Marimekko julkaisi uuden mallistonsa, johon kuuluu kolme Carina Seth-Anderssonin suunnittelemaa kuosia – Spaljé, Basket ja Hortensie. Aluksi ajattelin että uudet kuosit eivät ole minun juttuni, mutta jostakin syystä olen alkanut niille lämpenemään ja haikailen erityisesti tuon valkopohjaisen x-kuvioidun Spaljén perään jota kävin hyppystelemässä Marimekon myymälässä tuossa taannoin.
Jokaisesta kuviosarjasta löytyy kupit, lautaset ja kulhot, joiden lisäksi saatavana on myös keittiötekstiilejä, teepannua, tarjottimia sekä sisustustyynyjä parissakin eri koossa. Basket toimii todella kivasti koristetyynynä, kun taas Spaljé on omaan makuuni enemmän keittiökuosi ja parhaimmillaan astioissa.
Etenkin tuo Spalje-sarjan kulho on aivan ihana. Korkeamman mallinen Hortensie-kuppi houkuttelisi myös. Hmm, täytynee laittaa nämä sittenkin vakavan harkinnan alle, vaikka ensimmäinen reaktioni olikin not my thing. 🙂
Ihanaa iltaa kaikille!
Kuvat: Marimekko
Seuraa myös somessa
Kävin tänään Marimekossa katsomassa tyynyliinoja ja vilkaisin myös tuota uutta Basket-tyynyliinaa. Mielestäni musta siinä tyynyliinassa ei näytä ihan puhtaalta mustalta. Jotenkin sellainen murrettu tai harmahtavalta. Halusin mustan mustalla värillä, joten valitsin Tiiliskivi-tyynynpäällisen.☺️
pitju: Basketin sävy on tummanharmaa, ihan oikeassa olet. Tiiliskivi on i-h-a-n-a, keittiöpyyhettä itse olen tiiraillut ja sellainen on ehkä aika jo hankkiakin, nyt kun vanha valkopohjainen Marimekkoni on tahraantunut ikävästi. 🙂