Paperikuvien aikakautena…

Etsiskelin valokuvalaatikostani yhtä tiettyä kuvaa ja unohduin muistelemaan menneitä yli tunniksi. Vanhempien ihmisten suusta kuulee usein sanottavan, että voi niitä vanhoja hyviä aikoja, ja nyt aion sanoa ihan samaa. Kuka muistaa miten hienoa oli räpsiä kuvia filmirulla-kameralla ja viedä mysteerirullat kehitettäväksi valokuvaamoon?

Nostalgiset filmirullat ja valokuva-albumit

Ennen digiaikaa ei koskaan tiennyt etukäteen onnistuiko kuvat vai ei. Naapuritkin olivat mukana jännittämässä kuvien onnistumista. Meillä valokuvien katselua varten pidettiin oikein kahvittelut pullatarjoiluineen ja pyydettiin naapurit ja kaiman kummin mummit katsomaan ristiäis-, matka-, ja juhlakuvia.

Tämä oli suoranainen spektaakkeli ja lapsena tietysti myös myötähäpeää aiheuttava tapahtuma, kun naapurit, kummit ja mummit tulivat katselemaan kuvia, joissa itse esiintyi myös. Reissuilla piti kantaa mukanaan aina pikkulaukullisen verran pelkkiä filmirullia, jotta varmasti saa taltioitua kaiken tarpeellisen. Toista se on nyt kun parin viikon kuvat mahtuvat yhdelle ja ainoalle muistikortille.

Halusin taltioida tänne blogiin muutaman paperikuvamuistoni ja samalla vilauttaa omaa lapsuuttani. Innostuin valokuvaamisesta ensimmäisen kerran elämässäni vuonna 2002 ja varsinkin luontokuvia tuli napsittua tuohon aikaan sadoittain.

Sain aikoinaan siskolta hänen vanhan kameransa ja käytin sievoisen summan filmirullien ostamiseen. Muistan edelleen kuinka tärkeää oli muistaa ruksia valokuvaamon kehityspussista kohta mattapintainen, koska vakiona olevaan kiiltäväpintaiseen paperikuvaan jäi ärsyttävästi sormenjälkiä.

Lapsuuskuvia

Muksuna näytin hyvin paljon samalta kuin oma tyttöni. Syntyessäni keskosena olin hyvin tumma sekä ihonsävyltäni että mustien hiusten osalta. Vuosien saatossa tukkani vaaleni ja punertui – talvella olin tummahiuksinen ja kesäauringon käristäessä muutuin punapääksi.

Vasemmassa alareunassa oleva kuva on ekaluokalta, jolloin olin hirmuinen rasavilli. Leikin siskoni kanssa koiraa vetämällä tyynyä suulla ja sen seurauksena toinen etuhampaistani irtosi. Olin vuoden verran ilman toista etuhammasta ennen kuin irronneen maitohampaan tilalle kasvoi uusi rautahammas. 😀

Itsenäistymisen aikakausi

18-vuotiaana muutin omilleni ja astuin aikuiselämään. Elämä koostui kavereista, työstä, biletyksestä ja harrastuksista – tuossa järjestyksessä. Olin nuorena ja teini-ikäisenä todella kiltti tyttö, keskityin tanssiharrastukseeni ja skippasin kaikki kotibileet ja vastaavat nuorten menot. 18-vuotiaana päätin repäistä itseni irti kaikesta vanhasta ja elämä oli hetken aikaa melkoisen villiä ja vapaata menoa. 😀

Ensimmäinen ikioma koti ja hauvavauvani

19-vuotiaana toteutin kaksi pitkäaikaista haavettani, ostin koiravauva Roopen ja ikioman kodin. Sisustuksen merkitys kasvoi ja innostuin todenteolla suunnittelemaan ja miettimään tulevan oman kodin laittamista, jonka ostin vajaa vuosi ennen sen valmistumista.

Uudiskohteen rakennusaikana sain vaikuttaa ja valikoida kotiini oman näköiset pintamateriaalit. Silloin rakastin palavasti pyökkiä, tammea ja sinisen sävyjä valkoiseen yhdistettynä. Sisustustyylini oli hieman merihenkinen, Lexington-tyyliksikin sitä voisi kuvailla vaikka en raaskinutkaan ostaa tuolloin mitään kallista itselleni.

Uusia lukijoita on eksynyt blogiini melkoinen määrä viime kuukausien aikana, joten tämä postaus antaneen hieman taustatietoa blogin takana luuraavasta turisijasta. Nyt nautiskelemaan aurinkoisesta ilmasta hetkeksi ja sitten syöksyn tuunaamaan yhtä penkkiäni maalilla.

Heipat hetkeksi!