa sanoa ääneen, että tilanne on kahtiajakoinen eikä vain syytellä Miiaa asian ääneen sanomisesta?

1. Irina: Sinä osasit kirjoittaa asian juuri niin kuin sen tarkoitin. Postaukseni tarkoitus ei ole todellakaan lynkata ketään eikä varsinkaan syyllistää yrittäjiä palautuskäytännön muuttamisesta. Kirjoitin postaukseni mielestäni hyvin neutraalista ja asiallisestikin, mutta selkeästi siitä saa vääränlaisen käsityksen kirjoitusasussaan (lieneekö hymiöiden puutteesta, kun niitä on totuttu näkemään :)) ja syy on täysin minun.

Itse arvostan kaikkia yrittäjiä suuresti, varsinkin naisyrittäjyyttä ja sisustukseen suuntautuvia kauppoja. Minusta on erittäin rohkeaa alkaa yrittäjäksi ja tiedän jonkin verran siitä miten raskasta se voi olla. Siksi halusin tästä asiasta puhua, koska se on minulle tärkeä ja vaikuttaa myös omaan nettiostoskäyttäytymiseeni. Kuten postauksessani sanoin pariinkin kertaan, vain aika näyttää millainen vaikutus muutoksella tulee olemaan niiden yritysten osalta jotka uuden maksullisen palautuksen ottavat käyttöönsä. Toivon jokaiselle yrittäjälle ja verkkokauppa-asiakkaalle jatkossakin hyvää ja menestyksekästä tulevaisuutta. Ja toivon että ihmiset suosivat jatkossakin suomalaisia nettikauppoja ulkomaalaisten sijaan, kuten tähänkin asti. ♥

19. Iltaa vielä.. Keskustelu tuntuu todellakin hieman kuumentuneen, joten täytyy vähän tarkentaa aikaisempaa kommentoitiani. Ihailen väsymättömyyttäsi kotinne uudistamisessa ja kaunistamisessa. Blogin sisältö on laadukasta ja kirjoitat kivoja postauksia. Erityisesti pidin muutaman viikon takaisista postauksista, joissa esittelit pieniä sisustusliikkeitä ja niiden tarjontaa. Mainitsin aikaisemmassa kommentissani pettyneeni. Tarkoitin sillä sitä, että olit mielestäni jättänyt kokonaan huomioimatta nettikaupan vaikutukset mm. kivijalkaliikkeille ja kuinka tämä tuleva muutos saattaa itseasiassa parantaa kivijalkaliikkeiden asemaa – kuluttajat palaavatkin perinteiseen shoppailuun hutiostojen välttämiseksi. Eli voi tämä muutos tuoda mukanaan jotakin hyvääkin, eikö? Jokainen säästynyt kotimainen työpaikka ja veroeuro otettakoon avosylin vastaan. Toivon sinulle ja suloiselle tyttärellesi ihanaisia tyttöjen hetkiä perinteisen shoppailun merkeissä ja tietysti muistorikkaita kahvila-ja jätskiherkutteluita niiden yhteydessä.

1. Katriina: Kiitos kun palasit vielä takaisin kommentoimaan. ♥ Itselleni tuli hieman kurja olo, kun postaukseni ymmärrettiin hieman väärin. Syy siihen on täysin minun itseni ja kirjoitusasuni, en osannut selvästikään muotoilla itseäni riittävän selkeästi.

Kuten irinallekin tuossa ylempänä kirjoitin, ei postaukseni tarkoitus todellakaan ollut eikä syyllistää yrittäjiä palautuskäytännön muuttamisesta. Itseäni tuleva mahdollinen muutos mietityttää sekä puolesta että vastaan, ymmärrän yrittäjän näkökannan ja sen millaiset taloudelliset helpotukset maksullinen palautus ja turhien hupipalauttajien määrän vähentyminen tuo tullessaan. Mutta ymmärrän luonnollisesti myös oman kantani ostajana ja edustankin postauksellani vain itseäni omine huolineni siitä miten vaikeaa on jatkossa palauttaa väärän kokoista vaatetta. Sisustuspuolen ostoksista en ole huolissani, niitä tulen jatkossakin tekemään melko huoletta nettiostoksina.

Postaukseni käsitteli vain verkkokauppojen palautuskäytäntöön tehtyä lakimuutosta ja sitä kautta verkko-ostamista. Myönnän että ostan suurimman osan ostoksistani nykyisin netistä, mutta suosin usein myös pienempiä liikkeitä joilla nettikauppa on kivijalkamyymälän ohessa. Yritän jakaa ostoksiani useaan paikkaan, sekä pieniin että isoihin, mutta pekästään minun ostokseni ei riitä pitämään yritystä toiminnassa. Pienistä puroista tulee iso virta ja siksi pidänkin tärkeänä tuoda blogissani esille myös pieniä yrityksiä, uusia vasta-aloittaneita yrityksiä kuin tuotemerkkejäkin.

Ja tärkeintä minustakin on, että suomalaiset ostaisivat suomen sisältä, vaikkakin sitten verkkokaupasta. Sekin on kuitenkin enemmän kuin ei mitään. ♥

Kiitos kauniista sanoistasi ja kaikkea hyvää myös sinulle! ♥

20. En nyt kyllä täysin ymmärtänyt postausta tai sen pointtia. Muutoksen tarkoituksena on nimenomaan tehdä palautuksista veloittaminen MAHDOLLISEKSI. Missään ei ole sanottu, että pienet liikkeet alkaisivat veloittamaan palautuksista ja suuret eivät, vaan jokainen toimija tekee itse päätöksensä. Ajatuksesi siitä, että muutoksen pitäisi mielestäsi olla ehdoton ja koskea kaikkia, jotta eri kokoiset liikkeet olisivat samanarvoisia, on mielestäni melko kummallinen. Onhan eri nettikaupat nyt jo "eriarvoisessa" asemassa: joku antaa kaikkiin tilauksiin ilmaiset postikulut, joku antaa ilmaiset postikulut kun veloitus ylittää 100e, joku veloittaa painon mukaan, jollain on kiinteät kulut, joku tilatun kappalemäärän mukaan jne. Eli määritteleväthän liikkeet nytkin posti- ja käsittelykulut toiminnalleen sopivalla tavalla ja tämä saattaa suosia toisia liikkeitä toisien kustannuksella.

Ymmärtääkseni myöskään tässä muutoksessa veloituksen määrää ei ole määrätty, eli jokainen toimija päättää itse veloittaako todelliset palautuksesta aiheutuvat kustannukset vai pienen marginaalisen veloituksen, jolla kitkeä nämä hupiostelijat pois. Vastaavasti toimija voi ymmärtääkseni ilmoittaa, että esim. veloittaa palautuksesta muttei vaihdosta toiseen kokoon. Nykyisellään monet kuluttajat tilaavat "varmuuden vuoksi" vaateista kaksi rinnakkaista kokoa, joista palauttavat toisen. Esimerkiksi tällä em. veloituskäytännöllä tämä saadaan kitkettyä helposti pois.

Toki verkkokaupassa tilaus tehdään pelkän kuvauksen perusteella ja tällöin tuote ei yhtä helposti vastaa odotuksia kuin ennalta nähtynä. Hupiostajat ovat luku sinänsä, mutta aivan varmasti näiden hupiostajien lisäksi "tavallisten kuluttajien" tekemät palautukset kuormittavat toimijoita, sillä pienistä pisaroista se puro muodostuu… Näin ollen en usko, että ehdotuksesi rekisteristä, jolla hupiostajalle myytäisiin vain ennakkomaksulla, todella muuttaisi tilannetta. Lisäksi rekisterin ongelmaksi muodostuu sen ylläpito; miten varmistaa että kyseessä on sama henkilö, jolla on vain osoite tai sukunimi muuttunut?

Edelleenkään en ymmärrä, miten tämä tuleva muutos voi olla kielteinen asia kauppiaalle? Kuluttajalle, joka ostaa tuotteita tosissaan, ei tästä tule minusta suurtakaan haittaa olemaan, mikäli on oletettavaa, että palautuksia tapahtuu harvoin (ja edelleenkin, osa / kaikki saattaa jatkossakin olla niistä ilmaisia). Kuluttajahan voi itse valita mistä tuotteensa ostaa; mikäli tuotteen kuvaus on liian epämääräinen ei tuotetta kannata ostaa. Ja toisaalta, tämähän kannustaa toimijoita kuvaamaan tuotteensa tiedot jatkossa mahdollisimman tarkasti, jotta kuluttajat uskaltavat ja haluavat ostaa tuotteen.

1. Siiri: Kyseinen lakimuutos on tehty pienempien verkkokauppojen eduksi erityisesti palaustussumasta johtuvien suurten kustannusten ehkäisemiseksi. En ole postauksessani sanonut että jokainen pieni tai keskisuuri verkkokauppa tulisi muuttamaan nykyistä käytäntöään, mutta jos mediaa olet yhtään seurannut, on useampi pienempi yrittäjät nimeomaan liputtanut vahvasti tämän lakimuutoksen johdosta. Suurimmista verkkokaupoista osa on kertonut pitäytyvänsä maksuttomassa palautuksessa jatkossakin, nimiä mainitsematta. Tämä on se tuleva ero joidenkin pienten ja suurten välillä, joka minua huolestuttaa. Maksuttomasta palautuksesta tulee todella suuri myyntivaltti, joka on isoille helppo pala purtavaksi. Pienemmät verkkokaupat sen sijaan joutuvat miettimään hyvin tarkkaan riskinsä kumpaankin suuntaan, jatkavatko samalla ja ei ehkä kovin toimivalla palautuskäytönnöllä vai vaihtavatko sen maksulliseksi joka saattaa vaikeuttaa tilannetta entisestään. Jos olisi kristallipallo, voisin kurkata sinne ja sanoa että ei hätää, kaikilla on tulevaisuudessa parempi olla muutoksen johdosta. Mutta kun ei ole, on kaikki pelkkää spekulaatiota ja mietiskelyä toistaiseksi. Itseäni mietityttää omalta osaltani maksullinen palautus, koen sen aavistuksen hankalaksi ainakin tässä vaiheessa.

Kyllä kuluttajan täytyy voida luottaa siihen että verkkokaupassa myytävä tuote vastaa kuvausta. Jos ei vastaa, on tuote voitava palauttaa maksutta. Tässäkin on iso ristiriita, koska mikään instassi ei määrittele sitä mikä on aiheellinen palautus ja mikä aiheeton. Rikkinäinen tuote on tietysti asia erikseen. Miten ratkaisit tilanteen jossa asiakas ostaa netistä mustan rahin. Tuotekuvassa on pikimusta punottu rahi ja tuotetiedoissa lukee mittojen lisäksi materiaali ja hinta sekä väri nimeltään musta. Paketti saapuu 12,90 postimaksulla postiin (ison paketin postitushinta) ja avattaessa pakettia ostaja huomaa että mustan värinen rahi on haalistuneen oloinen ja kuvaisi väriä enemmänkin tummanharmaaksi kuin mustaksi. Miten tälläisessä tapauksessa pitäisi menetellä, sillä haalistunut mustakin on musta. Kumpi on velvoitettu maksamaan palautuksesta koituneet kulut?

21. Minun pääpointtini tuossa aiemmassa kommentissani oli että minulle itselleni tai kulutustottumuksiini ei tule muutosta, vaikka nettiostosten palauttamisesta tulisikin maksullista, koska en juurikaan käytä verkkokaupan palveluita – mutta ymmärrän kannan puoleen jos toiseenkin. Minä itse uskon, että verkkokaupan panostus kuvien laatuun ja tarkkoihin tuotekuvauksiin voisi olla jo niin ratkaisevaa, että vältyttäisiin monilta turhiltakin palautuksilta. Itse shoppailen harvoin, mutta kun shoppailen niin vietän aikani mielummin kaupassa sovittelemassa kuin odotan pakettia kotiin saapuvaksi. Miian puolesta harmi, että muuten niin hyvä keskustelun aihe kärjistyi näin. Hyvää ja levollista yötä kaikille 🙂

1. Taata: Muutos ei vaikuta kovinkaan suuresti ihmisiin, jotka ostavat netistä harvakseltaan. Minä kuulun siihen ryhmään joka ostan todella paljon netin kautta ihan jo ajankäytönkin vuoksi. Tykkään siitä että saan omassa rauhassa vertailla tuotteita ja hintoja netissä enkä viihdy kauppojen tungoksessa. Ja kyseessä on nimenomaan se että rauhassa mietin, vertailen ja kartoitan tuotteen ostotarpeen ennen kuin ryntään sitä klikkailemaan kotimatkalle, kuten tapaan sanoa. En osta mitään palauttamisen ilosta enkä sillä mentaliteetillä että "testailen" kotona ja palautan sitten jos ei sovi. Itselleni oli ihan totaalinen yllätys että ruotsissa on kauppoja, joiden vakiokäyntäntönä on 90 päivän testailumahdollisuus kotioloissa. Toki tuotteen on oltava myytävässä kunnossa, mutta siltikin jo pelkkä ajatus siitä että minulla olisi nojatuoli 3kk olohuoneessa, jonka jälkeen palauttaisin sen takaisin kauppaan ei mahdu minun ajatusmalliini. En ikinä kehtaisi kotonani makuuttaa tuotteita paria pakollista päivää pitempään mikäli tajuan ostaneeni jotakin väärää ja omassa tapauksessani tajuan aina aivan liian myöhään tehneeni virheostoksen että palautusaikakin on jo mennyt umpeen. Siksi olen hyödyntänyt kirppareita ja huutonettiä, jotta olen saanut näille "hutiostoksilleni" uuden kodin. :)

keskustelunaihe on minusta todella loistava ja harmittelen sitä että asia riistäytyi käsistä. Tässä olisi nimittäin voinut olla silmiä ja ajatusmaailmaa avartava mahdollisuus avoimeen aivoriiheen kuluttajien ja verkkokaupan pitäjien kesken. Minusta keskusteluyhteys ja toisen kunnioittaminen on avaintekijä siinä, että päästäisi tilanteeseen joka tyydyttää molempia osapuolia. Ostajien tulisi arvostaa verkkokauppayrittäjiä ja välttää hupipalautteluja turhan vuoksi ja kauppiaiden toisaalta sisäistää kuluttajien todellinen huoli tulevasta uudesta käytännöstä. Ehkä joku toinen saa henkevän ja ymmärtäväisemmän keskustelun aikaan asian tiimoilta myöhemmin. Minä nimittäin epäonnistuin.

Kiitos sinullekin Taata että tulit vielä kommentoimaan takaisin. ♥ Arvostan suuresti tätä elettä ja keskustelumahdollisuutta. kauniita unia ja aurinkoista kevään odotusta! ♥ ♥

22. Huhhuh mitä kommenttia! En voi ymmärtää miten joku ei nyt ymmärtänyt mikä sun pointti täs jutus oli! Kyse oli mielestäni juurikin niistä verkkokaupoista ja niiden tulevaisuudesta eikä muusta! Itse tilaan harvoin netistä, yleensä semmosen tuotteen jonka olen esim. Kaverilla nähnyt ja kaupasta ei saa ja se tuote on pakko saada 😀 mutta kukin tavallaan. Pistäisivät suoraan että palautus kielletty! ;D hauskaa kevään odottelua teille! 🙂

1. Elisabet: Tekstimuotoon kirjoitetut ajatukset eivät aina ole niin selviä kuin itse kirjoittaja kuvittelee. Omasta mielestäni kirjoitin asiallisesti ja pelottelematta, mutta voin olla väärässäkin. Tarkoitukseni oli kuitenkin hyvä ja vaikka vastaanotto olikin eilen illalla melkoisen tiukka, haluan jatkossakin kirjoittaa tälläisistä vakavammista ajankohtaisista aiheista, jotka itseäni mietityttävät. ♥ Kiitos siulle Elisabet kommentistasi ja aurinkoista kevään odotusta! ♥

23. Oli pakko vielä palata itsekin kommentoimaan tuota jälkikommenttiasi. Eli itse koin ainakin kirjoituksesi juuri noin, miten olit sen tarkoittanutkin, eli olit huolissasi pienyrittäjien nettikaupan tulevaisuudesta, mikäli lakimuutoksen takia tilausmäärät vähenevät. Ja hyvä puheenaihe ja nosto mun mielestä tämä muutenkin! Ehkä se herättää myös ostajat miettimään, miten toimia fiksusti verkossa. Se oli ainakin se oma pointtini omassa kommentissani. 🙂

1. Heidi: Ihana kuulla että sinulle tekstini ydin avautui sellaisena kuin sen tarkoitin. ♥ Tämä on minusta todella tärkeä aihe ja vaikuttaa minuun luonnollisesti kesäkuussa, koska suosin verkko-ostoksia (vaikkakaan en palauttele omasta mielestäni koskaan turhaan). Minusta on hyvä jos tätä asiaa mietitään yleisellä tasolla, myös kuluttajien keskuudessa. Osa ei mahdollisista muutoksista tule olemaan moksiskaan ja osalla se saattaa vaikuttaa ostamiseen. Näitä asioita on hyvä punnita ja myös itse ajatella omaa ostofilosofiaa, tuleeko ostettua paljon hetken mielijohteesta ja miten on palautusten laita. Ketään en halua eikä minusta yleisesti saisikaan syyllistää, ei yrittäjiä jotka muutokseen lähtevät mukaan eikä asiakkaita joista osa palauttaa (aiheesta tai aiheetta).

24. Aiheesta uutisoitiin jo vuoden 2012 lopulla että vuoden 2013 alussa olisi tämä tullut voimaan. On kerennyt hyvin asennoitua tähän ja harkita ostoksiaan entistä tarkemmin, joskaan nettishoppailu ei ole kyllä osaltani vähentynyt ollenkaan 🙂

1. leetta: Muistan tämän, ainakin ilta-sanomissa oli talouspuolella maininta asiasta mutta se lakaistiin sittemmin maton alle. Tuleva muutos tuo varmasti myös paljon hyvääkin tullessaan, varovaisin ja luottavaisin mielin katson miten se vaikuttaa minuun ostajana, vai vaikuttaako mitenkään sitten kuitenkaan. 🙂

25. Mä olen hämmästellyt useita kertoja jopa ystäväpiirin käytöksestä. Tilataan ja ei edes haeta pakettia postista, koska mieli muuttuikin. Tai tilataan monta, joista valitaan paras ja muut palautetaan, tämä tiedettiin jo tilausvaiheessa.

Olen ko henkilöille sanonut aiheesta, mutta tuskin muutosta on tapahtunut.

Mätä omena on pilannut koko kopan ja ymmärrän täysin muutoksen. Ehkä pienet liikkeet tekevät välimuodon, puolet pk-kuluista, aika näyttää.

Itselläni se ostotilanne on iso osa hankintaa, etten aio kivijalkakaupoista ikinä luopua.

1. Olen ihmetellyt samaa. Tavaraa, vaatteita, asusteita – mitä tahansa – tilataan huvin vuoksi ja jos paketti haetaan, siitä katsellaan romut läpi ja palautetaan suurin osa. Ymmärrän jos kyse vaikka kengistä, joista ei ole ihan satavarma, kumpi on oikea koko. Mutta sitä en, että tilaillaan ja mietitään vasta jälkeenpäin, että no haluunko mä niitä tuotteita sit oikeesti.

Itse teen hintavertailun netissä, ja jos kaupunkini kivijalkakaupan hinta ei ole hirvittävän paljon isompi, haen sen sieltä. Maksan mielelläni siitä, että saan katsoa itse tuotteen laadun ja kunnon ennen ostopäätöstä SEKÄ saan hyvää palvelua myyjältä (sellainen monesti pelastaa jopa koko päivän). Nettikaupasta ei vaan saa sitä samaa fiilistä, jos ostotilanne on onnistunut.

2. Ehkäpä tästä voi syyttää myös nettikauppoja, joista osa jopa mainitsee, että tilaa molemmat koot ja palauta se joka ei sovi 😉

3. Lanttuleikkuri: Tuollaista hakemattomuutta en ymmärrä yhtään. Jos tajuaa tehneensä vikaostoksen jo ennen tuotteen saamista, olisin ainakin itse välittömästi yhteydessä myyjäliikkeeseen peruakseni tilaukseni jo ennen kuin se ehtii toimitukseen. Mikäli paketti olisi jo matkalla, hakisin sen ja myös pitäisin sen, koska en kehtaisi lähettää sitä takaisin. Näin on minulla kahdesti vuosien varrella käynyt ja kummassakin tapauksessa myin tavaran kirpparilla myöhemmin pois. Oma mokanihan se oli että tilasin jotakin epäsopivaa.

Jos taasen tuote ei vastaa sitä mitä kuvittelin ostaneeni (väärä väri, väärä koko, väärä malli, väärä tuote, rikkinäinen, kolhiintunut, naarmuuntunut) on minusta moraalisesti oikein saada palauttaa tuote takaisin myyjälle. Tässä vastuu jakaantuu minusta asiakkaan ja verkkokaupan välillä puoliksi – tuotetietojen on oltava täsmälliset, tuote on pakattava asianmukaisesti ja asiakas vastaa omalta osaltaan tilauksen tarpeellisuudesta.

4. meri: Itselleni tuo on ajatuksena hieman outo, koska ostan vain tuotteita jotka todella haluan mikäli ne ovat tuotekuvien mukaisia ja oikean kokoisia. Hyvin harvoin on itselleni tullut vastaan tilanne, jossa en haluaisikaan enää ostaa jotain tilaamani kun sen saan. Toisaalta jos miettii vaikkapa vaatepuolta, voisin kuvitella joissain tapauksissa tilaavani kauniin mekon, siihen kengät ja asusteeksi muutaman erilaisen korun tai laukun, joista valitsen vasta kotona mekkoon ja kenkiin sopivimman.

Minusta tuosta yrittäjien palaustusahdingosta ja korkeista kuluista ei ole kerrottu meille kuluttajille tarpeeksi. Monta ongelmaa olisi ehkä voitu välttää silläkin, että olisi heitetty faktat pöytään jo aikaisemmin ilman lakimuutosta. Ihmisillä on kuitenkin yllättävän ymmärtäväinen sydän ja itse en halua uskoa etteikö se tuntuisi kurjalta jos yrittäjä joutuu omien palautusten vuoksi laittamaan lapun yrityksensä luukulle. Toisaalta voin olla liian optimistinen ja uskoa ihmisten hyvyyteen aivan turhaan ja edes rautalankaa vääntämällä ei olisi tilanne muuttunut palautusten suhteen.

5. Rose: Tälläistäkin markkinointia olen nähnyt, muistaakseni (en mene nyt vannomaan tätä varmaksi) Zalandollakin on ollut tuosta maininta jossakin uutiskirjeessä ja ovathan he markkinoineet hyvinkin agressiivisesti ilmaisen palautuksen varjolla. Minusta on väärin syyllistää palauttavia asiakkaita, mikäli mainosvalttina on käytetty ilmaista palautusta, joka luonnollisesti ohjaa ostajan ostokäyttäytymistä siihen että ostetaan enemmän ja isommalla riskillä, koska voihan aina palauttaa…

6. Mäkin olen selkeästi hiplaaja silloin kun kauppaan pääsen.. mikä on ihanampaa kuin testata, käännellä ja väännellä niitä tuotteita, plus että vaatteissa mm. kankaan laadun tuntee käsin ja ompeleiden tarkkuuden ja kestävyyden huomaa paljon paremmin.

26. Tulipa tästä paljon keskustelua.

Tämä on vähän "kom sii, kom saa" -juttu. Voi olla joillekin verkkokaupoille hyvä juttu, jos ihan hirveästi on palautuksia.Mutta riskinä, myynti vähenee, kun asakkaat epävarmuuksissaan

jättävät tilaamatta.

Itse käytän enimmäkseen nettikauppoja. Hyvin vähän käyn live-shoppailemassa. Kyllä omaan käytökseeni muutokset vaikuttavat. Eli pitää tarkemmin tilatessa tarkistaa nuo palautuskuviot. Enimmäkseen teen tilauksia Anttilasta, Stockalta ja H&M:ltä. Ainakin Anttila jo ilmoitti, että ilmaiset palautukset eivät poistu. Itselläni on postipalvelut käytössä 200 metrin päässä kodista ja ne ovat auki joka ilta 22 asti, joten palauttelu ei ole mikään ongelma. Mutta en ole valmis maksamaan siitä. Joten jos palautus maksaa, niin mikäli olen epävarma tilauksestani, niin silloin tilaus jää tekemättä.

"Syyllistyn" myös siihen, että tilaan vaikka 2 erilaiset bikinit ja kokeilen kotona, kummat paremmat ja palautan ne toiset.

Itselläni on verkkokauppojen ansiosta hutiostokset vähentyneet huomattavasti. Mietin ostosta pidempään ja vaatteiden kohdalla on mukavampi kotona kokeilla kaikessa rauhassa ja erilaisia vaateyhdistelmiä testaillen.

Mitenköhän muuten tosiaan tuo vaihto-oikeus? Jos koko on väärä, mutta tuote mieluinen, niin saako vaihdon tehdä ilmaiseksi?

En tiedä, onko ostokäyttäytymiseni oikeaa, mutta teen ostoksistani 95% (vaatteet, elektroniikka, sisustus yms) verkkokaupassa. Mutta kauppojen määrittämien sääntöjen puitteissa ainakin toimin, joten tuskimpa käyttäytymisessäni mitään moitittavaakaan on. Jos nyt jostain annan risuja, niin siitä, että lasten kirjakerho on vihulainen. En juuri koskaan muista peruuttaa niitä kuukauden juttuja ja sitten palautan ne. Taidankin heti tämän kommenttini jälkeen näpytellä irtisanomiseni sinne. 🙂

27. Jokainen kauppias varmaan omalla kohdallaan valitsee käytäntönsä sen mukaan, mikä on taloudellisempaa. Jos palautuskulut syövät liikaa tulosta mutta palauttamisen maksullisuus vähentää liikaa myyntiä, niin silloinhan yritys ei ylipäätään ole "elinkelpoinen".

Jos vapaaehtoisesta asiasta on kyse, niin kenenkään ei ole siis pakko periä palautuskuluja vaan mikäli liiketoiminta on kannattavaa palauttamisen maksuttomuudesta huolimatta, niin enpä usko, että kauppias ryhtyy käytäntöään muuttamaan tai ehkä kokeilee ja tilanteen mukaan saattaa palata vanhaan käytäntöön. Jos taas palautuskustannukset ovat kynnyskysymys, niin nykyinenkin systeemi ajaa kaupan kiinni. Lakimuutos antaa uuden mahdollisuuden tällaisille yrityksille, aika sitten näyttää, auttaako se.

Ymmärrän sen, että tilauskynnys nousee, kun palauttaminen hankaloituu. Mutta jos toisaalta suurien palautusmäärien vuoksi kaupan toiminta ei kannata, niin en oikein ymmärrä, kuinka nykyisen käytännön säilyttäminen helppoine palautuksineen auttaisi mitään.

28. Mä ostan netistä niin vähän ja sitä kautta käytän sitä asiakaspalautusta vieläkin vähemmän, etten kauheasti ole tätä juttua edes pohtinut. Toisaalta tiedän, että aion jatkossa suosia niitä nettikauppoja, jotka maksuttoman palautuksen edelleen tarjoavat. Enkä suostu tuntemaan siitä huonoa omatuntoa, vaikka esim. pienyrittäjien kannalta ehkä pitäisi. Mä en ole mikään himoshoppailija taikka ammattipalauttelija, joten omatuntoni on siinä suhteessa puhdas ;D

Jos ostan netissä, ostan pääosin vaatteita. Ostan aina niin, että aikomus on pitää kaikki tuotteet. Mutta jos vaate ei vain ole sopivan kokoinen, ei istu päälläni kunnolla tai väri ei vastaa odotuksia, niin haluan, että mulla on mahdollisuus maksutta se palauttaa. Enhän ostaisi kaupastakaan epäsopivaa tai ihan oudon väristä tuotetta tai maksaisi siitä, että saan todeta tuotteen epäsopivaksi ;)

Ymmärrän yrittäjienkin ongelmat ns. turhien palautusten takia, mutta itse toimin kuitenkin kuten minulle kuluttajana on parasta. Toisaalta mun nettiostelu on niin vähäistä muutenkin, että tämä tuskin paljonkaan ostokäyttäytymiseeni vaikuttaa… Tulen varmasti jatkossakin tekemään ostokseni kaupoissa pääosin, koska minun tarpeisiin se sopii yleensä paremmin. Ostan kuitenkin yleensä niin vähän kerrallaan, että tuntuisi turhalta alkaa netistä tilailemaan jotain yhtä puseroa tai sisustusesinettä…

29. Onneksi ei ole varaa tilailla ja ostella oikeastaan muualta kuin kirpputoreilta 😀 säästyy tältäkin draamalta. Ymmärrän kyllä molemmat pointit asiasta, mutta en sitä yhteiskunnan kulutushysteriaa itseään ja että kaikkea pitää saada heti nyt ja mielellään viisi kerrallaan (mm. hajonneet, kadonneet Ipodit taitaa olla paras esimerkki :D) Elämä ja oleminen ois niin paljon helpompaa ilman nettiä, näin vuosia siihen koukuttumisen jälkeen. Ois enemmän työtä ja ihmiset liikkuis enemmän, näkisivät toisia ihmisiä ja pienet yritykset jaksais ehkä kukoistaakin, raha kiertäis terveellisemmin. Mutta ei. Pääasiahan on se että näyttää hyvältä, ostaa kallista ja kuluttaa hysteerisesti. Ainakin mä, tässä 37-vuoden ei niin kypsässä iässä alan olemaan kyllästymiseen saakka täynnä koko tota touhua, muutto jollekin autiolle saarelle kuulostais niin paljon paremmalta ja upeammalta vaihtoehdolta kuin tämä kaikki pakollinen näyttäminen, omistaminen ja tavaran haaliminen. Säälittää tulevat sukupolvet, että mitä me niille oikein jätetäänkään.. Internet, automaatio, muoviteollisuus, kuluttamisen osaaminen, mutta ajattelun lopettaminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *